Vauvaelämää

Heipsan täältä taas!

Mummolassa käyty ja junamatkat menivät aivan loistavasti! Jännitti lähteä reissuun, mutta kaikki pelko oli turhaa, sillä mimmi oli kuin herran enkeli :) tykkää olla turvakaukalossa ja autossa/junassa (kukapa vauva ei)! Nukuttiin hyviä päikkäreitäkin siellä just tuon autoilun ansiosta (tosin nytkin vetelee vaunuissa kolmatta tuntia, jee).

Mä olen tällä hetkellä NIIIIN HAPPY! Ja arvatkaa miksi? Päästiin vihdoin ja viimein rintakumista eroon!!
En ole repinyt siitä minkäänlaista stressiä, että pitäisi päästä mahdollisimman pian eroon, vaan hyväksynyt sen, että tällä mennään sitten. Noh, tuolla mummolassa kokeilin sitten ihan huvikseen ilman, ja ihan muitta mukisematta haukkas tissin suuhun ilman kumia. Ja siitä lähtien ollaan menty ilman.
Mulla on tosin ongelmana isot tissit ja pienehköt/matalat rinnapäät, joten hyvässä imuotteessa on vielä tekemistä. Lisäksi aamuisin mulla on ihan suihkutissit, niin toinen tikahtuu siitä maitomäärästä.
Mutta ei auta kuin harjoitella.

JEEEJEEJEE :)
 
Meillä on ensimmäinen junamatka tiedossa ensi viikolla kun suunnataan myös mummolaan ristiäisiä viettämään, katotaan kuinka paljon äidin hermoja koetellaan vai nukutaanko koko matka...

Mä olen vähän alkanut epäilemään maitoallergiaa meillä juteltuani ystäväni(kätilö) kanssa. Meillä on siis ollut aika pahoja iltahuutoja, välillä tosi tuskaisiakin(osin kyllä ihan vaan väsyitkuakin) ja kakkaa tulee noin kerran viikossa(ummetus voi ilmeisesti myös olla maitoallergian oire). Nyt kakka on myös alkanut vihertää ja meillä myös piereskellään paljon. Pulauttelu on myös alkanut lisääntyä viime viikkojen aikana. Olen nyt omatoimisesti ollut maidottomalla ruokavaliolla pari viikkoa ja aion jatkaa vielä pari viikoa jotta näkee onko siitä mitään hyötyä. Neuvolan kantaa en kokeiluun tiedä, ajattelin ottaa asian puheeksi tiistaina kun on 2kk neuvola tulossa. On tästä myös itselle ollut myös vähän hyötyä(vaikka välillä onkinn hankalaa) kun myös mulla on ilmavaivat vähentyneet huomattavasti:)

Sain sen aiemmin mainitsemani kudotun liinan perjantaina ja se tuntuu paljon paremmalta kuin trikoinen liina. En ole vielä kerennyt kauheasti testilemaan, mutta vaikuttaa hyvältä. Täytyy toivoa että poitsu viihtyy siinä paremmin.
 
Kuinka moni täällä on saanu jo kela-kortin? Meille se ei oo vieläkää tullu vaikka ristiäiset oli 4.8. Kelan sivuilla kyllä luki "jopa" kuukauden viivästyksestä, mutta tosta nyt on jo kohta 2kk aikaa... Esikoinen sai aikanaan 4 päivän päästä ristiäisistä!
 
Ohhoh! No kylläpä on Kela-kortissa kestänyt :O

Me saatiin Kela-kortti joskus elokuun alussa/puolivälissä (ei tosin pidetty ristiäisiä/nimiäisiä, joten pistettiin suoraan maistraatin kirje vaan postiin).

Oisko pappi unohtanut pistää eteenpäin? :O
 
Ei ole vielä Kela-korttia tullut, mutta ristiäiset olivat vasta 7.9. Saattaa olla, että saadaan passi ennen sitä. Laitettiin hakemus vetämään nyt torstaina.
 
