Vauvavakuutus

Muistaakseni meillä ne halus jotain todisteita käydystä ultrasta...kopion äitiyskortista tai jotain. Nyt ollaan juuri hakemaasa vakuutusta netin kautta ja pitäis täyttää terveyskysely. En oke vielä ehtinyt sitä katsomaan, joten miten homma sen jälkeen eteneee, niin en tiedä. Otetaan vakuutus op:sta kun on kaikki muutkin vakuutukset sieltä. Me otetaan alkuun kaikki mahdolliset jutut siihen ja karsitaan sitten tulevaisuudessa niitä turhalta tuntuvia asioita pois.
Me ollaan suht ahkeraan käyretty vakuutusta tässä parin vuoden aikana meidän pienimmän kanssa. Taidetaan silti olla miinuksella ja taloudellinen hyöty ollut siis mutätön.
Hyviä puolia siinä, että voi kipasta yksityiselle on se, että kukaan ei arvioi onko lääkärikäynnille kiire tai edes tarvetta, pääsee silloin kun haluaa. Ilta ja viikonloppuajat on kätsyjä plus lisäksi se, että ajan voi varata netissä.
Meille ne vakuutukset on kuitenkin otettu pahimman varalle. Eli jos sattuu käymään huonoin mahdollinen tuuri, pahat allergiat, korvakierteet, vammat ym.
 
Tätä muistelinkin ettei itellä ainakaan lähitapiolassa vaadittu ru: ssa käyntiä vakuutuksen saantiin, mutta en kyllä muista pyydettiinkö mitään muutakaan "todistuksia". Eiköhän se ollut, että ilmotettiin ainakin la ja oliko mahdollisesti meneillään olevat viikot tms. Korjaa Nipper jos höpötän ihan omiani kun taidat vähän paremmin muistaa/ tietää lähitapiolan vakuutuksista kuin minä vaikka itellä onkin siellä vakuutukset, en niin hirveen tarkkaan oo päntännyt niitä ehtoja yms päähän... :D

Terveysselvityksen tarvitsevat, jossa kysytään laskettu aika, äidin pituus ja paino, sekä mahdollisista sairauksista + tehdyistä sikiötutkimuksista. Jos on otettu lapsivesinäyte / istukkanäyte/ NIPT, niin niistä kopiot liitteeksi. Samoin jos äidillä on jotain sairauksia tai käyttää lääkitystä, niin selvitys.
Sen terveysselvityslomakkeen saa samalla, kun pyytää tarjouksen.
 
Mun on pakko kommentoida tuohon julkinen vrs. yksityinen aiheeseen, että olen hammashuollossa saanut julkisella paljon parempaa palvelua ja ammattitaitoa kun millään yksityisellä ikinä. Lisäksi hinta on ollut 90% halvempi kun yksityisellä.
Mutta sitten kun olen joutunut keskenmenon ja keskeytyksen takia ramppaamaan lääkärissä (kohtutulehdus, kaavinnat, ym.) niin siinä on ollut kirjavuutta ihan kämmäreistä tosi hyviin lääkäreihin ja hoitajiin.
Ja kun taas lähes kaikki perus sairausasiat hoidan työterveydessä (Mehiläinen) niin onhan se helppoa kun pääsee heti lääkäriin, harvoin on jonoa.
 
Meillä samat lääkärit, ei tietty kaikki, pitää yksityisvastaanottoa ja ovat terveyskeskuksessa. Kaippa niillä on sama asenne ja tietotaito molemmissa paikoissa. Se on kai tuurista kiinni kummasta saa parempaa palvelua. Mä olen ollut tyytyväinen molempiin, mutta kerran ei päästy tk päivystyksessä lääkäriin vaikka oireet viittasivat vakavaan juttuun. Silloin olisin toivonut, että yksityinen lääkäriasema olisi vielä ollut auki.
 
Meillä on esikoisella vakuutus OPssa ja haluttaisiin kyllä tälle toisellekin, mutta ainakaan OPsta ei saatu aiemman raskausmyrkytyksen vuoksi. Laitoin vielä Lähitapiolaan kokeeksi hakemuksen vetämään, mutta ei ole kovin todennäköistä, että sieltäkään saisi.

Esikoisen vakuutus oli etenkin ekat kaks vuotta tarpeellinen, koska oli flunssaa ja korvatulehduksia ja sitten tuli vielä venekallon leikkauskin. Vaikka esim. itse leikkaus hoidettiin julkisella puolella, niin vakuutus kuitenkin korvasi kaikki poliklinikka- ja hoitopäivämaksut eli oli sikäli ihan hyödyllinen. Terveyskeskuksessa ollaan käyty pari kertaa, kun en ole jaksanut lähteä ajelemaan Pikkujättiin (tk on kävelymatkan päässä), mutta siellä käyminen on kyllä melkoista arpapeliä. Aamulla pitää olla soittamassa heti kasilta, niin saattaa saada ajan. Tai sitten sanotaan vain, että tule tänne jonottamaan. Kun olin vielä hoitovapaalla, niin kyllähän tuollainen silloin onnistuu, mutta ei enää töissä käydessä.

