riSa kyllä voi rota aiheuttaa!! Meillä on huomenna 2vko rokotteesta ja vieläkin masu aivan ripulilla pienellä...
Vauvan itkuisuus, koliikki jne...
- Ketjun aloittaja tttiuhti
- Aloituspäivämäärä
riSa
Vauhtiin päässyt keskustelija
No niin, eilen saatiin kuin saatiinkin oikein ylitsepursuava tulos tuosta monen päivän ähistämisestä. Itku jatkui kuitenkin vielä yöhön asti, varmaan sekä mahavaivojen että väsymyksen takia. Mutta nyt on sitten nukkunut koko päivän tähän asti. Kahdesti on sentäs virvonnut syömään noin vartiksi mutta muuten vetelee sikeitä. Raukka ihan uupunut viimepäivistä. 
Ehkä nyt vähän helpottaa, mutta vaikka ei helpottaisikaan paljoa niin ainakin toinen saa levättyä välillä kunnolla.
Ehkä nyt vähän helpottaa, mutta vaikka ei helpottaisikaan paljoa niin ainakin toinen saa levättyä välillä kunnolla.Oliko muita joilla oli koliikkia? Mites nyt sujuu? Meillä neiti on herkästi ärsyyntyvä ja suuttumus menee maximiin jos ei nopeasti ehdi ärsytykseen reakoida. Neuvola lääkärin kanssa puhuttiin asiasta ja hänellä itsellään oli kaksi koliikki lasta. Ihana oli puhua sellaisen kanssa joka tietää mistä puhuu eikä tuijota taulukoita ja diagnoosi taulukoita. Sanoi että koliilki lapsille hyvin tyypillistä tällainen herkästi reagoiminen. Menee myös kuulemma ajan kanssa ohi. Neitihän saa välillä hyvin hyvin voimakkaita itkukohtauksia välillä. Turvakaukalo on yksi missä nykyään tulee järkyttävä huutoitku ja pukeminen ja vaunuihin laitto ulkovaatteet päällä. Neiti on pakko heijata kotona uneen ennen kun voidaan lähteä. Kaupassa tai menossa jos sattuu heräämään niin se on välillä sellainen show. Alkuun hävetti ja pelotti mitä ihmiset ajattelee. Nyt kun puhuin tuon lääkärin kanssa niin jotenkin en enää välitä mitä muut ajattelee, kun tietää itse mistä itku johtuu.
Mun on nyt saatava avautua, kun oon jotenkin ihan poikki ja muutakaan kanavaa ei ole. Oon ollu kipeä perjantaista saakka, flunssa... ja jitenkin meidän neidin itku tuntuu nyt tosi raastavalle enkä jaksa sitä ollenkaan.
Neiti on ollu eilen ja tänään tosi tosi itkuinen ja kiukkuinen. Mikään ei tunnu olevan hyvin. Huutaa kurkku suorana kun puetaan ihan mitä tahansa päälle, sisävaatteita/ulkovaatteita. Ei nuku kunnon päikkäreitä vaan herää ulkoa vaunuista suoraan huutoon vähän väliä. Ei viihdy isänsä kanssa vaan käy kiukkuamaan ja tissilläkään ei oikein malta syödä. Öisin herätään parin tunnin välein, joten univelkaakin on ja nyt kipeenä kaikki vaan tuntuu jotenkin paljon raskaammalle!!
Huoh!! Miten tää nyt onkin näin raastavaa. Neiti on aivan ihana ka kyllä näissä päivissä ihaniakin hymyhetkiä on ollu vaikka tällä hetkellä tuntuuu että kaks päivää on ollu pelkkää huutoa
Neiti on ollu eilen ja tänään tosi tosi itkuinen ja kiukkuinen. Mikään ei tunnu olevan hyvin. Huutaa kurkku suorana kun puetaan ihan mitä tahansa päälle, sisävaatteita/ulkovaatteita. Ei nuku kunnon päikkäreitä vaan herää ulkoa vaunuista suoraan huutoon vähän väliä. Ei viihdy isänsä kanssa vaan käy kiukkuamaan ja tissilläkään ei oikein malta syödä. Öisin herätään parin tunnin välein, joten univelkaakin on ja nyt kipeenä kaikki vaan tuntuu jotenkin paljon raskaammalle!!
