Äidin palautuminen ja vointi

HugeMama

Näppärä viestien naputtelija
Elokuunmammat 2015
Aattelin alottaa tämmösen ketjun, joka ois ihan meidän äitien omia tuntoja varten pyhitetty. Voitais täällä jakaa omia kuulumisia, fyysisiä ja psyykkisiä tuntemuksia jne.

Fyysisiä tuntemuksia:
Itselläni on nyt kaheksas päivä synnytyksen jälkeen. Mulle tuli 2.asteen repeämä välilihaan, joten alapää on vähän hellänä, mutta tuntuis, että paraneminen on käynnistyny hyvin.
Oon ollu fyysisesti aktiivinen aina, ja nauttinu erityisesti rankasta hikiliikkumisesta. Nyt yritän antaa kropan tosissaan palautua ennen kuin palaan rankemman liikunnan pariin... Lantionpohjan lihaksia pitäis alkaa harjottaa, mutta juuri tämmöset jumppailut on mun heikkous... Mutta terkka varotteli, että kohdunlaskeuman riski on suuri, jos nyt liian aikasin ja heikoilla lantionpohjan lihaksilla lähtis esim. juoksulenkille. Täytyy nyt korvata juoksut kävelyllä,toisaalta sekin voi olla ihan positiivinen juttu, koska oon taipuvainen tekeen liian rankkoja juttuja, ja tuommoset peruskuntojutut jää vähemmälle. Kaipaan kyllä jo kovasti liikkumaan.
Musta on tullu kauhee yöhikoilija! Jostain luinkin, että tää synnytyksen jälkeinen tila on kuin vaihdevuodet... En koe olevani yhtään viehättävä mahoineni ja hikineni. :D eipä se tosin tässä nyt oo pääasiakaan. Vaikken kyllä myöskään halua lopullisesti rupsahtaakaan ja jäädä vain puklun ja muun vauvaelämän hajuiseksi mammaksi. :)

Psyykkisiä tuntemuksia:
Jotkut ovat jo kokeneet vähän niitä alavireisiäkin tuntemuksia. Mulla on ollu pari sellasta itkutunnepurkausta, mutta toistaseks päävire on tosi positiivinen ja luottavainen. Mutta mua vähän jännittää, miten mun olo muuttuu, kun mies sunnuntaina lähtee ja jään yksin vauvan kanssa. Meillä on lisäks sellanen tilanne, että ollaan remonttia paossa miehen vanhempien tiluksilla melko kaukana kaupungista. Mulla on hölmö ja täysin itsestä lähtöisin oleva paine tässä osottaa,että pärjään vauvan kanssa yksinkin... Toki oon kiitollinen,että apu on lähellä, kun miehen vanhemmat on samassa pihapiirissä, mutta en tiiä osaanko sitten pyytää sitä apua. tottakai jos suuri hätä tulee... jostain syystä en halua, et ne pitää mua avuttomana tai hysteerisenä, vaikka tuskin näin kävisikään.

Parisuhde:
Mulla on ihan hirveän ihana aviomies, joka on tosi ihanasti vauvan kanssa ja yrittää ymmärtää mua tosissaan. Silti mä hetkittäin koen, ettei se kaipaa ja halua mua riittävästi vaimona. Nyt kun ei oo enää viikkoihin ollu oikein sitä alkuperäisen kaltaista parisuhdetilaa, se tuntuu pärjäävän mainiosti, ei niinku TARVITSE mua. Sit tuntuu heti perään, että oon ihan ylivaativa, että kyllä me tässä päästään kärryille tässä hommassa. Miten te hoidatte parisuhdettanne pienen vauvan hoidon lomassa? Meille tulee tähän sit vielä toi osittaisen kaukosuhteen paine, ehkä mä sitä jännittän ja siksi mulle tulee näitä tuntoja.

Toivottavasti teillä kaikilla palautuminen etenee hyvin ( nyt myös be:llä, kun alun ongelmat ovat helpottamaan päin).
 
Kiva idea. :)

Fyysisiä tuntemuksia (kolmas synnytys):

4 vrk synnytyksestä. En saanut yhtään tikkiä, joten alapää on lähes entisensä jo tänään. Pienitä arkuutta tietysti mutta todella nopea toipuminen sen suhteen. Tissit on täynnä koko ajan ja rinnanpäät vähän rikki, joten aina ekat imaisut saa aikalailla tähdet vilkkumaan silmissä. Jälkisupistelut ovat onneksi nyt jo helpottamaan päin, niitä oli kyllä aika hurjasti näin kolmannella kerralla. Kroppa hakee painopistettä takaisin, tuntuu että nikamat vähän rutisee ja vähän on hutera tuhtemus kropassa. Väsymys on vähentynyt, viime yö meni ihan hyvin unienkin osalta.

