En suosittelisi ajattelemaan, että "äitiyspakkauksella pärjää". Kuten joku sanoikin, siellä on paljon isoja kokoja ja vauva pulauttelee (yksilöstä riippuen) melkoisestikin ja pyykkiä tulee. Itse olin alussa sitä mieltä, että meillä on liikaa bodeja, mutta käytäntö osoitti, että niitä oli juuri sopivasti tai joskus jopa liian vähän :D Mun lapsi oli syntyessään suurikokoinen 56cm, joten olin onnellinen, kun en ollut hankkinut yhtään 50cm vaatetta. Mutta toi mun mukelo olikin aika poikkeus sääntöön. Itse saatoin käyttää myös isompia bodeja, mutta käänsin sitten hihoja. Lahjaksi niitä saa myös.
Kuinka paljon mitäkin sitten tarvitsee, niin lähtisin veikkaamaan, että aluksi vaikkapa 5-10 bodyä koossa 56 ja 62. Lahjaksi tulee usein isompia kokoja ja jos tuntuu, että on liian vähän vaatteita, monilla kaupoilla on "osta kolme maksa kaksi" vaatteita, joista tulee huokeita. Huomauttaisin, että itselleni tuli puun takaa lastenvaatteiden kokojen eri kokoisuus eli esim. Tutta on isoa kokoa, kun taas Lindexin vaatteet ovat monesti pientä kokoa. Meillä Lindexin 62 koko meni samaan aikaan Tuttan 56 koon kanssa, jne... Suosittelen siis vertaamaan bodien hihojen ja kaula-haara pituuksia, kun lajittelette vaatteita kokojen mukaan :) Meillä meinas monet ihanuudet jäädä käyttämättä, kun oli väärissä pinoissa.
Ai niin, kietasubodyt oli mun lemppareita ihan vastasyntyneellä, niin ei tarvinut vetää mitään pään yli, kun se niska on niin lötkö.
Saman verran sitten alaosia kuin yläosiakin, niin on aika hyvällä mallilla. Kirppareita kandee kiertää ni säästää pitkän pennin :) Noi pikku koot ku ei mee mikskää noin lyhyessä ajassa.
Yökkäreitä oli mielestäni hyvä olla 3-4, kun inhottavaa oli jos vauva pulautti puvulle eikä ollutkaan enää puhdasta laittaa.
Pikkusukat oli minusta maailman turhimpia ihan pienille. Ne lähti heti jalasta. Suosin itse puolipotkareita tai sukkiksia :)
Meillä äippäpakkauksen vaatteita käytettiin muiden rinnalla ja eipä tainnut mitään jäädä käyttämättä. Toppapuku mahtui seuraavaana talvena eli kun likka syntyi 02/11 niin sitten siinä 8-14kk iässä oli sopiva :)
Nämä oli mun ajatuksia :)