T
Tähti ★
Vieras
Ulkosuomalainen :) Osanotto
Tämä kuullostaa toki jopa yhteiskunnalliselta ongelmalta.
Koska en tunne asiaa syvällisemmin, kuitenkin vaikuttaa siltä, että asian olisi voinut valita menemään toisinkin. Suomessa ei ketään pakoteta hoitoon. Jos äitisi kuitenkin hoiti työnsä hyvin, on hän voinut silloin valita tietyn suunnan elämälleen.
Minusta sinä olet kärsinyt tästä varmasti paljon ja tuntenut avuttomuutta, surua ja voimattomuutta, koska asioille ei voinut tehdä mitään ja se on surettanut sinua valtavasti ja jättänyt pysyvät arvet.
Olen itsekin seurannut sivusta yhtä vastaavanlaista taistelua, jota kesti vähintään yhtä kauan, eikä asioille vaan voinut tehdä mitään. Tämä henkilö palasi aina kotiin samojen lääkkeiden kera, vaikka elimistö oli jo pettänyt moneen kertaan.
Hoitoa hän halusi ja sitä yritti kaikki läheiset, mutta todellisuudessa tämä henkilö ei sitä silti 100% halunnut, vaikka sanoi haluavansa. Missään laitoksessa ei pidetä ketään aikaansa kauempaa väkisin, ellei vankilasta ole kyse.
Tämä järkyttävä taistelu loppui ihme kyllä onnellisesti, sillä lopulta järki voitti. Tuli vastaan ihan lopullinen valintatilanne.
Sen syvällisemmin ei hyödytä tässä kertoa, mutta läheisille on jäänyt syvät arvet, jotka eivät häviä koskaan. Itse "potilaalle" ei ole jäänyt mitään arpia, mutta tiedostaa kuitenkin toimineensa väärin muita kohtaan.
Olen pahoillani, että teille kävi niin ja yritän valaa sinulle uskoa tulevaisuuteen!!
Hento Haave
Sanaisen arkkunsa ammentaja
.
Muokattu viimeksi:
Apua ei todellakaan ole aina saatavilla, edes niihin asioihin, joihin apu on keksitty. Apua ei kannata jäädä odottelemaan, vaan tehdä kaikki mahdollinen itse ensin.
Ja sitten on ne asiat, joihin ei apua ole olemassakaan. Yksi tuttuni sairastaa harvinaista geneettistä, kuolemaan johtavaa sairautta, jossa kropan toimintakyky heikkenee kaiken aikaa. Hän on nelikymppinen, kuten mekin täällä, tarvinnut pyörätuolia teini-ikäisestä asti, ei ole koskaan harrastanut seksiä (fyysisten rajoitteiden takia), ei ole koskaan ollut parisuhteessa, ei voi saada lapsia, näkee unta juoksemisesta (koska lapsena se onnistui ja nyt se on yhtä mahdotonta kuin meille lentäminen). Pään sisällä hänellä on ihan samat vietit ja toiveet kuin meillä kaikilla muillakin. Älyssä tai ymmärryksessä ei ole mitään vikaa. Hän taistelee masennuksen kanssa koko ajan. Tällä hetkellä hän pystyy liikuttelemaan sormiaan ja leukaansa, ei juuri muuta. Hänelle nykyhetki on aina parempi kuin huominen, koska huomenna saattaa liikkuvuus taas vähentyä. Minusta on aivan käsittämätöntä, kuinka hän kaikesta huolimatta pystyy yrittäämään ottaa nykyhetkestä irti sen minkä siitä irti voi ottaa.
Ei minulla ole hänelle juuri mitään hyödyllistä sanottavaa, eikä todellakaan tulisi mieleenikään sanoa, että kaikella on tarkoitus tai että kukaan ei saa kannettavakseen enempää kuin hän jaksaa kantaa. Tai että apua olisi saatavilla kunhan sitä vain hakee. Sen olen häneltä oppinut, että elämä on rajallinen ja on parempi nauttia siitä, mistä nauttia voi, kuin murehtia sitä, mitä vaille jää.
Ja sitten on ne asiat, joihin ei apua ole olemassakaan. Yksi tuttuni sairastaa harvinaista geneettistä, kuolemaan johtavaa sairautta, jossa kropan toimintakyky heikkenee kaiken aikaa. Hän on nelikymppinen, kuten mekin täällä, tarvinnut pyörätuolia teini-ikäisestä asti, ei ole koskaan harrastanut seksiä (fyysisten rajoitteiden takia), ei ole koskaan ollut parisuhteessa, ei voi saada lapsia, näkee unta juoksemisesta (koska lapsena se onnistui ja nyt se on yhtä mahdotonta kuin meille lentäminen). Pään sisällä hänellä on ihan samat vietit ja toiveet kuin meillä kaikilla muillakin. Älyssä tai ymmärryksessä ei ole mitään vikaa. Hän taistelee masennuksen kanssa koko ajan. Tällä hetkellä hän pystyy liikuttelemaan sormiaan ja leukaansa, ei juuri muuta. Hänelle nykyhetki on aina parempi kuin huominen, koska huomenna saattaa liikkuvuus taas vähentyä. Minusta on aivan käsittämätöntä, kuinka hän kaikesta huolimatta pystyy yrittäämään ottaa nykyhetkestä irti sen minkä siitä irti voi ottaa.