Psyykkisiä tuntemuksia: Kotiutumispäivänä (2 vrk synnytyksestä) oli aikamoinen tunneskaala menossa. Keskimmäinen lapseni oli kovassa shokissa uudesta vauvasta ja aika riittämätön olo oli kun toinen useamman tunnin yöllä vain huussi että äiti äiti äiti äiti ja oikein mitään ei voinut tehdä kun puhua ja silitellä, kun viereen vauvan kanssa ei uskalla ottaa. Isi ei tietysti kelvannut lainkaan. Silloin pääsi kyllä itku äidiltäkin ja oli aika lohduton olo. Nyt kuitenkin eilinen sujui jo paremmin ja viime yö varsikin, joten nyt mieli alkaa taas olla positiivinen ja lähinnä kovassa onnimyrskyssä. :) Onneksi sitä jo tunnistaa nämä hormonien ja väsymyksen aiheuttamat fiilikset ja osaa suhteuttaa vähän. Synnytyksestä jäi tosi hyvä ja ihana mieli, olen myös ylpeä omasta suorituksestani.

Parisuhde: Tutulla kaavalla mennään jo nyt kolmannella kerralla. Mies on hoitanut osansa hienosti ja on iso tuki varsinkin noille vanhemmille lapsille joille on nyt tosi tärkeää että isi huomioi ja on läsnä. Meidän keskinäinen parisuhde on synnytyksen kokemuksesta taas vahvistunut ja vaikka nyt vähän aikaa taas mennäänkin ns. "taukotilassa" kaiken normaalin parisuhteeseen kuuluvan kanssa niin luotto toiseen on kova. Kyllä se meidän aika taas sitten tulee, ja näin kolmannella kerralla sitäkin jaksaa ihan hyvin odottaa kun tietää että ei tämä vauva-aika ikuisuuksia kestä. Keskitytään nyt vaan lapsiin ja koetetaan halailla ja huomioida toisiamme silloin kun tilaisuus on.
 
Hugemama: Ymmärrän hyvin tuon että jotenkin tahtoo näyttää pärjäävänsä. Mutta ota apua vastaan ja pyydä jos siltä tuntuu, yleensä isovanhmmat kyllä erittäin mielellään auttaa haluavat. Mutta onhan tuo oma stressinsä että asutaan ihan lähekkäin, oma rauha on myös tärkeää.

Miehen kanssa kannattaa aina heti jutella tollaista mieltä painavista asioista. Muista kuitenkin että mieskin varmaan haluaa antaa sinulle nyt tilaa eikä painostaa milllään parisuhdeasioilla. Muistan kyllä ite että esikoisen kohdalla tosi iso kriisi oli se että tuntui etten ole kuin maitobaari, mieskään ei näe muuna. Asia ei kuitenkaan ollut niin mies vaan oli jotenkin kaikki omat tarpeensa jäähdytellyt ajatellessaan että ei halua minun stressaavan vielä hänenkin huomioimisestaan kaiken keskellä. Jos tuntuu että itse et saa tarpeeksi huomiota niin kerro se. :) Ei nuo reppanat osaa ajatuksia lukea vaikka me naiset aika usein niin oletetaan, minä ainakin. :wink
 
Ihana idea!
Fyysistä:
Viikko rajusta synnytyksestä takana, ja tänään lähti tikit mahasta. Maha on tikienkohalta arka ja kipeä, lisäksi kyljistä on kipeä. Samoin selkä ja hartiat on kipeitä. Huomaa, että kroppa palautuu pikkuhiljaa kun paikat naksuu ja vetreytyy, mutta kipeetä tekee. Toivoin niin kovin, et pääsisin pian synnytyksen jälkeen liikeelle, mut nyt mennään kk ihan rauhallisessa tahdissa ja palaillaan pikkuhiljaan liikunnan pariin. Itseäni jotenkin ällöttää roikuva maha, varsinki kun palautumisessa saattaa kuulemma mennä kauemmin kun meni leikauksen kautta.

Psyykisiä:
Vähän väsyttää, eli vielä totutellaan päivärytmiin vauvan kanssa, mut pikkuhiljaa tämäkin tästä.Sairaalassa oli 3vr synnytyksen jälkeen oikee hormooniryöppy ku en oikee muuta tehnyt kuin itkenyt. Olin odottanut kotiinpääsyä, joka estettiin ja sit hoitajat/kätilöt aiheutti mulle tosi huonoa omatuntoa kun en jaksanut/osannut hoitaa pientä heidän vaatimalla tavalla. Olo helpotti vasta kun henkilökunnan vuoronvaihdos tuli ja vastaavaksi huonekätilöksi tuli tosi ihana, huolehtiva (ehkä vähän turhankin paljon) ja asiansa osaava kätilö, jolta sain vihdoin kaipaamaani apua vauvanhoidossa. Mut huomaa kyllä yhä, et on aika herkillä, nauran helpommin ja itku tulee helpommin ja pahoitan mieleni asioista, jotka olen eka hyväksynyt hyviksi.

