Veikataan syntymäpäivää

Veikkaan 20.4. ihan puhtaalla mutulla kun eka kyseessä :p Pähkäilin, voisko lähisuvun perusteella päätellä jotain, mutta mun toinen sisarus syntynyt 2vk myöhässä, toinen 5vk etunokkaan ja mä melko ajallaan.. Yhtäläisyyksiä ei siis löydy ollenkaan.

Meillä LA joko 26. tai 27.4. (eri varhaisultran kuvissa pituuseroa).
 
Eka tulossa ja mut veikkaan et syntyy kaksi tai jopa kolme viikkoa laskettua aikaa ennen. Olen diabeetikko ja veikkaan että vauva kasvaa jossain kohtaa liian paljon ja hänet joudutaan ottamaan aikaisemmin ulos kokonsa puolesta. Ja toisaalta minä ja tuleva isä ollaan synnytty 4.3 ja 10.3 joten ollaan kaloja horoskoopilta ja kala vanhemmat saa kalanpoikasia eli 3.4 on liian myöhään tähän nähden.
 
Laskettuaika olisi 25.4, mutta oma veikkaus on että vähän yli menee. 29.4 on meidän kihlapäivä, olisihan vauvan saaminen ensimmäisenä kihlapäivänä melkoisen hieno juttu :love7 siispä veikataan 29.4
 
Laskettu aika tämänpäiväisen ultran mukaan 29.4. Alusta asti on ollut sellainen kutina, että tämä voisi tulla suht ajallaan - jos ei, niin näkee kumman sukuun tulee enemmän :grin

Miehen suvussa on nimittäin selkeä taipumus syntyä parisen viikkoa ennen laskettua aikaa, minä ja 4 sisarustani ollaan synnytty viikko-pari myöhässä.

Mun tuurilla olen vappuna synnyttämässä, joten veikataan syntymäpäiväksi 1.5.
 
Veikkaan joko 19.3.. Tai jos menee samalla kaavalla kun viis aiempaa eli lasketun ajan yli tai yliaikanen.. niin joskus 41+5 käynnistettynä 21.4. Monikkoraskaus kyllä käynnistettiin jo 37+6 mutta tuntu kyllä yhtäpitkältä..
 
On jotenkin alkanut tuntumaan että la saattaisi olla 12.4..perun siis aiemman arvaukseni (joita taitaa olla useampi :grin).
 
Ensimmäinen syntyi 10 pv ennen laskettua aikaa, joten jos laitetaan vaikka noin puolet, eli 5pv etuajassa eli 28.3 tai 29.3. ( la on 3.4)

Iso vitsi olisi, jos saisi saman syntymäpäivän kuin oma pikkuveljeni :)
 
Takaisin
Top