Tiitiäinen20
Oman äänensä löytänyt
Näin ekakertalaisena aion ottaa vastaan pakkauksen ja odotankin jo innolla, että pääsee hypistelemään sen sisältöä
Ensimmäinen hankinta, jonka olen tulevaa vauvaa varten hankkinut, on pienet vaaleanpunaiset tossut. Hankin ne n. 20 vuotta sitten myöhäisteininä ja vaaleanpunaiset, koska olin päättänyt, että lapseni tulee olemaan tyttö - saa nähdä miten käy
Meille on viimeisen parin kuukauden aikana kerääntynyt joitakin vaatteita ja tavaroita tutuilta, joilta ollaan niitä joko saatu tai sitten maksettu niistä vähän. Ne pienen pienet viiskymppiset vaatteet on niin söpöjä, etten kestä