Vauvan liikkeet

Heippa. Ensimmäisiä pieniä liikkeitä olin tuntevinani joskus tossa 16+, sellaisia hipaisujahan ne oli. 17+ viikolla alkoi tuntumaan enemmän ja nyt 18+ viikolla melkein päivittäin olen vauvan liikkeet tuntenut. Alkaa olemaan tyypin möyryäminen jo melko voimakasta, tuntuu sellaisia muljahduksia ja töytäisyjä! Aivan ihania ♥ Tänään siis viikot 19+0. Rakenneultra mulla on samaan aikaan kun kahdella muullakin taisi olla eli 10.1. Innolla odotan, että pääsisin näkemään pienokaisen taas ja haluttaisiin tosi kovasti tietää myös, että kumpi sieltä on tulossa. Saa nähdä osuuko tän mamman tunnot/arvelut oikein, poikaa kovasti veikkaisin (: 

 
Wau, jo kolmas toukomamma, jolla rakennultra osuu samalle päivälle! Enää viikko! <3

Minulla taasen on koko raskauden ajan ollut semmoinen tunne, että massussa asustaa tyttö. Saa tosiaan nähdä meneekö ihan metsään tuo arvaukseni. :D
 
Mulla ei kyllä ole mitään aavistusta kumpi tulee. Viimeksikään en arvannut. Ajattelin aluksi esikoisesta, että ehkä hän on poika, mutta rakenneultrassa sanoivat että 80% todennäköisyydellä tyttö. En uskaltanut hankkia mitään tyttömäistä ennen kuin tyttömme sitten lopulta syntyi.

Nyt toista odottaessa tunsin ekat liikkeet 5.12. eli taisi olla rv 16. Esikoisen tunsin rv 15-16 paikkeilla, eli nyt ehkä muutaman päivän myöhemmin. Muuten kaveri on kyllä vilkas ja tuntuu aina kun pysähdyn "kuuntelemaan". 30.12. eli rv 20 miehenikin tunsi potkut masun päältä. Viimeksi taisi tuntua masun päältä rv 20 tai 21. Hassua kun taas pystyy näkemään kun joku tuolla liikuskelee.
 
Itse olen potkut tuntenut jo aikalailla kymmenkunta viikkoa ja tosiaan tällä hetkellä menossa 20+1. Viime viikon aikana alkoi tuntua jo niin, että tuleva isukkikin sai tuntea liikkeet ennen kuin lähti armeijaan leikkimään sotaa ja piirittämään kasarmia. Potkut kyllä tuntuvat minulla senkin vuoksi, koska vatsanpeitteet ovat ohuet.. Ainakin äiti kertoi näin. Huomenna on seuraava neuvola ja rakenneultra on 17. päivä.

Beibi on ollut varsin kova potkimaan tässä siitä asti kun isukki lähti inttiin. Ilmeisesti pikkuinenkin aistii, että äidillä on kova ikävä. Viime yönä potkittiin erittäin kovaa, kun nyyhkin ikäväni takia. Potkut ja ikävä valvottivat. Uneen pääsin vasta seitsemän maissa aamulla ja jätin kouluun menonkin väliin väsymyksen takia. Nytkin kovasti potkitaan, kun kuuntelen musiikkia. Ilmoittelee jo mikä on hyvä biisi ja mikä ei. Neljänsuorasta tuntuu tykkäävän, kun sen aikana rauhoittuu aina. :) Ja yleensä jos illalla meinaa potkut valvottaa, niin rauhoittuu, kun lauleskelen sininen uni - kappaletta. Kaunis laulu, jota äiti lauloi minullekkin aina ennen nukkumaanmenoa. :)
 
Onko muut huomanneet sellaista ilmiötä, että vauva alkaisi potkia isälle? Meillä on (ehkä viimeisen reilun viikon ajan) vauva alkanut potkia lähestulkoon aina jos mieheni laskee käden vatsalleni. En välttämättä itse ole tuntenut mitään liikkeitä juuri ennen sitä, mutta kun mies laskee käden kummulle, alkaa hetken päästä potkiminen. Voiko olla, että kun vatsalla on jonkun toisen käsi, herkistyn itse tuntemaan liikkeet tarkemmin vai aistiiko vauva jollain tavalla miehen läsnäolon? Luonnollisesti noihin tilanteisiin liittyy aina myös se että juttelemme, jokohan vauva voi tunnistaa isänsä äänen? Ainakin se vastaa potkimalla minun lauluuni.

