Vissiin ensimmäisenä täällä?

Tervetuloa nannanen ja sinttu83<3
Onnea onnestanne [:)]
Ampulle vain peukut pystyyn, niin sitä pitää, pupuilua. Kuulostaa kovin tutulta. Olemme onneksi vähän syrjässä, koska himot yllättää aika yhtäkkiä. Vielä ei ole tarvinnut lähteä mistään julkisesta paikasta "sivummalle". Omassa pihassa pääsee niin ettei tielle näy [:D] Rakkaani, jolla on sana hallussa, sanoikin, että on kiva maata pehmoisella tyynyllä. Se on nuorten miesten hommaa se luitten kolistelu... Nyt kun olen katsokaas saanut vähän pyöreyttä [:)]

Kävimme äidilläni tänään kyläilemässä ja sekin sanoi suoraan minun pyöristyneen vähän muutenkin. No, pari kiloa ei vielä paljon ole, mutta keho on muokkautunut jo toiseen kuosiin. Ja paino, jota päivittäin seuraan, jopa aamuin-illoin, vain nousee.

SannaKoo
, me juteltiin just tänään tuosta 4-D ultrasta ja katseltiinkin netistä niitä kuvia. Aika hienojahan ne on ja hirmu tarkkoja. Olemme kaksi kärsimätöntä vesimiestä ja haluaisimme heti saada tietää onko tulossa tyttö vaiko poika. Hinta on suolainen, mutta senkin suostuisimme maksamaan. Mutta... Niitä kuvia katsellessa tuli mieleen, että eikö jotain haluaisi jättää kuitenkin vielä siihenkin hetkeen kun lapsi syntyy. Tarpeeksi pitkällä raskaana kun näkyy jo kasvonpiirteetkin ällistyttävän tarkkaan. Päätimme tällä erää malttaa siihen 7.8. asti. Sullahan onkin ennen meitä RU! Voi että, kerrot sitten miltä tuntui<3 Meidän mukelo on kyllä siinä vaiheessa jo tosi iso, kuitenkin jo 23. vai ehtiikö 24. rv jo alkaa. Onpahan enempi katsomista [:)]
Te pääsette sitten herkistelemään kaverin vauvalla, vauvat tuntuvat varmasti ihan erilaiselta kun tietää että oma on kohta sylissä myös. Huvittaa tuo isä-kaverien oma palaveri, ilahduttavaa että miehelläsi on porukka jonka kanssa jakaa ja tuumailla asioita, kuten me täällä teemme. Pitääpä muuten katsoa itsekin sitä H&M:n postimyyntiä, josko vaatetta löytyisi.

Terhituuli, minäkin olen todella pahoillani puolestasi ja komppaan SannaKoota tässä asiassa. YStäväsi on ajattelematon ja hänelle on näköjään tärkeämpää saada kaljakaveri kuin kaveri... Tylyjä sanoja minulta, mutta kun pisti vähän vihaksi puolestasi. Muutenkin on kohdellut sinua ikävästi. Ehkä tämä ystävä ei vain sulata vielä tällaisia suuria asioita, vaan tahtoo jatkaa huvitteluaan vielä ajattelematta tulevaisuutta omalta kohdaltaan. Minkäs teet. Raskaus on kuitenkin niin ihana ja iloinen asia, että ei tuollaisten kanssa kannata aikaansa tuhlata, on varmasti toisenlaistakin seuraa olemassa. Olen vain niin pahoillani siitä, että olet joutunut kokemaan tuollaista.

Harmituslista, jota minulla ei pitänyt juuri ollakaan, kasvaa: Närästys. Just nyt korventaa niin, etten tiedä miten olisin. Ja eilen kuumuus tuntui aivan sietämättömältä. Jalkoja särki ja olo oli kaikinpuolin ahdistavan tukala. Olen aina nauttinut kunnon rusketuksesta ja auringossa lukemisesta, mutta tänä kesänä on otettava toisenlainen malli käyttöön ja säännöstellä. Olo oli niin tukala, että teki mieli vain kiukutella.

Ja sitten vielä tästä vanhemmuuden harjoittelusta, jota kattimme tarjoaa auliisti: Oli taas yli vrk:n reissulla ja tuli ontuen kotiin, toinen etuantura oli saanut haavan jostain.