Meille kans tuli kela-kortti pari viikkoo ristiäisistä..Onpa kumma viivytys kelan puolella.. :confused:
 
Me vaihdettiin NAN-korvike perjantaina Tuutiin ja ainakaan nyt parin päivän kokemuksella ei ole aiheuttanut mahanpuruja tms, MUTTA tänään kakka oli vähemmän hernekeittomaista eikä haissut niin pahalla kun NAN:ia syödessä! Eli näemmä korvikkeissa on eroja ja tämä vaihto näyttäisi olleen nimenomaan parempaan suuntaan. Minäkin alussa otin NAN:n, kun kätilö sanoi synnärillä, että se on sopinut monelle paremmin kuin toiset.

vatukka: kyllä minullakin otti koville, ettei imetys enää onnistu ja itkua siitä väänsin. Jotenkin sitä niin ajatteli etukäteen, että sitähän imetetään vuoden ikään asti jne.. Mulla on mies ollut hyvin tukena ja muistuttanut, ettei se ole mikään epäonnistuminen äitinä jos imetys ei onnistu ja tärkeintä on että lapsi ei ole nälkäinen ja kasvaa. Tottahan se on, ja minkäs teet kun ei väkisinkään voi imettää. Kun ei kelpaa niin ei. Se on varmaan vaan niin iskostettu selkärankaan että kunnon äiti imettää :sad001
 
eleanor Hyvä, että miehes tukee sinnuu tuossa imetysasiassa.. :) Kyllä se koville ottaa..Mie kans aattelin etukäteen, että "täysimetyksellä vuosikkaaks tai ainaki siihe puoleen vuoteen" mutta mutta..maitomäärä laskee ku lehmän häntä ja kun tyttö kasvaa nii ruuan tarve lisääntyy..Eli korvikemäärät on nousujohteisia koko ajan. Me ei olla muita korvikkeita kokeiltu kun heti ollaan käytetty tota NAN Ha:ta kun isännän kans molemmat ollaan lievästi laktoosi-intolerantikkoja, nii ettei sit tytölle VAAN tulis mitään mahavaivoja maidosta.. :)
 
Minä oon alkanut epäilemään olisko meillä jonkin asteinen refluksitauti, silent-versio :( Tyttö vajaa 2kk, ei pulauttele, mutta nukkuu päivisin repaleista unta, nukkuu ihan pikku pätkissä ja monesti herää nieleskelemään ja joskus kakoo. Ennen ajattelin että kun nukkuu monesti suu auki, niin nieleskelee sitä kun kurkku kuivuu ja käy sitten kipeää, mutta jostain luin tuosta refluksista niin oireet sopii kyllä justiin. Parhaiten nukkuu pystyasennossa mun rintaa vasten. Joskus kun iltaisin huutaa niin taivuttaa ihtiään just silleen kaarelle. Huomenna on neuvola niin sieltä kyselen lisää, mutta kyllä varmaan kannattais käyttää ihan lastenlääkärillä....

Voi pientä poloista :( Refluksihan ei ilmeisesti omia aikojaan ohi mene, vaan pahenee vaan? Jos jollakin on kokemuksia niin kertokaahan!
 
MiMaSi: Omakohtaista kokemusta mulla ei refluksitaudista ole, mutta uusimmassa vauvalehdessä oli juurikin juttua aiheesta. Nuo sun kuvailemat oireet kyllä kuulostaa ihan samoilta, joiden kanssa lehtijutun perhe oli painiskellut. Mulla ainakin on sellainen käsitys että oireet eivät tosiaan noin pienellä itsekseen parane vaan tarvitaan lääkitys. Otahan ihmeessä asia esille neuvolassa ja vaadi päästä lääkäriin. Jos kyseessä on refluksi, niin pienellähän on siis silloin tulehdus ruokatorvessa ja se on kivulias. Lääkkeeillä vaiva saadaan kuriin. 2-4 vuoden iässä tuo vaiva useimmilla paranee, niin muistelisin jutussa olleen. Tsemppiä teille, toivottavasti apua saatte :)
 
Ei ole tullut meillekään Kelakorttia, mutta johtuisiko siitä, että ristiäiset oli kaksi päivää sitten :D

Tuttia on nyt harjoiteltu todenteolla. Se pysyy suussa, kun vauva on hirveän väsynyt ja pitää sylissä samalla. Toisaalta taas kaksi kertaa on onnistunut se, että kun illalla huutelee sängystä, niin tarjoaa tuttia, jonka hän sylkee pois, mutta nukahtaa kuitenkin! Eli ehkäpä hän tarvitsee vaan tiedon, että joku on lähellä. Jatkamme sitkeästi yrittämistä, kahta erikokoista tuttia koittaen ;)

Vanhemmat lapseni ovat saaneet korviketta oman maidon ohella. Esikoista osittaisimetin 7kk ja vaikka tuntui ettei sitä maitoa tule varmaan ollenkaan, niin kun piti vähänkin pidemmän tauon, niin huomasi, että maitoa pakkaantui kyllä. Niinhän se on että tyhjissäkin tisseissä se maito asustaa.