Parisuhde:
Mieheni on ihana ja rakas. Toivon vaan, et osallistuisi ehkä hieman enemmän tytön hoitoon, kuten vaipan vaihtoon. On kuitenkin sanonut mulle, et hän vähän arkailee koko asiaa vielä kun ikinä pidellyt noin pientä ihmistä. Olen siis antanut hänen tulla ja tehdä asioita pikkuhiljaa, vaikka kaipaisinkin apua hieman enemmän haavan takia.

Muuta murhetta:
Oon jotenkin huolissani mun pienestä haukustani. Mieheni on sitä lenkittänyt nyt viikon yksin aamuin illoin, ja neiti ei tahdo kulkea hihnassa yhksinään. Eli jää aina odottamaan mua, tai miestäni. Nyt vaan yritän huomioida sitä silloin kun vauva tai muut askareet eivät vie huomiotani.
 
HugeMama: Loistava idea! :)

Fyysisiä tuntemuksia:
Kuten moni minusta tietääkin täällä, niin itselläni oli rankka synnytys sekä siitä toipuminen oli vaikeeta. Synnytyksen jälkeen olin todella väsynyt ja voimaton. Valitin jo synnytyssalissa kovaa päänsärkyä sekä huimausta, mutta heille riitti verenpaineen ja lämmön mittaaminen. Jos oltaisiin tehty verikokeita, niin korkeat tulehdusarvot olisivat näkyneet heti ja olisin saanut tarvittavaa hoitoa aikaisemmin, eikä vasta viikko synnytyksen jälkeen. Vaikka kätilöt olivat tosi ihania ja tukivat minua, niin harmittaa silti, ettei minun huonoa vointia huomioitu ajoissa. Tilanne pääsi sitten siihen, että minulla oli: kohduntulehdus, verenmyrkytys ja virtsainfektio. Eppari haava oli älyttömän kipeä synnytyksen jälkeen ja ilman vahvoja särkylääkkeitä, minä vain itkin kovasta kivusta. Peräpukamat olivat myös inhottavin vaiva synnytyksen jälkeen. Jos tästä rankasta kokemuksesta voi jotain hyvää sanoa, niin kroppani on palauttunut todella hyvin melkein samoihin mittoihin kuin ennen raskautta, koska painoa on lähtenyt ÄLYTTÖMÄSTI. Korkea kuume ja tulehdukset veivät voimani.

Psyykkisiä tuntemuksia: Synnytyksen jälkeen tunteet kävivät vuoristorataa. Olin niiiiiin masentunut, surullinen ja itkuinen imukuppi synnytyksestä. Se oli hirveetä ja nytkin tekee pahaa, kun sitä muistelee. Mulla jäi kyllä traumat synnytyksestä, vaikka siitä on pystynyt hyvin puhumaan ja purkaamaan tunteita, niin silti se on aina pelottavana ajatuksena mielessä. Minua myös hirveesti masensi se, kun näin toisia äitejä kävelemässä rauhassa, juttelemassa ja syömässä yhdessä muiden kanssa ruokailutilassa, kun itse sain kaikki ruoat huoneeseen ja wc-käynnit olivat tuskaisia, kun haava ja huimaus teki kävelystä niin vaikean ja kivuliaan. Ensimmäisen kotiutuksen jälkeen olin aivan romuna, ihmettelin mikä minua vaivaa, en pystynyt mitään tekemään ja olin niin kipeä. Tulehdukset olivat olleet koko ajan päällä, mutta kukaan ei niistä tienyt. Monet kätilöt sairaalassakin sanoivat, että on ihan normaalia minun vointini niin vaikean synnytyksen jälkeen. Kuukauden aikana sattui ja tapahtui vaikka mitä, mutta vasta nyt olen alkanut nauttimaan kunnolla meidän täydellisestä pojasta ja ihanasta perheestä.:Heartred

Parisuhde: Mies on ollut ihana ja rakas. Minua säälitti, kun hänkin joutui niin kärsimään minun takiani. Hänelle jäi kaikki työt ja meistä huolehtiminen. On kyllä ollut uskomattoman vahva ja jaksanut tukea meitä koko ajan.:Heartred Nyt vihdoin voimme nauttia yhdessä uudesta perheestämme. :Heartred
 
ISO KIITOS KAIKILLE: Täytyy kyllä älyttömästi kiittää teitä kaikkia täällä, jotka olette koko raskauden ja synnytyksen vaikeina aikoina tukeneet ja antaneet voimia jaksamiseen. On ollut todella ihanaa jakaa teidän kanssa tunteita, ajatuksia ja kokemuksia. OLETTE IHANIA! :) :Heartred
 