Jaha, joko lopettaisin jaarittelun ja liittyisin mieheni seuraan sohvalle lueskelemaan. Hyvää mieltä ja iloa jokaiseen sydämeen<3

Punnitsin taas hedelmiä, josko löytäisin vauvamme oletetun painon mukaisen ja pienehkö banaani oli sen vajaan 200g. Kiva kuvitella banaania masuun [:)]
 
Ilmat kyllä hellii, mahtavaa [:)] Sain miehenkin kotiin polttareistaan, olikin jo ikävä..tää raskaus on herkistänyt mua entisestään ja rakkaus toiseen on vaan syventynyt. Mulla ei ole seksikäs olo, jo 3 kiloa ahdistaa ja lisää tulee väkisinkin. Paino on aina ollut mulle ongelma, vaikka viime vuodet olenkin ollut hoikka/normaalikokoinen. Liikkeitä odottelen kovasti, vielä ei kuulu masusta mitään. Välillä iskee epäluuloisuus että onko siellä mitään kun ei masukaan juuri kasva. Kohtu on kuulemma kallellaan taaksepäin niin siksi voi näkyä masu myöhemmin..
 
Huomenta kaikki

Nannanen, älä huolehdi, kyllä se masu tulee väkisinkin esiin vielä. Itselläni on kanssa taakse päin kallistunut kohtu ja vatsa pullahti siitä huolimatta heti esiin. Joku sanoikin vai luinko jostain, että koska kohtu ei mahdu kasvamaan taaksepäin ollenkaan, se sitten työntyy eteen ja vauhdilla. Niin minulle kävi ja näillä viikoilla on jo ihan oikea vauvamasu [:)]

Onko kellään muulla vielä ollut hankalaa masun kanssa? Minun on välillä vaikea nousta sängystä ylös ketterästi, koska vatsa jo tuntuu etenkin aamulla kun rakko on täynnä. Meillä on vielä sänky niin, että hypin mieheni yli, olen seinän vieressä. Ja sohvalla istuessa on pakko ottaa röhnöttävä asento, että maha saa tilaa olla rauhassa eikä puristuksissa.

Pe ja la olisi siskoni polttarit ja olen lupautunut koko periodiksi mukaan. Toivottavasti jaksan.. No, onneksi ne eivät tule olemaan mitkään rymypolttarit, vaan mukana tulee olemaan pari vauvaakin, pääsen kokeilemaan [:)] Taitaa mukaan olla kutsuttu muuten toinenkin raskaana oleva, suunnilleen samoilla viikoilla. Ensin meinasin mennä vain illaksi mökille, jonne seurue lopulta päätyy, mutta mieheni kehotti menemään mukaan koko rallin ajaksi, kun kohta ei sitten niin vaan enää mennäkään.

Ihana, pilvinen aamu. Vähän haaveilen ikkunanpesusta tälle päivälle, katsotaan kuinka käy.
Nyt puurolle ja antamaan hali ukko-kullalle<3
 
Nannanen: Tervetuloa. Mä olen kangasalta tampereen vierestä ja ihan sama laskettu aika meillä :) mistäpäin olet?
 
Me oltiin koko viikonloppu reissussa, mentiin perjantaina mun äitelle viikonlopuksi ja käytiin vielä lauantaina kaveriakin moikkaamassa jolla 4-viikkoinen vauva, oli sitten ihana pieni :) Ikävä oli ku joka suuntaan mihkä mentiin tunnin ajo ja autossa ei ilmastointia, piti vaa juoda kokoajan matkalla. Onneks äiti asuu järven rannalla niin tosiaan olin siellä monta kertaa päivässä. Olin kyll hirmu väsyny sunnuntaina, en saanut nukuttua kovalla patjalla vaikka ennen se onnistunu. ehkä raskaus tekee ett tosiaan tarvii pehmeempää patjaa niinkuin kotona on. Nukahtelin lopulta pihallaki istualleen nii sai muut katsoa esikoisen perään ku oli pakko mennä sohvalle torkkuun. Väsytti tietysti seki ku vähä jo hermotuin mun nuorempaan veljeen, hän on kyll jo 20v mutta autistinen ja kun kuntoutuslaitoksessa pääasiassa nyt asunu oppinu vaan toisilta sieltä pahoja tapoja lisää. Aina se tässä ku nyt lapsia hankkinu vähän pelottanu ettei vaan oma lapsi olis vammainen, silti en ultraa kummempiin seulontoihin ole mennyt koska Raskauden keskeyttämiseen tuskin pystyisin meneen. Ei mulla vammaisia vastaan mitään ole ja on vammaisesta iloakin mutta ku noin omalla kohdalla nähny niin tosi raskasta ainakin tuo autismi [&o]
 