Ei minulla ole hänelle juuri mitään hyödyllistä sanottavaa, eikä todellakaan tulisi mieleenikään sanoa, että kaikella on tarkoitus tai että kukaan ei saa kannettavakseen enempää kuin hän jaksaa kantaa. Tai että apua olisi saatavilla kunhan sitä vain hakee. Sen olen häneltä oppinut, että elämä on rajallinen ja on parempi nauttia siitä, mistä nauttia voi, kuin murehtia sitä, mitä vaille jää.
Muokattu viimeksi:
T
Tähti ★
Vieras
Muska77 :)
Mikä on tämä kupla? Minusta tällä palstalla ei ole ketään "kuplan" sisällä elävää
Jokaisella on oma tausta, johon peilaa omaa elämää. Täällä ei kukaan väitä olevansa 100%oikeassa, vaan jokaisella on oma näkenys asioista.
Olen yllättynyt miten empatiakykyistä ja ajattelevaa porukkaa meissä palstalaisissa onkaan
Jos olet kokenut itse jotain syvää surua, (esim. veljesi kuolema), niin saatat ylireagoida muiden kommentteihin, koska olet "herkistynyt" tietyllä tavalla.
Kaikki me koetaan surua, tabuista huolimatta. Toivon sinulle jaksamista ja uskoa tulevaan!!
Ulkosuomalainen
Näppärä viestien naputtelija
Ulkosuomalainen :) Osanotto
Tämä kuullostaa toki jopa yhteiskunnalliselta ongelmalta.
Koska en tunne asiaa syvällisemmin, kuitenkin vaikuttaa siltä, että asian olisi voinut valita menemään toisinkin. Suomessa ei ketään pakoteta hoitoon. Jos äitisi kuitenkin hoiti työnsä hyvin, on hän voinut silloin valita tietyn suunnan elämälleen.
Minusta sinä olet kärsinyt tästä varmasti paljon ja tuntenut avuttomuutta, surua ja voimattomuutta, koska asioille ei voinut tehdä mitään ja se on surettanut sinua valtavasti ja jättänyt pysyvät arvet.
Olen itsekin seurannut sivusta yhtä vastaavanlaista taistelua, jota kesti vähintään yhtä kauan, eikä asioille vaan voinut tehdä mitään. Tämä henkilö palasi aina kotiin samojen lääkkeiden kera, vaikka elimistö oli jo pettänyt moneen kertaan.
Hoitoa hän halusi ja sitä yritti kaikki läheiset, mutta todellisuudessa tämä henkilö ei sitä silti 100% halunnut, vaikka sanoi haluavansa. Missään laitoksessa ei pidetä ketään aikaansa kauempaa väkisin, ellei vankilasta ole kyse.
Tämä järkyttävä taistelu loppui ihme kyllä onnellisesti, sillä lopulta järki voitti. Tuli vastaan ihan lopullinen valintatilanne.
Sen syvällisemmin ei hyödytä tässä kertoa, mutta läheisille on jäänyt syvät arvet, jotka eivät häviä koskaan. Itse "potilaalle" ei ole jäänyt mitään arpia, mutta tiedostaa kuitenkin toimineensa väärin muita kohtaan.
Olen pahoillani, että teille kävi niin ja yritän valaa sinulle uskoa tulevaisuuteen!!
Kukaan ei kukaan valitse elää noin miten äitini joutui elämään, se ei ole ikinä oma valinta sairastua mieleltään. Kukaan meistä ei voi tietää koska omalle kohdalle sattuu sellainen asia mikä sairastuttaa meidät mieleltämme.
Tämmöisessä asiassa ei ole mitään tekemistä järjen kanssa ja ei äitini tehnyt esimerkiksi mitään väärää, hän oli mieleltään sairas. Ei sairas ihminen tee asioita satuttakseen muita ihmisiä vaan päästäkseen pois omasta tuskastaan tavalla tai toisella.
Kyllä ihmisiä voidaan pitää myös vasten tahtoaan hoidossa, se ikäväkyllä vaatii että niitä paikkoja on mihin ihmisen voi ottaa hoitoon jokaisen tilanne on erilainen.
Vaikka äitini kävi ja hoiti työnsä se oli hänelle selviytymiskeino ei valinta, niin hän selvisi aina seuraavaan itsemurhayritykseen saakka, siihen saakka kun jälleen kerran hänen oma sietokykynsä oli liian täynnä.
Tämä on oikeasti yhteiskunnallinen ongelma Suomessa, ollut jo yli 30 vuoden ajan. Tänäpäivänä tilanne on psykiatrisen hoidon suhteen jopa katastrofaalinen. Tiedän sen olen itse ollut osana hoitoketjua hoitajana teho-osastolla jonne monet itsemurhaa yrittäneet tuodaan.
