Yleinen keskustelu

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Vargynja
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ihanaa kun tänne saadaan lisää porukkaa❤️

@iLa Itekkin just miettiny että pitää keksiä tekemistä että kulkis aika nopeammin. Hyvä että testit on ollu lupaavampia tässä alkuraskaudessa!

@-Nennu- minulta on myös poistettu toinen munasarja kiertymän vuoksi, toi kyllä oman stressinsä yritysaikaan kun oli vain yksi käytössä😅

Mietin tässä että uskaltaisikohan sitä tehdä viikkodigin ensi maanantaina (5+2), toiveena 3+.
 
@Kesänlapsi1984 se tarkoittaa, että sun virtsan hcg-pitoisuus on vähintään 2753, joka vastaa tässä testissä sitä rajaa, että hedelmöityksestä on aikaa kolme viikkoa, tai yli.

Eli, mun laskelmien mukaan, sun kuukautiset alkoi 2.8. ja sun hedelmöittyminen olis ollut 10.8. tai aikaisemmin (sunnuntaina näytti jo 3+?. Eli, sulla ois ollut suht aikaisin ovulaatio, tai sitten sulla tulee vain hyvin raskaushormonia, mikä on täysin normaalia, ja hyvä asia.

Normaaleissa ja onnistuneissa raskauksissa hcg 2753-lukema on esiintynyt, kun dpo on 14- yli 30, eli näissä hcg-lukemissa on oikeasti hirveä määrä vaihtelua, vaikka kaikki päättyy onnistuneesti.
 
@MariAnn89 kertoi aika tyhjentävästi. ☺️ Omasta kokemuksesta voin sanoa pelanneeni varman päälle juuri sen vuoksi, kun testien tummuminen oli alkuun maltillista, toisinsanoen mulla nousi hcg hitaanpuoleisesti. Täysin normaali raskaus kuitenkin oli!
 
@Kesänlapsi1984 se tarkoittaa, että sun virtsan hcg-pitoisuus on vähintään 2753, joka vastaa tässä testissä sitä rajaa, että hedelmöityksestä on aikaa kolme viikkoa, tai yli.

Eli, mun laskelmien mukaan, sun kuukautiset alkoi 2.8. ja sun hedelmöittyminen olis ollut 10.8. tai aikaisemmin (sunnuntaina näytti jo 3+?. Eli, sulla ois ollut suht aikaisin ovulaatio, tai sitten sulla tulee vain hyvin raskaushormonia, mikä on täysin normaalia, ja hyvä asia.

Normaaleissa ja onnistuneissa raskauksissa hcg 2753-lukema on esiintynyt, kun dpo on 14- yli 30, eli näissä hcg-lukemissa on oikeasti hirveä määrä vaihtelua, vaikka kaikki päättyy onnistuneesti.
Kiitos avaavasta vastauksesta. Mulla on ollut viimeiset kuukautiset 30.7 ja on aikaisemmissa kierroissa ollut aikainen ovulaatio sekä lyhyt kierto. Joten nyt voin hetken hengähtää 🙏🥹

Tänään alkoi aamulla pahoinvointi. Pyöräilin töihin ja kyllä yökkäytti. Ennen klo 12.00 pahoinvointia oli ja ruokailu teki tiukkaa,mutta se helpotti onneksi. Ja ihan kuin olisi nännit tänään kipeytyneet. Tällä hetkellä tuntuu, että pakahdun 🙏🥹
 
Ihanaa, että olin avuksi! ❤️
Kaikki vaikuttaa kyllä siltä, että kaikki on tosi hyvin just nyt, ja saat rauhassa pakahtua.

Mulla ei edelleenkään ole fyysisiä oireita, mutta henkisiä tuli eilen. Katsoin vieraan vauvan kuvia, ja aloin itkeä. Ja sit katsoin koiravideon, missä labbis raahasi oman pennun ihmiskaksosten viereen, ja asettui suojelemaan kaikkia kolmea. Ja mä itkin taas.

Ja itseasiassa itkin sun viestin jälkeen myös, onnesta siis nämä kaikki! Että kyllä tässä varmaan taas hormoneita alkaa olla kuvassa mukana 🤣 en kestä tätä, kun musta tulee ihan mahdoton tän itkemisen kanssa
 
Voi ihana sinua 💞 Ai sinusta tulee itkupilli, sekin on varmasti aika raskasta? ❤️‍🩹
 
Kylläpä on helpottavaa kuulla että muutkin pyörittelee samoja asioita. Haaleat plussat mietityttää ja nyt kuukautisten ”aattona” iski kauhea huoli että mitä jos mulla alkaakin vaan kuukautiset huomenna.
Iski siis jostain syystä aivan tosi kova epäusko siihen että muka voisin olla raskaana vaikka tässä olen tikutellut vahvistuvia haamuja pitkin viikkoa ja selkeitä raskausoireitakin on.

Kyllä sitä saa helposti itse itseltään päivän pilattua 🙈
 
Meitä on siis muitakin super herkkiä 😂 tai no ite olen tuuliviiri ainakin miehen mielestä. Yhdessä hetkessä itken koiravideoille ja toisessa olen mieleni pahoittanut kun meillä ei olekkaan koiraa 😂
Kyllä tuolle miehelle pitää isot tsempit ja kiitokset antaa kun ainakin yrittää ymmärtää tällästä hormoonimyrskyä. Hah!
 
Täällä oli rfsu viikkotestin viivat tänä aamuna aiempaa haaleammat, vaikka clear bluen testiin tuli 3+ vähän aikaa sitten. Vetää mielen kyllä varovaiseksi, tiedossa kun on iän vuoksi iso km riski. Mutta tässä käy sitten niin kuin on tarkoitettu ja meillä on kaksi ihanaa lasta jo. ❤️
 
Voi ei 🥺 Voisiko olla, että joit eilen normaalia enemmän, jonka vuoksi virtsa olisi ollut aiempaa testausta laimeampaa? Yritän etsiä hopeareunuksia ja olla varovaisen toiveikas, mutta samalla ihailen kyllä sun suhtautumista asiaan. ❤️
 
Täällä oli rfsu viikkotestin viivat tänä aamuna aiempaa haaleammat, vaikka clear bluen testiin tuli 3+ vähän aikaa sitten. Vetää mielen kyllä varovaiseksi, tiedossa kun on iän vuoksi iso km riski. Mutta tässä käy sitten niin kuin on tarkoitettu ja meillä on kaksi ihanaa lasta jo. ❤️

Voi, toivotaan että vielä pysyisi matkassa!

Mulla tänä aamuna vähän samanlainen tilanne, kovasti odotin että testi olisi vahvempi tänään kuin toissapäivänä, mutta ei kyllä ole 😔 alkuviikosta tapahtui selkeää vahvistumista mutta nyt ei enää..
 
Muistakaa että kaikilla viivat ei ikinä vahvistu leffaviivoiksi ja kaikki voi silti olla hyvin ❤️
 
Minä en ole kuullutkaan, että on tapana testejä tehdä ja varmistella itselle viivojen vahvuuden mukaan raskauden jatkumista.

Kaikille Tsemppiä mitä.käyttekään läpi ❤️‍🩹
 
Takaisin
Top