Synnyttäneet --40+++

Mä en olekaan tänne pitkään aikaan kirjoittanut mitään. Meillä arki sujuu samaa rataa kuin ennenkin. Toivo syö ja juo melko itsenäisesti. Paljon sormiruokailee ja juo juomanokasta itse maitonsa. Vähän aikaa sitten siirryttiin kokonaan luomukevytmaitoon. Meillä oli eka flunssa/oksennustautikin viime viikolla. Toivo seisoo pikku hetkiä ilman tukea. Kovasti touhuaa kaikenlaista.
 
Hihh, ostin ajanvietteeksi nyt näitä maissinaksuja...Käsissä vaan rutistelee ja murustaa lattialle, joten varsinaista ajanvietettä! Äiti saa juosta luudan kanssa perässä....jospa ajan kanssa :) Enemmänkin oli kiinnostunut itse pussista, kun se rapisee kiinnostavasti.

Rahkat ja jogurtti ei innosta, puoliväkinäistä nieleskelyä. Luumu ja omena suosikkeja edelleen, myös metsämarjat menee :) Eksoottiset hedelmät myös tökkii, niitä sai matkalla, mutta ei niin pitänyt, vaikka söi.

Makuja on niin monia, ehkä ne on hieman erit tytöillä, kuin pojilla? Täällä siis esim. syö lihaa, kuten raavas mies, lohi ei vaan maistu. Missä muualla on omega-3 rasvahappoja, kuin lohessa? ( Näin dokumentin, jonka mukaan kalanmaksaöljykapselit on vaan pelkkä iso bisnes ). Itse uskon kyllä niiden tehoon :) Voiko muuten vauvalle antaa kalanmaksaöljyä? Sekoittaa ruokaan?

Meillä 8,5kk syö lohta, avokadoa ja iltapuurossa rypsiöljyä. Niissä on hyviä rasvoja.
 
Joo, sitä niistä naksuista tulee, sotkua...:grin Meillä ei eka syönyt ollenkaan (enkä ihmettele), mutta nyt löysin semmosia pikkupusseja sellaisia "maustettuja" versioita, tomaatin, porkkanan ym makua. Niitä näkyy järsivän tämä toinen. Esim ravintolassa tai kotonakin ruokaa odottaessa ovat olleet näppäriä, tai kun muut vetelee jotain jätskiä. Tosiaan enemmänkin ajanviete ja sormiharjoituksia, mitään varsinaista ravintoahan niistä ei saa.

Yleisesti sanottuna, kannattaa tarjota vähemmän maistuviakin ruokia useamman kerran, voi alkaa syödäkin. Vaikkei tietysti liikaa saa tuputtaa. Mä en uskalla sanoa juuta enkä jaata kalanmaksaöljystä - oon ymmärtänyt, että niissä voi olla eri koostumuksiakin. Mutta MS74 mainitsi tuossa pari muuta helppoa tapaa saada hyviä rasvoja, öljy puurossa (esim teelusikallinen) ja avokado. Mäkin unohdin avokadon hetkeksi, mutta ostin taas. Oon muussannut valmiin ruuan sekaan ja antanut paloina sormisyötäväksi. Öljyä ollaan nyt käytetty jonkin aikaa ihan sen kasvuseurannankin takia. Nyt ylimääräisessä 10kk kontrollissa saatiin ihan "puhtaat paperit", vaikka vähän miinuksilla mennään, mutta ajattelin silti jatkaa öljyä puurossa/ muussa ruuassa.
 
