Vauvansa menettäneet

[Annnika]

Hei.

En löytänyt tälle keskustelulle oikein sopivaa paikkaa, eikä sellaista kai olekaan, kun tämä on niin vaiettu aihe. Löydänkö täältä itselleni vertaistukea, muita vanhempia, jotka ovat joutuneet luopumaan rakkaimmastaan, omasta vauvastaan?

Meidän pieni syntyi rv 24+4, ja eli todella tunnerikkaan ja hyvän, vaikkakin lyhyen elämän. Saimme viettää hänen kanssaan monia onnentäyteisia hetkiä, toivoa ja epätoivoa. Pieni prinsessamme eli tässä maailmassa vähän yli kaksi kuukautta. Ikävä ja suru tuntuu lamauttavalta ja pohjattomalta. Välillä haluaisi itsekin kuolla, jos niin voisi päästä oman pienen luo.

 

[Vauva3]

Käpy ry on varmasti oikea paikka
Sielä ikäväkseni moni ystäväni on :'( :'(

Osanotot pienen rakkaan menetyksestä voimia tulevaan koko perheelle

 

[Annnika]

Kiitos. Olen tutustunut Käpy ry:n ja suunnitellut meneväni vertaistapaamiseen, sitten jos jaksan kun seuraava sellainen on.

 

[Vauva3]

Heillä on myös se salainen foorumi ja face yhteisöjä.

 

[anhe]

Annnika, otan syvästi osaa suruun . Itsekin tiedän miten vaikea ja vaiettu aihe lapsen kuolema on. Oma tarinani poikkeaa sen verran, että täysiaikainen tyttäreni kuolikin synnytyksessä, eli koki kohtukuoleman, emmekä päässeet koskaan viettämään aikaa hänen kanssaan, mutta uskoisin että monet tuntemuksesi, olevat ja tulevat, on jokseenkin tuttuja minullekin.

 

[Annnika]

Kiitos.
Päivät ovat kyllä oman jaksamisen kannalta todella vaihtelevia.

 

[anhe]

Mie muistan (vaikkakin päivät ja kuukaudet tytön kuoltua suurimmaksi osaksi ovatkin harmaata mössöä) omasta surustani sen miten oli päiviä jolloin ei jaksanut nousta sängystä, päiviä jolloin ei haluttanut elää enää yhtään sekuntia, päiviä, jolloin pystyin nauramaan, ja päiviä jolloin tuntui että sisuskalujani revitään.

Oletko saanut kriisiapua, onko kontakteja jonnekin missä pääsee juttelemaan menetyksestä? Vertaistuki on hyvä myös, Käpyä olikin jo ehdotettu.

Läheisten kanssa kannattaa muistaa, että kaikki surevat tavallaan, eikä kannata suuttua, jos tuntuu ettei kaikki ymmärrä sinun suruasi. Saatat joutua myös kertomaan muille miten sinä haluat itseäsi kohdeltavan surussasi, ja vaikka se tuntuisi hölmöltä, niin se saattaa auttaa muita sinun kohtaamisessasi.

 

[Annnika]

Ollaan käyty jo meidän Kertun aikana psykiatrilla ja sama kontakti on jatkunut tähänkin asti. Ollaan otettu vastaan kaikki tarjottu apu ja varmaan hyvä niin.

Päivät ovat täälläkin todella vaihtelevia edelleen. Joku yksittäinen tapahtuma saattaa laukaista taas hirvittävän kaipuun ja ahdistuksen, miksi? On vaan niin ikävä. Ei tätä voi ymmärtää.

 

[Libero-]

Paljon jaksamisia ja voimia Annika, suuret osaanotot teidän perheelle vaikka kuulostaa kurjalta juuri nyt niin ainoa mikä auttaa on aika ja puhuminen..

 

[nnopa]

Hirvittävästi voimia ja jaksamista.

 

[elaffy]

Otan osaa teidän perheen suruun. Mitkään sanat eivät riitä lohduttamaan, mutta toivon silti voimia teille surun keskelle. ♡

"Pieni tytön tylleröinen
tietä pitkin kulki.
Saapui sinne Nukkumatti,
silmät pienet sulki.

Kasvoi kuusi kukkalatva,
käki siinä kukkui,
mutta tytöntylleröinen
nurmikolla nukkui.

Eipä tytön tylleröinen
ollut mitään vailla.
Hauska oli oleskella
Nukkumatin mailla."

