Viimeisin neuvolakäyntisi

Perhe-Arte oli kyllä ihana, tosin ehkä näin korona-aikaan odotustilat tuntuivat hieman ahtailta. Mutta liityn lämpimästi suosittelevien joukkoon, ja vahvasti harkitaan ylimääräistä ultraa vähän myöhemmillä viikoilla, jos mies ei tosiaan pääse mukaan nt-ultraan. Vielä kuukausi odottelua, joten toiveissa on että muuttaisivat suosituksia. :angelic:
 
Tänään olin ekalla neuvolakäynnillä. Siellä oli onneksi tuttu terveydenhoitaja, joka oli myös kuopuksen odotusaikana. Yhdessä vähän ihmeteltiin ja tätä "ihme" raskautumista :woot: Laittoi ajan myös varhaisultraan, koska tosiaan vähän epävarmaa milloin raskaus saanut alkunsa. Onneksi sain ajan jo huomiselle, joten ei tarvitse kauan jännätä! Käytiin läpi myös aikaisempia synnytyksiä. Toisessa synnytyksessä menetin synnytyksen jälkeen paljon verta, ja se jäänyt mietityttämään. Sovittiin että voi laittaa myöhemmin lähetteen synnytystapa arvioon, jossa saan vielä lääkärin kanssa käydä tilannetta läpi.

Vatsakipuja mulla ollut taas enemmän viime päivät. Ei kuitenkaan kovin voimakasta, onneksi vuotoja ei ole ollut. Se vähän mietityttää. Joten onneksi huomenna jo ultra, ja sitten nähdään mikä on tilanne.
 
Oliko sulla TENSsistä apua? Mä vuokrasin kanssa sen mutta se jäi sitte käyttämättä, kun kätilö sanoi kun kävin synnärillä antamassa streptonäytteen, et siitä ei oo hyötyä jos kivut tuntuu mahan puolella. Et auttais vaan jos supistukset tuntuu selässä. Miten sulla oli?

Mä koin, että oli tosi iso apu! Otin sen välissä reilu puoleks tunniks pois kokeillakseni suihkussa käymistä ja meinasin pökertyä niihin supistuksiin ilman sitä. :hilarious: Mut kotona pärjäsin TENSin kanssa niin pitkään, että synnärille mennessä olin 5cm auki ja päästiin suoraan saliin (siinäkin vaiheessa mentiin oikeestaan sen takia, kun vastoin järkeä mulla oli sellanen kamala ajatus että se laps syntyy lahkeeseen matkalla jos ei pian mennä :joyful:). Supistuksista en kyllä millään muista missä ne tuntu, ehkä eniten lantion sivuilla. :bored:
 
Paljonko teillä oli tullut painoa ensimmäisessä neuvolassa punnituksessa? Minulla oli tullut 3 kg!!! Toki oli vaatteet päällä ja olin juuri syönyt aamupalan jne, mutta silti. Kuulostaa hirmuiselle määrälle. Toki ymmärrän, että rintojen ja vatsan turvotus johtuu nesteestä joka tietty myös painaa. Toivotaan, että tästä tämä nousu tasoittuu :woot:
 
Mulla neuvolan vaa'an mukaan 2 kg, mutta se kyllä näytti kilon enemmän ku oma kotivaaka. Lukemalla ei sinänsä niin väliä, mutta tuota muutosta just haluaisin itse seurata ja koettaa pitää kurissa. Nyt on kyllä ollu monta päivää, että oon syöny "mitä tahansa mikä vaan menee alas ja usein", mutta toivottavasti olo tasoittuu jossakin kohtaa.
 
Paljonko teillä oli tullut painoa ensimmäisessä neuvolassa punnituksessa? Minulla oli tullut 3 kg!!! Toki oli vaatteet päällä ja olin juuri syönyt aamupalan jne, mutta silti. Kuulostaa hirmuiselle määrälle. Toki ymmärrän, että rintojen ja vatsan turvotus johtuu nesteestä joka tietty myös painaa. Toivotaan, että tästä tämä nousu tasoittuu :woot:

Mulla päinvastoin, vaaka näytti -3kg ekassa neuvolassa. Pahoinvointi on ollut voimakasta ja se näkyy, just kun ajattelin että alkoi helpottaa niin nyt tulee oksennusta päivittäin.. Edellisessä raskaudessa tuli painoa 28kg, että kyllä tässä ehtii painoa tulemaan:grin Onneksi mun kroppa on aina imetyksen aikana palautunut tosi hyvin, lähtöpainoon miltei aina.
 