Hah joo siitä tulikin mieleen. Just joku Facebookissa raivoili sitä, et Vantaalla kuntalisä tuohon yksityiseen hoitoon on n 200€ kun Helsingissä ja Espoossa se on 500-600€ xD ja ilmeisesti Vantaalla loppuu, kun vauva 1,5v. En oo varma, en ite oo tarkistanu tätä.
On tainnut nyt mennä puurot ja vellit sekaisin sillä meuhkaajalla... Kotihoidontuen kuntalisä lasta kotona hoitavalle vanhemmalle on Vantaalla 215€/kk ja tätä Vantaa-lisää maksetaan siihen asti, kun lapsi on 1,5v. (vertailun vuoksi Helsinki-lisä 264€ ja Espoo-lisä 200€ ja kuntalisiä maksetaan 3v asti, Helsingissä tosin kuntalisä asteittain pienenee lapsen iän myötä). Kuntalisä yksityiseen hoitoon yksityisessä päiväkodissa/ryhmäperhepäiväkodissa on Vantaallakin alle 3-vuotiaasta 600€. Yksityiselle perhepäivähoitajalle/vanhempien kotiin palkkaamalle hoitajalle summa on vähän pienempi. Mutta missään nimessä 1,5v ei ole näissä ikäraja. http://www.vantaa.fi/varhaiskasvatu...varhaiskasvatukseen/paivahoitomaksut_ja_-tuet
 
Mäkään en ole niistä perinteisistä maissinaksuista sotkun takia tykännyt. Mutta sellaset ihan pienet porkkanamaissirinkulat (ainakin Prismasta) ovat olleet näppäriä. Eivät sotke ja ovat sopivan pieniä pinsettiotteen harjoitteluun. Ja tosiaan muiden syödessä herkkuja nuo ovat olleet sen korvike, tekemistä ja ajanvietettä ruokapöydässä vauvalle.
 
Meillä 8,5kk syö lohta, avokadoa ja iltapuurossa rypsiöljyä. Niissä on hyviä rasvoja.

Kiitti MS74 :) Rypsiöljyä on tullut silloin tällöin lisättyä ruokaan, mutta hyvä vinkki, että sen voi laittaa iltapuuroon :) Jos vaikka pitäisi pidempään kylläisenä, kun esimerkiksi viimeyönä syötiin taas klo 03 puuroa ja nälkä oli valtava. Käytän Muksu puuroja, sekoitan sekä täysjyvä, että hedelmäpuurosta annoksen ja usein lisään tilkan Bonnen omenasosetta. On pojan superherkku. Paljonko öljyä uskaltaa ruokiin lisätä / päivä ?:rolleyes:

Avokadoa voisi tosiaan myös kokeilla, sekoitatko sen johonkin?:rolleyes: Maku kunnei luultavasti houkuttele...
 
Kysyn jälleen samaa, kuin joku kuukausi sitten, että minkäverran lapsi tarvitsee päivässä aktiviteettia?:eek: Tietysti se on yksilöllistä, mutta tuntuu, etten osaa tarjota sitä riittävästi...

Eli törmään samaan asiaan, poika suorastaan valittaa, että on "tylsää", sen jälkeen kun on leikkinyt lelunsa läpi, on kuunnellut lasten musiikit, samalla ollaan leikitty yhdessä, kierretty koti läpi, portaikko, huoneet.. tutkittu kaikki taulut, kukat, ovenkahvat jne... Hän siis kaipaisi jatkuvasti jotain uutta, uusia leluja, uusia lasten "ohjelmia/lauluja", kirjoja jne... Mä oon välillä ihan hukassa, että mitä seuraavana keksin hänelle virikkeitä! Poika on valtan sosiaalinen luonne, iloinen ja perustyytyväinen, mutta pitäisi olla monta rautaa tulessa!:arghh:

Toinen on virkeys, hän ei väsy millään... aamulla noustaan klo 08 ja päivällä nukkuu jonkun 30min... Sitten yöunille vasta klo 24...

Ulkomailla näitä ongelmia ei ollut, kun oli paljon virikettä ympärillä, uusia tilanteita ja paljon ihmisiä, etenkin lapsia juoksi ja poukki. Hän sopeutui sinne, kuin kala veteen, eikä mitään valitusta ollut ja nukkui vaunuihin hyvin, kun liikuttiin. Täällä kotona ei nuku vaunuissakaan, vaan kaikkea pitää seurata ja katsella...

No, lähdemme kohta leikkikentälle, jos kokisi saavansa siitä edes jotain virikettä :) ( Vauvakerhot on nyt ohi, kun ovat 9kk ikään saakka).
 