Huoh!! Miten tää nyt onkin näin raastavaa. Neiti on aivan ihana ka kyllä näissä päivissä ihaniakin hymyhetkiä on ollu vaikka tällä hetkellä tuntuuu että kaks päivää on ollu pelkkää huutoa
Ei oo saatu enää rotaa niiden korkeiden maksa-arvojen takia. Kipuunkaan en oikeen usko, kun on niin kaameeta kitinää ei sellaista kipuhuutoa. :/ Ihan kummallinen vaihe menossa
Mä oon kans tota hammashommelia pohtinu... Mut ei saada antaa panadolia koholla olevien maksa-arvojen takia. Hammaslääkäri neidillä on onneks ens viikolla.
Mama tiedän mitä tunteen. Neitin koliikin ollessa päällä sairastelin 1.5kk enemmän ja vähemmän. Meillä itkut painottuivat vieläpä yölle, joten uni velka ja väsymys olivat jo muutenkin läsnä ilman sairasteluja.
Noh koliikki ja yö itkut loppuivat, mutta neiti on hyvin itkuinen, helposti ärsyyntyvä ja kiihtyvä lapsi. Meillä saadaan päivittäin lyhyempiä ja vähän pidempiä huutokohtauksia. Täänään viimeisin. Yritin maistattaa neidille velliä pullosta. Siitä saatiin niin massiivinen itkuraivari että se yhtä soittoa huutaminen jatkui 30min. Pullon tarjoamisen jälkeen ei edes tissi kelvannut. Sain nukahtamaan vaunuihin, mutta sekin vaati sellaisen heijausmaratoonin että äitiäkin hirvitti. Tälläkin hetkellä heijaan vainuja, sillä se tuntuu vain rauhoittavan.
Tuosta itkusta on alkanut tulla välillä niin vaikeata kuunneltavaa, olen itsekin alkanut muutaman kerran itkemään lasta rauhoitellessa kun tuntuu että on minun vikani että lapsi itkee ja en osaa parantaa hänen oloaan tai rauhoittaa häntä.
Neiti on muuten yksi hymytyttö, säteilee kuin aurinko ja suu pulpattaa kovaa kyytiä. Sitten tulee nämä itkukohtaukset. Niitä aiheuttaa mm. tuttipullo, ulkovaatteiden pukeminen, nykyään vaunukoppa ja turvakaukalo. Välillä pelottaa lähteä asioille kun pelottaa että tyttö herää kesken ja siitä tulee yleensä aivan karmea huuto ja neitiä ei meinaa saada takaisin kaukaloon.
Lauantaina kävi näin että lähdimme tytön kanssa saattamaan isiä illänviettoon vaunuilla. Noh kun käännyimme takaisin heräsi tyttö keskenkaiken ja ei enää rauhoittunut. Ei siinä auttanut kun soittaa miehellä että tulee avuksi. En olisi päässyt kotiin, tyttö sylissä ja koira toisessa kädessä ja vaunujakin olisi pitänyt työntää. Miehen kaverin luokse sitten rauhoittumaan, että päästiin sitten kotiin.
Itkua on välillä hyvin raskas kuunnella, se on jopa tuntuu lamaanuttavalta, varsinkin univelan kanssa. Tsemppiä ja jaksamisia MaMa. On hyvä että puhut, olen itsekin vasta ymmärtänyt miten tärkeä on tästä itkuisuudesta puhua. Jos joku sen kokee valittamisena on se hänen ongelmansa. Toivottavasti tämä on teillä nopeasti ohi menevä vaihe.
Noh koliikki ja yö itkut loppuivat, mutta neiti on hyvin itkuinen, helposti ärsyyntyvä ja kiihtyvä lapsi. Meillä saadaan päivittäin lyhyempiä ja vähän pidempiä huutokohtauksia. Täänään viimeisin. Yritin maistattaa neidille velliä pullosta. Siitä saatiin niin massiivinen itkuraivari että se yhtä soittoa huutaminen jatkui 30min. Pullon tarjoamisen jälkeen ei edes tissi kelvannut. Sain nukahtamaan vaunuihin, mutta sekin vaati sellaisen heijausmaratoonin että äitiäkin hirvitti. Tälläkin hetkellä heijaan vainuja, sillä se tuntuu vain rauhoittavan.
Tuosta itkusta on alkanut tulla välillä niin vaikeata kuunneltavaa, olen itsekin alkanut muutaman kerran itkemään lasta rauhoitellessa kun tuntuu että on minun vikani että lapsi itkee ja en osaa parantaa hänen oloaan tai rauhoittaa häntä.
