Vauvojen kehitys

Mulla on se samasta padasta kirja myös. Osa oli eksoottisia ruokia kyl siinä, mutta se kana-fetapasta ja joku lohi sushi tyyppinen ruoka oli lapsen ihan suosikkeja joskus 10 kk iässä. Ja lihapullat tietty. Ja edelleen maistuu. Myös jotain muita on kokeiltu ja ihan kivoja reseptejä on. Kirja antaa inspiraatio myös itse valmistaa lapselle sopivia ruokia oma ruuanlaiton ohessa. Itse oon niin laiska, että en ala pelkästään lapselle laittaan eri ruokaa vaan pitää pystyä helposti valmistajan maidot on, suolaton jne ruoka oman ruuan ohessa.

Täällä myös sormiruokaa aiotaan tämänkin kohdalla kokeilla, tosin se sitten vasta kun osaa itse istua. Kun sormiruokaa täytyy syödä täysin pystyasennossa. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, toki soseitakin voi syödä siinä ohessa. Auttaa myös siihen että lapsi tottuu kökkäreisiin eli ei ala kakoa, jos ei olekaan sileää sosetta tai velliä. Meillä esikoinen ainakin tykkäsi syödä itse ja myös mausteista (suolattomia) tykkäsi syödä jo hyvinkin pienenä. Toki esikoinen on aina tykännyt ruuasta todella paljon ja syönyt hyvin. Nykyäänkin kaikkea mielellään maistaa ennakkoluulottomasti. Eli vauvakin kyllä arvostaa yllättäviäkin Makuja.
 
No jopas on tullut varhain hampaat! Meillä kaivetaan myös suuta hartaudella, jokin siellä kutittaa vimmatusti että yölläkin herää kaluamaan kättä. Menee kuitenkin varmaan lähemmäs 6kk ennen kuin mitään puhkeaa (nyt 4,5kk).
 
On kuulemma vanha sanonta, että jos aikaisin hampaat tulee, niin sisarusten välille tulee pieni ikäero. No tämän teorian testasin ja piti paikkaansa. Syyskuisella tuli nyt myös 3,5kk iässä molemmat alahampaat (kuukautta aikaisemmin kuin esikoisella) ja naureskelinkin että nyt en kyllä rupee kolmatta lyhyellä aikavälillä ^_^
 
Hello pitkästä aikaa!! Hiukan ollut härdelliä niin tännekään oo ehtinyt...
mitäs vauvoille kuuluu? Meillä sisu sai tänään maistaa ekaa kertaa soseita ja olihan ihme juttu herran mielestä :D hyvin maistu mutta oli koostumuksesta hyvin kummissaan :p
Mitenkäs muut joko on soseet aloitettu?
 
Meillä aloitettiin heti siinä kun 4 kk täytty kun toinen niin kaihoisasti kahteli suu auki, kun muut söi. Melkein kuukauden verran siis jo maisteltu makuja :D alahampaat eteen näkkyy jo mut ihan vielä oo läpi jaa mitäs muuta, vieläkään ei jakseta kääntyillä. :D tosin eilen kääntyili kyljelleen ja melkein masulteen, joten eiköhän sekin kohta suju. Kovasti punkee istumaan sylissä ja sylissä seisoskelu kans hirveen kivaa. Nyt meinaa joku flunssan poikanen iskee kun nenä vuotaa ja yskii ja tänään aamulla vähän kuumetta. Siinäpä kuulumiset tältä suunnalta. :D
 
Meillä on tällä viikolla käännytty selältä mahalleen ja aloitettu soseet. Soseista ei ollut yhtään hämillään, katotaan sitten, kun maistellaan muutakin kuin luumua, että alkaako ilmeissä näkyä :D
 
Täälläkin soseet lähti heti 4 kk iässä. On ollut tosi innoissaan niistä. Lisää odottaa suu auki kuin linnunpojalla. Imetys on helpottunut selkeästi maistelun myötä. Syö nätimmin eikä puklaa niin paljon ja äiskäkään ei stressaa. Tosi kiva vaihe sen puolesta.
 
Meidän pullavainen viimein kääntyi selältä vatsalleen eilen :grin
Soseita oon nyt keitellyt pakkaseen ja muutamana päivänä maisteltu parin "jääkuution" verran. Puuroa ajattelin kokeilla tänään.
Vauva jostain syystä alkanut heräilee kahden tunnin välein taas, yöt on hirveetä kidutusta. Mitäs muille kuuluu?:)
 
Yöt vaikeita vieläkin, muutama yö oli entisenlainen ja nyt ei millään meinata edes suostua nukkumaan omassa sängyssä. Vieläkään ei käännytä. :D ala naskalit tuli viimein läpi ja niillä on kiva narskutella äitiä välillä :D
 
Meillä taistellaan imetyksen lopettamisen kanssa, pitäisi alkaa lopettamaan ja päätinkin jo lopettaa, mut silti näköjään imetän. Noh kesäkuu on viimeinen deadline, että sitten pitää olla lopetettu, että voin aloittaa omat lääkkeet.
Meillä on nyt menty yöt korvikkeella, nukkuu vähän paremmin tällä konstilla.
Muuten herra on perustyytyväinen, pyörii päivisin pitkin olohuoneen lattiaa, väistellen siskon iskuja[emoji23].
 
