Vauvan liikkeet ja potkut

Annisofia

Oman äänensä löytänyt
Heips! :)
Ajattelin mielenkiinnosta kysellä, että onko joku jo tuntenut vaavin liikkeitä tai potkuja? Ystäväni on muutaman viikon minua edellä ja on alkanut tunnistamaan potkuja. En malta odottaa, että itsekin saa alkaa tunnustelemaan ja tuntemaan pinen liikkeitä:Heartred!
Itse olen nyt siis rv 13+5 joten varmasti itselle vielä liian aikaista tuntea mitään. Mutta kyllä kuulemma neuvolassa jo rv 16 kysellään, että onko huomannut potkuja :) :gen045
 
Itsellä vielä niin varhaiset viikot, ettei mitään vielä tunnu, mutta odotan innolla koska vauvan liikkeet alkavat tuntua :smiley-angelic003
 
Mulla 14+6 tänään. Oon koittanut jo pitkään erottaa tuntisko liikkeitä, vai onko pelkkää suoliston myllerrystä.. varsinkin kun pitkälleen käy, niin aina kuulostelen. Viime viikolla mulla oli neuvola, siellä th kysyi joko tuntuu, samoin vauvan odotus kirja (apteekista/ neuvolasta saatava) infosi tälle viikolle, että jotkut voivat tuntea jo liikkeitä.

varmuudella olen tuntenut aiemmista lapsista vasta rakenneultran tienoilla,
että odottelua, odottelua :smiley-bounce013
 
Mulla 15+4 ja harvakseltaan jotain pientä on tuntunut jo ainakin viikon verran. Neuvolassa th sanoikin, että vauvalla hyvin vahvat liikkeet. Ensimmäisessä tunsin siellä puolen välin tienoilla, toisesta ekat pienet liikkeet rv16-17 tienoilla. Molemmissa ollut istukat etuseinässä. Nyt en tiedä missä istukka on, mutta pieniä hipaisuja tuntuu toisinaan. Odottelen kyllä jo kunnon tuntuvia liikkeitä! :joyful:
 
Tänään rv 15+4, illalla nukkumaan ruvetessa olen jo pitkään ”kuulostellut” tuntuuko mitään. Olen kohtalaisen varma että eilen illalla tunsin ekaa kertaa vaavelin aiheuttamaa ”myllerrystä” ja ehkä jopa pienen potkunkin
:love7
 
Mä tunsin ekat liikkeet pari pv sitten:Heartbigred. Nyt siis rv 14+1 ja joka päivä tuntuu jonkin verran liikettä. Esikoisesta tunsin myös melko aikaisin, muistaakseni rv 16 alkaen.
 
Viime yönä tuntui myllerrystä sen jälkeen kun tyttö 3vee potkaisi minua unissaan mahaan.. ei mikään mukava herätys, kummallekaan.. mulla sattui hetken ja vaaveli möyri kovasti, varmaan säikähti.

tänään neuvolassa varmistui että istukka takana, joten voipa liikkeet hyvinkin tuntua jo nyt, aiemmissa raskauksissa oli edessä, ja se ilmeisesti vaikuttaa siihen miten hyvin tuntuu liikkeet.
 
Ihanaa teillä, jotka olette jo tunteneet liikkeitä :love017 Ilmeisesti aika hyvät turvayksiöt vauvoilla on, eivät varmaan pienistä hätkähdä, mutta voivat varmaan säikähtää.

Jostain luin, että kun vauva alkaa tuntea kosketuksen esim. laittamalla käden kohdun kohdalle, voi vauva säikähtää ja karata käden alta.
 
Joo, on ne liikkeet ihania :Heartred tuli mieleen kun mies tosiaan pistää mulle tuon verenohennuslääkkeen aina iltaisin, niin mieskin ”päässyt” tuntemaan molempien lasten liikkeet ja potkut säännöllisesti. Alkuraskaudesta loppuun saakka se iltaisin koskettelee vatsaa, kun koittaa etsiä sopivaa pistopaikkaa (mustelmatonta/pahkuratonta) niin vauva varmaan tottuu sen ääneen ja kosketukseen. Sen mukaan kun maha kasvaa ja liikkeet tulee selkeämmäksi, niin mieskin voinut nähdä ne möyrimiset ja liikkeet samalla kun tunnustellut vatsaa/aloittanut tunnustelemaan (usein vaaveli kuitenkin taisi rauhoittua juuri piston ajaksi). Katsotaan miten vilkas liikkuja tämä vaaveli on :angelic:
 
Piti tulla vaan ilakoimaan tännekkin, kun tossa viikonloppuna tunsin ystäväni vauvan potkut kädellä vatsan päältä:angelic::Heartred niin ihmeellistä! Itkin jo siitä joten mitenköhän sitä reagoi siihen oman pienen liikkeisiin:D
Hänkin on vain 5vk minua edellä, että ehkä ei kauaa munkaan tarvii odotella enää:hello2
 
Täällä tuntunut 13+ eteenpäin. Jokapäivä voimistuu. Ei vielä näy/tunnu ulospäin. Istukka takaseinässä. Parhaiten tuntuu kun makaa oikealla kyljellä ruuan jälkeen. Kunnon bileet monesti käynnissä :excited001
 
Mio, ihanaa kun kirjoitit noin, olen muutamina iltoina tuntenut sellaista pientä kevyttä hipsutusta ja oon miettinyt, oisko ne vauvan liikkeet. Ja saattaapa ollakin :cheers Täällä 13+4, mullakin istukka takana.