 terve kaikki odottavat mamit[:D] olen rv 17+1 eli laskettu aika 6.12.09 ja odottelen neuvolakäyntiä joka on torstaina silloin saan kuulla ensimmäistä kertaa sydäntykytykset.....   jännitän ihan kauheesti ja jopa pelkäänkin mieheni yrittää kovasti lohdutella ja rauhoitella että   kaikki on siellä  hyvin. en ole vielä tuntenut liikkeitä ja maha on kyllä kasvanut mutta turvotusta on enemmän ku masua ,toinen ultra on 16.7 ja odotan innolla ja kauhulla sitä.....  mulla on todella sekavat tunteet tällä hetkellä  APUA!!!!!!!!
 
Saman huomannut, kuin Taku81 reissussa ollessaan. Automatkat on todella tukalia, jos ei saa viilennystä tarpeeksi! Tosin tuleepahan sit väkisinkin juotua... se ei kyllä oo mulle enää ollut ongelma, menee jo helposti se pari litraa päivässä :) Ja tuo kovalla patjalla nukkuminen ahdistaa muakin nykyään! Ennen oon kääntyilly paljon yön aikana heräämättä, nyt jotenkin tuntuu valaalta kuivalla maalla, kun koittaa kääntyä. Ja kyljellään nukun nykyään jo, mukavin asento niin, niin sitten mua sattuu lonkkiin ja reiden paksuimpiin osiin. Kauhulla mietin, et entä jos tarviikin jostain syystä nukkua sellasella retkipatjalla tässä puolen vuoden aikana?!? Se olisi varmaan hirveetä!

Pranametri, samaa pohdintaa tosta 4D:stä... jos nyt malttaa oottaa seuraavan ultran, katotaan paljonko sit näkee. Hinta tuntuu kovalta, mutta jotenkin sen olisi valmis maksamaan! Noista polttareista olen samaa mieltä miehesi kanssa, mene ihmeessä nauttimaan!! Siskollesi varmasti tärkeää sun läsnäolo, ja saathan siellä tosiaan sitten vertaistukea omaankin tilanteeseesi ;)

Oon kyllä vähän kateellinen teille pupuilijoille! Meillä seksiä harrastetaan pääsääntösesti makkarissa muutenkin... ja mä oon aina ollut se halukkaampi, miehelle riittää pari-kolme kertaa kuussa! Nyt tuleekin sit itselle tosi hirveä olo, jos mies torjuu mun alotteen... Kyllä se aina muistaa sanoa, ettei ole musta kiinni, mutta kun ei vaan itsellään ole sellanen olo... Tosin jos itse olisin se vähemmän haluava, niin tietty haluisin miehen kunnioittavan mun haluja, joten yritän nyt sit vaan hillitä itseni. Ja luojan kiitos olen ihminen, joka näkee muutenkin paljon unia ;))

Tänään käytiin sitten katselemassa miehen kaverin kolmeviikkoista prinssiä. Voi luoja kun se oli pieni ja suloinen! Pitkä jätkä, mutta massaa ei ollut vieläkään hirveästi, vaikka kuulemma tukevoitunut kovasti tässä. Ei ihan sellainen michelin-vauva [8D] Sylkkyyn ei saatu, kun toinen oli niin uninen, vaikkei sitten kuitenkaan malttanut nukkua. Mutta ihana oli katsella toista imemässä ja myöhemmin vielä isänsä sylissä pulloruokinnassa. Herkkää! Pian se on meilläkin edessä, oijjoi <3
 
Helou!
 
Eilen käytiin neuvolassa ja ehdin jo vähän säikähtää kun sydänäänet ei heti löytyneet, mutta sieltähän ne sitten tulivat pienen etsiskelyn jälkeen. Paino oli hieman noussut ja muut arvot ok. Kyllä huojensi taas kuulla sydänäänet. Niinkuin Pranametri sanoi, ihan kuin hevosen laukkaa tai junan kolinaa.
Rakenneultra on sitten kolmen viikon päästä! Kivaa taas päästä vakoilemaan pientä. Tosin järkyttävää ajatella, että kohta ollaan jo puolivälissä raskautta! Aika mennyt tosi nopeasti!
 
Mua vähän huolestuttaa kun ummetus on vaihtunut löysään vatsaan, etten vain olisi saanut mitään bakteeria. Ei mulla mikään ripuli ole, mutta silti. Ylireagoinkohan jos käyn lääkärissä? Masu ei kuitenkaan ole kipeä eikä muutenkaan ole sairas olo.
 