Meille sanottiin neuvolassa, että 2tl rypsiöljyä omatekoiseen lounaaseen ja päivälliseen (kaupan purkkiruokiinhan öljy on jo lisätty). Ja että myös puuroon voi laittaa voisilmän. Joten kaipa sen noin 5tl/pv voi öljyä huoletta lisäillä. Puuroja syötiin meillä pitkään (1v asti) vain hedelmäsoseen kanssa, mutta nyt kokeilin ilman (tuolla voisilmävinkillä) ja hyvin upposi näköjään sekin. :)
 
Kysyn jälleen samaa, kuin joku kuukausi sitten, että minkäverran lapsi tarvitsee päivässä aktiviteettia?:eek: Tietysti se on yksilöllistä, mutta tuntuu, etten osaa tarjota sitä riittävästi...

Eli törmään samaan asiaan, poika suorastaan valittaa, että on "tylsää", sen jälkeen kun on leikkinyt lelunsa läpi, on kuunnellut lasten musiikit, samalla ollaan leikitty yhdessä, kierretty koti läpi, portaikko, huoneet.. tutkittu kaikki taulut, kukat, ovenkahvat jne... Hän siis kaipaisi jatkuvasti jotain uutta, uusia leluja, uusia lasten "ohjelmia/lauluja", kirjoja jne... Mä oon välillä ihan hukassa, että mitä seuraavana keksin hänelle virikkeitä! Poika on valtan sosiaalinen luonne, iloinen ja perustyytyväinen, mutta pitäisi olla monta rautaa tulessa!:arghh:

Toinen on virkeys, hän ei väsy millään... aamulla noustaan klo 08 ja päivällä nukkuu jonkun 30min... Sitten yöunille vasta klo 24...

Ulkomailla näitä ongelmia ei ollut, kun oli paljon virikettä ympärillä, uusia tilanteita ja paljon ihmisiä, etenkin lapsia juoksi ja poukki. Hän sopeutui sinne, kuin kala veteen, eikä mitään valitusta ollut ja nukkui vaunuihin hyvin, kun liikuttiin. Täällä kotona ei nuku vaunuissakaan, vaan kaikkea pitää seurata ja katsella...

No, lähdemme kohta leikkikentälle, jos kokisi saavansa siitä edes jotain virikettä :) ( Vauvakerhot on nyt ohi, kun ovat 9kk ikään saakka).
Onko teilläpäin perhepuistoja eli ne on kokoontumispaikkoja jotka on vauvoja isommille lapsille? Tai MLL perhekahvilaa? Täällä landellakin Kouvolassa niitä on useita.
Ajattelin alkaa viemään tyttöä niihin sitten lähempänä tarhaan menoa. Nyt pienenä en vie, kun haluan pitää tytön terveenä. Esim meidän lähin perhepuisto on auki joka toinen päivä 9-15. Siellä on leluja, keittiö ruuan syömiseen/lämmittämiseen ja valvoja/ohjaaja paikalla. Kävin siellä kerran tarhainfossa. Vaikutti ihan kivalta paikalta muuten, mutta vakkariporukalla oli selvästi omat jutut ja kaikki oli paljon nuorempia. Mä oon huono änkeemään kenenkään seuraan joten en usko sen takia käyväni siellä montaakaan kertaa. Muutenkaan kun mua ei nykyiset lastenkasvatus ja vaatetus trendit kiinnosta enkä niitä noudata niin tuskin olis kenenkään kanssa mitään puhuttavaakaan.
 
Eclipse :) Ei ole perhepuistoja, en ole sellaisista kuullutkaan! Eikä kyllä kahvilaakaan! Neuvolasta olisi sen varmaan kuullut, siellä kerrottiin vain noista vauvakerhoista, joissa ollaan käyty, mutta ne siis vain 9kk ikään saakka. Sitten on kai oletus, että lapsi menisi päiväkotiin, eikä kerhoille enää tarvetta.

Mä oon kuitenkin vähän samanlaisen, kuin sinä, en mikään hirmu sosiaalinen, joten en itse kaipaa mitään kerhoja! Tosin kiva niissä on ollut käydä ja juttuun tullut monen äidin kanssa :) Toisaalta en osaa sanoa, onko poika myöskään sillä tavalla sosiaalinen, että näitä kaipaa.

