Vauvojen alkutaipaleen kuulumisia

Aamupäivällä nukkui kolme tuntia, josta 1,5 meni vaunuissa kaupungilla. Klo. 12-nyt ollut rinnalla ja aina kun on nukahtanut syliin niin neljä kertaa koitettu saada kehtoon tai vaunukoppaan. Saman tien kun olen poistunut aivan lähietäisyydeltä niin on tullut itku. Tänään vasta kehuin kuin kiltti tyttö on. Olisiko nyt vaan tiheän imeminen kausi kun tyttö on 1 viikon ja 3 päivää. Huomenna olisi koko päivän reissu tiedossa ja pahoin pelkään että tyttö ei nukkuu juurikaan vaunuissa. Tutti ei kelpaa ja pikkurillikään ei äsken rauhoittanut tarpeeksi, että olisi nukahtanut vaunuihin.

Sent from my GT-S7710 using Vau Foorumi mobile app
 
Muruska, meillä tais olla hyvin tiheän imun vaihe just tossa vähän yli viikon iässä, tyttöä ei kiinnostanut yhtään mikään muu kuin tissi. Se kesti pari päivää ja sitten olikin yhtäkkiä paljon rauhallisempaa.

Ei olla ensimmäisten päivien jälkeen pidetty pipoa päässä sisällä. Tuntuu että tällä on pää hiessä todella helposti. Tänään oli kyllä vaikea pukea sään mukaan kun oltiin ulkona koko ajan ja sää muuttui jatkuvasti. Oli huono mutsi -fiilis kun ipanalla oli aina liikaa tai liian vähän päällä... ja lisäksi tunsin itseni neurootikoksi, kun olin parin minuutin välein pukemassa tai riisumassa jotain vaatekappaletta, vaikka toinen nukkui tyytyväisenä.

Kolmen tunnin unijaksot on ihania! Sellaisen aikana ehtii tehdä vaikka mitä! Nyt on suht luottavainen olo meidän suunnitelluista kesäreissuista, koska rytmi alkaa olla ennalta-arvattava. Lapsi on tyytyväinen, jos saa ahmia todella pitkään heräämisen ja nukkumaanmenon yhteydessä. Iltapäivällä ja aamuyöllä pari tehokasta sessiota riittää. Syöttöjen välissä alkaa olla paljon tehokasta peliaikaa.
 
Eli toivoa on että huominen olisi rauhallisempi. Sitten vaan takaisin kotiin jos ei muu auta. Kun osaisi vaan olla nyt stressaamatta ja mennä tilanteen mukaan. ..

Sent from my GT-S7710 using Vau Foorumi mobile app
 
Meidän tytöllä ei sisällä ole mitään hattua myöskään, ei olla käytetty nyt helteellä muttei myöskään viileämmällä kesäsäällä. Sisällä pitkähihainen, melko ohutta puuvillaa oleva body ja ohuehkot puuvillaiset puolipotkarit/potkarit päivällä. Yöllä pitkähihainen ja -lahkeinen, jalkaterällinen ohuehko yöasu. Lisäksi ollut vähän ohutta lastenpeittoa/pussilakanaa päällä, mutta se on varmaan näillä säillä välillä vähän liikaakin, ainakin herätessään hänellä oli vähän niska hiessä (ja kakka karannut lahkeesta, lakana taas vaihtoon :)). Ulkona vaunuissa samat kuteet helteellä kuin sisällä ollessa päiväsaikaan, mutta lisäksi ohuet puuvillatumput sekä -kypärämyssy. Tällä vaatetuksella tuntui lämpimältä muttei nihkeältä ja nukkui reilun tunnin reippaan kävelylenkin ja postireissun ajan tyytyväisenä.

Meillä valvottiin kolme edellistä yötä noin kahdestatoista ainakin kolmen kieppeille tai pidempäänkin jättipieruja päästellen (vauva enimmäkseen oli asialla) ja ilmeisesti masukipristyksiä, ehkä väsymystäkin ja lopulta vähän kaikkea itkien. Hallelujaa, viime yö meni onneksi kuitenkin taas kuin unelma, saatiin nukkua jopa kahdestatoista melkein kuuteen yhtäjaksoisesti ja aamulla olin kuin uusi ihminen! Cuplatonia ollaan otettu kerran ennen nukkumaanmenoa nyt ja eilen aloitettiin gefilus-D-tipat. Liekö nuo auttaneet jotain... Äitin mahan päällä piereskely tissin välittömässä läheisyydessä tuntuu noina hankalina öinä ainakin joksikin aikaa aina rauhoittavan myös ja se ei tunnu itsestäni väsyneenäkään liian rasittavalta.
 
Seurustelemalla joo.. Meil jos ei seurustelusta huolimatta meinaa pysyy hereil ni käydään vaihtaa vaippa ni poika pysyy hereil
 
Yöllä vaihdoin joka syötön jälkeen vaipan (töräytti aina syödessä), ja joka kerta simahti ennenku sain yöpuvun uudestaan kiinni ja nukahti koppaansa heti ;) ei ainakaan tänä yönä ois pysyny vaipanvaihdolla hereillä! Mut se seurustelu ehkä auttais hereillä pitämiseen :)


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Olis kiva tietää mikä vauvalle on oikeen tullut. Ollu suurinpiirtein nyt 12 tuntia hereillä, mitä nyt tissille torkahtaa mut muuten kipristelee masuaan :( Mä luulin et toi johtuu mun AB- kuurista, mut sekin loppunu jo pari päivää sitten ni ei voi enää vaikuttaa. Mitäköhän sitä keksis helpottamaan toisen oloa.. Vähän on vanhemmatkin uupuneita kahden tunnin yöunien jäljiltä.
 
