Yöunet vauvan ja myös äidin

Voi jestas että oli taas yö. Pikkunen meni nukkumaan 20.30. Kello 2.30 mennessä olikin herännyt jo kolme kertaa. Siitä sitten nukahti sen verran hyvin, että nukkui 07 asti. Ite en tietenkään saanut heti unta kun jo kolme kertaa kesken unien oli herännyt, että pikkusen väsyttää. Pitäisköhän tässä alkaa yrittämään syöttöjen vähentämistä öisin... Jos vaikka sais öihin jotain tolkkua. Tokihan ne välillä menee hyvin. On vaan ihan arvoitus aina miten yö menee..
 
Mar -Mil, meneekö teillä jo paljon kiinteitä päivällä? Käsittääkseni siinä vaiheessa kun niitä menee 5xpäivässä ihan kunnon annokset (mikä on mielestäni aika hankalasti määriteltävä asia) voi olettaa, että vauva ei välttämättä tarvitse yösyöttöä... Tai ainakin pärjää vähemmällä kuin aiemmin, vaikka 1-2 syötöllä, onhan se vauvan yö melko pitkä aika ilman ruokaa. Samoja asioita olen miettinyt, että pitäisikö vähentää... 3-5 syöttöä ollut melko lailla tässä viime aikoina, paitsi viime yönä vain kaksi!!! Ja neljä ateriaa päivässä menee, n. 0,5-1 dl kerrallaan ja silti tosiaan syö yölläkin useasti. Toisaalta en haluaisi lisätä kiinteiden määrää liikaa ettei imetys ja tarvittavan maitomäärän saaminen per vrk kärsisi. Vähän hankalaa kyllä!
 
Ei onneksi alkanut mitkään hulinat. Ainoastaan ne kaksi yötä meni miten meni. Nyt on taas kaksi yötä jo mennyt ilman yhtään heräämistä. Ei edes ole normaaliin tapaan tarvinnut antaa tuttia tytölle siinä aamuyöstä. Varmaan pian laitetaan tytön tuleva huone kuntoon ja siirretään hänet sinne nukkumaan. Isä ja tytär välillä häiriintyvät toisistaan, kun eivät ole mitään maailman hiljaisempia nukkujia kääntymisineen.
 
Joo, meillä menee kiinteitä jo viis kertaa päivässä. Tästä syystä ajattelin tuota vähentämistä.. Jos sais edes sen ekan syötön pois, se kun on usein 3h nukahtamisesta. Tosin päivällä ruokaväli on max tuon 3h, jos jää pienelle rytmi päälle :)
 
Pakko mar-mil kommentoida sulle, että suosittelen. Meillä päivisin myöskin tuo max. 3 tunnin ruokailuväli ja öisin meillä saatettiin herätä tunninkin päästä taas tissittelemään. Päätin, että nyt riittää ja tein yhtenä yönä unikoulua ja ettei ennen kello 5 saa maitoa. Nyt neiti on kahtena yönä sen jälkeen nukkunut heräämättä viiteen asti. Ja meillä tosiaan riitti yksi yö siihen jolloin kieltäydyin antamasta hänelle maitoa ennen viittä. Ja kyllä nyt äiti kiittää öisin, kun saan edes hieman nukuttua.
 
Miten muut vauvat nukahtavat yöunille? Ihan mielenkiintoista kuulla miten muilla sujuu. Meillähän ei ole oikein koskaan nukutettu mitenkään, ollaan vaan maattu omalla sängyllä tytön nukahtaessa omaan sänkyyn. Välillä on tarvinnut tuttia pari kertaa antaa, kun on kohkannut ennen rauhoittumista. Nykyisin ei malta antaa unen tulla, jos jompikumpi vanhemmista jää makkariin. Pitää kääntyillä mahalleen ja potkia peittoa yms. Eli nukahtaa lähes samantien, kunhan vaan saa olla yksin. Täytyy kyllä olla tyytyväinen, että nukkuu omassa sängyssä, nukahtaa itsekseen ja nukkuu läpi yön heräämättä. Lähipiirissä on vanhempia vauvoja, jotka vieläkin heräävät 2-3 krt yössä syömään ja he ihmettelevät kuinka hyvin meillä nukutaan.
 
