Vauvansa menettäneet
- Ketjun aloittaja Annnika
- Aloituspäivämäärä
Kalaäiti85
Satasella mukana keskusteluissa
Voi Annnika! 
Otan osaa suureen suruusi. Olen jo pitkään miettinyt, miten teillä menee, miten Kerttu voi ja eilen kun pitkästä aikaa Heinäkuisiin sain kirjoitettua - kysyin, tietääkö joku teistä, linkitettiin minut tähän keskusteluun 
En osaa kuvitella mitä käyt läpi, suruista suurinta, mutta olen iloinen, että sait tutustua pieneen tyttäreesi noinkin pitkän ajan. Toivon, että saat kaiken tarvitsemasi avun ja voimia tuleviin päiviin
Otan osaa suureen suruusi. Olen jo pitkään miettinyt, miten teillä menee, miten Kerttu voi ja eilen kun pitkästä aikaa Heinäkuisiin sain kirjoitettua - kysyin, tietääkö joku teistä, linkitettiin minut tähän keskusteluun En osaa kuvitella mitä käyt läpi, suruista suurinta, mutta olen iloinen, että sait tutustua pieneen tyttäreesi noinkin pitkän ajan. Toivon, että saat kaiken tarvitsemasi avun ja voimia tuleviin päiviin
Kiitos Kalaäiti85 .
Välillä mietin, onko meissä se "leima", että olemme "ne vanhemmat, joiden vauva on kuollut". Onko se asia, joka meistä tulee ensimmäisenä ihmisille mieleen? Tuommeko surun mukanamme?
Olen yrittänyt Kertun menehtymisen jälkeen välttää tilanteita, joissa törmää muihin, tuttuihin, ihmisiin. Alussa pelkäsin enemmän muiden reaktioita ja omaanikin.
Useimmiten kukaan ei kuitenkaan sano tai kysy mitään asiasta. Se tuntuu pahemmalta, kuin se, että asiasta mainitsisi jotenkin. Vaikka "otan osaa" kuulostaa niin teennäiseltä, tuntuu sekin paremmalta, kuin että kukaan ei sano mitään.
Nyt kun aikana on kulunut, ajatus että joku vaikka kysyisi tapahtumista tai Kertusta jotain ei tunnu enää pelottavalta. Pystyisin vastaamaan. Useimmiten kukaan ei kuitenkaan uskalla kysyä mitään, pelkäävät kai miten reagoin. Kuitenkin... Olen ylpeä siitä, että minusta on tullut äiti.
. Välillä mietin, onko meissä se "leima", että olemme "ne vanhemmat, joiden vauva on kuollut". Onko se asia, joka meistä tulee ensimmäisenä ihmisille mieleen? Tuommeko surun mukanamme?
Olen yrittänyt Kertun menehtymisen jälkeen välttää tilanteita, joissa törmää muihin, tuttuihin, ihmisiin. Alussa pelkäsin enemmän muiden reaktioita ja omaanikin.
Useimmiten kukaan ei kuitenkaan sano tai kysy mitään asiasta. Se tuntuu pahemmalta, kuin se, että asiasta mainitsisi jotenkin. Vaikka "otan osaa" kuulostaa niin teennäiseltä, tuntuu sekin paremmalta, kuin että kukaan ei sano mitään.
Nyt kun aikana on kulunut, ajatus että joku vaikka kysyisi tapahtumista tai Kertusta jotain ei tunnu enää pelottavalta. Pystyisin vastaamaan. Useimmiten kukaan ei kuitenkaan uskalla kysyä mitään, pelkäävät kai miten reagoin. Kuitenkin... Olen ylpeä siitä, että minusta on tullut äiti.
Olet Annika vahva nainen ja ehdottomasti äiti! Sitä ei kukaan sinusta vie pois.
Oman lapsensa menettäminen on niin suuri asia, että sitä ei voi mitenkään ymmärtää, jos itse ei ole joutunut kokemaan. Se on myös pelottava asia. Minun on ainakin vaikea samaistua noin suureen suruun ja pelkään loukkaavani sanoillani. Silloin jää helposti hiljaa, vaikka sekään ei ole oikea ratkaisu.. Voimia!
Oman lapsensa menettäminen on niin suuri asia, että sitä ei voi mitenkään ymmärtää, jos itse ei ole joutunut kokemaan. Se on myös pelottava asia. Minun on ainakin vaikea samaistua noin suureen suruun ja pelkään loukkaavani sanoillani. Silloin jää helposti hiljaa, vaikka sekään ei ole oikea ratkaisu.. Voimia!
