Vauvaelämää

Kiitos tsempeistä:) ei olla vielä korvikkeeseen jouduttu turvautumaan vaan oma maito on riittänyt, mutta ompahan varalla jos tiukka paikka tulee. Sain ystävältäni vinkin myös maitomäärän kasvattamiseen, syötön jälkeen pitää pumpata samaa rintaa vielä tyhjäksi asti ja antaa tuo maito lisämaitona seuraavan ruokailun jälkeen jos tarvii ja jatkaa näin viikon verran niin johan maitoakin pitäisi tulla enemmän. Ja tietty pitäis muistaa juoda ihan kauheesti, mut se vaan on hankalaa tuon touhutoopen kanssa kun hän vaatii aika paljon huomiota hereillä ollessaan. Oon nyt pitänyt vesikannua pöydällä muistuttamassa, että juon aina kun kävelen sen ohi.
 
Täällä on nyt käännytty selältä vatsalleen parin päivän aikana monta kertaa. :) Eilen vatsalta selälleen kääntyminen ei onnistunu ongelmitta, vaan pieni kopautti pään lattiaan ja huuto oli sen mukainen.
 
summersun: pelkkä vesi on ainakin minusta hankala juoda suurina määrinä, mutta laimea mehu meni minulla helpommin. Tein aamulla sitä ison kannullisen ja join vähänväliä aterialla juotujen juomien lisäksi.
 
Valokuvauksen harrastajana oli pakko pukea Prinsessalle prinsessojen vaatteet ja viedä ystävälle kuvattavaksi! Kuvissa 3,5kk:n ikäinen. Kertaakaan ei kameralle hymyillyt, vaikka kotona ei muuta teekkään.. :D

_JBM8826.JPG


_JBM8916.JPG


myy.jpg
 
Ihania kuvia taas Ancyn tytöstä :).

Täällä on nukuttu eka yö ilman syöttöjä! Mä olin eilisen illan poissa ja mies teki ekaa kertaa iltapuuron. Oli sitten miettinyt, että minkähän kokoisen puuron mä yleensä teen (siis on kyllä syöttänyt neidille iltapuuroa, mutta mä olen aina sattunut sen tekemään) ja teki sitten kerralla reilun satsin. Neiti oli availlut suutaan siihen malliin että kaikki meni ja maidot päälle, eikä tullut yöllä nälkä :). Nukkui siis klo 21-07 kahdella tutin laitolla.

Neiti täytti keskiviikkona 4kk. Ensi tiistaina piti olla neuvolalääkäri, mutta se siirtyi parin viikon päähän kun lääkäri on sairaslomalla. Sain onneksi ensi perjantaille kuitenkin neuvolaan ihan punnitusajan, kun haluaisin kuitenkin tietää että neiti kasvaa hyvin. Ja tuo meidän rautalisä annetaan painokilojen mukaan, niin en ihan kahden kuukauden taukoa punnituksiin haluaisi.

Muuten täällä kaikki ennallaan, neiti on oma hurmaava itsensä. Kääntyä ei vieläkään osaa, kyljellään kellottaa mutta ei saa siitä yläkroppaa ympäri ja sekös kiukuttaa. On myös keksinyt kiljumisen ja sen, että kiljumalla saa nopeammin sen mitä haluaa... Eli kiljuu kun haluaa että käännetään mahalleen tai selälleen tai haluaa lelun jne... On päässyt jo vähän puistoilunkin makuun, kun iltapäivisin saattaa olla hereillä kun ulkoillaan poikien kanssa. Sylissä ihmettelee isompien lasten touhuja. Rattaissakin olen jo pari kertaa pitänyt pois kantokassista, puoli-istuvassa asennossa, niin jaksaa paremmin seurailla kun ei tarvitse pelkkää taivasta tuijotella.

Soseita syö jo isoja määriä. Aamulla syö pienehkön annoksen puuroa, lounaaksi jo noin puoli purkkia kasvissosetta + luumua ja iltapuuro tosiaan alkaa olemaan jo noin 1,5dl. Kaikenlaisia kasviksia, marjoja ja hedelmiä ollaan jo maisteltu, eikä mistään ole tullut vaivaa. Maitoa menee se 7-9dl päivässä (+puurojen maito).
 