Uusi juttu liikkeissä on myös se, että vauva on alkanut tosissaan pukata selkäänsä vatsaani vasten. On jo monta päivää hengaillut vatsan oikealla laidalla ja punkee välillä itseään ulospäin. :)
 
Meillä ainakin vauva potkii heti isän läsnäollessa :) Kyllä se jo ainakin isänsä äänen ja kosketuksen tunnistaa :) Ja huomaa aina kun minä laitan viestiä tai soitan isukille :)

Ja tosiaan meillä on jo hetken aikaa kans tehnyt tuota, että pukkii selkää vatsaa vasten :) Se on aika jännän tuntuista 
 
Täällä ei oo vielä muut päässy todistamaan vauvelin potkuja kun ei sitä isää tosiaan kuvioissa oo. Mutta eilen illalla makoilin sängyllä niin huomasin ekaa kertaa että liikkeet näkyi päälle päin, oli kyllä huvittavan näköistä kun ilmeiset bileet oli menossa kun välillä nousi joku raaja näkyviin toiselta puolen mahaa ja hetken päästä oltiinkin jo toisella puolella. Eilen taisi tuntua myös jonkun sortin kuperkeikka kun semmoinenkin muljuminen tuntui että. :D Ihania (ainakin vielä tässä vaiheessa) nuo liikkeet ! :)
 
Meillä isän kosketus rauhoittaa. Jos ipana myllää mahassa ja mies laittaa käden mahalle, niin vauva rauhottuu hyvin nopeasti. Toivottavasti miehellä ois rauhottava vaikutus vielä syntymän jälkeenkin! :) Meiän ipana yrittää usein puskea takapuolta tai päätä vatsan läpi, välillä jopa niin lujaa, että käy ihan kipeää.
 
Jahas... Täälä taaspikkuinen potkii ja valvottaa niin, että mamma ei saa nukuttua :) Huomenna (tai siis tänään) olisi rakenneultra klo 14 :) Raskausviikkoja tasan 21..
 
Mulla ekat liikkeet tuntui ilmeisesti jo isänpäivänä.. :) Eli viikkoja ois silloin ollut n.14. Tosi hentoja liikkeitä silloin kyllä oli, mutta ilmeisesti oli ihan aitoja :) Nyt mylttääminen on kyllä jatkuvaa riehumista. Useimmiten just iltaisin ollaan aina vauhdissa. Isäki on jo liikkeitä päässy tunnustelemaan, mutta yleensä rauhoittuu heti kun iskän käsi on massulla. Oisko jännitystä.. :D 

Mulla on itellä ollu "jaskasta" sellainen tunne alusta asti, että poika ois tulossa, mutta tyttöä epäilivät ultrassa kun ei näkyny että ois kivekset laskeutunu eikä pippeliäkään näkyny. Ei tosin uskaltanut hirveen varmaksi sanoa. Tuntuu vaan niin kummalta kun vieläkin ennemmin hipelöi niitä vaaleansinisiä potkareita kuin niitä prinsessa mekkoja.. Tosin ei sillä sukupuolella ole juurikaan merkitystä, kunhan lapsi on vaan terve :)
 
Meen vauveli muljas aamulla oikeen kunnolla masussa ja kuis ollakkaan tais kääntyy raivotarjontaan. Mull on istukka etuseinämässä ja siks ollu vaikee tuntee liikkeet ulospäin. ite ihan alhaalla nivusissa välil tuntuu ulospäin, mut lähinä ite vaan tunnenmutten kädellä. Mies ei o viel kertaakaan tuntenu. Mut nyt ku täs istuin ni alko potkii ihan ylös. 5cm navasta yläviistoon oikeelle ja kovaa. No, ei istukka oo ainakaan siinä kohtaa enää tiellä ja koko maha heiluu ko potkii. Tuntuu hyvin käteen ja näkyykin nii selkeesti ettei voi erehtyy mistä kyse :D Tätä on ootettu. Mahtavaa.
Hiukka siistii!!!! Josko mieskin sais nauttii jo illalla vauvan liikkeistä.
 
Ihanaa vauveli ;)

Mulla on kans välillä oikein kunnon tömistelyjä. Illalla tosiaan varsinkin. Mies luuli jossain vaiheessa että tahallaan vatsallani temppuilen jotain. Vaan eipä ei. Se oli meidän pikkunen ;)

 
Mulla alko eilisen päivän aikana tuolla mahassa semmonen riehunta et huhhuh.. Melkeen koko päivän riehu, ja yölläkin joutu jonkun aikaa valvomaan kun pikkusella oli meiningit siellä :D Ja tänään ekan kerran potki jopa liikkuessa.. Se ei tuntunu kyllä yhtään mukavalta :D
 
meillä on liikkeet muuttuneet hetkittäin jopa epämukaviksi. Potkuissa on voimaa kuin pienessä kylässä. Istukka on takana, joten liikkeet tuntuvat todella hyvin. Liikkeet ovat myös muuttuneet pehmeistä potkuista muljauksen tyylisiin sekä välillä tunnen pienen ja kovan jalan potkaisevan mahaa. Silti potkut (vaikka välillä epämukavat) ovat päivän kohokohtia ja saavat hymyn huulille <3 miten voi pientä rakastaa jo näin paljon vaikkei ole nähnyt tai koskenut toista?>
 