Muokattu viimeksi:
JN89 kyllä täällä ja kateellisena luen... Meillä poika todella energinen ja hieman herkkä, joka nukkumaan mennessä tarkoittaa, että jos joku muu kun äiti on nukuttamassa, tulee huuto, jos jätät yksin tulee huuto. Väsyneenäkin on energiaa niin että ei malta rauhoittua paikalleen nukkumaan, vaan pyörii ja hyörii, eli täytyy hellästi pitää kiinni, ainakin niin että ei mahalleen pääse, toinen kun ei mahallaan osaa nukkua. Silittely, laulu/ hyräily joskus auttaa, joskus vaan lisää pyörimistä. Minään iltana ei tiedä, mikä on paras tapa nukuttaa. Välillä nukutan omaan kainaloon meidän sänkyyn, välillä pojan omaan sänkyyn, ihan illan/tilanteen mukaan. Yöllä syödään tällä hetkellä taas 3-4 kertaa ja muuten hereillä käydään 1-2 kertaa. Justiinsa tänään pohdin, pitäisikö taas siirtyä perhepetiin hetkeksi, vai mikä tätä tilannetta rauhottaisi...
 
Meillä kannetaan omaan sänkyyn omaan huoneeseen iltamaidon jälkeen. Tyttö tällöin raukea, mutta ei unessa. Vasemmalle kyljelle, unilelu käteen ja ei peittoa koska se vaan hermostuttaa neitiä. Sitten sanotaan hyvät yöt ja annetan pusu ja jätetään itsekseen rauhoittumaan. Nukahtaa 10min sisään.
 
Voi, kyllä kuulostaa luksukselta ettei tarvitse yöllä herätä! Meillä lähes identtinen tilanne Jonskun kanssa: rauhaton ja herkkä vauva, heräilee syömään 3-4 kertaa yössä (sentään hieman vähentynyt, välillä oli taas 5-6...).

Nukahtaa kyllä ihan ok, ennen nukutin tissille ihan surutta, nykyään ei nukahda enää siihen vaan syö tissistä minkä syö ja sitten tutti suuhun ja rätti kouraan. Tänään ei meinannut millään rauhoittua tuohon viereen, niin laitoin sitten pojan sänkyynsä ja sanoin hyvää yötä ja menin itse meidän sänkyyn. Poika aikansa pyöri ja hyöri ja nyt vaikuttaa nukkuvan :) meni ehkä 5 minuuttia! Aion kokeilla uudestaan. Mukavaa jos poika pystyy rauhoittumaan omaan sänkyynsä, tuntee olonsa turvalliseksi siellä.
 
Tsemppiä teille vanhemmille, joilla yöt on vieläkin raskaita. Nyt kyllä osaan vielä enemmän arvostaa tuota meidän neitiä. Onneksi on isänsä unenlahjat perinyt. Meillähän herättiin 0-2kk iässä 2(-3) krt yössä, 2-4kk ja 5-6kk iässä kerran, 4-5kk iässä oli hulinat ja silloin palattiin kuukaudeksi 2 krt yössä plus aamuyöllä piti antaa tuttia levottomuuteen. Eli olen kyllä todella helpolla päässyt. Kuukauden ajan tyttö on nyt nukkunut yöt kokonaan ilman imetystä. Kunhan nyt vielä oma kroppa unohtaisi tuon klo 5 imetyksen ja heräämisen, niin nukkuisin itsekkin täyden yön. Ja tuohon nukahtamiseen vielä, että meillä on newbien unipupu ihan korvaamaton. Sitä tyttö leipoo, kun on nukahtamisillaan.
 