Mä itseasiassa painin täällä ton imetyksen lopettamisen kanssa. Selvästi maito on vähentynyt ja siinä pisteessä ollaan, että pumpulle ei enää heru. Omia menoja on koko ajan enemmän, joten korvikkeen aloitus on väistämätöntä (ja alunperin toivottuakin tässä vaiheessa).

Kuitenkin mietin, että miten lopetus pitäisi tehdä ja korvikkeiden aloitus aloittaa? Aloitetaanko korvikkeen syöttö pikkuhiljaa? Tuleeko vauvalle vatsavaivoja korvikkeesta?
 
Suosittelen aloittamaan pikku hiljaa niin saa maha rauhass tottua.
Mutta toki voi lopettaa kerrastakin, kukin tekee miten parhaalta tuntuu.

Meillä menee nyt 2-6dl korviketta päivässä ja muuten imetys. Meillä tosiaan sai korviketta pieniä määriä jo synnärillä.
 
Millä puurolla te muut ootte aloitelleet puurojen maistelua? Kaura varmaan on aika vatsaystävällinen, ja riisipuuro varmaan myös. Ootteko tehneet ihan normaaleista kaurahiutaleista, entäs riisipuuron? :D
 
Me aloitettiin esikoisen kans jollain piltin puurojauheella. Kai sitä voi muullakin aloittaa, mutta perus kaura- ja riisipuuro saattaa olla liian kökkäreisiä vaaveille. Toki toisilla on herkempi kurkku ja toisia kokkareet ei niin häiritse. Mut se puurojauhe oli tosi tasaista ja maistu tytsyllä hyvin. Hinnakasta kyllä oli. Varmaan taas puurot aloitetaan sillä ja siitä sit siirrytään peruspuuroon.
 
Joo, meijän lähikaupassa on rajallinen valikoima puurojuttuja. Riisihiutaletta tms tai olla, mut noita vauvojen puuroja ei oo ollenkaan. Täytyy kun seuraavan kerran pääsee käymään kaupungissa, niin kattoo valikoima sieltä. Tiesti ainahan sitä vois kaurahiutaleet hienontaa itekin. :D
 
Me annettiin esikoiselle aika laaja valikoima puuroja, ei ihan heti 6kk mutta oisko aloitettu 8kk? Kaura, riisi, tattari, hirssi, ohra, ruis - ennen 1v vain gluteenittomia. Pitkään suosikki oli hirssipuuro marjojen kera, sitä lähes joka ilta kun iltapuuron makuun pääsi. Sitä löytyi silloin vain prismasta, piti hamstrata.
 
Piiiitkästä aikaa tännekin jotain. Olen henkisesti ja fyysisesti niin loppu ettei oikein jaksa kirjoitella vaikka aikaa olisikin, kun ollaan vauvan kanssa kaikki päivät kotona.

Meillä pieni herra huomenna 4kk ja kääntyy selältä vatsalleen ja takaisin ja pyörii näin pitkiäkin matkoja olohuoneen lattialla. Istumaan nousee, kun vetää itseään vaunujen laidoista ylös, ei saa istuttaa, mutta jos itse nousee niin minkäs teet. Vanhin oppi kävelemään 8kk ikäisenä, toivotaan että tämä menee vähän rauhallisemmin.

Pikkuisella on onnekseni jo todella tarkka rytmi, jos en sotke sitä omilla menoillani ja huudata vauvaa automatkoilla tai yritä nukuttaa vaunuissa/sängyssä (hän siis nukkuu vain sylissä/kantoliinassa).

Meillä aloitettiin kiinteät jo 2vk sitten, kun edelleen imetän ympäri vuorokauden 1-2h välein eikä pullo kelpaa eli lisämaitoa ei helposti saa annettua. Ja maitoa tulee kyllä, siitä ei ole kyse, vauva kasvaa vaan niin älytöntä vauhtia.

Puurot aloitin isommille 6-kuisena tavallisella kaurapuurolla. Hienonsin hiutaleet sauvasekoittimella, tein puuron siitä ja hyvin upposi. Tämän kanssa varmasti samalla tavalla.
 
Sisitah, aikamoiselta kuulostaa! Toivottavasti pian vauhti vähän tasaantuu.

Mun mielestä ei kannata olla istumisesta huolissaan, jos lapsi itse nousee istumaan niin sillon on siihen itse valmis :)

Meillä haluttais kovasti jo liikkua ja sitten turhaudutaan, kun ei päästä eteenpäin. Imetyksen lopetin ja päikkäreitä vähennettiin niin nyt nukutaan yöt yhdellä syötöllä, jes! Nyt ikää 4kk.
 
Takaisin
Top