Meillä oli viikko sitten eka neuvola. Itsellä jäi ekasta kerrasta jotenkin pettynyt fiilis. Meidän terkka oli vähän senkaltainen, että tuntui, ettei ihan kemiat kohtaa. Ignoorasi puolisoni täysin. Toki neuvola on ihan mahtava järjestelmä, mutta itselläni tuli hirveen huono fiilis jo sen kerran jälkeen ja vähän latistunut fiilis terkan tapaamisesta. Menin hirveen innostuneena sinne ja odotin terkan tapaamista, mutta kyllä useampi ilta miehen kanssa pohdittiin, että mikä siinä vaivasi.
 
Kannattaa pyytää että saisitte vaihtaa terkkaa, jos kemiat ei kohtaa. Ois kuitenki hyvä että olis mukava terkka, kun sen kanssa on sitte aika pitkää tekemisissä :happy:
 
Mulla oli kanssa tänään eka neuvola. Tuntuu että vaan vastailin kysymyksiin ja sanoin että ei oo kysymyksiä Tai eipä siitä kovasti mitään uutta saanut ja neuvolan terkkari oli tosi nuori ja semmonen... Mutta toki hienoa että seuraavat ja ensi viikolla pääsee varhaisultraan niin ehkä siinä sitten tuntuu jo enemmän joltain
 
Kannattaa pyytää että saisitte vaihtaa terkkaa, jos kemiat ei kohtaa. Ois kuitenki hyvä että olis mukava terkka, kun sen kanssa on sitte aika pitkää tekemisissä :happy:
Joo, tarvii harkita, mikäli toka kerta ei yhtään parempaa tuo.
 
Oliko sulla TENSsistä apua? Mä vuokrasin kanssa sen mutta se jäi sitte käyttämättä, kun kätilö sanoi kun kävin synnärillä antamassa streptonäytteen, et siitä ei oo hyötyä jos kivut tuntuu mahan puolella. Et auttais vaan jos supistukset tuntuu selässä. Miten sulla oli?

Mä en muista missä supistukset tuntui eniten, niin selässä kuin vatsassa? Mutta menin koko avautusvaiheen lääkeettömästi tenssin avulla. Rakastin sitä laitetta! Nyt voisin Retaleen innoittamana vuokrata sen kotiin. :)
 
No täytyy ehkä nytki vuokrata ja rohkeesti vaa kokeilla jos olis apua. Toivottavasti tässä siis synnyttämään pääsee :grin Nyt voisin kyllä kans vuokrata sieltä Perhe-artelta jos sieltä saa hyvät opastuksetkin käyttöön, viimeks en tienny et sieltä saa vuokrattua.
 
Mulla oli kans Tens vuokrattuna synnytystä varten. Siinä etenkin kotona odotellessa ja vielä sairaalassakin tuntui että siitä olis apua, mutta kun se otettiin pois epiduraalin laiton ajaksi, niin supistukset tuntui kyllä ihan samalta Ilman tensiä kun sen kanssa. Ehkä se jotenkin hämäsi kuitenkin ajatuksia pois kivusta. Mutta en aio toisella kerralla varmaan vuokrata.
 