Olen jostain kuullut, että kolmen kuukauden ikään asti vauvoilla vaan on kaikenlaista vatsavaivaa, pulauttelua, ilmavaivoja jne, ennen kuin suolisto alkaa olemaan paremmin kehittynyt. Niin kai se on ja tilanteet menee ohi. Meilläkin on välillä käytetty Disfatyl-tippoja huonompien kausien ohi ja kyllä tuo kasvaa, omalla tavallaan. Meidän kaikki vauvat ovat muuten viihtyneet pystyasennossa pienenä! Ollaan nostettu vauvan sängynpäätä ylöspäin vähän ja rattaiden päätyä myöskin.
 
Suhwi, tytöllä tosiaan kaula aina ihan märkä jos on vaikka sitterissä! nyt on aloitettu vielä "säveltää". nyrkki heiluu hitaasti naaman edessä edestakaisin ja sitä tuijotellaan keskittyneesti ;) eilen kuultiin ensimmäinen naurukin! voiko ihanampaa olla kun vauvan nauru :) <3 juu ihan totta.. oon tullut nyt siihen tulokseen että itkee väsymystä tai mahaansa. mutta nyt on pari iltaa menty ilman itkuja! *sormet ristissä* jos kukaan on nyt töllön edessä studio55 tulee jotain juttua refluksista!
 
No johan täällä jokainen miettii onko maitoallergiaa tai refluksia :). Mäkin aina välillä neidin kanssa mietin, että oisko sillä sittenkin maitoallergia, kun kakka on niin vihreää, mutta ei ehkä sittenkään. Kakka tulee joka päivä (esikoisella oli paha ummetus), ekaksi tulee kiinteä vihreä pötkylä, mutta lopuksi ihan keltaista ryynikakkaa. Eli luulen että johtuu varmaan vaan tuosta rautalisästä, kakka myöskin haisee reippaasti raudalle. Mitään vaivaa neidillä ei ole, syöminen ja nukkuminen sujuu.

Refluksi on kyllä ikävä vaiva, meillähän pojilla molemmilla oli sekä maitoallergia että refluksi ja erilaisin oirein. Esikoinen pulautteli aivan järkyttävän paljon siihen saakka kun rupesi kävelemään 10kk iässä. Monellahan pulauttelu loppuu jo kun alkavat konttaamaan, eli eivät ole mahallaan enää. Esikoinen konttasi ja jätti jälkeensä pulautuslammikoita... Meillä meni sen jälkeen kaikki matot vaihtoon ja kyläilyä inhosin, kun poikaa piti koko ajan seurata harson kanssa. Kiinteät kun aloitettiin, mietin aina tarkkaan että mitä mössöä saa, jos oltiin menossa kyläilemään tai vaikka perhekerhoon. Ei ollut kiva, jos heitti porkkanapuklut jonkun muun matolle... Kakkosella sen sijaan oli silent-versio, eli ei puklaillut, mutta hikkaili ja kakoi paljon. Helpotti onneksi lääkkeellä lähes kokonaan ja varmaan noin vuoden ikäisenä mitään vaivaa ei enää ollut. Esikoisella sen sijaan on vieläkin oksennusrefleksi helpossa, eli saattaa olla jotain rakenteellistakin, mutta eipä juuri elämää vaivaa.

Summersun, altistukseenkin riittää kahden viikon maidoton ruokavalio, eli jos ei parissa viikossa rupea vauvan vaivat helpottamaan niin ei todennäköisesti ole maitoallergiaa. Ja muistathan itsellesi kalkkitabut :).

Maralle onnittelut rintakumista eroon pääsemisestä! Varmasti helpottaa noita imetystilanteita.

