Yksin odottava

M

Mummomamma

Jostain jotain jo tietävä
Hei Onkohan kettään yksin oottavaa äippää ? Itse jäin yksin 3kk sitten ilman mitään sen kummempaa selitystä.. Ja shokki oli aikas kauhea..
 
Mä oon "tavallaan" yksin, eli valtavan tukiverkon olen haalinut ittelleni ja sit mulla on ennestään lapsia. Tuleva isä on myös innoissaan lapsesta :)
Mun kaks vanhinta lasta on jo isoja, toinen on sen ikäinen kun olin kun sain 1. lapsen ja esikoinen on sen ikäinen kun olin kun sain 2. lapsen :)
Kotona asuu 4
 
Minulla on jo ennestään 3lasta, tosin kaksi on jo muuttanut kotoa pois :) Minusta tuli mummo maaliskuussa ja toinen mummun muru syntyy syyskuussa. Ne on pitänyt mielen ja järjen selvänä. Olen itse 38 että en nyt vanha mutten nuorikaan :) Ja onneksi on hyvä tukiverkko mutta tuntuu että hekin alkaa väsyä minun höpinöihin.
Tämä iltatähti oli ihan suunniteltu ja ootetaan kovasti. Lapsen isä vaan tainnu tajuta että kaikki voi tapahtua aika nopeastikin !
 
Voi ku hienoo :) Mulla oli jo ikäpaineita ja vielä ku sattu tämä kaikki niin loi mitä ihmeellisempiä ajatuksia :nailbiting: Hienoa että sulla kuitenkin lapsen isä on innoissaan tulevasta vaavista, minulla oli ainakin siihen asti ku halusi lähteä. Nyt olen yrittän saada syytä selville moiseen käyttäytymiseen niin kuulemma minussa oli vika. Halusin nauttia raskaudesta kuulemma yksin niin hän päätti antaa minulle tilaa.. että näin täälläpäin toimitaan :scared007
 
Hei mummomamma!

Et ole yksin, täällä olis myös toinen yksin esikoistaan odottava 29 vuotias mamma! Itsellä tilanne tosin vähän erilainen, olen siis odottanut yksin ihan alusta alkaen, eli tuleva isä ei ole ollut kuvioissa mukana ollenkaan. Olen todella pahoillani parisuhteesi puolesta, paljon voimia ja jaksamista sinulle ♡ Koita löytää voimia ja iloa pienestä kullan nupusta, joka odottaa masussasi pääsyä äidin kainaloon ♡
 
Kuukostaa kyllä todella erikoiselta tuo tulevan isän selitys... :O Kuulostaa kyllä että t Joku kriisi iskenyt hänelle tulevan vauvan suhteen...? Teillä kuitenkin vielä ilmeksesti sellaiset välit että voitte keskustella ja toivottavasti vielä päästä yhteisymmärrykseen...? Toivottavasti pystyt nauttimaan ja iloitsemaan raskaudestasi, ettei mene ihan murehtien koko loppu odotus :sad001
 
Keskustelu yhteys tuli n. 2kk hiljaisolon jälkeen. Tavallaan jo toivoin ettei hänestä kuuluisi mitään kun aloin jo jollain tavoin saada omaan elämään jotain tolkkua. Hän ei halua isyydestään luopua mutta en minä pysty enää hänen kanssaan luomaan parisuhdetta. Siihen tarvitaan jo paljon luottamusta, jota ei kyllä tällä hetkellä löydy :violent001 Jotenkin tuntuu että helpompi olisi ollutkin jos alusta asti olisi mennyt yksin. Mutta vaavin isä oli aloitteen tekijä koko hommalle..
 
Nannaniina toivotan voimia sulle ja ihanaa ootosta :Heartred Vauvan kanssa arki onkin erillaista ja menee liiankin nopeasti. Että kannattaa naattia joka hetkestä :)
 
Ymmärrän todella hyvin et ei luottamus kadonnut, ja ettei tuollaisessa tilanteessa paluuta taida enää entiseen olla, tai varmasti vaatisi todella paljon töitä ja kaiken rakentamista "uudelleen".. Itse luulen että on ollut juuri helpompaa se, että kun on alusta alkaen ollut "yksin", niin oon myös pohtinut paljon tulevaa vauva-arkea nimenomaan siitä lähtökohdasta, että ollaan vauvan kanssa kaksin. Tai voisin ainakin kuvitella, että on haasteellisempaa totutella ajatukseen yksin olemisesta, kun alkuun on rakentanut sitä mielikuvaa vauvasta ja perheestä yhdessä rakkaansa kanssa. Ja vielä eroaminen yks kaks... Joutuu rakentamaan kaiken uusiksi, niin kuin hyvin sanoitkin että olit "saamassa elämään jälleen jotain tolkkua". Ja sen lisäksi että joutuu vielä käsittelemään itse eron tuomia tunteita, selvitä jotenkin päin niistä ja pettymyksestä... :sad001
 
Ja huomaan että raskaus tuo niin oman säväyksen tunteisiin.. itku tulee vaikka kaupan leipähyllyllä :) ja välistä on niin vihanen !! Mutta ihmettelen syvästi etten tunne vihaa tätä ihmistä kohtaa vaikka vois kuvitella. Et onhan jotain järkee tonne päähän menny:)
Tiedän että kannan hänestä osaa sisälläni.Rakastan ja tulen rakastamaan tätä vaavia koko sydämestä. Miksi siis vihaan tuhlata aikaa kun on jotain näin hienoo :Heartred:happy:
Kaikki ei tätä ole ymmärtänyt mutta itsehän elämääni elän !
 