Be: Voin niin jakaa tuon masennuksesi siitä, kun katsoi sairaalassa ja varsinkin samassa huoneessa olevia äitejä jotka tyyliin kävelivät synnytyssalista itse vuodeosastolle ja tekivät heti kaiken itsenäisesti. Ja heille lapset olivat toiset, joten neuvojakaan he eivät tarvinneet. Kun itse vuodepotilaana kahtoi vierestä , joutu tempuilemaan, että pääsi edes ylös sängystä kivuiltaan, ni tuli tosi paha olo itselle. Eikä asiaa helpottanut se, että osa hoitajista/kätilöistä odotti multa selvästi samaa minulta, mitä huoneen kaksi muuta äitiä olivat, eli itsenäisiä ja jaksavia. usein pahaa oloani lisäsi, kun kutsuin hoitajaa avuksi, ja he kysyivät että enkö itse jaksa, että piti vielä alkaa selittelemään heille, että en tai että en osaa yms.
Paras esimerki tästä taitaa olla se, kun viimeisenä yönä sairaalassa kutsuin hoitajan, koska tiesin että neidille pitää vaippa vaihtaa sekä täytyy neiti siirtää toisellepuolelle sänkyä jotta saan tasaisesti imetettyä. Mutta itselläni haava painoi ja lisäksi itsellänikin oli hirveä vessahätä. Tiesin, että minulla on kaksi vaihtoehtoa joista kumpikana ei ollut hyvä. Joko olisin antanut neidin alkaa huutamaan vaippavaihtoa sinäaikana kun olisin itse eka käynyt vessassa missä oisi mennyt ainakin 15min. Tai oisin voinut itse kärsiä vessahätääni ja vaihtaa neidille vaipat, mutta koska haavaan painaa huomattavasti enemmän ja tekee kipeämpää jos on vessahätä, niin en tiedä oisinko saanut suoritettua peppupesua koska oma oloni oisi ollut niin tuskanen. Pelkäsin että jos venytän omaa hätääni ja vaihdan nedin kuiviin, tiputan neidin peppupesun yhteydessä oman oloni takia. Joten kun kutsuin yökön paikalle, hän kysyi enkö itse jaksa? ja totesin, että itselläni on sen verran iso vessahätä myös, että en. Sain vaan paheksuvan katseen päälleni ja hän hieman kiukkuisesti otti neidin kainalostani ja lähti vaihtamaan vaippaa kun minä jäin tahimaan itseäni kyljen kautta ylös vessaan.
Kun tulin vessasta, oli yökkö kerinnyt vaihtamana ja tuoda neidin takaisin huoneeseen. Ainoo vaan, etät oli jättänyt neidin huolimatomasti sängylleni ilman peitteitä tai tukea, ettei käänny vatsalleen. Siinä sit laitoin neidin hyvin, asetuin hänen viereensä tahien (hankalaa mennä kyljelleen kapealle sängylle kun sängyllä on lapsi jota pitää varoa ettei satuta lasta, tai ettei hän tuista huolimatta pyörähdä alas).
Onneksi oma mies oli tukenani ja sain myös FB:n mammaryhmästä sitä tukea kyseiseen asiaan. Vaikka huono olo ja omatunto painoivat, tiesin että minua kuuluu auttaa. Jos oisin kotona ollut ja oisi iskenyt vaipanvaihto neidille ja mulle vessahätä samaan aikana, niin mieheni oisi hoitanut vaippavaihdon kun itse oisin mennyt vessaan. Tällä siis oikeutetin itselleni ajatuksen ja suorastaan haistatin päässäni inhoille hoitajille pahasti, kun pahensivat oloani.
 
Fyysisiä tuntemuksia: Täällä synnytys oli rankka, mutta kroppa on kyllä palautunut siitä uskomattoman hyvin. Jälkivuotoa on vielä,mutta siis se on aivan todella vähäistä. Olin muutenkin heti synnytyksen jälkeen ihan kunnossa eikä ollut mitään erikoisempia kipuja. Mitä nyt jotain kolotuksia.
Minullahan tuli synnytyksessä toisen asteen repeämät emättimeen ja välilihaan. Neuvolantäti kotikäynnillä katsoi nekin eilen kun minusta siellä jokin tikki hiertää, niin repeämät on jo parantunut, mutta siellä tosiaan on tikit jotenkin hassusti,niin ne ei tule sulamaan niin se aikoi ensi viikon neuvolakäynnillä ne poistaa sieltä, niin pääsee siltäkin osilta paranemaan.
Sen olen huomannut että vatsa- ja selkälihakset ovat täysin olemattomat ja kärsin selkäkivuista huonon ryhdin takia ja odotankin että niitä pääsisi treenaamaan, koska olen ihan kasassa koko ajan.