Mikäs koira Ampulla on? Meillä on saksanpaimen, joka onneksi on jo lähes nelivuotias, joten on rauhoittunut aika kovasti. Onko muilla koiria ja ootteko huomanneet, että ne reagoisivat jotenkin eri tavalla teihin nyt raskausaikana? Mä en oikeastaan ole huomannut muutosta, paitsi silloin kun pahoinvoinnit oli päällä, niin koira luimisteli aina jossain kauimmaisessa nurkassa kun minä puhuin norjaa veskissä.
 
Tänään muuten paljastan asian töissä, eli tulin tiukassa paidassa ja hameessa toimistolle. Saas nähdä kuinka moni kehtaa kysyä vai tuijottaako ne vaan ihmeissään. Maha ei nimittäin ole vielä kovin iso, mutta verrattuna entiseen mahaan niin on liki tuplaantunut.
 
Voikaahan hyvin ja paksusti!
 
Huomenta taas pömppövatsat [:)]

Piwi, ota ihan rauhallisesti, jos vain voit. Meistä ultrassa käyneistä varmaan kaikki on tärissyt ennen sitä. Onkohan se sulla sitten rakenneultra? Voi, että pääset jo niin pian! Hieman kateellisena kuuntelen teitä, koska meillä se tosiaan (kuten monen monta kertaa olen toistanut) on vasta elokuun alussa. Odotus on jännempää kuin osasin odottaa [:D]

SannaKoo, tein pienen muutoksen polttarisuunnitelmiin. Ensinnäkin sanoin jo väärät päivätkin, ne alkaa vasta lauantaina, mutta niin lähtö täältä meiltä sinne kauas toiselle pakkakunnalle olisi jo viiden aikaan aamulla. Eilen olin taas vähän väsähtänyt ja pelkäänpä ettei minusta ole niin pitkän päivän juhlijaksi. Menen vasta mökille mukaan ja jään sinne yöksi. Tulisi muuten niin monta tuntia autossa istumista päivässä, että en uskalla... Toinen  raskaana oleva porukasta oli päätynyt samaan tulokseen. Kirjava polttariporukka, täytyy sanoa [:)] Joka tapauksessa osallistun.

Amppu, voin vain kuvitella että seinät kaatuu päälle. Teillä on kuitenkin jo jonkun verran porukkaa seinien sisäpuolella. Tarpeellisen kokoinen koti järjestyy varmasti tavalla tai toisella. Tehosiko lasagne? [;)] Meillä on neiliöitä, mutta vain kaksi huonetta ja keittiö. Tarkoitus on, että vauva/lapsi on meidän kanssamme samassa kammarissa ensin ja sitten joskus kun on jo sen verran isompi, että voi nukkua omassa sängyssä ja toisessa huoneessa, niin laitamme hänelle oman sopen tupaan.
Onhan jotkut lapsen tarvikkeet vain hankittava tai saatava lainaan jostain, mutta yritetään muistaa, että pienen pieni lapsi ei tarvitse ihan kamalaa määrää kaikkea. Rakastavien vanhempien syli on se arvokkain ja tarpeellisin asia. Minä olen itse tavaran kerääjä,valitettavasti. Onneksi mieheni on hyvä vastapaino ja saa hillittyä omalla esimerkillään. Voisin ostella vaatteita joka lähtöön ja silti tulisi tilanteita jolloin "ei ole mitään päällepantavaa". Juuri keväällä tein kaappiin tilaa jo ihan sillä, että otin ylimääräiset liinavaatteet pois varastoon. Meillä ei mene kuin kahta lakanasettiä tätänykyä. Toinen pidossa ja toinen pesussa. Meillä on kaappitilaa niukasti, mutta näköjään ihan tarpeeksi, kun vain muistaa raivata ylimääräisen pois. Onnea Amppu viikoista!

Pelottaa vähän vauvan tulossa se, että kaikki tahtovat jotenkin muistaa ihanaa pientä uutta ihmistä. Aiomme tehdä selväksi kaikille, että alle vuoden ikäinen ei paljonkaan tarvitse, ihan oikeasti. Jos ei mitään rajaa tee, niin pehmoleluja ja muovisia vinkuvia tai muuten ääntä pitäviä leuja on nurkat väärällään. Tämä on meidän näkemyksemme ja jokaisella on toki omansa. Mutta ensimmäiseksi joululahjaksi tyttö tai poika toki haluaa pöytälätkän... Olemme siitä aivan varmoja![;)]

Koittakaa hei kestää näitä meikäläisen filosofointeja, tuntuu että raskaus herkistää entisestään ajattelemaan kaikenlaista maan ja taivaan välillä. Minkälaisia arvoja ja maailman minä haluan antaa lapsellemme perinnöksi?