Itse olen suht läheltä seurannut, kun lapsi hankitaan parisuhteen pelastamiseksi (ei siis kannata). Nuori tyttö jäi yksin
1kk ennen laskettua aikaa, mutta todella hyvin on selvinneet lapsen kanssa, isä ei ole enää kuvioissa. Mutta kyllä kaikesta selviää ja uskon, että se mikä ei tapa niin se vahvistaa =)
 
Itse olen jo sen ikänen ettei ihan hepposin perustein lähteny tähän.. Olen kyllä samaa mieltä ettei lasta pidä tehdä vaan sen perusteella että yrittää pelastaa suhteen hajoamisen. Arki tulee ennemmin tai myöhemmin !
Minä sain lähtö suudelman ja mies lähti töihin. Ja sille tielle jäi..
Kyllä kaikesta selviää ja pakkohan se on ☺
 
mummomamma; Ja Kiitos kauniista sanoista, nautin kyllä joka hetkestä, tämä on ollut uskomaton tie tähän pisteeseen, enkä tällä hetkellä voisi olla onnellisempi...! ♡♡♡

Minulla on takana kaksi vakavaa suhdetta, josta toinen eteni avioliittoon asti. Lapset olivat jo ensimmäisessä suhteessa todella kovasti molempien haaveissa. Vuoden yrittämisen jlk.n tuli lähete hedelmättömyys tutkimuksiin, ja sieltähän löytyi ensin polykystiset munasarjat, sekä lisäksi prolaktiinihormonitaso huitelivat huipussaan.. (prolaktiini = hormoni jota erittyy imettävillä äideillä ja estää ovulaation). Tuolloin lääkäri jo kertoi että tuskin tulisin koskaan täysin sponttaanisti raskaaksi. Sitten jatkui yrittäminen hormoonihoitojen tuella; ei tulosta. Ei edes ainuttakaan "plussatikkua" tai keskenmenoja ei siis mitään..

Tämä suhde sittemmin kariutui, ystävät alkoivat ilmoitella vauva uutisia toinen toistensa jlk.n... ja eihän sitä kieltämään, kyllähän se sattui.. jonkin ajan kuluttua olin uudessa suhteessa, ja menimme aika pian naimisiin. Vauvahaaveet olivqt tuolloim kovempina kuin koskaan, ja taas alkoi se yrittäminen, hormoonien kera, ei lopputulosta.. Avioliittokin hajosi, ja aloin työstää surutyötä siitä, että en tulisikaan koskaan äidiksi..

Kuukautiseni ovat aina tulleet ihan miten sattuu, 2-5 krt. vuodessa ja yks kaks havahduin, että kk.set loppuivat Viimein kokonaan (toissa kesänä muistaakseni). Pyysin lääkäriltä, että kk.set käynnistettäisiin, vaikka lekuri pohtikin sitä että "eikö ole turhaa kun ei ole miestäkään..." Mutta en ollut valmis vielä luopumaan kaiken lisäksi kk.sista!!! Mutta olihan se silloin sellainen viimeinen niitti, jolloin aloin todella luopumaan haaveistani, ja yritin alkaa miettimään mitä muuta tekisin elämälläni..

Olen ollut kohta jtn. 2,5-3 v. sinkkuna, ja viime syksynä tapailin mukavaa miestä. Kävimme treffeillä, vietimme aikaa yhdessä ja toistemme luona. Yks kaks rinnat kipeytyi ja alavatsalla kk.kipumaista kouristelua, luulin että kk.tiseni alkavat. Nooh, eivätpä alkaneet, joten tein jonkun ajan kuluttua testin vähän niin kuin "rauhoitellakseni" tätä miestä, joka oli alkanut panikoida tilanteesta; oireet->mutta ei kk. Olimpa sitten tippua tuolilta kun plussaa tuo testi näytti!!! Elämäni ehdottomasti mieleenpainuvin hetki, joka mullisti KAIKEN.. No mutta samassapa selvisi miehen panikointi, minä olin ollut hänelle se "toinen nainen", hän eli siis avoliitossa. Mikään keskeytys ei ollut vaihtoehto, joten sanoin miehelle että senkus jatkaa elämäänsä ja minä ja vauva omaamme!