Häntä selvästi kiinnostaisi esim. Teatteri! Hän tykkää hurjasti nukketeatterista, mutta sellaistahan ei oikein missään järjestetä?:rolleyes: Häntä kiinnostaa lähes kaikki mikä liittyy psykologiaan ja kommunikointiin, sekä tekniset vempaimet ja nikkarointi.... Mun on vähän vaikea keksiä, että minne hänet veisin näitä asioita näkemään ja leikkimään?!:wideyed::banghead::rolleyes: Siis tuolla vauvakerhoissakin viihtyi, mutta ei selvästi välitä mistään "jonnin joutavasta" kahvipöydässä istumisesta ja äitien höpötyksestä. Ei hän ikätovereistakaan ihan jätti-innostunut ollut, vaan oli näissä vauvakerhoissa ihan vetäjien suosikki ja nautti siitä, että sai olla parrasvaloissa:grin Jostain syystä hän vetää puoleensa monia aikuisia ja on osannut silmäpelit ja kaikki luonnostaan- meidän mielestä aikuisen tasolla, joka hämmentää monia, mutta positiivisessa mielessä :):joyful:

En myöskään seuraa mitään trendejä, vaan tulee tehtyä ja mentyä aika ominpäin. Mieskin on sellainen -I did it; myway - tyyppi:wink:happy:
 
Onko teilläpäin perhepuistoja eli ne on kokoontumispaikkoja jotka on vauvoja isommille lapsille? Tai MLL perhekahvilaa? Täällä landellakin Kouvolassa niitä on useita.
Ajattelin alkaa viemään tyttöä niihin sitten lähempänä tarhaan menoa. Nyt pienenä en vie, kun haluan pitää tytön terveenä. Esim meidän lähin perhepuisto on auki joka toinen päivä 9-15. Siellä on leluja, keittiö ruuan syömiseen/lämmittämiseen ja valvoja/ohjaaja paikalla. Kävin siellä kerran tarhainfossa. Vaikutti ihan kivalta paikalta muuten, mutta vakkariporukalla oli selvästi omat jutut ja kaikki oli paljon nuorempia. Mä oon huono änkeemään kenenkään seuraan joten en usko sen takia käyväni siellä montaakaan kertaa. Muutenkaan kun mua ei nykyiset lastenkasvatus ja vaatetus trendit kiinnosta enkä niitä noudata niin tuskin olis kenenkään kanssa mitään puhuttavaakaan.
Kouvola mitään landea oo! :grin Pitäsköhän meijän joskus nähä?
 
On tainnut nyt mennä puurot ja vellit sekaisin sillä meuhkaajalla... Kotihoidontuen kuntalisä lasta kotona hoitavalle vanhemmalle on Vantaalla 215€/kk ja tätä Vantaa-lisää maksetaan siihen asti, kun lapsi on 1,5v. (vertailun vuoksi Helsinki-lisä 264€ ja Espoo-lisä 200€ ja kuntalisiä maksetaan 3v asti, Helsingissä tosin kuntalisä asteittain pienenee lapsen iän myötä). Kuntalisä yksityiseen hoitoon yksityisessä päiväkodissa/ryhmäperhepäiväkodissa on Vantaallakin alle 3-vuotiaasta 600€. Yksityiselle perhepäivähoitajalle/vanhempien kotiin palkkaamalle hoitajalle summa on vähän pienempi. Mutta missään nimessä 1,5v ei ole näissä ikäraja. http://www.vantaa.fi/varhaiskasvatu...varhaiskasvatukseen/paivahoitomaksut_ja_-tuet

No ei yllätä yhtään, että on menny sekaisin niillä. Lähde ei ollu luotettavimmasta päästä. Toisaalta eipä munkaan ois sitä pitänyt edes toistaa, ettei joku luule sen olevan totta :)
 
Mä en olekaan tänne pitkään aikaan kirjoittanut mitään. Meillä arki sujuu samaa rataa kuin ennenkin. Toivo syö ja juo melko itsenäisesti. Paljon sormiruokailee ja juo juomanokasta itse maitonsa. Vähän aikaa sitten siirryttiin kokonaan luomukevytmaitoon. Meillä oli eka flunssa/oksennustautikin viime viikolla. Toivo seisoo pikku hetkiä ilman tukea. Kovasti touhuaa kaikenlaista.