Elo, teillä on itseasiassa äidin, isän ja vauvan yhteinen iltahetki, ja ihan hyvin vauvallekin se voi muodostua rutiiniksi, varsinkin jos piikitys tapahtuu joka ilta samoihin aikoihin :)
 
  • Tykkään
Reaktiot: Mio
Täällä ruvennu nyt tuntumaan liikkeet kohtalaisen säännöllisesti
(huomenna rv 20+0)
:blob7:hello2

aivan mahtavaa! Koska se tuo helpotusta huoliin!..

miten teillä muilla alkaa tuntua?

Mulla potkuja ja mylläystä eniten kun meen selälleen, yleensä myöhään illalla.
Jotain liikettä ruvennu tuntumaan hieman myös pitkin päivää, olen myös epäillyt jo tunteneeni vauvan hikan, eli sen tasaisen pienen liikkeen :)

mulla istukka takana, kiva seurata miten vaikuttaa liikkeiden tuntemiseen, molemmilla tytöillä oli istukka edessä.
Jospa tämä olisi senverran aktiivinen liikkuja ettei tarvitsisi huolestua..
Nuorempi tyttö ilmoitteli itsestään hyvin selkeästi useita kertoja päivässä, vanhempi tuntui pitävän välillä jumppapäiviä ja huilipäiviä, ja hänen aikaan muutaman kerran ajoin asioikseen käyrille kun olin niin huolissaan vähäisistä liikkeistä..

Saas nähdä minkälainen tämä muru on
:happy: :Heartred
 
Muokattu viimeksi:
Mulla 22+2 menossa, voimakkaimmat liikkeet muutaman päivän näkyneet myös ulospäin, eilen illalla myös käteen tuntuivat. :love017

mies ei ole vielä niitä tuntenut, visusti ollut paikallaan kun isän käsi vatsalla, muistan kun ekan tytön aikaan koitin kuvata liikkeitä, niin aina jähmettyi paikalleen kun nappasin videoinnin päälle :laughing002
 
Täälläkin alkanut tuntumaan liikkeet päivittäin, nyt menossa 21+4 ja ensimmäinen raskaus. Välillä tuntuu enemmän epämääräistä möyrintää ja välillä sitten yksittäisiä tökkäsyjä.
Vatsa ei mulla vieläkään kovin paljoa näy, rakenneultrassa todettiin hyvin kasvanut sikiö ja normaali lapsiveden määrä. Vatsalihaksia kyllä kiristelee enemmän ja vähemmän kokoaika eli eiköhän se mahakin vähitellen kasva, vaikka en kyllä sitä mitenkään varsinaisesti odota :wacky:
 
Mulla 22+2 menossa, voimakkaimmat liikkeet muutaman päivän näkyneet myös ulospäin, eilen illalla myös käteen tuntuivat. :love017

mies ei ole vielä niitä tuntenut, visusti ollut paikallaan kun isän käsi vatsalla, muistan kun ekan tytön aikaan koitin kuvata liikkeitä, niin aina jähmettyi paikalleen kun nappasin videoinnin päälle :laughing002

Meillä ihan sama homma. Mun kättä kyllä potkitaan mahan päällä, mutta isää ei vahingossakaan. Ultraakin yrittää aina mennä karkuun. Introvertti taitaa olla jo nyt.
 
Ihanaa, kun te tunnette jo hyvin liikkeitä ja voi että, odotan sitä että se vauvan potku näkyisi ulospäin selvästi :love017 Hauskoja vauvat, jotka lähtevät isiään karkuun tai eivät halua tulla kuvatuiksi :joyful:

Täällä 19+0 ja liikkeet tuntuvat jonain päivinä enemmän ja jonain vähemmän, tai ne mitä oletan olevan liikkeitä. Välillä se huolettaa, ja silloin kaivan dopplerin esille. Jospa muutaman viikon kuluttua liikkeet tuntuisivat päivittäin :) Mäkin tunnen ne liikkeet parhaiten iltaisin, kun lepäilen sohvalla.
 
Nyt 21+1 ja ultrassa potki runsaasti, mutta vieläkään en tunne/tunnista potkuja. Ultrassa nähtiin myös istukka etuylhäällä, joten vaimentaa varmaan tehokkaasti. Odotus on kova, potkisi jo kovempaa! :Heartpink
 
Kysyn vielä näistä liikkeistä. Tunnetteko siis niitä lähinnä tiettyyn aikaan päivästä? Luin, että vauva voi nukkua n.20 tuntia mutta onko se siis yhteen menoon?

Olen ollut huomaavinani, että kun ajan aamuisin töihin ihan kuin vauva liikkuisi. Tänään olin autolla liikkeessä eri aikaan, eikä mitään liikkeitä tuntunut. Nyt illalla sohvalla istuessa tällaisessa osittain makaavassa asennossa, on taasen tuntunut pieniä hipsaisuja ja vatsassa jännä kireys, mietin onko vauva jotenkin muuttamassa asentoaan vai heräsikö hän uniltaan :think005 :shy:
 
  • Tykkään
Reaktiot: Mio
Takaisin
Top