Mitä tulee vakuutusten hakemiseen ja myöntämiseen, niin niissä on yhtiöiden välillä isoja eroja, tai ainakin OPn ja Lähitapiolan välillä oli, kun niihin on nyt tässä tullut tutustuttua. Esim. ikäraja OPlla on tosiaan korkeampi kuin muilla (se jo mainittu 46v) ja vakuutusta voi hakea ihan synnytykseen saakka. Koko hakemuksen terveysselvityksineen voi tehdä netissä eikä mitään liitteitä tarvitse lähettää, jollei niitä erikseen pyydetä. Myöntäminen kuitenkin edellyttää, että molemmat ns. seulontaultrat on tehty eikä hakemusta voi jättää ennen rakenneultraa. En tiedä onko linja viime aikoina tiukentunut, mutta olen muista ryhmistä kuullut, että OP on melko tarkka terveysselvityksen kanssa. Hinta meille olisi ekan vuoden jälkeen ollut lähes 600e.

Lähitapiolalta ei minusta voinut hakea vauvan vakuutusta verkosta, vaan piti jättää yhteydenottopyyntö, minkä jälkeen sain tarjouksen ja terveysselvityksen verkkoon, jotka sitten piti printata. Ja kun taustalla oli tuo raskausmyrkytys, niin hakemukseen mukaan piti liittää kopiot neuvolakorteista (siinä olikin muuten hommaa kopioida ne..). Lähin vakuutusta olisi voinut hakea jo heti np-ultran jälkeen, mutta taas vastaavasti hakemus piti kai jättää 2kk ennen laskettua aikaa. Hinta sielläkin olisi lähes 600e, mutta kattavuus ja korvauskatot pienempiä kuin OPlla, joten mieluiten ottaisin sieltä, mutta minkäs teet, jos ei saa..

Jos tässä käy niin, että mikään yhtiö ei myönnä ennen syntymää, niin ajateltiin kyllä hakea vakuutusta heti syntymän jälkeen. Toki siihen voi tulla huonolla tuurilla jotain rajoituksia, mutta ainakin sitten olisi vakuutus, jonka turvin pääsee nopsaan yksityiselle. Ja sen vakuutuksenhan voi sitten kuitenkin aina katkaista muutaman vuoden ikäisenä tai muuttaa pelkäksi tapaturmavakuutukseksi, jos alkaa tuntua siltä, että ei olekaan tarvetta :)
 
Itse en oo kyllä löytänyt kunnon vertailusivustoa missä pääsis kunnolla vertailemaan mikä yhtiö tarjoaa halvimman ja parhaimman vakuutuksen. Se kuitenkin vaikuttaa jokaisen kohdalla hintaan onko miten hyvin keskittäny muita vakuutuksia kyseiseen yhtiöön. Itse en periaatteestakaan ottaisi vakuutuksia muista yhtiöistä, koska edullisemmin saan vakuutukset lähitapiolasta, olisi vaan mielenkiintoista nähdä/ vertailla muista yhtiöistä näitä vakuutusehtoja/ mitä vakuutus sisältää yms eikä huvita erikseen joka yhtiöstä lähteä tarjouspyyntöä hakemaan :)
 
Eipä kyllä tosiaan taida olla mitään kunnon vertailusivua :sad001 Meilläkin Lähitapiola on toinen vaihtoehto siksi, kun siellä on kuitenkin miehellä muutama vakuutus ja itselläkin ennen ollut. Mielellään sitä keskittää, mutta tuo aiempi raskausmyrkytys on toki sellainen juttu, että sen takia voisin periaatteessa kokeilla kaikki yhtiöt, jos joku kelpuuttaisi :D OPlla korvattaisiin myös äidin kuluja (esim. ylimääräiset poliklinikkakäynnit ja sairaalan hoitopäivämaksut), joten ymmärrän ihan hyvin, miksi eivät tässä kohtaa mulle anna, kun riski on kuitenkin olemassa, että joutuisi vuodelepoon jo ennen laskettua aikaa.
 
Meillä esikoisella on pelkkä tapaturmavakuutus ja toiselle otettiin hoitokuluvakuutus. Pojilla ikää alle 2 vuotta ja ajattelin, ettei kestä kasetti jonottaa tk:ssa kahen pienen kanssa, jos tulee toisellekin korvakierre. Ja tulihan sille, pahempi kun esikoiselle. Ollaan putkitettu useemman kerran ja risat leikattu. Ja mikä tärkeintä, ollaan päästy itse hyväksi havaitsemallemme erikoislääkärille, jolla on ollut uusin tieto ja parhaat laitteet. Tk:ssa kun on monenlaista tyyppiä tutkimassa, sain esikoisen aikaan huomata. Yksityisen lääkärille pystyi vaikka viikonloppuna laittamaan tekstaria ja hän soitti puhelinreseptin apteekkiin. Nyt kun poika on yli 4v, eikä tulehduksia ole ollut yli vuoteen eikä muutakaan sairautta, ollaan mietitty josko uskaltaisi vaihtaa pelkkään tapaturmavakuutukseen. Hoitokuluvakuutuksen vuosihinnalla jo käyttää lasta useamman kerran yksityisellä omaan piikkiin. Vaikuttaa tähän myös se, että muutettiin kuntaan, jossa terveyspalvelut toimii sata kertaa paremmin kuin ex-kaupungissa. Saa vaan nähä mitä sote saa aikaan. :sad001

Vauvalle aiotaan ottaa op:n hoitokuluvakuutus. Hyvin todennäkösesti korvakierrelapsi tulossa...
 
Takaisin
Top