Neiti on muuten yksi hymytyttö, säteilee kuin aurinko ja suu pulpattaa kovaa kyytiä. Sitten tulee nämä itkukohtaukset. Niitä aiheuttaa mm. tuttipullo, ulkovaatteiden pukeminen, nykyään vaunukoppa ja turvakaukalo. Välillä pelottaa lähteä asioille kun pelottaa että tyttö herää kesken ja siitä tulee yleensä aivan karmea huuto ja neitiä ei meinaa saada takaisin kaukaloon.
Lauantaina kävi näin että lähdimme tytön kanssa saattamaan isiä illänviettoon vaunuilla. Noh kun käännyimme takaisin heräsi tyttö keskenkaiken ja ei enää rauhoittunut. Ei siinä auttanut kun soittaa miehellä että tulee avuksi. En olisi päässyt kotiin, tyttö sylissä ja koira toisessa kädessä ja vaunujakin olisi pitänyt työntää. Miehen kaverin luokse sitten rauhoittumaan, että päästiin sitten kotiin.
Itkua on välillä hyvin raskas kuunnella, se on jopa tuntuu lamaanuttavalta, varsinkin univelan kanssa. Tsemppiä ja jaksamisia MaMa. On hyvä että puhut, olen itsekin vasta ymmärtänyt miten tärkeä on tästä itkuisuudesta puhua. Jos joku sen kokee valittamisena on se hänen ongelmansa. Toivottavasti tämä on teillä nopeasti ohi menevä vaihe.
Muokattu viimeksi:
Mama ja tttiuhti, kuulostaa niin tutulta. Meidän esikoinen oli koliikkivauva ja se oli juurikin tuollaista. Heti piti reagoida itkuun. Salamana tissi suuhun, sillä jos huuto ehti yltyä raivoksi, ei sen jälkeen mikään kelvannut. Itselleni vauva-aika oli raskasta ja vaikka koliikki-itku loppui kuin seinään 3,5kk iässä, niin tyttö oli kumminkin ns haastava/työläs. Voin vain lohduttaa (vaikka hyvin tiedän ettei se hirveästi tuossa tilanteessa lohduta), että ajan kuluessa helpottaa. Meidän esikoistyttö on ollut melko haastava muutenkin ja tähän on syynä erityisherkkyys, jonka ymmärsin vasta turhan myöhään. Kuitenkin hän on todella valloittava persoona, ja kun olemme oppineet ymmärtämään hänen herkkyyttään ja kohtelemaan häntä sen mukaisesti, on asiat helpottaneet huomattavasti. Tsemppiä teille.
Janis77 voitko vähän kertoa vähän tuosta erityisherkkyydestä? Miten huomasitte sen ja miten se teillä ilmenee?
Ja kiitos vielä kommentistasi. Vaikka eihän se tällä hetkellä hirveästi lohduta, niin minulle viestisi oli hirmuisen kannustava! Tieto siitä että muillakin on ollut näin ja se menee ajanmyötä ohi on jotenkin lohduttavaa kuitenkin. Osaan ehkä ajoittain olla armollisempi itselleni kun huono äiti olo yllättää.
Ja kiitos vielä kommentistasi. Vaikka eihän se tällä hetkellä hirveästi lohduta, niin minulle viestisi oli hirmuisen kannustava! Tieto siitä että muillakin on ollut näin ja se menee ajanmyötä ohi on jotenkin lohduttavaa kuitenkin. Osaan ehkä ajoittain olla armollisempi itselleni kun huono äiti olo yllättää.
Siitä erityisherkkyydestä. Kyseessä on siis periaatteessa tietynlainen erityisen voimakas ja reaktiivinen hermojärjestelmä. Joskus puhutaan aistiyliherkkyydestä, mutta kyse ei varsinaisesti ole yliherkkyydestä. N. 20% ihmisistä on herkempiä ympäristön signaaleille, eikä kyse ole välttämättä pelkästään aisteista, myös empatia- ja älyllinen herkkyys ovat näitä erityisherkkyyksiä.