Itse tunnen yhden lapsensa menettäneen äidin ja voin omasta kokemuksesta vähän samaistua Elaffyn sanoihin. Mulle on vaikea ottaa se asia puheeksi ihan siitä syystä etten tiedä, miten hyvin hän on asian käsitellyt ja mikä on reaktio.
Jos esimerkiksi juttu on jossain iloisessa aiheessa niin tuntuu pelottavalta ajatukselta mahdollisesti romuttaa toisen ilonhetki muistuttamalla taas ikävistä asioista.
Muutenkin koen (ja varmasti moni muukin) kuoleman ja siihen liittyvän surun jostain syystä pelottavana ja ahdistavana asiana. Siis myös keskustelun tasolla.
Toivon todella, etten loukannut sinua sanoillani. Tarkoitus oli jotenkin tuoda ilmi, että ehkäpä muut ajattelevat ja välittävät enemmän kuin uskotkaan - eivät vaan uskalla (ehkä omien tunteidensakin vuoksi) sitä näyttää. Jotenkin tuntuu, että suomalaiset ovat niin kovin kivikasvoja, ja itkeminen on tabu.
Mutta näin anonyymina voin sanoa, että teidän Kertun "tarina"/elämänkaari (miksikä sitä ikinä onkaan soveliasta kutsua) on saanut mut usein kyyneliin.
Jos esimerkiksi juttu on jossain iloisessa aiheessa niin tuntuu pelottavalta ajatukselta mahdollisesti romuttaa toisen ilonhetki muistuttamalla taas ikävistä asioista.
Muutenkin koen (ja varmasti moni muukin) kuoleman ja siihen liittyvän surun jostain syystä pelottavana ja ahdistavana asiana. Siis myös keskustelun tasolla.
Toivon todella, etten loukannut sinua sanoillani. Tarkoitus oli jotenkin tuoda ilmi, että ehkäpä muut ajattelevat ja välittävät enemmän kuin uskotkaan - eivät vaan uskalla (ehkä omien tunteidensakin vuoksi) sitä näyttää. Jotenkin tuntuu, että suomalaiset ovat niin kovin kivikasvoja, ja itkeminen on tabu.
Mutta näin anonyymina voin sanoa, että teidän Kertun "tarina"/elämänkaari (miksikä sitä ikinä onkaan soveliasta kutsua) on saanut mut usein kyyneliin.
Kiitos, että kerroitte myös tuon näkökulman.
Auttaa todella ymmärtämään myös muita, kun on niin vaan tässä omassa näkökulmassa ja tunne tilassa. En millään tavalla loukkaantunut, vaan jollain kummallisella tapaa toi se jotenkin lohtua ja toivoa.
"Surun läpi on kuljettava, että voisi jatkaa elämää,
että voisi ymmärtää elämää enemmän.
Saatoin arvata, että kaipaisin sinua, että
moni asia olisi toisin ja vaikeaa ja monimutkaista
En sitä, että kaikki olisi niin yksinkertaista. Että
autius ei olisi jossakin, vaan kaikessa, kaikkialla.
Että suru asettuisi taloksi. Että kaipaus tuntuisi
joka hetki."
(Lassi Nummi)
Kiitos
Auttaa todella ymmärtämään myös muita, kun on niin vaan tässä omassa näkökulmassa ja tunne tilassa. En millään tavalla loukkaantunut, vaan jollain kummallisella tapaa toi se jotenkin lohtua ja toivoa.
"Surun läpi on kuljettava, että voisi jatkaa elämää,
että voisi ymmärtää elämää enemmän.
Saatoin arvata, että kaipaisin sinua, että
moni asia olisi toisin ja vaikeaa ja monimutkaista
En sitä, että kaikki olisi niin yksinkertaista. Että
autius ei olisi jossakin, vaan kaikessa, kaikkialla.
Että suru asettuisi taloksi. Että kaipaus tuntuisi
joka hetki."
(Lassi Nummi)
Kiitos
Muokattu viimeksi:
Vaikka ei olekkaan sama asia kuin lapsen menettäminen, mutta isäni menehtyi äkillisesti kun olin 15, surun käsittelyä auttoi hirveästi kun puhuin ihmisille isästäni, kaikkia hyviä muistoja ja yhteisiä juttuja. Monien oli vaikea suhtautua siihen, eivät oikein tienneet mitä sanoa, ennenkuin tajusivat että se oli mun tapani käsitellä sitä surua. Muistot, positiiviset, se yhdessä vietetty aika, koska sitä ei saa lisää, täytyy pitää elossa se aika mikä on saatu. Nyt 12 vuotta myöhemmin puhun yhä paljon kaikkia isän sekoiluja, pelkään niin paljon että unohdan. Se olisi kaikkein kauheinta, ettei muistaisi enää millainen ihminen toinen oli.