Heippa taas täältäkin. :) Meillä on tänään ikää tasan 4kk, huomenna on lääkärineuvola. Piti saada rotatehoste, mut meillä on maitoaltistus viikon päästä ni ei voida tehostetta nyt ottaa. Eli kattellaan sit myöhemmin... Tytöllä oli eka silmälääkärikontrolli viime tiistaina, ja kaikki oli oikein hyvin, mitään poikkeavaa ei ollu. Seuraava kontrolli ois taas 4kk päästä. Neurologille ollaa menossa reilun viikon päästä, toivottavasti sielläkään ei mitään erikoista tuu esiin. Kehityksessä mun mielestä ainaki ollaa ihan oikeessa tahdissa, tai jopa vähän edellä. Tosin enhän mä tiedä ku eka muksu on. :) Vasemman kauttaa käännytään massulleen heittämällä, mut oikeen kautta ei haluais edes yrittää kun se on hankalampaa. Kääntyy kuitenkin sieltäkin, kun houkuttelee vaan eka jollain lelulla kääntymään oikeelle kyljelle. :grin

Neitiä on alkanu kiinnostaa ryömiminen. Se on musta melko aikasta, mut toisaalta ollaa miehen kanssa molemmat lähetty aikasin liikkeelle. Tyttö kun kääntyy massulleen, alkaa välittömästi vetää jalkoja massun alle ja yrittää keksiä miten pääsis eteenpäin. Koittaa vetää käsillä ja potkii jaloilla, ja raivostuu itteensä kun ei pääse eteenpäin. Ihan ihan pienesti pääsee eteenpäin kun potkasee polvilla, mut se ei hänelle tunnu riittävän. :grin Samaten an alkanu vaunuissa yrittämään istumaan. Me on kans pidetty rattaissa puoli-istuvassa asennossa esim. kaupoilla jos tyttö ei nuku. Hereillä ollessa ei pötköllään vaunuissa viihdy yhtään.

Meil ei oo vielä ollu aamusin puuro käytössä, kun ei oikein aamusin tunnu maistuvan. Kaks kertaa päivässä menee kasvissosetta, ja siihen hedelmäsosetta päälle, ja illalla puuro. Ja toki joka syötöllä maito lisäks, 120-150ml. Tyttö syö päiväsaikaan 2-3 tunnin välein, yö tosta 19.30-6.30 nukutaan.
 
Heippa taas meiltäkin! Eilen tuli 3kk täyteen. Ilmeisesti jonkunlainen tiheän imun kausi oli parisen viikkoa sitten, koskapa tyttö oppi syömään tuttia :) Päiväunet parantui saman tien, kun normaalisti heräsi väkisin vajaan tunnin nukuttuaan, mutta nyt saa jatkettua unia kun saa tutin suuhun. Yöunet sen sijaan on kärsiny kun pitää sitä tuttia sitten laittaa takas suuhun... onneksi ite saan unenpäästä äkkiä kiinni.
Eilen olikin taas huonon unen päivä, koko päivänä ei nukkunu kunnolla. Ja yöunien alussa itki tosi lohduttomasti pitkään ja umpiunessa kuitenkin, voiko näin pienellä olla jo painajaisia?! Epäilen kuitenkin että johtui yliväsymyksestä.. Nyt nukkuukin ekoja päiväunia jo kolmatta tuntia.

Kovasti tyttö juttelee ja käyttää ääntään mitä ihmeellisimmillä tavoilla :) Hauskaa kuunneltavaa! Kääntyillä ei mihinkäänpäin, ei ole mielenkiintoa yrittääkään vielä vaan ihan tyytyväisenä lelukaaren alla möllöttelee. Mahallaan on alkanut viihtymään. Huomenna sitten neuvolaan ja ottamaan ekat rokotukset :/
 
Täällä näyttäisi todellakin olevan yösyötöt historiaa (ainakin toistaiseksi...). Kolme yötä menty ilman syömisiä. Ihan mukavaa.

Mulla on ihan kamala lentsu päällä ja koko ajan peukut pystyssä ettei tarttuisi lapsiin. Onneksi eilen sain lepäillä aika lailla koko päivän ja tänäänkin mies oli vaan aamupäivän töissä (pisteet hänen pomollensa, passitti miehen kotiin hoitamaan lapsia kun kuuli että mä olen sairaana :)).

Neidiltä otettiin nyt lelukaaret tuosta leikkimatosta pois, että innostuisi kääntyilemään. Hamuaa käsillään leluja sivuilta ja kyljellään köllöttelee, mutta siitä pidemmälle ei pääse.
 
