Viimeisin hankintasi vauvallesi?

En minäkään. En edes kerro kenellekään ennen rakenneultraa. Sieltä voi kuitenkin tulla niin huonoja uutisia, ettei vauvaa tule ollenkaan. Minustakin tuntuu, että tulisi vaan huonoa onnea, jos jotain ostelisin.
 
Mä oon alkanut katseleen tarvikkeita mitä on myyty, mut en myöskään ennen rakenneultraa halua tehdä hankintoja. Sen jälkeen on vielä hyvin aikaa, kun ei ihan viime viikoille jätä. Viimeksi tuli vähän yllättäen vauvat kk etukäteen niin oli kaikki levällään vielä ja kotona kaaos kun sairaalalta palailtiin :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
 
Mä en uskalla edes ajatella, että ostettaisiin mitään ennen kuin ollaan niillä viikoilla, että vauva voisi selvitä hengissä ulos tullessaan. Toki välillä vähän hintoja ja tarjontaa katselen.
 
Samoilla linjoilla, aikaisintaan rakenneultran jälkeen alan konkreettisesti miettimään hankintoja. Siihen mennessä tuntuu vielä liian epävarmalta ja sellaiselta mitä vain voi tapahtua. Paljon toki on esikoisen jäljiltä jo, ettei hirveästi toki tarvitse hommatakaan.
 
Ei olla ostettu mitään vielä enkä kyllä edes keksi, että mitä uutta tarvisi ostaa, kun esikoisen jäljiltä on kaikki tallessa. Vaikka olisikin eri sukupuolta niin en siltikään usko, että tulee tarvetta juuri millekään hankinnoille.
 
Täälläkään ei mitään hakintoja ole tehty, kun kahden edellisen jäljiltä on kaikkea ja vaatettakin ihan liikaa. Jos tämä uusin on eri sukupuolta kuin edelliset ja yhtä pienikokoinen kuin kakkonen, niin ostan kyllä muutaman 44 koon vaatteen
 
Vauvaa ajatellen kävin ostamassa Paapiin kaavakirjan vauvoille, jos vaikka jaksaisi pahoinvoinnin lieventyessä ommella jotain. Meillä on vielä tallessa osa esikoiselle hankituista tavaroista eli tällä kertaa hankintalista on onneksi pienempi. Viimeksi olin onneksi hankkinut pian rakenneultran jälkeen suurimman osan tarvittavista sillä liikkuminen muuttui liitoskipujen takia vaivalloiseksi ja viikolla 34 jouduin vuodelepoon supistusten takia. Jos olisin jättänyt esim. kaukalon ja vaunut viime tippaan olisivat ne jääneet miehen hankittaviksi. Jotain olisi tullut kaupasta, mutta koska minä olin jäämässä lapsen kanssa kotiin halusin päättää itse, millaisten ominaisuuksien kanssa päiväni vietän. En nytkään uskalla kesäksi jättää oleellisia hankintoja, mutta en ole kauppaan ryntäämässäkään. Huhti-toukokuu tulee varmaan olemaan minulle shoppailuaikaa.
 
Minäkään en oo vielä tehnyt hankintoja vauvalle. Oon kyllä käyny sisarusten pieniä vauva vaatteita läpi ym. Liian tuoreessa mielessä se kun viime keväänä sain keskenmenon ja sille pienelle olin jo ehtinyt ostaa lämpöpussin kaukaloon ym pientä. Oishan se jo kiva ostaa kaikkea mutta jos käy huonosti niin sit niitä tavaroita ei oo kovin mukava katella surun keskellä.
 
Ainoa asia joka tulee nyt hankintalistalla olemaan on koppa meidän vanhoihin vaunuihin. Tällä hetkellä vaunuissa on vain ratasosa, sen saa kyllä makuuasentoon ja löytyy pehmeä kantokoppa mutta tykkään isosta vaunukopasta johon voi sitten tarvittaessa sujauttaa kantokassin.
Päätin luopua uudempien vaunujen haaveilusta. Nämä nykyiset on alkutalven puunauksen jäljilta kuin uudet kiiltävine kromeineen, kyllä näitä lykkii mielellään vielä seuraavan kanssa. Ja onhan käytetyn vaunukopan ostaminen halvempaa kuin kokonaisen vaunupaketin. Pelkkää säästöä :smiling-eyes:
 
Kaverilta ostettiin hoitopöytä, ensisänky, leikkimattoja ja neutraaleja vaatteita. Eivät halunneet enää niitä säilytellä. Aika luottavaisin mielin nyt hommailen tavaraa. Pääsee niistä sitten tarvittaessa eroonkin jos huonosti käy.
 
Mä ostin viime viikolla kirpparilta ekat vaatteet :red-heart: Haluan elää tässä hetkessä ja uskoa, että kaikki menee hyvin. Ostetut vaatteet on pienin murhe, jos jotain sattuisi.
Isommat hankinnat jää muuton takia vasta kesälle. Ja paljon ollaan kyllä saamassa tavaraa sitten perheeltä ja sukulaisilta.

Jotkut ostaa vaatetta yms. jo ennen raskautumista, siihen en kyllä olisi lähtenyt.. Mutta nyt, kun kaikki sujunut hyvin niin uskaltaa jo :Two-hearts:
 
Vielä ei ole uskaltanut kuin ehkä alustavaa ostoslistaa tehdä, jos sitten rakenneultran jälkeen jo uskaltaisi, tosin yksi pehmolelu tarttui ulkomaanreissulta mukaan :Smiling Face With Smiling Eyes: Kuitenkin vaavin ”eka” ulkomaanmatka :Smiling Face With Open Mouth And Open Eyes:
 
Takaisin
Top