Maria75 :) Kiva, että ehdit kuitenkin joskus palstalle :) Ois kiva, jos saataisiin kaikki viä tänne kokoon -raskaana ketjusta :)

Jotenkin sitä miettii ihan jokaista, että mitä kuuluu...Kaikista kun ehti tulla niin tuttuja :) Toki myös palsta koukuttaa..

Maria75, koska Toivo menee päiväkotiin? Ainakin teillä onnistuu sen puolesta, että syö ja juo jo itsenäisesti :) Meillä on kuuma debatti päiväkotiasiasta, kun mies ei välttämättä pysty jäämään kotiin, vaikka niin oli alkuperäinen suunnitelma. Hän myös otti vaihtoehdoksi tehdä osapäivää etänä kotoa, mutta en usko sen toteutuvan, sillä lapsi tarvitsee 110% huomion. Hän kun ei pysy kärryillä tuossa vauvanhoidossa ja aiempi kokemus siitä puuttuu... Tietty yksi vaihtoehto on siirtää mun paluuta töihin, mutta siihen ei mielellään mennä. Itse toki viihtyisin pidempään kotona, mutta sitten ura-kehitys polkisi paikoillaan, tai jopa loppuisi..:sad001
 
Näin Matti Vanhasen taas - kaupassa. Hän tuijottaa aina mua pitkään. Joskus näen hänet kahvilassa.

Oon erehdyttävästi erään kansanedustajan näköinen ja muutoikin -similar:grin Meidät on sekoitettu sekä postin, lääkärin, että kansanedustajien piirissä. No, mistä aloitan...asutaan samalla kadulla ja meillä on sama nimi, myös synttäripäivä on sama ( paitsi hän on mua 10v. nuorempi!). ja ollaan saman näköisiä:singing::joyful::laughing021

Tämä on soittanut mulle ja pyytänyt muuttaan muualle. Sanoin, hahh, en muuta kotoa:mad: No postit on menneet vuosia sekaisin ja sit lähetellään niitä toisillemme. Samoin saan hänelle kuuluvia puheluita jossa ihmetellään, ettenkö ole "hän":singing:... Yksityisellä lääkäriasemalla luultiin mua kansanedustajaksi ja meinasivat tehdä sen mukaiset tutkimikset:wacky: No joku vuosi sitten menin äänestämään, niin vaali-ihmiset pokkuroi ja kyselivät mielipidettä....Olin ihan pokkana, että koittakaa avata silmät, prkl!!:wacky::banghead: No, sitten olen saanut viestiä Liisa Jaakonsaarelta ja Antti Rinteeltä jne.... Jotenkin musta tuntuu, että tietääkö ne tuolla eduskunnassa ollenkaan, että minkä näköinen on oma työkaveri ja mitkä on hänen yhteystiedot... :shifty:
No johan on juttu :joyful: !! Ootko koskaan pokalla vetänyt "roolia"?
Mulla ei taida olla kaksoissiskoni lisäksi kaksoisolentoa ja nimikin on uniikki! Googlasin muuten meidän tytön nimen ja harmikseni maassamme on ainakin yksi samanniminen henkilö, vaikka sukunimi on varsin harvinainen (mutta kyllä, osuu silmään joskus telkkarissa, eikä kukaan ole miehelleni sukua kumminkaan). Että voi tulla konflikti, kun tekee sähköpostitiliä sitten joskus, kun ei etunimi.sukunimi välttämättä ole vapaana.
Meillä on pikkuisella ensimmäinen flunssansa päällä, ja emo yrittää parhaansa mukaan tilannetta auttaa. Ikävästä tukkoisuudesta huolimatta (tai ehkä juuri siksi) on yöheräämisiä ollut kahtena yönä vaivaiset kaksi. Toki, nenän tyhjennys ja imetysyritykset vie aikaa, ja valotkin joutuu ehkä sytyttämään. Tyttö on kuitenkin leikkisä eikä lämpöä ole, joten katellaan vielä muutama päivä, ennenkuin aletaan vakavampaa syytä epäillä.
Harmi, kun itse alkaisi olla kunnossa mennä vaikka kuntosalille, mutta eipä tuota pientä räkänokkaa voi mihinkään lapsiparkkiin raijata. Että odotellaan paranemisen ihmettä.
 