Voi ei, ei oo kyllä kivaa olla sairaana ja koittaa hoitaa lasta/lapsia kotona. Mullakin oli jokunen viikko useampi päivä kuumetta, poika onneks säästyi siltä, mutta olipahan pitkiä päiviä. Pidän peukkuja, että Mariannu teillä ei lapsiin tartu ja lentsu alkaisi helpottaa.

Meillä syödään yölläkin ahkerasti 2h välein, niinku päivälläkin. Tutti ei kelpaa, joten sen tarjoaminen yöllä ei tule kysymykseenkään. Hirveä nälkä ei selvästikään yöllä ole, mutta kunhan nyt mussuttaa tissiä sen verran että saa unen päästä uudestaan kiinni. :D Onneks ite siinä ajassa ei kerkeä kunnolla edes herätä, niin nukahdan kyllä syötön jälkeen nopeasti uudestaan. Kaikin puolin menee mukavasti, parit pidemmät päikkärit ja yöunet 21-07 yleensä. Joskus valvoo kymmeneen ja joskus herää jo seitsemältä. Iltaisin nukkumaan meno meinas alkaa venymään, kun kaikki on niin jännää ettei malttais, mutta nyt päästiin onneks takaisin rytmiin kiinni.

Onko täällä joku joka on ajatellut täysimettävänsä sen 6kk? Meillä tulee sunnuntaina 4kk täyteen ja oon nyt jahkannut, että alotetaanko soseet vai ei. Toisaalta kakkaa niin monta kertaa päivässä, että pylly ehkä pysyisi paremmassa kunnossa, jos alottaisi kiinteät ja ei kakkaisi niin usein. Mietin vaan, että onko sen 6kk täysimetyksen edut oikeasti niin suuret teollisuusmaissakin?

Mitäs muut on keksinyt isänpäivälahjaksi?
 
Onkos täällä muita joilla on vaikeuksia saada vauva rauhallisesti nukkumaan iltaisin? Meillä Meni jo ihan hyvin noin kuukausi sitten ja vauva nukahti nätisti omaan sänkyyn tutin kanssa. Nyt on menty takapakkia ja itkut on aikamoiset nukkumaan mentäessä, usein juuri sänkyyn laitettaessa. Lisäksi on alaknut vastustelemaan pullosta syöntiä jos en ole itse kotona nukuttamassa eikä saa tissiä illalla. Meillä saattaa mennä melkein tunti ennen kuin vauva rauhoittuu niin, että saattaa nukahtaa vaikka on selkeästi väsynyt. Mietin et onko vauva saanut huonoja kokemuskia sänkyyn laitosta ja huutaa ihan tavan vuoksi, vai onko pelkkää väsymyshuutoa. Ongelma on se, että isä ei saa vauvaa rauhoittumaan, kun melkein ainoa rauhoittumiskeino tuntuu olevan tissi:(
 
Summersun, voi huutaa ihan vaan väsymystäkin. Oletteko kokeilleet laittaa sänkyyn himpun aikaisemmin? Meillä neiti pari viikkoa sitten aloitti myös iltahuudot ja ihmeteltiin sitä miehen kanssa. Lopulta tajuttiin että huutaa sitä että haluaa sänkyyn... Nyt laitetaan ekasta vinkasusta tutin kanssa sänkyyn rauhoittumaan. Meistä jompikumpi jää neidin huoneeseen sohvalle surffailemaan netissä ja kun neiti alkaa pyöriä, nostetaan syliin maidolle. Ei siis halua iltamaitoa ennen kuin on saanut hetken aikaa rauhoittua sängyssä, sitten maistuu. Nyt illat menee taas rauhallisesti, viikon verran kuunneltiin iltahuutoja ja mietittiin että mikä on hätänä. Pojat on vaan olleet niin erilaisia, esikoinen vaati sylissä hytkyttelyn että nukahti ja kakkonen nukahti tissille... Neiti tarvitsee näköjään oman rauhan.
 