Meidän esikosella on aistiherkkyyttä, erityisesti tuntoaisti ja tunneherkyyttä (voimakkaat tunne-elämykset, erittäin voimakkaasti empaattinen). Tuntoaistiin liittyvä herkkyys tulee esiin kun hän altistuu pitkin päivää paljon kevyille kosketuksille, myös melu ja suuri määrä liikettä (näkö) kuormittavat hermojärjestelmää. Tavallisesti ei-erityisherkkä ihminen adaptoituu /turtuu esim. meluisassa ympäristössä ja pystyy kestämään sitä, mutta aistiherkälle sitä ei tapahdu ja siksi kuormitus voi tuntua liian raskaalta. Eritysesti lapsilla liika kuormitus voi purkautua agressiivisuutena tai ilmetä syrjään vetäytymisenä.
Jos olisin ylipäätään tiennyt koko erityisherkkyydestä, olisin varmaan voinut tunnistaa sen tyttäressä jo melkein vauvana. Tunteet koettiin äärimmäisinä jo silloin, ilot olivat suuria, surut musertavia ja harmitus raivokasta. Harrastuksissa hän yleensä hakeutui hieman syrjään, vältti kontaktia muihin. Muskarissa konttasi aina omille teilleen kun alettiin laulaa, jonossa päästi muut ohi, koska lapset tulivat iholle ja tytär halusi välttää kosketusta, jonossa tönimistä jne. Päiväkodissa puhuivat ikään kuin se olisi ollut ongelma, että kun tyttö haluaa leikkiä yksin ja mielellään rauhallisia hiekkalaatikkojuttuja. Siis erityisesti iltapäivällä, kun kuormitusta oli tullut päivän mittaan. No tietysti likalle tuli kylmä kun istui talvipakkasella iltapäivästä pari tuntia hiekkalaatikolla, mutta ei kestänyt osallistua muiden lasten riehumisiin. Hän siis keksi tapoja selviytyä jättäytymällä jonoissa viimeiseksi, menemällä viimeisenä pukemaan, jolloin vältti pahimman ryysiksen päiväkodin eteisessä. Sekin oli tarhan tätien mielestä ongelma, siis se että tyttö oli aina viimeisenä pukemassa. Kerran yksi täti oli pakottanut tytön pukemaan ennen muita, jahdannut sitä ja alkanut pukea väkisin, jolloin tyttö oli purrut tätiä. Muutenkin sellaiset hoputtamiset, pakottamiset ja tilanteet, joissa hoitaja "kädellä ohjasi tyttöä eteenpäin selästä" saattoivat laukaista raivokohtauksen, joka saattoi kestää hyvän tovin ennen kuin tyttö rauhoittui. Sen puremisepisodin jälkeen päiväkodista ehdotettiin psykologilla käyntiä, koska heidän mielestään meidän tytöllä oli ongelmia tunteiden hallinnassa tms. Mentiin psyklogin vastaanotolle, ja psykologin näkemys oli, ettei ole mitään ongelmaa tunteiden hallinnassa, vaan vika on aikuisissa, kun he eivät huomioi tytön aistiyliherkkyyttä. Hän haastatteli päiväkodin henkilökuntaa ja sanoi, että hänestä vaikuttaa siltä, että tytöstä on tehty "hankala tapaus", koska hän ei halunnut osallistua esim sählyyn jne, vaikka kyseessä selvästi on ylikuormittuminen. Saatiin lähete herkkyyksiin erikoistuneelle toimintaterapeutille, jolta saatiin aika hyviä vinkkejä arjen tilanteisiin. Aliin myös etsiä netistä tietoa ja löysin nopeasti asiaan perehtyneen psykiatrin, Elaine Aronin sivut http://hsperson.com/books/the-highly-sensitive-child/ ja tein pikatestin, jonka mukaan tytär olisi selkeästi erityisherkkä. Tilasin kirjan kotiin ja täytyy sanoa, että elämä on helpottanut kummasti. Jo ihan siksi kun nyt ymmärtää mistä on kyse ja miten eri tilanteissa kannattaa itse toimia.
Meidän esikosella on aistiherkkyyttä, erityisesti tuntoaisti ja tunneherkyyttä (voimakkaat tunne-elämykset, erittäin voimakkaasti empaattinen). Tuntoaistiin liittyvä herkkyys tulee esiin kun hän altistuu pitkin päivää paljon kevyille kosketuksille, myös melu ja suuri määrä liikettä (näkö) kuormittavat hermojärjestelmää. Tavallisesti ei-erityisherkkä ihminen adaptoituu /turtuu esim. meluisassa ympäristössä ja pystyy kestämään sitä, mutta aistiherkälle sitä ei tapahdu ja siksi kuormitus voi tuntua liian raskaalta. Eritysesti lapsilla liika kuormitus voi purkautua agressiivisuutena tai ilmetä syrjään vetäytymisenä.
