Pakko avautua täällä, kun en oikein voi missään muuallakaan.

Sain just tietää, että sain ihan unelmieni viran..


Se alkaa 1.1. Ja silloinhan ollaan jo aika reilusti raskaana - itse noin puolessa välissä. Maailman suurin innostus, että sain paikan (tiedän että oli paljon hakijoita ja nykyinen määräaikaisuus samalla työnantajalla päättyisi 31.12. Joten mahtavaa) , mutta heti perään iski järkyttävä ahdistus ja morkkis siitä, että menen sinne sitten ison vatsani kanssa, että ”YLLÄTYYS!!”
Kannan huonoa omatuntoa siitä, että sain sen paikan mitä halusin, ja tiedän jääväni siitä ”heti” pois. Kyseessä on useamman vuoden määräaikainen tehtävä (josta melko varma vakinaistaminen tietysti, kun ei ole sijaisuus kyseessä) . Nyt vaan sitten toivotaan, että eivät pistele koeajalla ulos raskauden varjolla


onhan se kurjaa, kun joutuvat lähteä etsimään minulle sijaista melkeinpä heti… Mutta haluan vastaanottaa sen työn ja taloudellisesti tietysti onkin oltava sen osalta itsekäs… Vaikka samalla ärsyttävä kaikille pelkkää parasta haluava luonteeni yrittääkin tarjota vaihtoehtoa, että pitäisi kertoa raskaudesta NYT, vain ollakseni reilu. Mutta ei…
Raskaus kuitenkin minulle kaikista suurin lahja ja unelma.

mutta mikä tässä naiseudessa onkin niin riipivää, kun meidän isosti tasapainoiltava ja pelättävä tässä kohtaa sen uran ja lapsien välimaastossa…
Koska niin… Valtava mahdollisuus urallisesti ja MINUA ei haittaa, että siitä yksi vuosi jää sitten välissä väliin, mutta tietysti pelottaa, mitä siellä ajatellaan. Miesvaltainen ala ja mies esimiehenä…