Meiän ipana on ollu pari päivää ihan mahdoton! Se hyörii ja pyörii lattialla kun väkkärä ja haluaa mennä vatsalleen. No ei siinä muuta kun että vatsallaan oleminen on vissiin ihan hanurista! Käänsin tytön eilen kolmen tunnin aikana varmaan yli 35 kertaa takaisin selälleen, kun alkaa hirveä kitinä ja kiukku. Ja ei mene kun minuutti tai pari ja taas ollaan vatsallaan ja taas tulee kiukku... :D

Tossa viikko sitten yritin opettaa tyttöä ottamaan omista varpaistaan kiinni. No nyt toissapäivänä oli kädet nilkoissa..! Heti hiffasi mitä yritetään tehdä, mutta vielä saa vissiinkin vatsalihaksia treenata että jaksaa jalat nostaa niin että saa itse omista varpaistaan kiinni... :D
 
Summesun, meillä on myös yöunille meno yhtä huutoa! :/ vielä joku n.vajaa kk sitten nukahti hyvin tutin kanssa omaan sänkyyn muutaman kerran piti laitttaa se takaisin suuhun ennen kun uni tuli. johtuu varmaan just siitä kun alkaa olemaan "iso" tyttö jo ni ei malttas nukahtaa.. tiedä näistä. eilen meni hieman paremmmin kun pötköteltiin aluksi meidän sängyllä hiljaa vierekkäin enkä ruvennut laittamaan sänkyyn ennen kun tyttöä alkoi nälättämään ja veti pullolisen korviketta. ollaan ruvettu antamaan korviketta iltaisin ettei roikkuisi tississä kiinni. itse en halua että käyttää tissiä tuttina että saa unen päästä kiinni.. syö kyllä tuttia hyvin mutta tuntuu kun ois pikkasen alkanu hylkimään sitä ainakin nukkumaan mennessä.

Pippinen, sama meno täällä! meillä syödään myös suht ahkeraan yöllä vieläkin.. n. 2-3 h välein. päivällä väli on sit taas n. 3-4 h! olen itse ajatellut että tää imetys alkaisi pikkuhiljaa riittämään. vaikka sujuu suht hyvin ja tyttö kasvaa mallikkaasti tissimaidolla ei imetys vaan ole mulle niin mieluinen asia. olen ehkä itsekäs lopettamisen ajattelusta mutta pää alkaa olemaan niin pehmeä nyt noista yösyötöistä ja kun välillä tytöllä ei edes ole nälkä vaikka haluaa tissin suuhun. meinasin jo pari kk sitten luovuttaa koko homman mutta päätin sitkeästi jatkaa ja hyvä että jatkoin kumminkin. ollaan annettu tytölle perunaporkkana sosetta nyt pari kertaa vähän ja tuntuu että tytölle on tullu siitä jonkun verran ainakin ilmavaivoja :O olisin itsekkin kiinnostunut noista 6 kk täysimetyksen eduista!
 
Päivää täältäkin. Ihanat kuvat Ancy!
Meillä iltatoimet menee niin, että kun kiukuttelu alkaa niin on iltamaidon/vellin aika ja sit vaan vaihdetaan yövaatteet ja viedään omaan sänkyyn. Sinne sit nukahtaa itekseen hetken päästä. Tuttia meillei oo käytössä enää ollenkaan. Yötkin nukkuu rauhallisesti, ei ähise eikä tuhise paitsi sitten kun heräilee nälkään noin kaks kertaa yössä. 10-12 tunnin yöunet nukkuu.
Päivisin täälläkin syödään 2 tunnin välein, eka pelkkää maitoo, sit kasvissose ja maitoo, maitoo, hedelmäsose ja maitoo, maitoo, velli/maitoo.

Pari kertaa Kosti on kääntyny mahalleen iteksee, mutta ei se sitä vielä pahemmin kiinnosta. Varpaat on kans löytyny jo jokin aika sitten nii nyt sitten vaan niistä pitelee kiinni.
 
Hei onko kellään kokemuksia Bumbo-istuimesta?
Me saatiin sellainen ja kokeiltiin ihan hetkeksi "istuttaa" tyttö siihen. Kovin oli ihmeissään :)
Tytsi jo kovasti yrittää kammeta itseään istuma-asentoon ja pää pysyy hyvin jo pystyssä, niin voinee pikkuhiljaa alkaa käyttämään? Aattelin, että suihkussa se vois olla aika haka, kun vois tytön pistää siihen ihmettelemään (meillä kun on taloyhtiön sauna, eikä olla kertaakaan vielä saunottu yhdessä koko porukalla siellä).

Pippinen, ei meilläkään ole aloitettu vielä kiinteitä, eikä varmaan aloitellakaan vielä vähään aikaan! Ajattelin, että joulun yli voitais mennä vielä maitolinjalla, niin ei tarvitse reissussa soseita ym kantaa mukana. Sitten ehkä joulun/uuden vuoden jälkeen aloitetaan kun typy on reilu 5kk. Mutta tietysti mennään neuvolan suosituksilla, jos pitää aloittaa aiemmin!
 
