Vauvakuume, miten saisi sen tarttumaan miehellekin...?

[salainensydän]

Hei kirppu_
Meillä mies näytti vihreetä valoa. Ehkäisy loppu ja mies on mukana hommassa. Aluksi en uskonut, että noin vain se vauvan yrittäminen onkin hyvä juttu miehen mielestä. Nyt ootellaan ovulaatioita. Toivon että tärppää tänä vuonna ettei venyisi odottelu liian pitkäksi. :)

Meilläkin mies näytti vihreää valoa tuossa helmikuun lopussa (aika pian tuon edellisen kirjoittamani viestin jälkeen ) ja e-rengas jätettiin pois kesken kierron maaliskuun alussa. Nyt ensimmäinen kierto meneillään, tietoa kierron pituudesta ei ole mutta nyt on kiertopäivä 27. Varmaa ovista en ole bongannut. Jännätään molemmat miehen kanssa että millon saa tehdä r-testin ja onko se plussa vai ei Hirmu innoissaan meilläkin mies on

 

[Evangelyn]

Meilläkin mies näytti vihreää valoa tuossa helmikuun lopussa (aika pian tuon edellisen kirjoittamani viestin jälkeen ) ja e-rengas jätettiin pois kesken kierron maaliskuun alussa. Nyt ensimmäinen kierto meneillään, tietoa kierron pituudesta ei ole mutta nyt on kiertopäivä 27. Varmaa ovista en ole bongannut. Jännätään molemmat miehen kanssa että millon saa tehdä r-testin ja onko se plussa vai ei Hirmu innoissaan meilläkin mies on

Meillä oli menkat myöhässä 20pv. Ehdin tekee pari r-testiä jotka oli kuitenki negatiivisia. Mies ehti alkaa ajatella ,että nyt se tärppäs. Ei oo vielä kierto tasaantunut. :/

 

[Kyfi8424540]

Meille tuli yllätysplussa puolitoista vuotta sitten. Miehen ensimmäiset sanat olivat että voi jumalauta. Raskaus jouduttiin erinäisistä syistä keskeyttään ja siitä asti ollaan käyty vääntöä uudesta raskaudesta. Minä haluan mies ei.
En ymmärrä miehen empimistä, ollaan oltu kolme vuotta yhdessä ja asiat ihan ok-mallilla. Asia raastaa ja painaa molempia,melkein eroon asti. Miestä kuitenkin selvästi painaa menetetty lapsi.
Olen yrittänyt keskustella järkevästi,antaa olla,kertonut ettei tässä ole kovin montaa vuotta hukattavaksi (mies 33 minä 26). Mikään ei tunnu auttavan
Kohtalotovereita?

 

[Herttarouva]

Meillä oli vuosi sitten yllätysraskaus. Esikoinen oli 9kk vanha silloin. Oli shokki miehelle. Tää raskaus päättyi kuitenkin tuulimunaan. Käytiin vääntöä koska miehen mielestä näin oli tarkoitettu ja mun kroppa ja mieli itki toista vauvaa. Ehdin olla viisi viikkoa raskaana ennen tietoa tuulimunasta. Pari viikkoa asiaa puitiin ja sain miehen suostuteltua yrittämään toista lasta. Nyt se toinen lapsi on neljä viikkoa vanha. Raskausaika oli aika raskasta, kun tuntui siltä ettei mies ollut oikein mukana siinä saati halunnut sitä vauvaa. Olinhan joutunut käymään kädenvääntöä asiasta. Synnytyksen jälkeen meni viikko ja sanoi että voisi tulla joskus kolmaskin. Luulen kuitenkin, että oli vain pienessä vauvahuumassa. Tuskin haluaa kolmatta vaikka minä suurella todennäköisyydellä haluaisin. Nyt en aio asiaa esille ottaa. Katsotaan parin vuoden päästä. Silloin ikää mulla 36 ja en viitsisi sen pidemmälle yritystä jättämään. Toivotaan parasta, että mies sitten suostuu vielä kolmanteen.

 

[mama-90]

Mulla on niin jäätävä vauvan kaipuu ♡ kuopus on nyt 1v1kk ja lisäks on 2v9kk ja 7v (miehen aiemmasta suhteesta) lapset. Mä haluaisin vielä yhden lapsen mutta mies ei missään nimessä. Vähän reilu kuukausi sitten sain varhaisen keskenmenon ja se oli miehelle helpotus kun ei oltu yritetty vauvaa.. (tai siis mies ei mutta minä kyllä jollain tasolla olin hyvinkin tietonen kierrosta). Tää kesken mennyt raskaus kerkes herättää miehen ettei hän todellakaan enää halua lasta ja on nyt ajatellut varaavansa ajan sterilisaatioon.

Tuntuu kurjalta ja ihan kuin matto olisi vedetty jalkojen alta että on jo kerennyt ajatella vauvan tulevan ja "suunnitella" kaikkea ja sitten mies yht äkkiä päättääkin perääntyä täysin. Mieskin oli jo mukana suunnittelemassa tulevaisuutta kun vauva tulee..