Jos olisin ylipäätään tiennyt koko erityisherkkyydestä, olisin varmaan voinut tunnistaa sen tyttäressä jo melkein vauvana. Tunteet koettiin äärimmäisinä jo silloin, ilot olivat suuria, surut musertavia ja harmitus raivokasta. Harrastuksissa hän yleensä hakeutui hieman syrjään, vältti kontaktia muihin. Muskarissa konttasi aina omille teilleen kun alettiin laulaa, jonossa päästi muut ohi, koska lapset tulivat iholle ja tytär halusi välttää kosketusta, jonossa tönimistä jne. Päiväkodissa puhuivat ikään kuin se olisi ollut ongelma, että kun tyttö haluaa leikkiä yksin ja mielellään rauhallisia hiekkalaatikkojuttuja. Siis erityisesti iltapäivällä, kun kuormitusta oli tullut päivän mittaan. No tietysti likalle tuli kylmä kun istui talvipakkasella iltapäivästä pari tuntia hiekkalaatikolla, mutta ei kestänyt osallistua muiden lasten riehumisiin. Hän siis keksi tapoja selviytyä jättäytymällä jonoissa viimeiseksi, menemällä viimeisenä pukemaan, jolloin vältti pahimman ryysiksen päiväkodin eteisessä. Sekin oli tarhan tätien mielestä ongelma, siis se että tyttö oli aina viimeisenä pukemassa. Kerran yksi täti oli pakottanut tytön pukemaan ennen muita, jahdannut sitä ja alkanut pukea väkisin, jolloin tyttö oli purrut tätiä. Muutenkin sellaiset hoputtamiset, pakottamiset ja tilanteet, joissa hoitaja "kädellä ohjasi tyttöä eteenpäin selästä" saattoivat laukaista raivokohtauksen, joka saattoi kestää hyvän tovin ennen kuin tyttö rauhoittui. Sen puremisepisodin jälkeen päiväkodista ehdotettiin psykologilla käyntiä, koska heidän mielestään meidän tytöllä oli ongelmia tunteiden hallinnassa tms. Mentiin psyklogin vastaanotolle, ja psykologin näkemys oli, ettei ole mitään ongelmaa tunteiden hallinnassa, vaan vika on aikuisissa, kun he eivät huomioi tytön aistiyliherkkyyttä. Hän haastatteli päiväkodin henkilökuntaa ja sanoi, että hänestä vaikuttaa siltä, että tytöstä on tehty "hankala tapaus", koska hän ei halunnut osallistua esim sählyyn jne, vaikka kyseessä selvästi on ylikuormittuminen. Saatiin lähete herkkyyksiin erikoistuneelle toimintaterapeutille, jolta saatiin aika hyviä vinkkejä arjen tilanteisiin. Aliin myös etsiä netistä tietoa ja löysin nopeasti asiaan perehtyneen psykiatrin, Elaine Aronin sivut http://hsperson.com/books/the-highly-sensitive-child/ ja tein pikatestin, jonka mukaan tytär olisi selkeästi erityisherkkä. Tilasin kirjan kotiin ja täytyy sanoa, että elämä on helpottanut kummasti. Jo ihan siksi kun nyt ymmärtää mistä on kyse ja miten eri tilanteissa kannattaa itse toimia.
Muokattu viimeksi:
Ei kestä! Kiva, että kiinnostuitte! ☺
Kun nyt aloin asiasta kirjoittaa, mieleeni muistui paljon lisää tuntomerkkejä tytön erityisherkkyydestä jo hyvin pienestä. Yksi aika selkeä oli se, että tyttö ei sietänyt yhtään vettä silmissä tai korvissa. Suihkussa käyminen ja hiustenpesu oli yhtä tuskaa varmaan 5-vuotiaaksi asti. Toinen selkeä juttu oli ainainen vaatteista vääntäminen. Joka aamu sai taistella pikkareista lähtien siitä, mitä pantiin päälle, eikä kyse ollut turhamaisuudesta, kuten aluksi luulin. Kangas kutitti, sauma hiersi, pesulappu häiritsi, oli liian tiukka tai liian lepattava jne. Hän vain ei vielä osannut kertoa, miksi tietyt vaatteet eivät kelvanneet. Kukapa sitä koko päivän haluaisi kiemurrella epämukavissa vaatteissa. Hän halusi usein mielellään olla ilman vaatteita ja raivopäissään riisui itsensä alasti. Muistan yhdenkin kerran kun tyttö repi suutuspäissään yhden vaipan ihan riekaleiksi. Jossain vaiheessa huomasin, että sellaiset kuviolliset sukat hän käänsi usein nurin päin, sileämpuoli ihoa vasten. Nykyisin panostan vaatehankinnoissa todella paljon mukavuuteen.