Mohomaha, meillekin kela-kortti tuli reilu viikko ristiäisten jälkeen. Olisikohan tosiaan unohtunut vaikka papilta pistää niitä papereita eteenpäin?

Eleanor, mäkin ajattelin aina että korvikkeissa ei ole eroja, mutta neidille ei kyllä Nan sopinut. Kun kokeiltiin, niin kakka meni ihan vihreäksi liruksi ja haisi KAMALALTA. Jouduin oikeasti hengittämään toiseen suuntaan kun vaihdoin vaippaa, etten olisi yökkinyt. Kun palattiin Tuutiin, kakka "parani". Mietittiin ekaksi että otettaisiinko käyttöön tuo NAN Ha, kun kuitenkin meillä on jo kaksi maitoallergista lasta, mutta sitten todettin että katsotaan ensin miten käy. Ja hyvin näyttää käyneen, ainakin toistaiseksi.

Ja imetyksen lopetus, se saattaa kyllä olla tosi kova paikka. Mä yritin esikoisen kanssa kaikkeni, että maitoa tulisi (pilsnerit ja muut kokeiltu) ja itkin itkin itkin kun poika vaan raivosi tissillä. Oli tosi iso pettymys lopettaa imetys kahden kuukauden jälkeen. Kakkosen 9kk imetys oli todella ihana korjaava kokemus, tuli ihan mieletön onnistumisen tunne. MUTTA toisaalta koin myös ahdistavaksi sen, että poika ei juonut pullosta ollenkaan, joten tissien piti pysyä lähistöllä. Nyt neidin kanssa olisi ollut kiva imettää, mutta yhtään itkua en tirauttanut, kun siirryttiin kokonaan korvikkeelle. Nyt koen pullon helpoksi ja nautin siitä vapaudesta, että voin rauhassa poistua kotoa iltaisin ja mies hoitaa pääsääntöisesti yösyötön joka toinen yö. Olen sitten taas kohta hyvä äiti, kun väännän soseita itse :). Mutta kyllä tähän äitiyteen liitetään paljon sellaisia asioita, joista itse (ja muut) voi ottaa stressiä. Pitäisi muistaa, että niin kauan kun lapsi saa ruokaa, lepoa ja rakkautta on kaikki hyvin. Sama pätee isompaankin lapseen, mä en ota stressiä siitä että välillä syödään eineksiä tai käydään mäkkärissä syömässä, kunhan pääosin syödään varsin terveellisesti ja lapset liikkuvat paljon.

Noora, nuo vauvan ekat naurut on kyllä ihania :). Meidän neiti ei vielä naura, mutta kyllä hymytkin jo mun sydämen sulattaa.
 
Soitin heti aamusta sinne kelaan ja kysyin, niin se katto sieltä koneelta ja vastas vaan että "no ei sitä oo tilattu, pistetään tilaukseen niin tulee parissa viikossa". Onneks sentään näin, ettei oo menny kenenkää muun postilaatikkoon, (meille tulee aika useesti toisten posteja) mutta on kyllä outoo toimintaa. Nimi näky kyllä heti ristiäisten jälkeen neuvolassa ja esim. pankissa kun käytiin avaamassa tili niin en tie voiko sitä papin harteille sysätä kun se kuitenkin on mennyt johonkin eteenpäin.
Meillä poitsu on oikein kutiavaa sorttia, joten on helppo pistää nauruks jos vaan on hyvällä tuulella :) Ja se nauru todellakin on ihanaa! Nyt pojalla alkaa oman nimen kutsuhuudonlähde vähän hahmottua ja yrittää jo selkeesti tarttua leluista kiinni. Edelleen kääntyy vasemmalle kyljelle, mutta toistaseks en oo nähny oikeelle kääntyvän ilman apua.
 