Psyykkisiä tuntemuksia: Synnytys oli tosiaan rankka kokemus ja se jätti kyllä jälkensä. En tiedä uskallanko enemmän lapsia hankkia. Juttelin neuvolan tätin kanssa eilen asiasta ja hän kyllä vakuutteli että se ei todellakaan tarkoita että toinen synnytys menisi samalla kaavalla ja asiasta voisi keskustella pelkopolilla, niin siitä pääsisi yli.
Vähän on ollut muutenkin itkuinen olo tuon imetyksen kanssa, mutta nyt kun se on alkanut toimimaan,niin oloon aivan mahtava siltä osilta. Tuntuu jotenkin ihanalta kun vaikeuksien jälkeen sain sen toimimaan, koska itselle täysimetys on todella tärkeä asia.

Parisuhde: Mies on ollut kyllä järkkymätön tuki ja turva :Heartred
Synnytyksessä hän auttoi minua niin paljon ja mietinkin silloin että en varmasti olisi ilman häntä siitä selvinnyt.
Nyt kun ollaan kotona, niin mies on hienosti auttanut kaikessa missä vain voi ja kun vauva on ollut koko ajan tississä kiinni niin hän on hoitanut hienosta kaikki kotiasiat, niin minun ei ole tarvinnut niistä huolehtia ollenkaan.
On hienoa huomata että oma mies joka ei oikeastaan ikinä ole meillä tehnyt ruokaa, niin hän on oikeasti ottanut asiakseen nyt opetella että minun ei tarvitse tehdä.
Kyllähän parisuhde on nyt tietyiltä osilta vähän tauolla pakostakin kun itse vielä toipuu, mutta uskon kyllä että kunhan tästä toivutaan, niin asiat alkaa pikkuhiljaa muuttumaan vaikka ei nyt tietenkään ihan samanlaiseksi kuin ennen, koska olemmehan me nyt myös äiti ja isä tuolle ihmeelliselle vauvalle.
 
Onpa mun pää hatara.. Mä laitoin nää kaikki fiilikset ja kertomukset tonne vauvahöpinöitä-ketjuun.. Äh, yritän kopsata ne tänne..
 
Fyysinen vointi on hyvä. Sain tosiaan vaan kaks tikkiä ja ne on kaiketi jo sulaneet. Jälkitarkastus on vasta 21.5. mutta ajattelin aloitella peitonheilutuspuuhat jo tässä lähipäivinä. Jännittää, mitenkä ne sujuu. Mutta tuo ehkäisy.. Voi jestas, sitä pitääkin miettiä toden teolla uudestaan vuosien ja vuosien tauon jälkeen. Lähinnä ennenkuin pääsen siihen jälkitarkastukseen puhumaan siitä.

Psyykkinen vointi on kohentunut huomattavasti. Pahimmat hormonimyrskyt on takanapäin ja vauva-arki alkaa pikkuhuljaa sujumaan jonkinlaisella rutiinilla. Toki välillä on huonompia päiviä.

Parisuhde on nyt vähän holdissa. Mies tekee pitkää päivää töissä ja käy vielä treeneissä, joten yhteistä aikaa on vähän ja sekin menee vauvajuttuja höpistessä tai neitiä ihmetellessä.
Ehkä tässä jossain vaiheessa voisi tehdä jotain entisestä elämästä tuttua, eikä pelkästään olla maitobaarina ja äitinä ja isinä.
 
Viikko jo synnytyksestä. Kylläpä aika on hujahtanut, huomattavasti nopeammin kuin edeltävät viikot. :wink

Tissit alkaa taas toipua alkushokista, rinnanpäät on ollu rikki mutta nyt alkaa helpottaa..

Tiistaina on neuvola, ajatelin käväistä silloin myös puntarissa, saas nähdä montako kiloa on lähtenyt, ainakin olo tuntuu kevyemmältä, ei liene ihme.. :wink

Mies joutuu reissutöihin ensi viikon aluksi (ma-ke) ja minä jään yksin kolmen lapsosen kanssa. Jännittää ja vähän hirvittää, ei mikään muu mutta nuo yöt. Keskimmäinen edelleen heräilee öisin paniikissa ja siinä on ihmettelemistä yksin että mites hänet rauhoitetaan ja vauva hoidetaan samalla. Esikoinen onneksi nukkuu kuin tukki. Onneksi päivät isommat lapset ovat hoidossa, muuten ei kyllä vielä tulisi yhtään mitään.. Ja ihanat isovanhemmat auttavat myös. Onneksi!
 