Huomenna Kerttu olisi jo 5kk, ensimmäinen vuosi menee kai näitä kuukausia laskiessa ja odottaessa. Vuosipäivät ja juhlapyhät saavat erilaisen luonteen.
Vähitellen surusta häviää ahdistus, jää ikävä, kaipuu. Kuitenkin haluaisin niin kovasti Kertun takaisin. Ei ole enää niin usein niitä päiviä, kun tuntuu ettei ole syytä jatkaa eteenpäin.
Ja välillä koen huonoa omatuntoa siitä, että suren. Että pitäisi jo päästä eteenpäin, olla työkykyinen, saada tehtyä asioita, elettyä niinkuin ennenkin... Mutta kun ei vaan voi.
Kertusta puhuttaessa voin ensimmäisen itkun jälkeen puhua asioista.
Välillä tulee uusia kipeitä ajatuksia jotka vaivaavat useamman päivän kunnes niistä pääsee eteenpäin. Tässä auttaa usein ammattilainen, onneksi olemme saaneet apua ja pääsemme edelleen keskustelemaan asioista.
Silti... On tämä kyllä epäreilu paikka. Voiko tämän tarkoituksen jonain päivänä ymmärtää?
Vähitellen surusta häviää ahdistus, jää ikävä, kaipuu. Kuitenkin haluaisin niin kovasti Kertun takaisin. Ei ole enää niin usein niitä päiviä, kun tuntuu ettei ole syytä jatkaa eteenpäin.
Ja välillä koen huonoa omatuntoa siitä, että suren. Että pitäisi jo päästä eteenpäin, olla työkykyinen, saada tehtyä asioita, elettyä niinkuin ennenkin... Mutta kun ei vaan voi.
Kertusta puhuttaessa voin ensimmäisen itkun jälkeen puhua asioista.
Välillä tulee uusia kipeitä ajatuksia jotka vaivaavat useamman päivän kunnes niistä pääsee eteenpäin. Tässä auttaa usein ammattilainen, onneksi olemme saaneet apua ja pääsemme edelleen keskustelemaan asioista.
Silti... On tämä kyllä epäreilu paikka. Voiko tämän tarkoituksen jonain päivänä ymmärtää?
Muokattu viimeksi:
Täällä myös toinen, oman Kerttunsa menettänyt äiti. Meidän neiti eli 5kk, hänellä todettiin 2kk syntymän jälkeen vakava aineenvaihduntasairaus. Ensi viikolla tulee puoli vuotta kuluneeksi ilman häntä ja nyt vasta tuntuu, että tuska alkaa helpottamaan. Asiaa olen kuitenkin käsitellyt siitä 2kk iästä asti.
Itse koen myös sukulaisten kohtaamiset vaikeina ja niitä välttelenkin. Ystävät ovat olleet paras tuki perheen lisäksi. Esikoinen ja masussa potkiva kuopus ovat olleet korvaamaton henkireikä, ja tuntuu etten olisi tässä ilman heitä. Tänään oli viimeinen käyntini kriisipolilla :)
Itse koen myös sukulaisten kohtaamiset vaikeina ja niitä välttelenkin. Ystävät ovat olleet paras tuki perheen lisäksi. Esikoinen ja masussa potkiva kuopus ovat olleet korvaamaton henkireikä, ja tuntuu etten olisi tässä ilman heitä. Tänään oli viimeinen käyntini kriisipolilla :)
Kiitos vastauksestasi.
Voimia jatkoon ja onnea uudesta pienestä.
Meidän Kertun menehtymisestä tulee pian 5kk ja tänään hän täyttäisi 7kk, jos olisi täällä. Mietin taas, millainen hän olisi ollut ja mitä olisimme hänen kanssaan tehneet.
Suru muuttaa vähitellen muotoaan.
Meillä puhallettaisiin ensi kuussa ensimmäinen kynttilä kakusta. Toisaalta sairaus olisi tehnyt sen, että hän olisi aina ollut erityislapsi ja ennuste oli max 2 vuotta, joten en osaa ajatella asiaa aivan yksioikoisesti. Jos hän olisi ollut terve, ei hän olisi ollut meidän Kerttu.
