Löysin erittäin mielenkiintoisen kirjoituksen viikonloppuna, jossa äiti kertoo imetysongelmistaan ja siitä kuinka niiden seurauksena hänen ystävänsä imetti hänen lastaan.
Lukemisesta lähtien olen pohtinut asiaa: Voisinko imettää ystäväni lasta? Entä voisinko antaa ystäväni imettää omaa lastani?
Ennenhän on toki ollut ihan ammattimaisia imettäjiä, kuulemma lastenklinikalla vielä viiimeinen imettäjä on työskennellyt 50-luvulla. On myös kulttuureita, joissa muiden vauvojen imettäminen on vieläkin niin arkipäivää, että sille on omat sääntönsä. Näin on käsittääkseni esimerkiksi islaminuskon kohdalla. Kuulemma joissain afrikkalaisissa kulttuureissa on tapana, että äidin kuollessa isoäiti (äidinäiti) alkaa imettää lasta. Tunnenpa myös ihan henkilökohtaisestikin erään, joka on imettänyt sisarensa lasta!
Jostain syystä minusta tuntuu ajatuksena paremmalta, että imettäisin itse ystäväni lasta, kuin että ystäväni imettäisi minun lastani. En tiedä miksi, niin vain on. Tietysti myös tilanteen kriittisyydellä on paljon väliä.
Entä te muut? Mitä mieltä te olette asiasta?
Lukemisesta lähtien olen pohtinut asiaa: Voisinko imettää ystäväni lasta? Entä voisinko antaa ystäväni imettää omaa lastani?
Ennenhän on toki ollut ihan ammattimaisia imettäjiä, kuulemma lastenklinikalla vielä viiimeinen imettäjä on työskennellyt 50-luvulla. On myös kulttuureita, joissa muiden vauvojen imettäminen on vieläkin niin arkipäivää, että sille on omat sääntönsä. Näin on käsittääkseni esimerkiksi islaminuskon kohdalla. Kuulemma joissain afrikkalaisissa kulttuureissa on tapana, että äidin kuollessa isoäiti (äidinäiti) alkaa imettää lasta. Tunnenpa myös ihan henkilökohtaisestikin erään, joka on imettänyt sisarensa lasta!
Jostain syystä minusta tuntuu ajatuksena paremmalta, että imettäisin itse ystäväni lasta, kuin että ystäväni imettäisi minun lastani. En tiedä miksi, niin vain on. Tietysti myös tilanteen kriittisyydellä on paljon väliä.
Entä te muut? Mitä mieltä te olette asiasta?