Siilineiti kovasti tsemppiä ensi viikkoon! Etköhän sinä pärjä ja ihana kun lähellä on auttavia ihmisiä! :)

Mitenkäs teillä jälkivuoto? Mua nyt alko taas harmittamaan, kun neljä viimeistä päivää luulin sen jo loppuneen kun oli vain valkovuotoa. Eilen sitten loppui 10pvn ab-kuuri ja tänään alko taas tulla runsaasti veristä vuotoa. Eihän nää kuukautiset voi olla, vai voiko? Ylihuomenna tulee 6-viikkoa täyteen synnytyksestä. Toivottavasti ei nyt tuu muita oireita, viimeksi kun oli kohtutulehdus niin vuoto oli todella pahanhajuista ja alavatsa oli kipeä.
 
ite toivuin ihan hirveen hyvin synnytyksestä. rinnanpäät oli kyllä alkuun rikki mut se voide(en muista nimeä) mistä joku toinenkin mainitsi, auttoi tosi hyvin ja nopsaan! maidontuotanto vaan sais vielä vähän hiipua niin ois vauvan helpompi syödä, eiköhän se mee tasapainoon pian.
muuten hyvällä mielellä ollaan, mut esikoisen kanssa vähän tasapainottelua, toisinaan menee hyvin päivät mut toisinaan taas ei ja se laittaa oman mielen huonoksi. tänään onneksi taas hyvä npäivä:)
jälkivuodosta: mä ajattelin et ei voikestää kahta viikkoa pidempään kun se oli niin niukkaa alkuunsa jo. mulla oli tosi kipeet jälkisupistukset ja se kuulemma auttaa niukentamaan vuotoa...no, kuitenkin vuoto jatkui 3vk ja sitten viikko tuli vielä sellasta tiputtelua. nyt kun vuoto loppunut niin päätin et lähden uimaankin:) epparihaava ym kunnossa olleet jo pitkään. niin ja vuodosta vielä mulla tuli pari tosi isoa hyytymää joskus n.2vk kohdalla kotona, mietin jo oisko pitänyt käydä jossain kun se oli enemmänkin sellasta kudosjätettä kuin verta. yök! kamalaa, meinasin pyörtyä kun näin, varmaan oli istukasta jotain jäänyt. nyt kuitenkin hyvä vointi jne niin odotan jälkitarkastukseena sti.

tsemppiä niille, joilla synnytys jätti jälkensä, toipuminen onneksi menee yleensä hyvin, niin olen ainakin omilla tutuillani nähnyt, joilla mm. ollut alapäävaivoja alkuun... tosi harvoin kai mitään pysyvää tulee. psyykkisestä puolesta kannattaa myösd pitää huolta, esikoisen jälökeen voin sanoa et helpottaa kun pääsee jutteleen ammattilaisenkanssa jos murheita jäänyt...!
 
Fyysinen: Tikit kiristävät hiukan alapäässä, mutta nyt voi jo käydä pissalla ilman, että pitää koko aikaa litkuttaa vettä bideesuihkulla. Kakkalla käynti on vielä jännittävää, varsinkin, kun vatsa on vähän kovalla. Lantionpohjan lihaksia olen alkanut kevyesti treenailla lähinnä virtsasuihkua katkaisemalla ja huomaa hyvin, että ei ole niin helppoa eikä katkea niinkuin ennen, eli treeniä vaan kehiin. Väsymys on myös valtavaa, kun yöt vähän vaan torkutaan. Viime yö oli tosi mahtava, kun minä sain vetää tulpat korviin ja nukkua koko yön, kun mies hoiti vauvaa. On niinkuin uusi ihminen! Rinnat on arat, maidonnousu takkuaa edelleen, äsken kun kävin pumppaamassa, sain aikaiseksi 40ml ja se oli uus enkka. Sairaalassa oikea nänni meni rikki, mutta on nyt jo parantunut. Imetyksen aikana vieläkin aika paljon kouristelee alavatsa ja vuoto lisääntyy, mutta muulloin on jo aika niukkaa. Mitenkähän kauan noita kouristuksia vielä tulee? Eivät ole nääs mukavia...

Psyykkinen: Sairaalassa ja kerran sen jälkeenkin aloin yhtäkkiä täysin ilman syytä itkeä kamalasti. Vesi vaan valui silmistä ja sanoin miehelle, että on tää ihan vammasta, kun itkettää, eikä mikään oo huonosti. Hormoonit sekaisin, juu I know... Psyykkisesti voin hyvin, rakastan vauvaa ihan älyttömästi ja sydän sulaa, kun katselee meidän miehiä, jotka sylityksin istuvat sohvalla ja "juttelevat"! Ihania nämä mun mussukat :Heartred! Parisuhdetta hoidetaan arkipäivän hellyydenosoituksilla ja toisen huomioonottamisilla, seksijuttujen aika on sitten joskus, kun paikat ovat kunnolla parantuneet.
 