Meillä nukutaan myös yöt hyvin. Ilman yösyömisiä nukuttu jo reilu kuukausi. Herää kuitenkin yleensä kerran yössä joko hyörimään sängyssä tai itkemään. En yleensä reagoi mitenkään heräämiseen ellei ihan kunnolla ala itkeä. Silloin olen antanut vettä ja sen jälkeen on rauhoittunut takaisin nukkumaan. :) nukkumaan menee illalla 19-20 ja herää aamulla 6-7 aikaan. Nukuttamista ei kaipaa. Iltapalan ja hampaiden pesun jälkeen laitan sänkyyn, laulan tuutulaulun, toivotan hyvät yöt ja poistun huoneesta. Oman aikansa melskaa unilelujen kanssa, kunnes nukahtaa. Joskus harvemmin saattaa protestoida, silloin hetki sylissä ja takasin sänkyyn laittaminen auttaa. Tsemppiä niille jotka joutuvat vielä monesti öisin heräilemään, toivottavasti pian sielläkin helpottaisi ! :)
 
Meillä tytsy mennyt nukkumaan yleensä 9-10 ja herännyt 9 aikoihin. Yöllä saattoi joutua pari kertaa nostaa tuttia ja satunnaisia kertoja on ollu vielä 1 syöttö aamuyöstä. Juhannus oltiin reissussa ja tytsy muutti rytmiä täysin, sekä päivä että yö. Päivärytmi nyt vielä hieman hakusessa mutta nyt käy yö unille kahdeksan ja puoli yhdeksän välillä ja herää 8 aikaan. Kelpaa mulle! :) saa katsella rauhassa telkkaria illalla ja viettää parisuhde aikaa :)
 
Justiina, meillä kans ennen nukutin tissille ja se toimi hienosti. Nyt puuron tultua kuvioon ei enää ota tissiä niin paljon että siihen nukahtaisi ni kanssa vaihdetaan sitten tutti suuhun. Välillä pitelen siinä sitten kainalossa ja nukutan siihen, nostan nukkuvana omaan sänkyyn. Välillä siirrän tissiltä omaan sänkyyn ja roikun sielä pitelemässä aloillaan kunnes rauhoittuu uneen.
 
Meilläkin nukahdetaan hienosti omaan sänkyyn. Iltapuuro, iltatissi jos vielä mahtuu, sen jälkeen unilaulu ja sänkyyn. Hyvin on sinne nukahtanut jo useamman viikon. Yöllä tosin herätään 2-3 kertaa. Juurikin nyt yritän jaksaa yöllä rauhoitella ilman tissiä. Tähän asti oon imettänyt. Mies hoiti viime yön, kaksi kertaa heräsi eikä suostunut pulloa ottamaan kummallakaan kerralla. Rauhoittui kohtuullisen pian takaisin nukkumaan. Katotaan kuinka käy kun ite yritän samaa... Ens yönä se nähdään kuinka käy.
 
Meillä on nukahtaminen helpottunut huomattavasti. Nyt pariviikkoa mennyt jo hienosti nukkumaan = 1dl puuroa+1prk päärynä pilttiä ja päälle pedissä 240ml maitoa (tuntuu muuten ihan kamalalta määrältä!) Ja maidon jälkeen tutti suuhun. Ja nukahtaa omaan petiinsä n.10 min sisään. Vieressä täytyy olla koska jos tutti putoaa niin sit tulee katastrofi :D sitten kun neiti on nukahtanut kunnolla niin tutti kyllä tippuu ja nukkuu ilman mutta justiinsa nukahtamis hetkellä se on MUST! :)