Nyt elän elämäni onnellisinta aikaa ♡♡♡ Vaikka pakkohan se on myöntää että itse raskaus on ollut ainakin omalla kohdallani oikeasti todella raskas... Mutta kaiken sen väärti! :wink
 
Vau, olen sanaton ❤️ Luin monta kertaa ja saa miettimään.. Aina ei katso aikaa ja paikkaa, ei ihmistä kehen rakastuu, eikä sitä ihmettä mikä annetaan kun sitä vähiten odottaa.
Itse sain esikoiseni jo 17vuotiaana ja siitä reilu vuosi niin sain toisen. Menin myös silloin lasten isän kanssa naimisiin. Meidän "iltatähti" syntyi sitten 5v edellisistä. Ajattelin silloin ja vielä monta vuotta että yhtään en enää tee. Hyvä näin ! Olimme lasten isän kanssa 15v kunnes erosimme. Lapset jäi minulle koska ex:n nykyinen vaimo ei halunnut heidän olevan siellä. Molemmat poikani sairastaa diabetestä ja erolla oli se vaikutus että vanhin ei halunnut hoitaa itseään. Istuin hänen kanssaan teholla kun hän taisteli hengestään niin silloin lupasin että annan mitä vain kuhan yhtään lasta minulta ei viedä.
Olinkin sitten sinkkuna 3vuotta ja annoin kaiken ajan ipanoille kunnes tapasin tämän lapsen isän. Rakkautta ensi silmäyksellä jos siihen on uskominen. Hän jopa osti kihlat, kosi. Olin aivan myyty ! Mutta eipä se niin romanttista sitten ollutkaan. Kysyinpä kanssa onko hän naimisissa mutta hän kielsi ja kieltää yhä edelleen. En saa mitään tolkkua hänen selittelyistään. Tai sitten en vain ymmärrä häntä
 
Voih mummomamma.. Minulta mennyt aivan ohi tämä sinun kirjoitus! Kyllä se on sinuakin näköjään koeteltu ja kyllä se elämä heittelee vaikeita aikoja eteen.. Mutta tärkeintä on se niistä selviäminen voittajana, ja itse aina ajattelen elämän koettelemuksista, että jos ei kaikkia kolhuja olisi kokenut, en olisi se ihminen joka tänä päivänä olen. Kun asiat sattuu ja tapahtuukin omalle kohdalle, niin yllättäen sitä alkaa suhtautua asioihin todella paljon laajemmalla näkökulmalla. Asiat joiden suhteen ennen saattanut ajatella hyvinkin musta-valkoisesti, saavat kyllä nykyään ihan uuden laajan väriskaalan..

Mikä sinun tilanteesi tällä hetkellä lapsen isän suhteen..?
 
Kyllä sitä välistä miettii miten ihmeessä on kaikesta selvinny mutta on jokainen vastoinkäynti kasvattanu äitinä ja naisena.
Ihmeekseni lapsen isä on ruvennut enemmän pitämään yhteyttä mutta minun on tosi hankala häneen luottaa. Ehkä hänkin on huomannut että kohtahan h-hetki on ovella :rolleyes: Jo pelkästään lapsen takia olen valmis luomaan semmoiset välit toisiimme että pystymme ystäviä edes olemaan. Haluan että hän olisi lapsensa elämässä edes jollain muotoa.
Mutta se taitaa olla hänestä kiinni !
 
Onneksi edes hieman edistystä tapahtunut kommunikaation suhteen! Onko lapsi hänelle ensimmäinen..? Oletko puhunut hänen kanssaan huoltajuus ym. asioista, ja että mitä hän on itse ajatellut?

Ymmärrän hyvin että luottamus kadonnut.. Olihan tuo aika rankka juttu läksiä yks kaks tuossa tilanteessa! Onneksi sait edes vähän aikaa "totuttautua ajatukseen" vauva-arkeen kaksin vauvan kanssa, mikäli mies jättäytyy taka-alalle. Ja ylipäätään työstää asioita nyt vielä ennen vauvaa, sillä voin vain kuvitella että vauva-aikana tuon kaiken läpi käyminen olisi varmasti vielä rankempaa...! Onneksi olet aikuinen, vahva nainen ja äiti, uskon että tulet selviämään ♡♡♡ -miehen osallisuudesta viis!!!
 
Kiitos Nannaniina sanoistasi, meinaa kieltämättä välistä usko ihteen mennä :oops:
Lapsen isällä on 4 lasta jo ennestään että ei mikään harjottelija ole. Isyyden hän lupasi tulla tunnustaa mutta huoltajuudesta ei olla sen enämpi keskusteltu. Jos aloitan siitä asiasta niin hän hermostuu ja keskustelu loppuu siihen. Minä jotenkin uskon että hän haluaa jättäytyä taka-alalle.. Minulla on jotenkin niin voimakas tunne että hän ei kykene/pysty olemaan meidän kanssa. Mutta jos sitten kun huoltajuusasiat tulee todella ajankohtaseksi saisi selvyyden minkä roolin hän haluaa lapsen elämään ottaa.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top