Vauvan tarjonta?

Tänään rv 35 ja parilla viimesellä neuvolakerralla on asentoa tunnusteltu ja molemmilla ollut rt. Musta tuntuu, että oli ihan pienenä aina poikittain ja siitä on suoraan mennyt tuohon nykyiseen asentoon, mutta kai se on pienempänä siellä enemmän pyörinyt. mutta en vaan ole huomannut. Liikkuu kyllä paljon ja maha välillä poukkoilee ympäriinsä, mutta ilmeisesti siellä vaan sitten käsiä ja jalkoja heiluttelee ja pomppii ja pyörii paikallaan.
 
Kuuku87, mä olen myös käsittänyt että vauva voi kuulemma kääntyillä aika pitkään, neuvolalääkäri kertoi viimeks että hän on nähnyt tyyliin vielä synnytyssalissakin että vauva on kääntynyt ympäri. Toki sekin tietty riippuu vauvan koosta, kyllähän pienikokoinen vauveli mahtuu pyörimään aika hyvin mahassa. :)
 

Meidän vaavi oli nyt kääntynyt pää alaspäin, toivotaan että pysyy... Viime yönä ilmeisesti tapahtui, olikin kamala yö.. supisti lujaa ja alkuyösyä oli poikittain mahassa, niin että tuntui tulevan kyljestä läpi. Kävin tänään supisten takia neuvolalääkärillä ja kertoi vauvan olevan pää alaspäin nyt.. :)

Toivotaan, että muidenkin PT-tarjonnassa olevat kääntyisivät :)
 
Täällä rt on ollu ainakin 28+5 lähtien ja tänään kävin neuvolassa 33+3 niin edelleen on tiukasti pysyny aloillaan sais pysyäkkin :)
 
Täällä ollaan rv.35 ja pikkuinen on ollut raivotarjonnassa jo kolmisen viikkoa. Ultrattiin kolme viikkoa sitten ja siellä köllötteli pää alaspäin, eikä ole kääntyillyt. Laskettuun aikaan enään n.kuukausi emoticon
 
Aapuuva.. Ihan kun nikottelis nyt pallean seutuvilla... tainnu kääntyä perätarjontaan... :O.. Nyt siis rv 35 alussa... :S
 
Meillä ollaan vihdoin käännytty, Ja kyllä mulla silti tuntuu hikka ylhäällä koska mahastahan se lähtee... Suusta tulee vaan ääni :)
 
mulla ollaan ilmeisesti tiukasti jumittu Rt:n, tänään neuvolassa terkkari sanoi, et vauvan pää on tosi alhaalla eikä liikkunutkaan tunnusteltaessa. rv 36+6 siis menossa.
 
Zaralyn: Tosiaan aina aiemmin hikan "nakutus" tuntunu selkeästi alhaalla ja eilen säpsähin, et nyt tuntuu kyl ihan ylhäällä navan yläpuolella. Tänään oli kyl neuvolas taas alhaalla sillä alko siellä just tuttu nakutus alhaalta. Sanovat senkin, että on ihan hyvin voinu kääntyäkin siellä ja taas takaste raivotarjontaan, kuten on nyt.
 
Niin kai se voi olla niinkin... Mulla on aina tuo hikka tuolla navan yläpuolella ja kyllä ne kovin väitti tän kääntyneen pää alaspäin.... Enkä tunne edes itse päätä ylhäällä kuten ennen... Ihan selkee peppu on tossa tissien alla... Mut eihän näistä tiiä mitä ne siellä vääntyilee :)
 
Kyl miulla tuntuu hikka välillä navan kohdallakin, riippuu ihan omastakin asennosta, mut tiedän kyl et Piiperö on pysyny tiukasti raivotarjonnassa. Potkut tuntuu kyljissä kuitenkin.. :)
 
Tänään oli käynti neuvolassa ja yllätykseksi siellä todettiin vauvan kääntyneen perätarjontaan.. Pari viikkoa sitten oli ollut vielä nätisti pää lähtöasetelmissa. Onko jollain kokemusta kääntämisestä näillä viikoilla?
Vähän jännittää tuo kääntämisyritys... :/ Torstaiaamulle varattiin aika. Toisaalta mietin että jos ei saada käännettyä, hyvä syy tehdä keisarinleikkaus, mutta sitten taas toisaalta ensisynnyttäjänä haluaisin tietää mitä synnytys on? :)
 
Hei,

meillä olisi ollut juuri kääntöyritys 36+6 viikoilla ennen joulua, mutta vaavi kääntyi itsestään parissa päivässä takaisin raivotarjontaan.. joten kokemusta ei ole itsellä, mutta siskon vauva on käännetty 36+6 viikolla onnistuneesti ja pysyi myös Rt-tarjonnassa sen jälkeen.

En tiedä oliko apua meidän vaavin kääntymiseen takaisin rt-tilaan, mutta KYS:stä kätilö neuvoi minua olemaa pieniä aikoja aina peppu pystyssä, jotta vaavi kääntyisi itsestään... :) Ja meillä kääntyi, mutta mielestäni käännös tapahtui luultavasti yöllä, kun melskasi paljon mahassa...