Täällä kans sama homma, ko vauvelilla, että istukka edessä ja vielä iso sekä paksu, nii ei oo liikkeet tuntuneet - eilen illalla kattelin telkkaria sängyssä, ko tunsin ja näin ekat monotukset - on se aina niin ihanaa emoticon Harmi vaan, että mies oli yövuorossa, nii ei päässyt näkemään. Aiemmin oon tuntenut jotain räpläystä rakon seutuvilla, mutta kait tää meän jäppinenkin on nyt tajunnut mennä poikkitilasta kintut taivasta kohen. Ja ei mee enää montakaan viikkoa, ko monotukset alkaa tuntumaan tukalilta, nautitaan siis näistä ihanista hetkistä.
 
Kyllä, täällä ainakin on nautittu pikkuisen liikkeistä ihan antaumuksella. <3 Kuten joku jo kirjoitti, nuo pikkuiset potkut, tökkimiset ja ihme muljaukset ovat päivän kohokohtia. Luennoillakin jaksaa istua paljon paremmin ja ennen kaikkea pirteämpänä, kun saa tunnustella pienokaisen elonmerkkejä. :)

On ollut mielettömän jännää huomata miten nopeaa tahtia potkut ovat muuttuneet voimakkaimmiksi ja jollain tapaa koordinoiduimmiksi, ne eivät enää tunnu siltä kuin pikkuinen vain huitoisi miten sattuu, vaan välillä tuntuu piiiiitkiä, työnnön tapaisia liikkeitä. :') Tässä yhtenä iltana makoilimme mieheni kanssa 'lusikka-asennossa' telkkaria katsomassa, mieheni käsi vatsani päällä. Suorastaan säpsähdimme molemmat, kun masussani tuntui tähän mennessä voimakkain potku, niin voimakas, että mieheni käsi hypähti vatsani päällä! Voi tätä onnea. <3
 
Mini on ollut eilisillasta lähtien oikein liikekannalla. Pääsin sänkyyn niin alkoi sen sortin myyryäminen ja möyryäminen että, pitkän aikaa katselin mahan heilumista ja yöllä heräsin vessaan ja sama meno jatkui kun pääsin uudestaan sänkyyn. Huh, kyllä oli pienellä virtaa :D Ja tänäänkin on ollut menoa oikein urakalla. :D

Melancolique Mä oon myös huomannut nuo piiitkät työnnöt, aivan kun venyttelisi ihan kunnolla. Tai raivaa tilaa muuten vaan itselleen :D Välillä on pitkän aikaa oikein kohouma jossain kohtaa mahaa. :D Aika uskomatonta kyllä että siellä se pikkuinen melskaa, liikkeiden tuntumisen jälkeen on kyllä muuttunut niin paljon konkreettisemmaksi tämä odotus, ihanaa <3
 
Potkut senkun voimistuu. Eilen mieskin sit vihdoin ja viimein tunsi potkut ja vieläpä oikeen selkesti. Kyllä oli mielissään. Ja kun siirsi kätensä pois vauveli tuntu työntävän kantapäätä tai vastaavaa mun kylkeeni, ku tuntu ihan sellanen selkee pieni terävä möykky käteen. Se tuntu aika huikeelta. Tiiä sit oliko kantapää vai kyynärpää, mut ihanalta tuntu kummiskin. Tuntuu raskaus niin todelliselta eikä o nii huolissaankaan enää et onko kaikki hyvin, ku liikkeitä tuntuu vähä välii pitkin päivää.

Ei vaa malttais millää odottaa toukokuun loppuun asti. Aika tuntuu ihan loputtomalta sinne asti.. Vaik tottakai vauvan on masus parempi, ku missään muualla viel täs vaiheessa. Sitä kun on vaa nii malttamaton. 9kk tuntuu ikuiselta odotukselta :D
 
Hö, mulla ei oo tuntunut vielä tuollaisia pitkiä työntöjä ja muutenkin potkut tuntuu vielä aika hennosti mahan päälle. :/ Ja Pikkuisen liikkuminen on vielä sellaista ei-koordinoitua riehumista ja nopeita potkuja. Ehkä me tullaan perästä... :)
 
Huomasin muuten, että Tyyppi innostuu potkimaan kauheasti aina saksan luennoilla. Ilmeisesti tykkää saksan kielestä :)
 
Takaisin
Top