No, nyt puuro odottaa. Valoisaa päivää kaikille <3
 
huomenta kaikki [:)] kiitos lohdutuksesta  pranametri. Helpotti heti ku sai kerottuu ja puhuttuu pelosta ja jännityksestä [:D]   juu se on se rakenneultra .Harmittaa teidän puolesta että joudutte odottaman niin kauan kun tiedämme kuinka jännittyneitä itse olemme.kohta lähtö siskon ja sen muksun kanssa vaate ostoksille niin että aivot saa levätä jännityksestä[;)] kiitos viel kerran.
 
Moi kaikille masun kasvattajille.

Viime viikon neuvolassa multa ei nuori terkkari saanut sydänääniä kuulumaan ja tänään kävin tuossa aamupäivän aikaan ja nyt ne kuulu. Eilen kävin sokerirasituksessa ja ne arvot kaikki ok, jipii en joudu tarkempaan syyniin [;)]
Olosta sen verran että eilen aamulla kun pesin hampaita ennen lähtöö niin olin oksentaa, mut yritykseksi jäi, huh. Ja koko loppupäivän olin melko kiukkunen ja väsyny, lieneeköhän syynä se etten saanu juoda aamukahvia.
Paras ystäväni sai 2 viikkoa sitten poikavauvan ja nyt neuvolasta lähtiessä kävin pienokaista kattomassa. Ihana suun mutristelija poitsu.
Joku kyseli jossain etä koska kertoa töihin ja minä olen jo kertonu muistaakseni kun viikot oli 13 + jotain. Pakko oikeastaan kun meillä joutuu väkisinkin nostelemaan painavia laatikoita. Teen työkseni leipää ja pullaa [;)]
Koiruudet näyttäs olevan sapuskaa vailla, täytynee lähtee ne ruokkimaan. [;)]
 
Meillä kans tuntuu loppuvan tila kesken, tosin ei tässä kerrostalokaksiossa ihan oikeesti liikaa sitä ole. Mutta silti ollaan päätetty, et ainaki eka vuos selvitään tässä ihan nätisti! Onneks on molempien vanhemmat ja niiden "ylimääräiset varastointitilat" lähellä, niin saadaan verkkokellarin tila hyödynnettyä ihan muuhun, kuin kausivaatteiden/urheiluvälineiden säilytykseen!

En tainnut kertoa, mutta eilen sitten jouduin ekaa kertaa kuuntelemaan näitä kaikenmaailman neuvoja. Lisäksi kummisetäni (jonka näin siis ekaa kertaa raskausuutisten jälkeen) hyökkäsi heti sisään päästyämme eteeni ja laittoi kädet vatsalleni - todetakseen "ei se nyt vielä olekaan niin iso". Hieman vaan nauratti, että kädet oli tossa ylävatsalla/kylkien kohdalla, eikä se oo ihan sinne asti vielä noussut, vaan ihan vanhat elintasomahanroikut siellä pursuilee :D

Oon vähän kade Ampulle hauvavauvasta, vaikka se välillä tuntuiskin rasittavalta riiviöltä... Mä oon jotenkin ihan "ahdistunut" kun ei oo enää mitään tekemistä, niin hauvan kanssa sentäs ois! Mäkin oon pohtinut, että onko mun viime päivien aikana tuntemat myllerrykset masussa vauvasta johtuvia, vai jotain ihan muuta... mutta heti kun pysähtyy kuuntelemaan, niin eihän sieltä mitään "kuulu"!

Tänään taidetaan käydä Lintsillä vähän tuijottelemassa riekkuvia ihmisiä, syömässä herkkuja ja ehkä vähän pelailemassa pelikoneita. Oon ihan huvipuisto-hullu, ja rakastaisin just niitä kaikista eniten riuhtovia ja kieputtavia laitteita! En tiedä, onko fiksua mennä kiertämään veistä haavassa ja vain katsoa muita, mutta toisaalta mä myös rakastan niitä huvipuiston ääniä, tuoksuja ja kaikkea <3

Hurjaa katsella kaikkien allekirjoituksia, meillähän alkaa puoliväli olee käsillä itse kullakin! Silti jotenkin vaan unohdan, että tässä ollaan jo näin pitkällä, en oikein osaa ajatella tätä taas, vaan olen ihan hämmentynyt!