Juteltiin miehen kanssa mun tuntemuksista parisuhteeseen liittyen ja nyt on siltä(kin)!osin hyvä mieli. Eli kuten moni teistä onkin kirjotellu, seksijutut tulevat sitten kun on sen aika :). Oli vaan tärkeää itelleni saada kuulla, että miehellä on mua sillä tavalla ikävä ja että tietenkin malttaa odottaa, mutta juuri ja juuri :wink.

Me ollaan nyt 12 päivää vanhan pojan kanssa kahestaan, kun mies lähti kahen viikon työkomennukselle. Sitten se tulee kotiin kolmeks päiväks ja on taas seuraavat kaks viikkoa pois. Vietetään ekaa äitienpäivääni sitten joskus, kun ehditään... Ikävä on hirmuinen, mutta koitan olla reipas. Sentään on vain tuo yksi hoidettava, toista se on Siilineidillä! Tsemppiä sinne!

Uus aihekin mulla on: miten teillä sujuu teidän vanhempien/miesten vanhempien kanssa? Mulla on aina ollu vähän vaikeat välit äitini kanssa, paljon siis varmasti syytä itsessänikin. Nyt oon yrittäny sietää sen tyyliä yrittää kontrolloida kaikkea ja olla jotenkin negatiivinen, mut en oo onnistunu läheskään aina. Tää tuore äitiys on niin herkkä kohta mulle, et kaipaisin nimenomaan omalta äidiltäni luottamusta ja uskoa siihen, et selviän lapseni hoidosta hienosti, mut äidiltä tulee yhtenään kommentteja mitä pitäisi ja mitä ei pitäisi tehdä, epäileviä kysymyksiä ja jopa kun se oli meillä yötä ja pyysin illalla, et saan rauhassa hoitaa vatsavaivaisen vauvani nukkumaan, se tuli kyttäämään ovenrakoon, että mitä teen. Ja nyt se myös yritti päästä valikoimaa , keitä kutsun ristiäisiin ja keitä en. Oon yrittäny keskustella sen kanssa, mut tuommonen se on ollut aina, eikä se nytkään osota mitään merkkejä, että se yqmmärtäis. Huoh. On vaan jo valmiiks pinna kireenä, kun se soittaa tai on tulossa käymään. No, ehkä tästä selvitään.

Tsemppiä kaikille toipumisiin ja arjen pyöritykseen!
 
Mun äiti on ollut ihan korvaamaton koko raskauden ajan ja etenkin nyt vauvan synnyttyä. Välimatkaa meillä on 400 km mutta äiti on jo kahteen otteeseen ollut mun apuna. Viikon oli tuossa pari vkoa sitten. Isäkin on yhtä lailla tukena, mutta ihan konkreettista apua on äidistä päivittäin puhelimen ja skypen välityksellä.
Miehen vanhemmat ei hirveästi ole mukana kuvioissa, ainakaan samalla tavalla kuin omat vanhempani, vaikka he asuvat aika lähellä.
Itse olen vkon päästä menossa vanhempieni luokse useaksi päiväksi, koska siellä jopa kinastellaan vanhempieni ja siskoni välillä, kuka saa hoitaa tyttöä eniten. Saan siellä sitten itsekin hengähtää.
Toivottavasti muillekin on apua isovanhemmista eikä vain aiheuta päänsärkyä :)
 
Suffeli80, toi on tosi hienoa! Onneks mullakin on ihan yli-ihanat siskot, joista etenkin isompi sisko on ollu päivittäin tukena koko raskausajan ja nyt lapsen synnyttyä. Tosin ei nähä niin usein, kun asuu toisessa kaupungissa, mut puhutaan päivittäin. Olin kai toivonut, et tää lapsi vois lähentää mua ja äitiäni ja siksi tuo purkaus. Pitäis vain keskittyä näihin elämän positiivisiin puoliin :) .
 
Mielenkiintoinen aihe, mukava lueskella muidenkin kokemuksia palautumisesta :)

Fyysinen puoli: Synnytyksestä on nyt viikko ja vähitellen alkaa tuntua että palautuminen on päässyt kunnolla käyntiin. Istun ekaa kertaa kovalla tuolilla ilman uimarengasta (jei!) ja epparihaava tuntuu muutenkin olevan ihan hyvässä paranemisvaiheessa. Keskivartalolihakset on vieläkin kipeenä ja oon huomannut, että lonkat ym. kipeytyy tosi helposti. Aika jumitusolo siis sen suhteen, mutta jospa se tästä kun pääsis vähän ulkoilemaankin ja muuta. Rinnanpäät on herkät, mutta kun muistaa niitä rasvailla niin pysyvät paremmassa kunnossa. Imetys sattuu vielä jonkin verran ihan alussa, mutta jos vauva vain saa kunnon otteen niin sitten ei enää satukaan.