Nyt on taas alkanut pelottamaan, onko kääntynyt jälleen PT-tarjontaan, noh huomenna neuvola, jossa täti saa arvioida. Itsestä kun tuntuu liikkeitä tulevan ympäri mahaa... :D
 
Tuota juurikin pähkäilin et jos se onnistuisikin ja kääntyy myöhemmin taas takas väärinpäin.. :/
Noh, eihän sitä kokeilematta tiedä! :) Avomieheni vitsaili et auttaisikohan jos seisoisit päälläs, hämmästy  aika paljon kun kerroin et aika lailla noita kotikonstejakin näyttäs olevan! :)
Toivotaan että pikkuisemme olisivat ja pysyisivät raivotarjonnassa!
 
Meillä oli tänään neuvola ja täti oli sitä mieltä että vaavi on rt-tilassa :) ! Mutta koska on kuulemma pienikokoinen, käski tarkkailla tilannetta ja jos tuntuu että vauva kääntyisi vielä, käski ottaa yhteyttä neuvolaan tai sitten suoraan sairalaan, jossa voitaisiin tarkistaa tilanne. Ja nyt jos lähtö tulisi, kehotti lähtemään ajoissa sairaalaan, jos sattuisikin että vauva olisi kääntynyt...

Toivotaan, että teillä saadaan pikkuinen käännettyä ja pysymään rt-tilassa :) !
 
Pakko kommentoida tuohon hikka-asiaan. Meillä on vauva ollut koko ajan perätilassa ja hikka tuntuu alavatsalla. Pää on ylhäällä mun kylkiluita vasten.

Rv 36+6 oli kääntöyritys, mutta vauva ei kääntynyt. On ollut perätilassa ainakin rakenneultrasta lähtien, joten taitaa olla tyytyväinen asentoonsa.
Nyt pitäisi tehdä suuri päätös, että perätilasynnytys vai sektio. Tänään rv 37+1.
 
Täällä menossa 38+5 ja ollaan poikkitarjonnassa. Huomenna viimeinen ultra, jossa määrätään sektio, jos ei tosiaan ennen sitä käänny. Meillä yritettiin kääntää ennen joulua, mutta jäi tuohon poikittain navan kohdalle, pää on oikeassa kyljessä kiinni. Meidän tilanteessa ei voi edes valita miten edetään, vaan automaattisesti tulee sektio. Lääkäri sanoi, että tuosta asennosta ei kukaan synnytä alakautta. Nyt olen sitten ajatellut asian niin, että luonto on määrännyt tämän tilanteen, enkä siihen itse voi vaikuttaa. Toivottavasti kaikki menee hyvin.. vähän jänskättää..
 
Tsemppiä kaikille, joilla poikittain/PT! Mulla on tainnu pysyä nyt siitä 28 rv:sta saakka RT, vaikka kerran kyllä oli ihan fiilarit, et ois joulukuun puolivälis ollukin PT. Nyt rv 38 ja kuulemma lähdössä piankin...
 
Mites muilla perätilaisilla menee? Onko synnytystapa-arviot ja päätökset tehtynä jo? Tyttönen81, tuokin on tavallaan ihan hyväkin, että 'luonto on määrännyt' asian suuntaan tai toiseen, eipä tarvitse itse miettiä kun kummassakin vaihtoehdossa on puolensa...

Mulla oli tänään kääntöyritys, mutta eihän se jurnisko halunnut istumapaikastaan luopua. Kävin magneettikuvissa myös ja loppuviikosta kuulee onko lantion puolesta alatiesynnytys mahdollinen. Sitten pitäisi päätöksiä alkaa tekemään... Ennen lantion kuvausta lääkäri ainakin suositti alatiesynnytystä kun on 'optimaalinen' perätarjonta ja siron oloinen vauva - mut kerrankos ne kokoarviot toisaalta heittää. Eikä se helppoa ole pää edelläkään ensimmäistä puskea, saati sitten takapuoli edellä. Mut ei toisaalta leikkauskaan houkuttele. Melkein toivoisin että luonto hoitais valinnan minunkin puolesta ja kuvien perusteella tulisi selkeä päätös :)
 
Eli meille määrättiin sektioaika perjantaille klo 9 tai 10. Onpa hurjaa, kun tietää tarkalleen milloin vauva syntyy. Kyllä tässä mietityttää kaikki asiat, pää on ihan pyörällä. Lääkärikin totesi, ettei ole koskaan nähnyt, että lapsi jää poikittain käännösyrityksen jälkeen. Muutenhan meillä tosiaan olisi ollut perätilassa. Huomenna vielä viimeinen käynti sairaalassa ennen perjantaita. Nyt otetaan vielä verikokeet ja annetaan ohjeet perjantaiaamulle. On ihan sellainen tunne, että olisi menossa johonkin leikkausoperaatioon, ei ymmärrä, että synnytys on kyseessä. 
Operaatio tehdään alustavien tietojen mukaan spinaalipuudutuksessa. 

Tsemppiä kaikille!!
 
Takaisin
Top