Unohtui melkein; Tuik mulla on vatsa kans välillä ihan kuralla, välillä ummettaa ja joinain onnellisina päivinä on ihan normaalimeininki. Eli tuskin mitään bakteeria oot saanut, se varmasti nostattais lämmötkin ja vaikuttais muutenkin oloon! Tietty jos ripulointiin asti menee, ja jatkuu päiviä, niin sit kannattaa soitella lekurille!
 
Tervehdys kaikille ja tervetuloa Nannanen ja Taku81!
 
Mä olen myös Tampereen läheltä ja laskettu aika hyvinkin teidän kanssa yksiin (24.12). Jotenkin tosi kärsimättömänä odottelen ensi viikon jälkeen alkavaa viiden viikon kesälomaa... et pääsis ihan rauhassa keskittyyn tähän mahtavaan tilaan!
 
Tosin...Väsymys vaivaa edelleen ja painonnoususta hirmuinen stressi... hengenahdistus alkaa pikkuhiljaa helpottaa, mutta tilalle on tullut jatkuva päänsärky. Siinä mun harmitukset... Mutta kuten sanottu, palkinto on paljon harmituksia isompi...
 
Nyt vasta alkaa pikkuhiljaa hiipiä tajuntaan, että raskaana tosiaan ollaan. Sain ystävältä lahjaksi ensimmäiset vauvanvaatteet ja olen niitä ihmetellen hypistellyt kotosalla. Itse en ole uskaltanut mitään vielä hankkia. Pieniä ja niin suloisia ovat vaatteet. Kuis moni täällä haluaa tietää sukupuolen etukäteen?=) Me ollaan niin kärsimättömiä, että haluttaisiin. 4D kiehtoo myös, etenkin, kun sisarusta ei saa ultriin mukaan ottaa (ymmärrän kyllä miksi), niin näkis isosiskokin jo vähän vauvaa...
 
Hyviä vointeja kaikille!
 
Sinikello 14 + 5
 
Hikistä alkuiltaa naiset

Joopa, puoliväli alkaa kohta häämöttää, aika hurjalta tuntuu. Ja joka päivä lähenee se hetki, kun oma vauva on sylissä [:)] Eikä meillä ole vielä mitään kotona vauvalle! Nyt alkaa tosiaan olla aikamoinen vimma tehdä itse vaatteita, mutta kun menin itselleni sen lupaamaan, että ensin neulon aloitetun paidan miehelleni. Minulta jää paljon hommia kesken, siksi itseäni tällä tavalla patistelen.

Wessu, minulla on ihan samaa vieläkin hampaita harjatessa. Enää ei ole tarvinnut mennä oksentamaan asti, mutta yökkäys voi tulla. Hei, ensimmäinen ammattini on leipuri [:D] Nykyisellään leivon vain kotosalla, ja sittenkin vain talvisaikaan leivinuunissa.

Sinikello, me aiomme kysyä sukupuolta, jos vain vauva suostuu sen paljastamaan. Neuvolassa kun kysyin saako RU:ssa sen selville, hän sanoi että jos vain vauva on sopivasti päin. Kuinkahan monelle on käynyt niin että ei ole saatu selville?! Se olisi meille aika tukala tilanne kyllä. Vaikka onpa äitini ja muutkin sanoneet jo mahani muodosta, että tyttö on tulossa, koska alkaa levitä sivuille jo [:)] No, nuo tuollaiset veikkaukset kai menee fifty-fifty...

Tämä pissalla juokseminen on ihan mahdotonta, ihan oikeasti, jopa puolen tunnin välein saa juosta. Tuleepa edes vähän liikuttua. Syötyä on aina nahka niin kireenä, että ihme jos ei repeä vielä joku päivä. Ai, niin, onko muilla jo selkäkipuja? Ristiselän tuntumassa on sellaista löysyyden tunnetta, ei varsinaisesti mitään kipua, mutta häntäluu tuntuu välillä kipeältä, varsinkin jos on joutunut istumaan pitkään kovalla tuolilla. Löytyihän se prinsessa sitten minustakin [:)] Kovat tuolit pannaan!

Hauskaa iltaa Lintsillä, SannaKoo!

Ei kai tässä mitään asiaa ole, tuli vain taas tultua lueskelemaan juttunne, ihanaa masun kasvatusta teille, hienot naiset!
 
