Meillä oli rakenneultra viime viikolla ja ei jotenkin tajuttu yhdessä päättää ennen sitä, että halutaanko tietää vai ei :) Molemmat ollaan oltu niin samalla linjalla, että mieluummin ehkä pitäisi yllärinä, mutta kun houkutus on niin kamalan suuri. No, se päätös piti sitten tehdä siinä tilanteessa ja niin me sitten päädyimme jättämään tiedon kesään. :) Poikaolo mulla on ollut ihan koko ajan, parina päivänä tosin tyttöolokin. :D Itsehän olin näkevinäni ihan toimenpiteen alussa selvät vehkeet, mutta se meni niin nopeasti ohi että hyvin voi olla että näin omiani. Varsinkin koska kätilölläkin meni reippaasti yli puoli tuntia ennen kuin edes päästiin siihen vaiheeseen, että sukupuolta olisi voinut lähteä vilkuilemaan, oli nimittäin sen verran vilkasta kaveria, että ei meinannut pysyä hetkeäkään paikallaan että kätilö olisi ehtinyt nähdä muutakaan kunnolla. :)
Kylläpä se jännittää jo nyt vähän, mutta toisaalta kaikki merkit ja nää "testit" joihin tosin en edes usko pätkääkään näyttäisi viittaavan poikaan.. Hirmu vähän on muuten missään täällä foorumeilla näkynyt tytön saavia! Tyttöjä pitäisi tutkimusten mukaan syntyä enemmän ja silti melkein kaikki odottelee poikaa..hassua.
Onneksi kivoja vauvajuttuja on myös neutraaleina joten voi keskittyä ostelemaan niitä ja itse en ole "tytölle vaaleanpunaista ja pojalle vaaleansinistä"-tyyppiä. Esimerkiksi aivan ihania turkooseja ja vihreitä vaatteita on löytynyt, joita voi ihan yhtä hyvin käyttää oli sitten kumpaa lajia hyvänsä. :)