Lohduttavaa informaatiota, kiitos HKI! Toivon todella, että johtuis antibiooteista eikä esim allergiasta tai muusta vakavammasta. Jännä vaan et iltapäivästä aamuyöhön asti ei oo mitään, nukkuu tyytyväisenä mut sit se alkaa aina samalla kaavalla.
 
Me ollaan nyt viikon ajan tarjottu tytölle tuttia. Välillä kelpuuttaa välillä ei. Mut nukahtamiseen on auttanut, ei se ole joka kerta toimiva ihmenukuttaja mut ehkä kolmannekseen nukutuskerroista toimii, etenkin ku mies nukuttaa. Imuote tisseihin on säilynyt joten jatketaan tähän malliin. Vaunujen kanssa liikkuessa se on kans vähän helpottanut, etenkin mun kynnystä lähteä, kun ähinän iskiessä tutti antaa hetken armon aikaa ja pidentää uniakin. Vierotus on sitten vasta joskus, nyt otetaan arkeen kaikkia helpotuksia vastaan!
 
Voi kuinka mäkin pääsisin eroon tuttivastaisuudestani. No ehkä jossain vaiheessa tajuan, että huvituttina olemiseen käytetyn ajan voi käyttää paremminkin, mutta ainakin vielä nautin siitä, että vauva hakee ja saa tarvitsemansa turvan minusta eikä tutista. Toisaalta jos masuvaivat jatkuu niin sillon on ehkä parempi turvautua tuttiin eikä tissiin, joka kaiketi pahentaa oloa.
 
^Mä oon samaa mieltä, mutta tän koliikkivauvan kanssa koitan kaikki temput vaikka muuten olenkin huvitutti 24/7. Koitan pitää syöttöjen väliä pari tuntia, et maha saa välillä levätä. Tänään puolen tunnin kova huuto iltapäivällä loppui kuin seinään kun vauva sai ähellettyä kakat pois. Ja nyt mä pystyn tekee hetken jotain kun mies on pois kotoa. Ihmeellinen tunne! Mun piti käydä mun vanhemmilla 50 km päässä, mut enpä taida jaksaa. Pesen ihania uusia vauvanvaatteita ja pakkailen 50 cm vaatteet pois.
 
Mä luulin, että näin pieniä ei pitäs pitää hereillä tai muutenka yrittää vielä vaikuttaa niiden rytmiin, joten oon antanu nukkua sillon kun haluaa nukkua, paitsi herätän kyllä syömään jos tulee liian pitkä tauko.

Toi pukeutuminen edelleen mietityttää kun täällä on sisälläkin niin lämmin, vauva nukkuu välillä pelkässä vaipassa viltin alla. ja on päivällä lyhythihasessa bodyssa. Tuntuu vaan et kaikilla muilla on paljo enemmän vaatetta vauvoilla :)
Toivottavasti en onnistu vilustuttamaan tuota... Vitsi miten vaikeeta välillä tietää tekeekö oikein missään!
 
Kyllähän se rytmi alkaa parin kuukauden kuluessa löytyä itsestään, turha mun mielestä sitä on kiirehtiä.
 
Meillä valvotaan välillä ja sit nukutaan jonkun aikaa:D Välillä on iltaisin parikin tuntia putkeen hereillä mut silti yö voi olla levoton ja välillä taas nukutaan koko päivä ja siihen perään hyvin myös yöllä. Ei siis voi ennustaa mitenkään et ulkoilu, valvominen, kylpy tai mikään tarkoittais hyviä unia yöllä... tyttö vasta 3vkoa joten uskon että rytmi alkaa löytymään vasta myöhemmin pikkuhiljaa.
Päivisin tyttö nukkuu yleensä yhdet "megapäikkärit" eli 3-4h, mut toistaseksi on vaikee ennustaa et nukkuuko se ne aamupäivällä, iltapäivällä vai vasta illalla... muuten mennään 1-2hpäiväunilla ja öisin vahingossa joskus jopa 3h unijaksoilla..

Sent from my GT-I9300 using Vau Foorumi mobile app
 
Tosta hereilläpitämisestä vielä. Mä en ainakaan yritä väkisin taistella unta vastaan. Jos tyttö on oikeesti uninen niin annan nukkua millon vaan mut usein käy niin että tyttö makoilee tyytyväisenä itekseen jossain esim leikkimatolla ja sit jos sille ei pidä seuraa niin kyllästyy ihmettelemiseen pian ja rupee nukkumaan. Sit kuitenkin jos tytön kanssa puuhailee jotain niin saattaa pysyä ihan hyväntuulisena ja virkeenä hereillä vaikka kuinka pitkään. Eli en siis valvota väsynyttä vauvaa vaan yritän tarjota virikkeitä illalla niin että tyttö nukahtais vasta väsymykseen eikä vaan tylsyyteen. Tää on meillä toiminu hyvin, tyttö on aina aurinkoinen ja juttutuulella päivisin kun taas öisin nukkuu yli 12h yhellä tai korkeintaan kahella syötöllä.
 
Takaisin
Top