Mansuliini
Vauhtiin päässyt keskustelija
Meidän murusella olisi ollut 1-vuotis päivä 14.08. Kaipuu jäytää yhä sielua ;( Haudalle vietiin kukka ja kynttilä..puristus rinnassa ja sydän kurkussa Jokainen käy läpi omalla tavallaan oman surunsa...Ei..ei se helpota minulla..ei edes näin yli vuoden jälkeen ;( ... Kyllä! Elämän on jatkuttava silti vaikka vaikeaa se on..Kiitän Luojaa että sain vielä kokea terveen vauvan synnytyksen vaikka se olikin kauhistuttava kokemus Mutta Olli murunen on jo 3kk ja viikon päälle "vanha" Rakkaus pakkaus
Haudalle vietiin kukka ja kynttilä..puristus rinnassa ja sydän kurkussa Jokainen käy läpi omalla tavallaan oman surunsa...Ei..ei se helpota minulla..ei edes näin yli vuoden jälkeen ;( ... Kyllä! Elämän on jatkuttava silti vaikka vaikeaa se on..Kiitän Luojaa että sain vielä kokea terveen vauvan synnytyksen vaikka se olikin kauhistuttava kokemus Mutta Olli murunen on jo 3kk ja viikon päälle "vanha" Rakkaus pakkaus Itselläkin uusi tulokas (nyt rv32) on ollut suuri voiman lähde. Toisaalta pelottaa hirveästi, jos kaikki ei menekään hyvin. Hänet on kyllä terveeksi todettu, mutta nykyään tiedostan paremmin, mikä kaikki voi mennä vikaan :/
Itsellä suru antaa vähitellen tilaa. Joka hetki menetetty rakas mielessä, mutta ei aina surullisessa mielessä. Yhteiset hetket muistoista rakkaimpina ❤
Itsellä suru antaa vähitellen tilaa. Joka hetki menetetty rakas mielessä, mutta ei aina surullisessa mielessä. Yhteiset hetket muistoista rakkaimpina ❤
Jotenkin sitä osaa olla jo onnellinen siitä, että saimme kuitenkin oman pienen. Ja viettää hänen kanssaan aikaan sen 2,5kk. Se on kuitenkin paljon enemmän, mitä aluksi luvattiin.
Ja kun ikinä ei voit tietää... Niin vaikka meillä ei olisi tulevaisuudessa uusia lapsia, niin olen onnellinen, että saimme edes tämän yhden . Saan olla Äiti. Hän oli niin täydellinen pieni. Maailmain rakkain.
Ja kun ikinä ei voit tietää... Niin vaikka meillä ei olisi tulevaisuudessa uusia lapsia, niin olen onnellinen, että saimme edes tämän yhden . Saan olla Äiti. Hän oli niin täydellinen pieni. Maailmain rakkain.
Meidän pieni enkelimme täyttäisi myös 6.3 vuoden♡ Sain rv34 tietää että vauvallamme on 18trisomia.. seuraavana aamuna tyttäremme kuoli synnytykseen Ikävä vieläkin kova ♡ Kuoleman jälkeen itse olen kärsinyt paniikkihöiriöstä ja tullut kamala kuoleman pelko. Nyt odotan rv11 pikkuista. Ennen tätä oli yksi alkuraskauden keskenmeno. . Nyt toivon todella että saataisiin pieni syliin ♡ Haluaisin niin vielä kerran pikku enkelimme syliin ja vaan katsella häntä.. onneksi raskausajan muistot ja jalan ja kädenjäljet. Hiustupsu ja synnytyksen jälkeinen aika pikkuisen kanssa on aina muistoissa♡
Ikävä vieläkin kova ♡ Kuoleman jälkeen itse olen kärsinyt paniikkihöiriöstä ja tullut kamala kuoleman pelko. Nyt odotan rv11 pikkuista. Ennen tätä oli yksi alkuraskauden keskenmeno. . Nyt toivon todella että saataisiin pieni syliin ♡ Haluaisin niin vielä kerran pikku enkelimme syliin ja vaan katsella häntä.. onneksi raskausajan muistot ja jalan ja kädenjäljet. Hiustupsu ja synnytyksen jälkeinen aika pikkuisen kanssa on aina muistoissa♡
Miullakin tuli meidän Kertun jälkeen paniikkikohtauksia, joista olen nyt jo päässyt eroon.Meidän pieni enkelimme täyttäisi myös 6.3 vuoden♡ Sain rv34 tietää että vauvallamme on 18trisomia.. seuraavana aamuna tyttäremme kuoli synnytykseen
Onnea uudesta raskaudesta, huomasin että taidammekin olla samassa lasketun ajan ryhmässä. Täällä nyt menossa rv 15+4