(Helmi Tengman)

 

[Timantti*]

Teidät on kyllä kohdannut suurin suru mitä maanpäällä kohdata voi. Osanotot ja voimia koko perheelle.

 

[Emmuliini]

Osanotot Anhe ja Annnika

Saanut en sinua lapsonen,en syliini kultaiseen.
Sydämmessäin murheisen, siellä sinä elät vieläkin.

Lapsonen pieni, kuin tuomenkukka
sulki jo silmänsä, tummatukka.
Ei ole montaa niin onnekasta,
saada hetkisen rakastaa enkelilasta.
-Minoe-

 

[Vauva3]

Äiti älä itke! Minä nukuin vaan.
Siinä nukkuessani
uni muutti vain muotoaan.

Äiti älä itke!
Pois aika katoaa:
sinun sydämessäsi
ikuisesti elää saan.

Äiti älä itke!
Näkemiin vain sanotaan.
Tiedäthän että joskus
me vielä tavataan?

Äiti älä itke!
En yksin olekaan.
Rajan ylitse minut saattoi
kaunis enkeli helmoissaan

 

[Mansuliini]

Voi Annnika

Itse en voi ymmärtää varmaan koskaan miksi pieni enkelimme otettiin kesken matkan... Osan ottoni teille

Lensi Enkeli luokse pienen, sanoi:
Tule takaisin kanssani kotiin taivaan.
"Mutta ei Äiti ja Isi ymmärrä."- Pieni Tuumi.
Kyllä he joskus ymmärtävät, sanoi Enkeli, hymyhuulin.
Olet liian kaunis kokemaan maailman pahuutta, tuskaa.
Liian pieni, tuntemaan kipua koskaan.
Otti kädestä pienestä kiinni hauraan.
Kantoi paikkaan kauniiseen,
ikuiseen rauhaan.

(en muista enää kenen runo..lainauksesta tulee ensikuussa vuosi )

 

[Mraa]

Olen kimallus tähden,
olen pilvenlento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa,
vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun
ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.

Syvimmät osanotot, ei voi edes kuvitella mitä käytte läpi

 

[Annnika]

Kiitos teille kaikille.

"Tiedän, että sinäkin halusit
olla osa meitä.
Olla rakastettu, pieni ja avuton.
Minäkin halusin sinua rakastaa, pitää pientä.
Ikuisesti, rakkaudesta tullut ihmisen taimi.
Keneksi olisit kasvanut,
keneksi minut muuttanut? "

 

[kkattja]

Osanotot ja voimia! olitko heinäkuisissa, muistelisin? Meidän pieni syntyi rv32, istukan ennenaikainen irtoaminen tapahtui ja pieni poikamme ei siitä selvinnyt ei sitä surua voi ymmärtää, ennenkun sen itse kokee. Me emme saaneet viettää hetkeäkään, yhtään katsetta. Tosiaan facebookissakin tämä käpy ryhmä on, jossa itsekin olen. Elämä on niin epäreilua. Joka päivä miettii miksi? Kamalinta, mitä ikinä voi elämässään kokea

 

[Annnika]

Osanotot myös sinulle.
Ja joo, olin heinäkuisissa, LA olisi ollut 2.7.2015.
Mutta meidän Kerttu eli 16.3.-24.5. eli rv 24+4-34+3
Olen myös Käpy ryhmässä facessa sekä "vauvansa menettäneet"-ryhmässä. Myös kohtukuoleman kokeneille on oma ryhmänsä. Vertaistuesta on jotenkin apua, kun itse olen myös sitä mieltä, että ei tällaista voi kuvitellakaan, jos ei ole sitä itse kokenut. Enkä todellakaan toivo tällaista kenellekään. Eikä sitä silti kukaan voi täysin ymmärtää, miltä toisesta tuntuu. Kun ei sitä välillä tahdo käsittää oikein itsekään.

 

[Ultsi]

Suuren suuret osanotot teille kaikille lapsensa menettäneille . Kyyneleet vaan vierii poskia pitkin kun lukee edellisten kirjottajien kirjottamia runoja. Aina ei osaa olla onnellinen omasta pienestä mutta kun lukee toisten menetyksistä ja koettelemuksista ni sydämen täyttää kiitollisuus siitä kaikesta mitä ite on saanut. Ja samalla sydämen täyttää suru siitä miksi toisille annetaan elämään niin vaikeita asioita, ja yks varmasti vaikein, pienen rakkaan lapsen menetys. Jaksamista suuren surun keskelle!