Ai niin, sain poskettomat sydämentykytykset, kun kävin isäni luona viikonloppuna tytön kanssa: hänen vaimonsa ilmoitti, että pieni lapsi pitää hoitaa kotona 3-vuotiaaksi asti ja HÄN voi kyllä ilmaiseksi hoitaa...! Huoh, isäni liikkuu rollaattorilla, polttaa tupakkaa keittiössä ja on paha suustaan (vaimonsa puhuu suomea murtaen). Kyllä, haluan ehdottomasti lapseni yli tunnin ajomatkan päästä kotoa, itselleni 3 tunnin päivittäisen työmatkan...
Siis vaihtoehtohan on pienen kunnan kaksikielinen päiväkoti, jossa olisi luultavasti melko vakituinen henkilökunta ja mahdollisuus oppia toinen kotimainen, 10 min kotoa työpaikkojemme suuntaan. Vieressä on englanninkielinen yksityinen päiväkoti vähän vanhemmalle lapselle...
No, mitä tahansa voi tapahtua matkan varrella... ehkä kuitenkin pidämme alkuperäisen suunnitelman ensi vuoden alkuun...
 
No johan on juttu :joyful: !! Ootko koskaan pokalla vetänyt "roolia"?
Mulla ei taida olla kaksoissiskoni lisäksi kaksoisolentoa ja nimikin on uniikki! Googlasin muuten meidän tytön nimen ja harmikseni maassamme on ainakin yksi samanniminen henkilö, vaikka sukunimi on varsin harvinainen (mutta kyllä, osuu silmään joskus telkkarissa, eikä kukaan ole miehelleni sukua kumminkaan). Että voi tulla konflikti, kun tekee sähköpostitiliä sitten joskus, kun ei etunimi.sukunimi välttämättä ole vapaana.
Meillä on pikkuisella ensimmäinen flunssansa päällä, ja emo yrittää parhaansa mukaan tilannetta auttaa. Ikävästä tukkoisuudesta huolimatta (tai ehkä juuri siksi) on yöheräämisiä ollut kahtena yönä vaivaiset kaksi. Toki, nenän tyhjennys ja imetysyritykset vie aikaa, ja valotkin joutuu ehkä sytyttämään. Tyttö on kuitenkin leikkisä eikä lämpöä ole, joten katellaan vielä muutama päivä, ennenkuin aletaan vakavampaa syytä epäillä.
Harmi, kun itse alkaisi olla kunnossa mennä vaikka kuntosalille, mutta eipä tuota pientä räkänokkaa voi mihinkään lapsiparkkiin raijata. Että odotellaan paranemisen ihmettä.

Katjusha :) Poistin viestin, koska kukaan muu ei kommentoinut ja eikä sillä ole käytännön merkitystä.. :) Toivottavasti ei ketään haittaa :)
 
Last edited by a moderator:
Kouvola mitään landea oo! :grin Pitäsköhän meijän joskus nähä?
No ei munkaan mielestä, mutta yleensä pääkaupunkiseudulla asuvat on sitä mieltä :grin Tai kuuluuhan Kouvolaan isot maaseutu ja järvialueet et riippuu missäpäin kaupunkia asuu. Ite oon asunu aina suht lähellä keskustaa.
Ja olishan sitä ihan hauska nähdä joskus livenäkin. Täältä päin ei tainnu muita olla? Eli mitään suurtapahtumaa ei aikaiseksi saada :smiley-bounce022
 
Täällä on nyt kehitetty vauvaruokaresepti, josta myös tykätään. Valmistus on suht. helppo :)

Perunaa/ bataattia - porkkanaa- tankoparsaa - jauhelihaa - ripsiöljyä, sekä mausteeksi ripaus meiramia. Kaikki muussataan ja maitoa joukkoon.

Jauhelihan keitän ja valmiit ruoka-annokset pakastan minigrip pusseihin :)
 
Takaisin
Top