kela on kyllä niin sieltä ja syvältä.. ite en muista pitikö sitä ees mitenkään tilata?? ihme homma. voi että! siinä piristyy omakin päivä :) meillä kanssa tyttö selkeesti kurottelee leluja päin ja hymyilee ja juttelee muutamalle pehmolelulle. :) tuli mieleen, Suhwi kun sanoit että teilläkin ilmeisesti hampaita jo pukkaa niin onko yöt millaisia? onko itkuja? meillä on muutama yö menny niin että tyttö itkeskelee sängyssä yöllä muutamia kertoja. silmät kuitenkin kiinni eli ilmeisesti unissaan tai ei ainakaan ihan hereillä ole.. itkee kylläkin niin kauan ennen kuin annan tutin tai tissiä. yöllä kun on muutenkin itse niin sekaisin ettei tiedä kauan edellisestä syötöstä on aikaa. yöllä nimittäin "normaalisti" tankataan n. 2-3 h välein. eikä aikasemmin ole itkeskellyt noin niinkuin nyt vaan nukkuu ihan rauhallisesti syöttöjen välissä :O
 
niin ja Mariannu hymyt on todellakin myös niin ihania! onneksi niistä on saanut nauttia monta viikkoa! muuten päivät olis aika tylsiä! ;) <3
 
Noora Meillä yleensä nukkuu koko yön heräämättä varsinaisesti, välillä unissaan itkeskelee tai havahtuu kun on potkinu peiton päältään pois, tuti vaan suuhun nii jatkaa tuhinaa :) En tiiä nyt sit onko niitä hampaita vielä tulossa..taitaa muuten vaan ryplätä syljen kans :)

Kela-kortin pitäs tulla ihan automaattisesti sit kun lapsen nimi on ilmotettu väestörekisterikeskukseen :)
 
Tuosta vihreästä kakasta. Meillä poika on pelkällä tissimaidolla ja rotan jälkeen kakka meni vihreäksi. Neuvolassa sanoivat, että ilma värjää kakan vihreäksi ja jos poika muuten tyytyväinen, niin ei haittaa. Sanoi samassa yhteydessä että korviketta saavilla kakka saattaa olla normaalistikin tosi vihreää. Tiedä sitten kun tuntuu jakavan mielipiteitä, mutta näin meidän neuvolassa sanottiin. :)
 
Huhheijaa, että semmonen ilta/yö!

Miehellä alkoi eilen vapaat ja aattelin, että hörppään koko raskausajan himoitsemani punaviinilasillisen illalla kun tyty on mennyt nukkumaan. Noooh, sain tyypin puoli kympin aikaan simahtamaan. So far so good. Laitan punkun lasiin. Muutama huikka. Sitten alkaa huuto ja ähinä. Tuttia suuhun ja uusi yritys. Uusi huikka. Ja eikun ähinää ja kitinää. Vuoron perään jompi kumpi käy hyssyttelemässä ja sylittelemässä ja annettiin siinä tuttipulloakin, jotta nälkä lähtis.

Sitten kun alkoi olemaan jo varmaan viides, kuudes hyssyttely-yritys meni mulla maku koko "illanistumishommasta". Eikun lisää maitoa vauvan naamariin ja koko poppoo sänkyyn. Laitoin neitin omaan sänkyynsä (yleensä nukahtaa mun viereen). Noooo, sitten taas ähinää, ei oo hyvä vauvan mielestä. Sitten "taivuin" ja otin pikku ressukan kainaloon ja siihen se nukahti heti. Vaikka olin vähän ärsyyntynyt illan säätämisestä, niin olihan se maailman hellyyttävintä kun toisen mielestä maailman paras paikka on äitin kainalossa <3
Ihanaa olla äiti, kun saa kokea olevansa jollekin kaikista tärkein ihminen!

Eiliseltä jäi muistona yli puolikas, juomatta jäänyt punkkulasi. Ehtiihän tuota myöhemminkin!

Yöt nukutaan edelleen ihan hyvin, MUTTA mua ärsyttää kun tuo vauva kakkii koko yön! Tai no, ei nyt koko yötä, mutta "parhaimmillaan" molempina yön/aamun syötöissä on kakat pöksyssä. Ja kakkiihan tuo päivisinkin tuon tuosta, että ei ainakaan ummetuksesta kärsitä täällä.. Ja vaikka ei pyllypesuilla käydäkään yöllä ja ollaan vaan taskulampun pimeydessä, niin silti vauva välillä virkistyy ja alkaa juttelemaan. Onneksi aika nopeasti nukahtaa uudelleen :)

Ja meillä nukutaan nykyisin päikkäreitä! aamupäikyt 2-5 h putkeen <3
 
Takaisin
Top