Minun tulevaisuuden uskossani ei ole mitään ongelmaa enkä ole asiasta sen suuremmin traumatisoitunut. Olen tämän asian käsitellyt omassa mielessäni jo moneen kertaan, äidin kuolemasta on jo 22 vuotta aikaa.
Ikäväkyllä asioita ei voi muuttaa, kuulostaa pahalta sanoa näin mutta minä olen onnellinen siitä että äitini pääsi silloin vihdoin pois tuskistaan, hänen ei enään tarvinnut kärsiä.
Suski, minulla oli myös ystävä lapsesta asti, jolla oli synnynnäinen sairaus, elinajanodote oli 20-25 vuotta. Sairaus oli etenevä ja toimintakyky heikkeni vähitellen. Hänelle siunaantui "yliaikaa" ja todella hienosti eli täysillä päivän kerrallaan positiivisella asenteella loppuun asti. Hän säästyi jopa masennukselta, vaikka koskaan ei ollut helppoa.
T
Tähti ★
Vieras
Yölento :) Toivotaan parasta. Ystävät ja tuki voivat olla kullan arvoisia
Ketään ei saisi jättää yksin oman onnensa nojaan.
Toki jokainen on oman onnensa seppä siinä mielessä, että valitsee tietyn suunnan elämälleen, sieltä etsii itselleen sopimimmat työkalut, että pääsee eteenpäin. Hetkessä mikään muutos ei tapahdu ja se pitää ymmärtää. Vuodet voi vierähtää ja päivä kerrallaan!
Kukaan ihminen ei selviä ilman ylämäkiä, risukkoja, ojia ja kivikkoja. Elämä on sitä täynnä. Mutta kun on tietty suunta, niin laiva seilaa määränpäähän, vaikka ulapalla välillä menisikin.
Kaikille uskoa ja toivoa, muistakaa tukea toinen toistanne!!
T
Tähti ★
Vieras
Ulkosuomalainen :) Onneksi olet selvinnyt näin vaikean asian yli.
En tunne mielenterveysasioita, koska en ole ollut näiden asioiden kanssa tekemisissä. MUTTA ymmärrän silti ja tunnen kokevani empatiaa sinua kohtaan
T
Tähti ★
Vieras
Hannuli77 :) Kukaan ei voi vastata, ellei tunne sinun asioita syvällisemmin. Silloinkin voi vain antaa vinkkejä, jotka tuntuvat itsestä tilanteeseesi toimivimmilta.
Ainakaan toisiin ihmisiin ei voi ripustautua, on etsittävä oma-aloitteisesti ratkaisuja, sekä Sinun pitää olla itselle armollinen :) Mikään ei tapahdu silmänräpäyksessä, vaikka niin haluaisikin.
Myös on hyvä yrittää kulkea sitä "kultaista keskitietä". Voi harjoitella monia asioita, vaikka mielen tasapaino/jooga jne.... :)
Iso ripaus sinne onnenhippuja mukaan!!
T
Tähti ★
Vieras
Peppipupu :) Samaa mieltä! Ihan pahimpia asioita ei täällä pysty kukaan keskenään edes setvimään, vaikka haluaisi, koska syvästi vaikeat asiat vaatii syvällisemmän perehtyneisyyden asioihin.
Muille palstalaisille, että toki asioita voi ottaa esille, mutta sitten ei kannata ihmetellä, jos "kaikki" ei ole 100% kärryillä, koska tämä palsta on kuitenkin vauvakuumeilua varten!
Tsemppiä jokaiselle omaan tilanteesen. Hippuselle viivan vahvistumista!!
T
Tähti ★
Vieras
Yölento :) Anna mun olla toista mieltä!
?Et voi onnistua vääntämään.
Muuten en tässä olisikaan, sillä olen ihme kyllä selvinnyt aika suosta - kovan burn Out:in takia. Opetellut uudelleen elämään, kävelemään ja pärjäämään - ja hankkinut perheen. Muitakin syviä murheita on matkan varrella ollut.
Mitään en ole saanut ilmaiseksi, enkä helpolla.
Nyt yritän valaa muille uskoa tulevaan!
Sekä kaikille PLUSSAA!!
Last edited by a moderator:
T
Tähti ★
Vieras
Lämmöt yhä 37.2c.....kirkasta verta tuli reilusti, mutta vain lusikallinen
Normaalit kuukautiset eivät alkaneet.
Jätin tänään testaamatta....joten nyt kyllä harmittaa:banghead:
Dpo15 /kp1 (?)
Sain reissunpäällä käsiini cb:n, ei herkkää vaan normi, ja pakkohan se oli sopivassa tilanteessa tehdä. Kahden tunnin pidätyksestä. Livenä vahvempi kuin kuvassa.
Anteeksi testikuvaspämmäys. On tätä ihmeteltävä, niin kauan kuin jatkuu..
Anteeksi testikuvaspämmäys. On tätä ihmeteltävä, niin kauan kuin jatkuu..
Hento Haave
Sanaisen arkkunsa ammentaja
.
Muokattu viimeksi:
Hippunen, onnea! Juuri näitä kuvia tämä ketju kaipaa ja tarvitsee ja näistä elää!