Toivottavasti tämä jatkuu... Tosiaan pariviikkoa taaksepäin oli nukuttaminen ihan kamalaa.. Oikein kauhulla iltaisin kyttäsin kelloa että koska on nukkumaan meno aika ja "sota" alkaa... nukahtaminen kesti yleensä noin tunnin/puolitoista tuntia ja piti sisällään huutoa, vääntämistä ja kääntämistä ym.. phuuuh... ja kukaan muu ei kelvannut kuin äiti. Nyt isikin on jo ihan kelpaava :)
 
12h vejetää sikkeitä! Joskus yhen kerran herätään tuttia ehtimään mutta se on siinä sitten. Poika on oppinu mahallaankin nyt nukkumaan (oikeastaan mielellään nukkuukin) niin ei tarvii enään ihme toppauksia tehä! :) en enää voi nukuttaa poikaa viereen, kun se villiintyy niiiiiiin kamalasti ettei rauhotu millään. Laitan siis vaan omaan sänkyyn nukkumaan ja sielä se touhottaa jonkin aikaa ja sammuu :D harmittaa iha vietävästi kun ei tarvii nukuttaa enää :'D noooh, näillä mennään tällä hetkellä ja tulevasta ei tietoa :)
 
Miten yö meni Mar-Mil? :)
Täällä kans nukkumaan mennessä tutti on must , mutta nukahtamisen jälkeen ei sitä enään kaipaa eikä herää siihen että tippuu... tosin olen pannut merkille että osaa myös itse unissaan etsiä tutin käsiinsä ja laittaa takas suuhun jos tarvii :) Ja niinkun mä kirosin koko kapistusta vielä muutama kuukausi sitten niiden ihanien tuttiralli öiden jälkeen :D
 
Yö meni tosi hyvin!! Tai no, ei ehkä pikkusen mielestä :D Heräsi 1.30. Annoin pullon suuhun, eikä huolinut. Mulle suuttui ihan kamalasti, kuten arvelinkin. Ei mennyt ihan niin helposti kun miehellä. Mutta vaan 30 min tassuttelua, muutamia kertoja nostin syliin kun alkoi huuto mennä mahdottomaksi. Rauhoittui ja siitä nukkui aamuun asti!! Ja siis nukkuu vieläkin! Ite just heräilin :) Voi kun tästä pääsisi pikkuhiljaa rauhallisempiin öihin. Saa nähdä kuinka kauan se vie, mutta tavoitteena on yösyöttöjen lopettaminen. Ainakin imettämällä. Pulloa tarjoan kyllä, hyvinhän voi olla nälkä loppuyöstä. Mutta eipä ainakaan tänä yönä ollut :)
 
Vai kannattaisko jättää pullokin samantien pois jos ei kerta kahteen yöhön ole huolinut Mar-Mil ? ;) kaksi kärpästä yhdellä iskulla! :D
 
Meillä on yöt ja nukkumaan meno helpottuneet siitä mitä ne oli, niin hurjasti. Edelleen nukutetaan, nyt ei ole viikkoon nukahtanut tissille mutta pomputtelua ei tarvita kun max 15min enää. Yritettiin tassuttelua jotta neiti oppisi nukahtamaan itse. Hän meni siitä niin sekaisin ja sai sellaisen paniinni itkukohtauksen että. Ei yritetä meillä enää. Sänkyyn kun laittaa iltahommien jälkeen niin alkaa vain kauhea touhuaminen vaikka on selkeästi hyvin väsynyt. Ei pysty/osaa nukahtaa ilman nukuttamista. Eikä se minua kyllä haittaakkaan kun ei vie enää sitä 2-4h.
Yössä herätään 1-2 kertaa, nukkumaan mennää 19.30-21 ihan riippuen miten päivän vikat päikkärit on mennyt. Herätään aamulla seiskalta. Yleensä nukkuu sellaiset 11h. En toki tiedä onko yöllä enää neidillä edes nälkä vai kestääkö heruminen vain sen verran kauemmin? Imetän enää vain siis kerran illalla ja sitten yöllä.
 
Takaisin
Top