Sitten se tunnepuoli. Jossain vaiheessa kuvittelin, että on pidettävä kovaa kuria, eikä "turhan päiten" kiukuttelua pidä hyväksyä. Otettiin tiukka linja ja rangaistukset käyttöön. Ei hyvä. Tytöllä oli paha olla, ei osannut pukea sanoiksi saati ymmärtänyt miksi kiukku tuli. Hänen todellisuutensa, subjektiivinen kokemuksensa maailmasta ja ympäristöstä on ainoa minkä hän tietää. Mistä hän olisi voinut käsittää, että tuntee, kuulee ja näkee asiat moninkertaisina ärsykkeinä useimpiin muihin verrattuna! Kyllähän jokainen meistä tietää, että pitkän, hälyisän ja touhukkaan päivän päätteeksi aistit ovat kuormittuneet, sitä kaipaa hiljaisuutta ja rauhaa, äänet ja vilske alkavat ärsyttää ja kiristää pinnaa. No, laita se potenssiin kymmenen.
Okei, no sitten vielä se torumisjuttu...lauseet, jotka alkavat tyyliin "etkö ole vieläkään. .." mikset sä taaskaan..." jne ovat tunneherkälle lapselle kuin isku vasten kasvoja. Hän kokee itsensä riittämättömäksi, huonommaksi kuin muut. Ja ne sanat tulevat niin helposti, ihan huomaamatta. Siinä on ollut tekemistä, rakentavan palautteen antamisessa.
No, yksi syy varmaan siihen, miksi meillä kesti suunnilleen se 6 vuotta päästä jyvälle tästä erityisherkkyydestä on se, että meidän erityisherkkämme on sikäli vähemmistöön kuuluva erityisherkkä, että hän on sattumoisin sosiaalinen ekstrovertti. Tyypillisempää olisi olla vähän ujo ja introvertti. No, tyttö on innoissaan lähtenyt kaiken maailman tapahtumiin, mikä on usein kostautunut sitten myöhemmin kiukkuna, kun aistit on ensin kuormitettu äärimmilleen ja jotenkin se on purettava. Sitten on toruttu miten kiittämätön lapsi on ollut kun kivaa on järkätty ja palkkioksi tulee vain kiukuttelua...ei siis näin!
Onneksi lapsi on aika kekseliäs, ja keksii kyllä iän myötä koko ajan konsteja ja tapoja selviytyä tilanteista, ja nyt on tietysti helpottanut kun olemme oppineet ymmärtämään ja sopeuttamaan myös omaa toimintaamme. Ihana, avoin, iloinen, empaattinen tämä meidän tyttäremme on ja aivan valloittava pakkaus. Erityisen ihana isosisko nyt 9-vuotiaana hän on ollut meidän kuopuksellemme, avulias, lepertelee, laulaa, hoivaa ja viihdyttää.
Kun nyt aloin asiasta kirjoittaa, mieleeni muistui paljon lisää tuntomerkkejä tytön erityisherkkyydestä jo hyvin pienestä. Yksi aika selkeä oli se, että tyttö ei sietänyt yhtään vettä silmissä tai korvissa. Suihkussa käyminen ja hiustenpesu oli yhtä tuskaa varmaan 5-vuotiaaksi asti. Toinen selkeä juttu oli ainainen vaatteista vääntäminen. Joka aamu sai taistella pikkareista lähtien siitä, mitä pantiin päälle, eikä kyse ollut turhamaisuudesta, kuten aluksi luulin. Kangas kutitti, sauma hiersi, pesulappu häiritsi, oli liian tiukka tai liian lepattava jne. Hän vain ei vielä osannut kertoa, miksi tietyt vaatteet eivät kelvanneet. Kukapa sitä koko päivän haluaisi kiemurrella epämukavissa vaatteissa. Hän halusi usein mielellään olla ilman vaatteita ja raivopäissään riisui itsensä alasti. Muistan yhdenkin kerran kun tyttö repi suutuspäissään yhden vaipan ihan riekaleiksi. Jossain vaiheessa huomasin, että sellaiset kuviolliset sukat hän käänsi usein nurin päin, sileämpuoli ihoa vasten. Nykyisin panostan vaatehankinnoissa todella paljon mukavuuteen.