Niin juu, ja meilläkin otettiin lelukaaren lelut pois, jotta tulis vähän vipinää tytsiin :D
Kyljellään meilläkin vaan kellotellaan, mutta eiköhän se kohta hokase mikä on homman nimi. Noh, kaikki ajallaan, ei tämä mikään kilpailu ole :)
 
Ei meilläkään vielä käännytä muuta kuin kyljelleen. Jos vähän avitan kädestä niin sitten mennään mahalleen, mutta itsekseen ei ole mitään intoa kääntyillä vielä.

Tuli tässä yöllä imettäessä jälleen yksi tyhmä kysymys mieleen näin ensikertalaisena...voikos noita kaupan hedelmäsoseita pakastaa? Aattelin vaan et jos niitä näin alkuun maistellaan pari lusikallista niin kauheasti menee hukkaan(tai äitin masuun) kun ei ne varmaan kauhean kauan säily avattuina. Ja ootteko muut aloittanu tiukasti yhdellä ruoka-aineella vai ottaneet vihannesten kanssa vähän hedelmää? kun olen jotenkin käsittänyt että yhdellä pitäis aloittaa, mut sit kuitenkin luumu vois olla hyvä vatsan kannalta. Meillä kakkaillaan muutenkin harvakseltaan, niin en haluais vauvalle ummetusta kun parin viikon päästä aloitellaan maistelemaan soseita.
 
Meillä likka on nukkunut pitkään mun vieressä kun on syönyt niin tiheästi öisin. Nyt viime aikoina ollut sellainen olo, että vaan lohtutissiä kaipaa öisin, eli ettei niinkään ole nälästä kysymys. Siirrettiin likka nyt pinnasänkyyn "sivukärryyn" sänkymme kylkeen ja heti rauhoittui viime yönä, tuttikin kelpasi jo neljällä ininäkerralla!

No niin, nyt tämänkin kirjoittamiseen on käytetty jo kolmatta tuntia aikaa. Eli en tosiaan muista mitä piti vielä kirjoittaa. Mainita juu siitä, että meillä on kuukauden verran käännytty oikean kyljen kautta ja muutaman viikon vasemman kyljen kautta. Kova pyrkimys olisi eteenpäin ja siinä jonkin verran onnistuukin pyllypystyssä jalat suorina maata kohden ja naama lattiassa menetelmällä. Nykyään lattialla olo siis kamalaa kiukkuamista kun ei pääse kunnolla omin avuin eteenpäin.

Kirjoitan taas lisää kunhan ehdin ja muistan. :) Sitä piti kysyä, että vierastaako teidän vauvat? Meillä kun neiti on alusta saakka ollut sellainen, että itku tulee heti jos tulee vieraat kasvot tuijottamaan tai siirtää hänet jonkun muun syliin.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Viimeviikonloppuna vierasti ekan kerran kaverin äitiä. Sen jälkeen ja sitä ennen ei ole ketään vierastanut... En sitten tiedä vaikuttiko musta tukka ja pitkä otsatukka asiaan.. :D
 
Littledaisy; ai että vierastaako!!

Oltiin eilen anoppilassa ja neiti sai ihan megalomaanisen itkukohtauksen kun joutui ukin syliin...
Oli ehkä vähän uninen ja nälkäinen kun oli herännyt päikkäreiltä, mutta ekaksi viihtyi mummin sylissä ihan hyvin ja katseli innokkaasti ympärilleen. Sitten kun "pääsi" partasuisen ukin syliin, vääntyivät suupielet ressukalla niin mutrulle ja parku pääsi. Ei saatu tyttöä MILLÄÄN rauhoitettua, edes "aina pelastava" pullo ei auttanut, vaan ressukka hörppi maitoa ja parkui samalla... Huusi kuin syötävä tunnin ajan, kunnes pistettiin hänelle ulkokamppeet niskaan ja laitettiin vaunuihin. Reppana oli ihan väsynyt huutamisesta ja nukahtikin ulos vaunuihin aika nopeasti. Nukkui liki 2h, ja sen jälkeen olikin ihan eri tyttö :) ei tosin enää uskallettu laittaa ukin syliin..

Olen huomannut, että silloin kun itkemisessä "menee kuppi nurin", niin tyttöä on tosi vaikea saada rauhottumaan.
Koskaan ei ole noin pahaa raivokohtausta saanut, ja oltiin ihmeissämme kun ei tosiaan mikään auttanut :(
 
Takaisin
Top