Hauskaa lukea teidän juttuja, voin melkein kuulla kaikien äänet, tai ainakin innokasta puheensorinaa!
Prananetri, kutkuttava vertaus tuo banaani. Itse katselin hedelmätiskillä hunajameloonia ja ajattelin, että jos kohtu on tuon kokoinen niin, vitsi, näkyyhän se nyt jo. Eikä tää kaikki sitten läskiä olekaan.Jeah! Ja mulla tosiaan näkyy. Alkaa pikkuhiljaa olla kömpelö olo. Varsinkin kun vielä täällä remontin keskellä punnerran. Aina ei hoksaa että sellaiset jutut kun tikkaille kiipeäminen tai kyykkiminen on oikeesti vaikeita. Eilen tuskastuin kun en mahtunut seinän ja kaapin välistä menemään. Mies huomauttikin, että rouvakulta te olette raskaana!
sinikello, olethan muistanut juoda kunnolla? Mulla tulee tosi nopeesti nestehukka päänsärky, jos juominen unohtuu. Näillä helteillä, varsinkin. Sama pätee myös vatsan toiminnan kanssa. Tulee tosi helposti löysät tässä kuumuudessa. Tämä oma ukkokultani on kyllä mulle tärkeä tukihenkilö ja muisti tässäkin. Kiikuttaa joka kauppareissulla ihania mehu juttuja....
Sitten tää poreileva seksi-keskustelu. Olisi inhottavaa jos joutuisi jonottamaan mieheltä huomiota ja seksiä. Sekin aika oli joskus työkiireiden keskellä. Itku ja hylätyksi tulemisen tunne koko kropassa. Yritä siinä sitten ymmärtää ja odottaa. Onneksi nyt on tämäkin toisin. Maistuu, maistuu ja maistuu.
Jassoo... Meillä pitsaa puskee uunista, joten syömään. Sekin maistuu :)

18+3
 
moi sinikello kysyit et kuis moni haluaa tietää sukupuolen? noh minä olisin kiinostunut et kumpi sielt on tulossa mutta mieheni haluaisi sen olevan yllätyksenä loppuun asti niinpä mietettiin sitä ja keskusteltiin ja päädyttiin et se saa jäädä yllätykseksi [;)] nykyisin saa niin ihania vaatteita jotka sopii kummallekkin[:D] 
 
Joo! Noi häntäluun kipuilut! Pranametri, täällä siis myös! Mulla on tosin ollut ihan "alusta" asti sellasia, ja voi inha kun tekee kipeää välillä! Tosin mulla se liittyy myös kävelemiseen, että ei pelkästään istumiseen - kovasta penkistä puhumattakaan. Sitä on monesti teiltä pitänytkin kysyä, et ootteko huomannu samaa!

Tosta sukupuolesta, niin meillähän se tosiaan ei ole enää edes salaisuus... :D Ukkeli näytti NP-ultrassa parhaat puolensa, ja lääkärin (meillä kun oli vähän epäonnea laitteiden ja ekan ultraajan kanssa..) ja meidän ihmetykseksi siellä näkyi pienen pieni sievä pippeli! Tosin oltais tietysti haluttu itsekin tietää, ja varmasti kysytään vielä rakenneultrassakin varmistus! Mut ollaan nyt siis eletty tän tiedon kanssa, ihanku se ois satavarmaa ;) Onneks näin päin, koska ilmeisesti tytöksi sanottujen kohdalla se saattaa synnytyksessä yllättää, mut pojaksi arvioitu on kyllä sit poika ihan loppuun asti. Ja poikaa meillä kai "toivottiinkin", mies vähän vahvemmin kuin minä.

Olipa hassua käydä Lintsillä ilman, et kävi laitteissa riekkumassa. Melkein harmittikin, mutta onneksi oli ihanat ilmat ja sain käytännössä miehen jakamattoman huomion, niin en valita ^^ Kotiin tullessa piti hakea vielä Postista lähetys H&M:ltä, mutta hittolainen, kun toimisto oli mennyt jo kuudelta kiinni! Ihme kesäaikailua! Ja kello oli just vasta muutamaa minuuttia yli... no, ei voi minkään. Odotan innolla, et saan uusia kesäpaitoja! Ja on siellä lähetyksessä pari juttua beibellekin taas ;)
 
Hei! Olen jo pitempään lukenut teidän juttujanne ja tapellut sivuston ylläpidon kanssa päästäkseni mukaan keskusteluun. Kiitos teille kaikille iloista ja suruista. Vertaistukea niistä on saanut paljon.

