Viimeisin neuvolakäyntisi

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Miten viimeisin neuvolakäyntisi meni? Oliko kaikki kunnossa?

Jos edessä on ensimmäinen neuvolakäyntisi, voit lukea ensimmäisen käynnin sisällöstä artikkelistamme.
 
Jokos olette varailleet neuvola-aikoja? Mä soittelin eilen, kun tiesin että seuraavan kerran pääsen soittamaan soittoajalla varmaan vasta viikon päästä. Tuttu terkka vastasi, ja eka käynti olisi 23.10. Olisin päässyt jo viikkoa aiemmin, mutta terkka on silloin lomalla enkä halua sijaiselle. Ollaan siis asioitu tällä samalla esikoisen raskausajan loppupuolelta saakka, ja hän on hoitanut myös kaikki esikoisen lastenneuvolakäynnit. Ihana tyyppi, ja musta on jotenkin tosi helpottavaa päästä taas hänen asiakkaakseen :)
 
Iteki tällä viikolla jo varasin kun tiesin että aikoja vaikea saada ja venyy pitkälle niin eka aika olisi 25.10.:happy: Aika tuntuu vain menevän hitaasti ja jotenkin kaukaiselta tuntuu vielä tuo ensimmäinen käynti :D
 
Itellä on ens viikolla esikoisen 3v neuvola, yritän saada samalle käynnille aikaa tähän uuteen, vaikeuksia tuottaa vain se että olen menossa 3v neuvolaan esikoisen isän eli exän kanssa enkä todellakaan halua että hän saa tietää tästä vielä.
 
Neuvolaan soittelin maanantaina ja ensimmäinen neuvola ois 19.10. Mutta jos varhaisultrassa todetaan et sikiö on vasta hyvin pieni niin sit siirretään neuvola aikaa viikolla-kahdella.
 
Kuun lopussa olisi neuvolakäynti :) soitin heti kun sain plussan jotta vahvistaisivat kilpirauhaslääkkeen nostoa samalla! Ei jaksaisi odottaa siihen tosiaan, odotan ettei tämä ole totta.
 
Ensimmäinen neuvola on 23.10. täälläkin! Varasin ajan vasta melkein pari viikkoa plussauksen jälkeen, kun oli siinä kaikkea tohinaa :joyful: Olen itsekin työskennellyt äitiysneuvolan tätinä ja neuvolakäynnit olivat jo esikoisen aikaan melko pakkopullaa (tietysti sydänäänet oli kiva aina käydä kuuntelemassa!). Mitenkään siis järin innoissani en odota käyntiä, kun asiat ovat tutut ja kaikki mittaukset voisin itsekin suorittaa työpaikallani, heh. Mutta tekeehän se taas konkreettisemmaksi tätä odotusta :)
 
Muokattu viimeksi:
Viikolla soittelin neuvolaan ja eka käynti 22.10. :)
Mitä kaikkea tässä ekassa neuvolakäynnissä tehdään/käydään läpi, itsellä ensimmäinen raskaus.
 
Viikolla soittelin neuvolaan ja eka käynti 22.10. :)
Mitä kaikkea tässä ekassa neuvolakäynnissä tehdään/käydään läpi, itsellä ensimmäinen raskaus.

Eka kerta on lähinnä keskustelua. Otetaan varmaan paino, ehkä verenpaine ja pissanäyte. Sen lisäksi tehdään kartoitus esim. suvussa esiintyvistä sairauksista jne. Meillä on sellainen esitietolomake, joka pitää täyttää valmiiksi ennen neuvolakäyntiä. Sit perus ruokavalioasioita jne.
 
Soitin viime perjantaina ja sain soittoajan nyt tulevalle perjantaille. Kai se sitten siinä selviää koska täytyy käydä näyttäytymässä. Jännittää kyllä, kun viime raskauksissa ollut sama täti äitiys- ja lastenneuvolassa, asuttiin kyllä eri paikkakunnallakin silloin. Yleensähän ne on kaikki kai ihan mukavia. :)
 
Tänään käyty neuvolassa toista kertaa ja sydän äänet kuultu :Heartred Nyt siis menossa 10+1 ja ultraa odotellessa :)


Noilla viikoilla jo :Heartred
Eikös sulla oo laskettu sit lähempänä huhtikuuta?
 
Noilla viikoilla jo :Heartred
Eikös sulla oo laskettu sit lähempänä huhtikuuta?

Ei saatu mitään isoja basso jumputuksia, mutta melko selkeät kuitenkin 140 sykkeellä :Heartred. Aattelin kanssa ensin, että mahdetaanko mitään sykkeitä saada, kun kohtukin vielä niin taakse, että esikoisestakin saatiin oikein etsiä. La tarkentuu 2vkon päästä ja se on mahdollista, että voi vielä siirtyä :)
 
Tänään käyty neuvolassa toista kertaa ja sydän äänet kuultu :Heartred Nyt siis menossa 10+1 ja ultraa odotellessa :)

Just mietin samaa et Eiks siun pitäis olla toukokuisissa tai huhtikuisessa? Kesäkuiseksi aika isot viikot.

Mutta onnea sydän äänien kuuluvuudesta :Heartred
 
No nyt vasta katoin et mihinkä ryhmään sitä tuli kirjotettua ;D Juu siis olen toukokuisissa :P Tätä tää väsymys teettää. Onnea silti kovin teille kesäkuisille myös :Heartred
 
Takaisin
Top