Henkinen puoli: Jonkun verran on pientä alakuloa ja pelkoja ilmassa. Välillä meinaa tulla huono omatunto jos ei olekaan ihan onnensa kukkuloilla ja kaipaisi omaa aikaa. Parhaani mukaan oon koettanut muistaa, että näin ison elämänmuutoksen yhteydessä on ihan ok olla sen onnen lisäksi peloissaan ja ahdistunutkin. Oon kans huomannut, että erityisesti imetyksen yhteydessä tulee helposti tunteikas olo. Tänäänkin meinasi alkaa hermostuttamaan terveydenhoitajan kotikäynnin yhteydessä kun itsellä hormonit ryöpsähti imettäessä ja verrattain vieras ihminen istui siinä vieressä kyselemässä kaikkea (vaikka olikin meidän oma terkka). Totta kai positiivisia tunteita mahtuu reippaasti mukaan, mutta huomaa kyllä, että hormonilukemat käy jollain ihan ennennäkemättömillä kierroksilla. Onneksi mies on kannustanut sanomaan aina jos jokin vaivaa ja muutenkin ollut hirveän ymmärtäväinen.

Parisuhteesta: On ihanaa nähdä kuinka miehestä on muotoutunut isä meidän pikkuiselle :) Mies osaa olla vauvan kanssa hirveän luontevasti ja tavallaan se lisää uuden ulottuvuuden siihenkin, mitä miehessä rakastan. Täälläkin seksihommat on luonnollisesti tauolla, olleet oikeastaan jo raskauden loppuajoista lähtien kun olin niin kömpelö ja kipuileva, että siitä oli spontaanius kaukana. Se on kuitenkin meille kummallekin ok ja odotellaan rauhassa, että minun kroppa on parantunut. Yritetään varastaa aina pieniä hetkiä toisillemme ja ne onkin tosi tärkeitä. Pitää vaan toivoa, että niitä löytyy vielä sittenkin kun mies tämän viikon lopussa palaa töihin.
 
Meillä sujuu isovanhempien kanssa oikein hyvin. Toki vähän ehkä sellasta "kateutta" on että kuka saa eniten olla hoitamassa, se välillä vähän häiritsee mutta en ole jaksanut liikaa asialla päätäni vaivata vaan yritän tasapuolisesti antaa kaikille mahdollisuuden. Meillä kun näitä hoidettavia jo riittää ihan tarpeeksi. parempi että ongelma on näin päin. :wink Oma äitini on ollu kyllä taas aivan super, osaa kyllä niin hienosti auttaa ja olla tukena, kuitenkaan tuputtamatta yhtään mitään.. Eilenkin auttoi lapset nukkumaan, en olisi kyllä selvinnyt ilman kun isi on reissutöissä..
Täytyy kyllä ehdottomasti joku lahja heille hommata, on saatu niin monenlaista apua taas että ihan melkein nolottaa..

poodle: Ehdottomasti saa tuntea tuollaisiakin tunteita. Äidiksi tulemin on yksi isoimmista kriiseistä, se ottaa oman aikansa.

Vähän pitää tännekin tuulettaa kun käväisin puntarissa neuvolakäynnin yhteydessä, melkein 8 kg oli jo sulanut kiloista pois. Enää 4-5 kg jäljellä ja eiköhän ne häviä kun pääsee taas enemmän liikkumaan ja touhuamaan.

Tänään hymyilytyttää kyllä isosti. :)
 
Kiitos Siilineiti! :) Tuntuu aina helpottavalta kuulla tuo joltain muultakin, vaikka oma järkikin sanoo, että kaikenlaiset tunteet on sallittuja. Onneksi ehkä vähän alkaa tuntumaan, että hormonitkin tasoittuis pikkuhiljaa, joten eiköhän se tästä lähde.

Meillä isovanhemmat on olleet innoissaan ja on kyllä helpotus kun tietää, että apua on tarvittaessa saatavilla. Kuitenkin ollaan saatu olla tarpeen mukaan ihan rauhassakin, eikä neuvoja ole tyrkytetty liikaa. Itse kyllä soittelen äidille joka päivä ja kyselen milloin mitäkin :) On muuten ollut aika yllätys, että noita vieraita ei oikeasti jaksa ottaa ihan hirveällä tahdilla vastaan. Isovanhemmat on tavallaan oma lukunsa, mutta muiden kohdalla on vähän tuntunut, että haluaa vähitellen edetä ja olla kunnolla ihan kolmistaankin täällä kotona. Etukäteen olisin uskonut, että olen haalimassa meille kaikki mahdolliset vieraat, mutta niin sitä vain iski joku pesiytymistarve päälle synnytyksen jälkeen.
 
Takaisin
Top