Meillä on rintaraivarit pahentuneet huomattavasti noin viikon-parin ajan. En tiedä mitä oikein keksisi niiden taltuttamiseen. Käytännössä aamupäivät on nyt todella vaikeita, kun tuo on yleensä nukkunut 10.30-11 maissa ekat päiväunet, ja on tottunut edelleenkin nukahtamaan lähes aina tissille. No nyt kun on rintaraivareita, alkaa vähän ennen yhtätoista kitinä johtuen väsymyksestä, mutta poika alkaa vain itkemään pahemmin jos yritän antaa rintaa ja millään muulla keinolla ei myöskään nukahda (ollaan koitettu vaunuissa nukuttamista, tuutulauluja, silittelyjä ja rauhoittelua sohvalla ja sängyssä, tuttia ja puruleluja jne). Liikkuviin vaunuihin ulkona nukahtaisi, mutta kun me ei voida kerrostalossa nukuttaa ulkona, ja sisälle tultaessa tuo heti herää, niin se ei ole käytännössä vaihtoehto. Liikkuviin vaunuihin sisällä taas ei yleensä nukahda. Eli nyt mennään sitten väsytystaistelulla, jossa minä koitan lepyttää kiukkuilevaa vauvaa ja keksiä jotain hauskaa tekemistä, ja tasaisin väliajoin koitan aina tarjota rintaa, joka yleensä saa aikaan vaan pahan itkun, kunnes n. 20 kerran (ja parin tunnin) jälkeen tuo on niin väsynyt, että hyväksyy sen ja nukahtaa saman tein.
Toivottavasti nämä tästä helpottaa. Mietin jo, että koitankohan antaa sitä rintaa sitten liian usein ja nukuttaa liian aikaisin, vai mistä se rintaraivoaminen oikein voi johtua. Tekee kyllä arjen tosi vaikeaksi.
Ja hampaita täälläkin varmaan on tulossa. Tosin vielä ei näy, mutta jatkuva kuolaaminen ja kaiken mahdollisen pureksiminen vähän viittaisi hampaisiin.

(kunhan sen ensin sai sinne nukahtamaan....) Tsemppiä Sufi!