Sitten se tunnepuoli. Jossain vaiheessa kuvittelin, että on pidettävä kovaa kuria, eikä "turhan päiten" kiukuttelua pidä hyväksyä. Otettiin tiukka linja ja rangaistukset käyttöön. Ei hyvä. Tytöllä oli paha olla, ei osannut pukea sanoiksi saati ymmärtänyt miksi kiukku tuli. Hänen todellisuutensa, subjektiivinen kokemuksensa maailmasta ja ympäristöstä on ainoa minkä hän tietää. Mistä hän olisi voinut käsittää, että tuntee, kuulee ja näkee asiat moninkertaisina ärsykkeinä useimpiin muihin verrattuna! Kyllähän jokainen meistä tietää, että pitkän, hälyisän ja touhukkaan päivän päätteeksi aistit ovat kuormittuneet, sitä kaipaa hiljaisuutta ja rauhaa, äänet ja vilske alkavat ärsyttää ja kiristää pinnaa. No, laita se potenssiin kymmenen.
Okei, no sitten vielä se torumisjuttu...lauseet, jotka alkavat tyyliin "etkö ole vieläkään. .." mikset sä taaskaan..." jne ovat tunneherkälle lapselle kuin isku vasten kasvoja. Hän kokee itsensä riittämättömäksi, huonommaksi kuin muut. Ja ne sanat tulevat niin helposti, ihan huomaamatta. Siinä on ollut tekemistä, rakentavan palautteen antamisessa.
No, yksi syy varmaan siihen, miksi meillä kesti suunnilleen se 6 vuotta päästä jyvälle tästä erityisherkkyydestä on se, että meidän erityisherkkämme on sikäli vähemmistöön kuuluva erityisherkkä, että hän on sattumoisin sosiaalinen ekstrovertti. Tyypillisempää olisi olla vähän ujo ja introvertti. No, tyttö on innoissaan lähtenyt kaiken maailman tapahtumiin, mikä on usein kostautunut sitten myöhemmin kiukkuna, kun aistit on ensin kuormitettu äärimmilleen ja jotenkin se on purettava. Sitten on toruttu miten kiittämätön lapsi on ollut kun kivaa on järkätty ja palkkioksi tulee vain kiukuttelua...ei siis näin!
Onneksi lapsi on aika kekseliäs, ja keksii kyllä iän myötä koko ajan konsteja ja tapoja selviytyä tilanteista, ja nyt on tietysti helpottanut kun olemme oppineet ymmärtämään ja sopeuttamaan myös omaa toimintaamme. Ihana, avoin, iloinen, empaattinen tämä meidän tyttäremme on ja aivan valloittava pakkaus. Erityisen ihana isosisko nyt 9-vuotiaana hän on ollut meidän kuopuksellemme, avulias, lepertelee, laulaa, hoivaa ja viihdyttää.
Muokattu viimeksi:
Kiitos Janis77 kirjoituksistasi! Vaikea lähteä näin maallikkona ja pikatestien perusteella diagnosoimaan omaa lastaan. Ja on vaikea löytää rajaa mikä on "normaalia" lapsen käytöstä ja mikä viittaa erityisherkkyyteen. Monet kohdista kyllä täyttää täysin meidän esikoisemme kriteerit. Nuorimmasta on vielä vaikea sanoa kun ei tuo persoonallisuus tule niin selvästi vielä esiin. Lisäksi löysin myös itsestäni selkeästi noita piirteitä. Esikoinen on kyllä avoin ja sosiaalinen, joten sen puolesta kuuluu siihen vähemmistöön. Ja hänellä ennemmin ehkä tuota tunnepuolen erityisherkkyyttä kuin fyysistä. Täytyy vielä perehtyä aiheeseen tarkemmin ja lueskella kuinka lapsen kanssa pitäisi toimia ja kuinka häntä voisi tukea. Onko siihen antaa hyviä vinkkejä? :)