Yleinen keskustelu

@summerlemon ja @Mytty ainakaan Helsingissä ei saa ei sitten millään. Mä raskauduin aikanaan heti ekasta ovulaatiosta synnytyksen jälkeen eikä laskettua aikaa pystynyt määrittämään melkoista tai mistään muustakaan mutta silti eka ultra oli se np jossa laskettu aika määritettiin. Jos se ois heittänyt paljon niin en tiedä miten sit ois edetty. Nyt mulla on se tilanne että isosta vatsan alueen avoleikkauksesta on aikaa 6 kk 17 päivää niin ajattelin silti kysyä sitä ylimääräistä ultraa tässä vaiheessa.
 
Ainakin hoitoalkuisiin kuuluu aina varhaisultra julkisella. Sitten varmaan isommissa kaupungeissa saa ultran neuvolan yhteydessä riippuen onko paikassa ultrauslaite 🤔

Mä oon kuullut itse asiassa juuri päinvastaista, että pienemmillä paikkakunnilla saattaa olla laitteet neuvolassa ja saattavat ultrata ekstrana👀
 
@hosulijasosuli Muistan toisen lapsen kohdalla, että ekassa neuvolassa jo kätilö ultrasi 😍 Siellä oli sellainen virallisesta käytöstä poistettu antiikkinen ultra, mutta kuitenkin! Oispa vieläkin!

Laskurin mukaan nyt 4+1. Jänskättää tosi paljon! Ei oikein vielä uskalla kertoa tuttaville. Onneksi tänne saa purkaa tuntoja ⭐
 
Meillä hoitopaikkaan piti vain ilmoittaa positiivinen rtesti ja se oli sit heippa, jatkakaa neuvolassa. Jotenki aattelin et ne tarjoais sen varhaisultran jo hoitojen jatkumisen kannalta, et jos ei oiskaan raskaana niin vois suunnitella seuraavan alkion siirtoa. Mut ei, yksityiselle pitäs mennä ja juteltiin miehen kans et koitetaan oottaa nt-ultraan asti julkisella. Oireita kuitenkin on joten luottavaisin mielin.
 
@summerlemon ja @Mytty ainakaan Helsingissä ei saa ei sitten millään. Mä raskauduin aikanaan heti ekasta ovulaatiosta synnytyksen jälkeen eikä laskettua aikaa pystynyt määrittämään melkoista tai mistään muustakaan mutta silti eka ultra oli se np jossa laskettu aika määritettiin. Jos se ois heittänyt paljon niin en tiedä miten sit ois edetty. Nyt mulla on se tilanne että isosta vatsan alueen avoleikkauksesta on aikaa 6 kk 17 päivää niin ajattelin silti kysyä sitä ylimääräistä ultraa tässä vaiheessa.
Tosi erikoista, ettei tuollaisessakaan tilanteessa saa ultraa. Toivottavasti tällä kertaa onnistuisi. 🥺
 
@hosulijasosuli Muistan toisen lapsen kohdalla, että ekassa neuvolassa jo kätilö ultrasi 😍 Siellä oli sellainen virallisesta käytöstä poistettu antiikkinen ultra, mutta kuitenkin! Oispa vieläkin!

Laskurin mukaan nyt 4+1. Jänskättää tosi paljon! Ei oikein vielä uskalla kertoa tuttaville. Onneksi tänne saa purkaa tuntoja ⭐

Ihanaa että muuallakin on antiikkisia ultralaitteita! Ensimmäisen raskauden ultrat oli kyllä onnettomat, eikä saatu mistään edes kuvia mukaan. 😐 Toisessa raskaudessa saatiin joka ultrasta yhtäkkiä kuvia, ja mutta ultria oli edelleen tosi harvoin.

Keskiviikkona aion soittaa itselleni neuvola-ajan, toivottavasti pääsen ultrattavaksi että tuo laskettu aika myös tarkentuu. Kierrot on olleet synnytyksen jälkeen 24-34 päivää, ovulaatioajankohta toki on päivän tarkkuudella selvä.
 
Nyt mä aloin miettimään, että eihän siinä neuvolapuhelussa ollut varsinaisesti puhetta ultrasta, vaan neuvola-ajasta. 😳 Jotenkin automaattisesti ajattelin, että siihen sisältyy varhaisultra, mutta voiko siis olla ettei sisällykkään? Helsinki siis kyseessä.

Edit: Nyt kun mietin niin ehkä puhuttiinkin.. ehkä ei 😂 Pitää ehkä soittaa ja varmistaa asia, jos on mahdollisuus että se onkin vain joku rupatteluaika
 
@Anni123 mikä neuvola Helsingissä? Mä olen käynyt useammassa eikä missään ole ollut.
 
@Anni123 mikä neuvola Helsingissä? Mä olen käynyt useammassa eikä missään ole ollut.
Suutarilan. Mitä enemmän tätä nyt mietin niin ei varmaan olekaan. 🫣 Millon se varhaisultra sitten on, vai eikö ne tee niitä ollenkaan täällä?

Edit: Nopealla googlauksellahan se selvisi, että ei kuulu varhaisultrat julkiseen palveluun. En yhtään tajunnut, että sinne neuvolaan mennään vaan juttelemaan. 😂 Eli ei muutakun huomenna yksityiselle varailemaan aikaa. 🙈
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top