Meidän esikoisemme la on 3.12. eli tänään rv 17+5. Kerrottiin jo pääsiäisenä molempien vanhemmille, mutta muuten pidettiin eka kolmannes todella matalaa profiilia. Mulla on diabetes, mikä vaikeutti erityisesti alkuraskautta ja tulee olemaan ongelma loppupuolella. Saatiin tosissaan pelätä vauvan puolesta. Toisaalta diabetes tarkoittaa tiiviimpää seurantaa neuvolan lisäksi TYKSissä (eli Turussa asutaan). Sokeriongelmien lisäksi alaselkä on jo oireillut pahasti ja neuvolasta lupasivat tarvittaessa tukivyön helpottamaan oloa.

Maha päätti kasvaa muutamassa päivässä pari viikkoa sitten. [:)] Mieskin totesi, että nyt ei kukaan enää voi olla epävarma, olenko raskaana. Omista vaatteista ei enää mene päälle kuin paidat ja väljimmät kesämekot. Yritin löytää sopivia vaatteita kaupoista, mutta H&M-mallistot eivät sovi päälle. Pitää kaivaa jostain vanhat käsityölehdet ja tehdä itse ainakin housut.

Harmitusta tänään(kin) aiheuttaa miehen poissaolo: ensin se oli pari viikkoa työreissuissa ja nyt tutkimustyössä Israelissa. Vielä pitäisi reilu viikko kärvistellä itsekseen. [:(] Onneksi mies tulee kotiin ennen RU, jotta pääsee tapaamaan toukan ensimmäistä kertaa.

Auringonlaskua ihaillen,
atiken
 
Kiva kun on muitakin tampesterin suunnalta, mä voisin kaivata ihan livenäkin mammaseuraa [:)] Elokuussa ajattelin aloittaa mammajoogan, sinnekin ois kiva saada kaveri. Häästressiä kai pukkaa, oon kiukkuinen kun ampiainen. Olin tänään koekampauksessa, enkä ole täysin tyytyväinen. Noh, vointi on onneks hyvä. Välillä juilii mahasta ja mullakin on häntäluu/alaselkä kipeänä välillä. Muuten onkin ihmeen hyvä olo!
 
huomenta[:)]  onnex olkoon pojasta sannakoo ja noista selkä kivuista,minullakin on ollut niitä alusta alkaen ne on ovat välillä todella kivuliaita,minulle sanottiin neuvolasta et yritä vaa liikkua mahdollisimman paljon et kävely helpottaa vaik se ei ensi tunnu siltä mutta et tietysti ei saa rasittaa itteensä.Itse oon töissä päiväkodissa niin ulkoilua ja liikkumista tulee tehtyä ja kyl se on auttanut mutta iltasin joutuu sit taas ottaa rauhallisemmin onneks kesäloma alkaa[:D] huomenna meillä on neuvola iiik ja jippii........
 
Voitas me tampereen suunnalla asuvat järjestää lähiaikoina miitti [:)] Tuo mammajooga kuulostaa hyvältä, muistan kun edellisessä raskaudessa selkä meni kipeäksi ja joka paikkaa särki, toi ehkä vois auttaa... Mä vaan oon lapsen kanssa kotona ett jos löytyy joku ryhmä vaan sopivaan aikaan ett ukko ois tullu kotii huolehtiin lapsesta vois harkita.
 
Mulla tullu uusi ei niin paha vaiva, kokoajan on nälkä, syön kuin hevonen... toivottavasti masuasukki kuluttaa kanssa jotain etten ihan mahottomaks paisu. Onneks juomaks löyty muutakin ku fanta, lähdevesi on hyvää, Meillä raanavesi on niin pahaa etten saa sitä juoduksi. Ihan outoa kun raskaus ei tunnu vieläkään todelliselta, luulin viikko sitten tunteneeni jotain liikkeitä mutta sen jälkeen ei mitään. En sitt tiedä oliko ne sillonkaan vauvan liikkeitä, toivottavasti sikiö kuitenkin voi hyvin. Odotan kyll ens viikon maanantain neuvolaa pitkästä aikaa, tuntuu että nyt on hemppa alhaalla ja ehkä verenpaineessaki jotain. Usein huimaa, väsyttää ja tuntuu ettei henki kulje. Oon illasta niin poikki että ei jaksa ukonkaan kanssa pupuilla vaikka se yrittänyt, musta tuntuu ett nukahtasin kesken... Muina aikoina se ei onnistukkaan, tervetuloa lapsiperheen elämään. 
 
Takaisin
Top