Eka neuvola oli loppuviikosta ja eipä siellä mitään ihmeempiä. Painoa oli tullut nyt tän korona eristäytymisen takia 5kg muutamassa kuukaudessa niin nyt itse asiassa oli puoli kiloa laskenut kun neuvolaan menin. Aiemmissa raskauksissa on myös onneksi ollut sama tyyli, että alussa laskee paino. Ei niinkään pahoinvoinnin takia vaan sen takia että ei oikein ruoka maistu erityisemmin ja sitä vaan "unohtaa" syödä :dontknow
Hemoglobiini otettiin ja olikin hurjan hyvä, 141 :joyful: Verenpaineet ok ja kaikki muukin mitä tuossa nyt ekalla käynnillä kaikki mahdolliset kuulumiset höpöteltiin ( 6. raskaus niin alkaa olla jo tuttua tää kaikki alusta loppuun :hilarious:)

Seuraavan kerran tais olla heinäkuun loppupuolella neuvola ja se olikin heti suoraan se neuvolalääkäri muistaakseni, vai olikohan ensin vko14+ hoitajan aika ja lääkäri vko16+ :wideyed: Joka tapauksessa siihen on vähän aikaa ja ennen sitä kuun vaihteessa sitten NT-ultraan. Nyt pitää vain yrittää rentoutua ja nauttia kesästä eikä turhaan murehtia :love017
 
Eilen eka neuvolakäynti ja täytyy sanoa että jos nuo perusneuvolakäynnit oli ekassakin raskaudessa tylsiä, niin se ei oo ainakaan parantunut. Käytiin läpi ruokavalioo ja liikuntatottumuksia ym.
Hemoglobiinin seuranta on ollu aiemminki itellä eniten kiinnostava asia neuvolakäynneissä kun tahtoo olla alhasia arvoja ja nytkin oli jo tipahtanut 116g/ml vaikka raskaus vasta 7+4
Mutta nyt on tiedossa neuvolalääkäri kolmen viikon päähän jossa vihdoin saa varmistuksen että onko siellä sykettä :smiley-bounce012 ja ultra heinäkuun puolivälissä ja nyt saa kuulemma mieskin osallistua poliklinikkakäynneille niin pääsee mukaan :smiley-bounce013
 
Muokattu viimeksi:
Mulla oli Tens ekassa synnytyksessä ja todellakin käytän toisessakin. Kipu tuntui aluksi ehkä selässä eniten ja sitten myöhrmmin lonkissa. Pystyasento oli ainoa mahdollinen ennen kuin sain epiduraalin.

Neuvolassa seurataan hb:ta, koska olen taipuvainen anemiaan ja paino oli parhaimmillaan melkein -4kg, mut nyt enää -1,5kg. Edellisessäkin alussa käväisin vähän miinuskiloilla, mut en näin paljoa. Kaikkiaan paino nousi noin 13kg. Saas nähdä kuin nyt käy.
Nyt menossa rv 14.
 
Kävin pari päivää sitten tokassa neuvolassa ja kuunneltiin sydänääniä. Tai ensin th yritti pitkään löytää ja sitten lopulta näytin itse mistä kohdasta kuuluu :) olisin saattanut säikähtää ettei siellä mitään olekaan, jos en olisi kotidopplerilla juuri ennen neuvolaa kotona kuunnellut :grin

Täällä ei lääkärin aikoja ole oikein saatavilla, niin neuvolalääkärillä käynti menee vasta ensi kuuhun n. 22. viikolle.
 
Keskiviikkona oli ”laaja lääkärintarkastus”.. terkkari otti ensin painon, hb ja verenpaineen ja sitten lääkärille, kyseli miten menee ja kuunteli sydänäänet. Koko käynti vajaa 20min. :grin”Esimerkillinen” odottaja. Kaikki kunnossa . Huolissaan oli ainoastaan työstäni joka on raskasta. Ja yrittäjä kun olen niin olen tässä reilu 2kk joutunu olemaan joka päivä 10h töissä kun työntekijä loukkasi jalan tuossa toukokuun puolivälissä. (Samana viikonloppuna kun tein positiivisen testin.) :smiley-angry003
 
Pötkylällä vaikuttaa kaikki olevan kunnossa. Sydän sykki.
Mulla paineet alhaiset, hb laskusuuntainen, paino noussut vihdoin aikaan ennen raskautta ja sain ajan ensi viikkolle neuvolalääkärille. Katotaan, jos tarvii ottaa jotain kokeita, jotta mun yleisvointinia saatais parannettua.
 
Takaisin
Top