Olen yrittänyt keskustella miehen kanssa asiasta mutta hän on päätöksessään ehdoton. Sanoo että jos vielä vauvan haluan niin tarvii kuulemma etsiä toinen mies. Muutenkin mies ajattelee kaikesta vauvajutuista niin negatiivisesti että käy ahdistamaan. On jotenkin niin ontto ja tyhjä olo. Ihan kuin joku mun sisällä huutais ja rintaa puristaa kun ajattelen etten sais enää kokea raskautta ja synnytystä, vauva-aikaa..

Oli pakko päästä johonki purkamaan ajatuksia :/

 

[Tepsukka88]

Meillä oli 10 vuotta yhteiseloa takana (naimisissa, talot jne). Mä olin heti häiden jälkeen(2011) valmis perheen perustamiseen, mutta mies ei. Se oli siis aivan ehdoton ei, kuulemma joko hän tai lapsi. Nooh, ajattelin et hänen mieli muuttuu, mutta 2015 mun yleensä pitkä pinna vaan kertakaikkiaan paloi. Asiaan tietty liittyi muutakin, mutta koin sen itselleni niin tärkeäksi asiaksi että halusin erota. Sehän tuli miehelle aivan totaalisena shokkina. Yritti kaikki keinot terapiasta alkaen. Mutta pidin pintani ja muutettiin erilleen ja eropaperit vireille. Nooh, eihän siinä mennyt vuottakaan (onneksi ei ehditty erota virallisesti), kun palattiin yhteen. Vahvempana kuin ikinä. Nyt meistä se on mies, joka jopa enemmän sekoaa vauvoista :D hän sai rauhassa miettiä,mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Ero oli paras vaihtoehto tuolloin, päivääkään en kadu.

 

[Tepsukka88]

Olipa sekava sepustus, nyt ollaan oltu 13 vuotta yhdessä. Ellei pikku pesäeroa lasketa.

Tuntuu et miehiä jotenkin pelottaa ajatus lapsesta. Ainakin tuota omaani silloin aiemmin. Hänellä tosi huono oma isäsuhde et se vaikutti tietysti. Eikä osannut puhua siitä mulle vaan tyrmäsi ajatuksen tylysti.

 

[flikka]

Meillä on kaksi lasta, 3v ja 1v, tyttö ja poika. Puhuttiin nuorina, että kaksi lasta tahdotaan molemmat. Ja koska on yksi kumpaakin, on ns.kaikki.
Vaan kun ei olekaan! Minä tahtoisin kolmannen. Niiiiiiin kovasti

Mutta mies ei tahdo enempää. "Ei ainakaan vielä". Kuulostaa lupaavalta, tiedän.
Mutta yksi ilta juteltiin ja sanoin, että max.3v ikäeroa. Muuten pelkään kuopuksen jäävän ulkopuoliseksi isomman ikäeron takia. Että viimeistään vuoden alusta täytyisi yrittäminen aloittaa. Sillä oletuksella, että tärppäisi heti niin kuin aiemmatkin Ja sehän ei koskaan ole varmaa...
Eikä mies ole valmis ajattelemaankaan kolmosta.
Raskausaikana vannoin, ettei tule enempää lapsia. Mutta kyllä tänne vielä yksi mahtuisi...

En tahtoisi miestä kuitenkaan painostaa tässä asiassa. Onhan tämä rankkaa miehellekin. Todella vahvatahtoiset ja huonosti nukkuneet lapset, esikoinen kärsi koliikistakin. Entä jos seuraavakin lapsi olisi vaativa vauva?
Lupasin miehelle jättää vauvapuheet, joten pakko tänne purkaa "epäreilua" elämää

Ärsyttää ihan, etten osaa vain olla tyytyväinen nyt tällä kokoonpanolla! Herranjestas, meillä on jo kaksi ihanaa ja tervettä lasta. Enemmän kuin moni saa elämänsä aikana!

Mutta silti, se viimeinen raskaus ja vauva....

 

[SuperTaateli]

Todella vaikeita asioita nämä perheenlisäykseen liittyvät erimielisyydet niin kuin tuolla aiemmassa terhien tekstissä, siis kuinka pitkälle pitää mennä että löytyy yhteinen sävel!! Kuitenkin, jos oma kanta on ehdoton sieluun asti (haluaa lapsen , ei halua lasta ) niin silloin siinä saa ja pitääkin mielestäni pysyä. Siis, jos todella voit seisoa kantasi takana. No, silloin vaihtoehtona on ero tai toisen katkeroituminen että valitse kahdesta paskasta se parempi vaihtoehto.. kumpi lie

Minäkin olen tänne aiemmin kirjoitellut, sain kun sainkin tahtoni silloin läpi eikä mies ole katunut asiaa kun todella tajusi että ainoa lapsi on "työteliäs" siinä mielessä että on todella ainoa lapsi = leikkikaveri on haettava aina jostain kun kotona ei ole se vain, että samoin kuin flikka, vannoin raskaana että toinen lapsi on se viimeinen. Enpä voi enää seistä vannomani takana.. nyt tähän väliin en jaksaisi yhtään vauvaa lisää, mutta että ei ikinä..?

 

[SuperTaateli]

Ja mies on ehdoton kolmannen kohdalla . Että ei IKINÄ..