Aiemmin pikasilmäilin palstan uudet jutut läpi, ja nyt kuin syvennyin enemmältikin joihinkin juttuihin, niin joitakin vastauksia kaipaili esim. Fats...
Nyt jo odotusaikana, kannattaa selvittää huolella, mihin tukiin on oikeutettu sen äitiyspäivärahan lisäksi. Kelalta ainakin kannattaa tarkistaa mahdollisuus asumistukeen ja elatustukeen. Pystytkö nyt odotusaikana pistämään edes jokusen lantin syrjään yllättäviä menoja varten? Vaikka summa olisi vähäinenkin, voi siitä silti muodostua pikkuhiljaa mukava hätävara ennakoimattomien tilanteiden varalta.
Neuvolan terkkari tai ainakin ilmoitustaulu voisi antaa joitain apuja/vastauksia jaksamiseen, sieltä voi löytyä yhteystietoja tukiryhmiin tai työntekijöihin, kotiapupalveluihin jne. Ei kannata väheksyä esim. neuvolan perhetyöntekijää - itselläni oli muutama sessio sellaisen kanssa heti eron jälkeen, täällä kotona, ja vaikka "vain" puhuimme eroon johtaneista syistä ja siitä, kuinka pääsen takaisin tolpilleni, koin että siitä oli suurestikin apua. Neuvolasta voi myös saada vinkkejä verkostoitumiseen muiden yh-äitien tai lapsiperheiden kanssa - tässähän on vielä kosolti aikaa tehdä tuttavuutta. Onko joku työkavereista tai naapureista sen verran tuttu ja luotettava, että häneen voisi turvata tiukan paikan tullen (vaikka vain tunnin-parin ajaksi, että pääsee esim. käymään kaupassa, hammaslääkärissä tai virastossa tms)?? Entä onko paikkakunnallasi Tuike-toimintaa tai jotakin paikallista Yksinhuoltajien yhdistystä tai aktiivinen Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisosasto tms??
Päiväkotehin tai perhepäivähoitajille lienee jonkilainen "alaikäraja", mutta en tarkkaan ottaen tiedä, mikä se on. Itse laitoin olosuhteiden sanelemana - pääsin siirtymään erittäin epäsäännöllisestä kolmivuorotyöstä säännölliseen päivätyöhön - tytön hoitoon paljon suunnittelemaani aiemmin eli n. 9-10kk iässä. Toisaalta podin (ja poden edelleen) lievää syyllisyyttä siitä, että noin pienenä annoin lapsen vieraalle hoitoon, mutta toisaalta taas pyrin muistuttaman itseäni, että pidemmällä tähtäimellä ajateltuna tämä oli ehdottomasti paras ratkaisu. Toisaalta taas olen iloinen siitä, että neiti on päässyt luomaan suhteita luotettaviin, ulkopuolisiin (=ei sukulaisiin) aikuisiin eli oman ryhmänsä ja päiväkotinsa hoitajiin, sekä ennen kaikkea ikätovereihin. Tyttö on siis alle 3-vuotiaiden ryhmässä, jossa on vain pari n. 2-vuotiasta, muut samaa "kastia" tytön kanssa eli +/- muutamia kuukausia siitä maagisesta vuoden iästä. Itse en ole vieläkään täysin hylännyt mahdollisuutta osittaisesta hoitovapaasta - sehän on mahdollista alakoulun 2.lk:aan asti...
Haluatko, että isä on kuitenkin mukana lapsensa elämässä? Jos, niin voisiko siinä tapauksessa ajatella etenemistä pikkuhiljaa eli että esim. ensin isä tapaisi (ja hoitaisi) lasta sinun läsnäollessasi teidän kotonanne... jonkin ajan päästä voisit kenties poiketa kauppaan tms tunniksi, jolloin isä olisi kahden lapsen kanssa edelleen sinun ja lapsen kotona... jne. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että tuo järjestely on erittäin vaativa niin isän kuin äidinkin kannalta, mutta meillä se on ainakin valtavasti edes auttanut valtavasti luottamuksellisen suhteen syntymistä lapsen ja isän välille sekä jossain määrin kasvattanut minun luottamustani isän kykyyn hoitaa lasta.
Itse en juurikaan odotus- tai äitiysoppaita lukenut, mutta raskausajan lukemiseksi voisin suositella pariakin opusta, jotka kenties herättävät ajatuksia tai sitten toimivat vain ajanvietteenä... ;) Musta tulee perhe (Eve Mantu) ja Vuoden mutsi (Satu Rämö ja Katja Lahti). Jälkimmäinen on minulla parhaillaan luvussa, ja on täyttänyt kyllä odotukset... Vaikkei tehtyä enää tekemättömäksi saa, on se silti auttanut minua jäsentämään/ymmärtämään joitain asioita odotusajasta ja pikkuvauva-ajasta eli niistä aivan ensimmäisistä kuukausista...