Vauvaelämää

Meillä vauva nukkuu omassa sängyssä ja on nukkunut alusta asti. Viereen en uskalla öisin jättää kun pelkään että esikoinen ei muista varoa vauvaa kun tulee aamulla herättämään. Nukun myös itse paremmin kun vauva ei ole vieressä. Esikoinen saattoi jäädä vauvana väliinkin nukkumaan mutta nyt on tilanne toinen :)

Sairaalassa sanottiin että vauva nukutetaan selälleen ja pää käännetään vuorotellen sivuille. Sairaalassa jo nukutin kyljelleen ja kotona useimmiten laitan kyljelleen nukkumaa koska aina ei röyhtäse ja sitten saattaa tulla puklu.

Päivissä ei ole vielä hirveesti rytmiä mutta yö unille vauva menee yleensä 21-23 ja ensimmäisen pätkän saattaa nukkua jopa 4-5 tuntia ja toinen pätkä on lyhyempi ja lopulta aamu alkaa viimestään yheksältä. Kahella syötöllä ollaan monena yönä selvitty mutta silti olo on aika väsynyt. Vielä on ollut helppoa kun ei ole tarvinnut kolmestaan päivistä selvitä ja tätä mukavuutta jatkuu vielä reilut pari viikkoa! :gen014
 
Heippis!

Meillä kanssa pikkuinen on nukkunut alusta asti yöt omassa pinnasängyssä, joka on meidän makuuhuoneessa. Ihan satunnaisesti joskus otettu viereen nukkumaan aamuyöstä jos on vaikka vatsaa väännellyt tms. eikä ole rauhoittunut nukkumaan. Isän masun päälle rauhoittuu silloin. Mutta näin tarvinnut tosiaan tehdä vain ihan parina yönä. Illalla nukahtaa joko tisulle tai sitten isän syliin tisuttelun jälkeen. Annetaan hetki nukkua sylissä ja sitten kannetaan sänkyyn. Nukahtaa näin iltasin klo 21-23 välillä ja hyvin nukkuu omassa sängyssä. Ekan kerran herää syömään yöllä kahden maissa ja seuraavan kerran viiden-kuuden kieppeillä ja sen jälkeen yhdeksän, kymmenen aikaan. Äippä saa siis nukkua hyvin yöt. Sekä illalla että päikkäreille meidän lapsi yleensä nukahtaa tisulle tai sitten jos vähän "pilkkii" nukahtaa kun lähdetään päivällä vaunuttelemaan tai sitten tosiaan tuohon isän syliin jossa ei äidin maidontuoksu häiritse.

Yöllä on tosiaan tuo tosi säännöllinen rytmi syömisessä ja nukkumisessa; päivisin sitten vaihtelee selvästi enemmän. Joinain päivinä kuten tänään pikkuinen nukkunut lähes kolmen tunnin päikkäreitä ja syö vain välissä ja joinain päivinä voi kukkua lähes koko päivän; joskin silloin hyväntuulisena. Päivisin nukutan joko ulkona vaunuissa tai sitten sellaisissa isoisän vanhoissa vaunuissa mitkä meillä on kotona sisällä. Pinnasänky on vain yöunia varten. Yritetään jotenkin opettaa että makuuhuoneessa nukutaan sitten kunnon yöunet ja päikkärit muualla ;).
 
MÄ OON NIIIIIIIIIIN VÄSYNY! Siinä tän hetken fiilikset vauva-arjesta ja sen ihanuudesta meillä. Alkuun meillä nukuttiin loistavasti ja päivät oltiin hyväntuulisia sen ajan mitä neiti oli hereillä. Reilu viikko sit alko neidillä semmonen syömistahti et tissimaito ei enää riittäny alkuunkaan. Niinpä siis alko mennä korviketta ihan urakalla. Alkuun oli NAN, tuloksena hirmu piereskely, ei unta päivällä, vaan huutoa. Ja yöllä kahen tunnin välein ylös. Sit kokeiluun tutteli ja tuuti, molemmista sama homma, kauhee piereskely, maha ei toimi ja huudetaan kaikki päivät. Tänää oli lääkärineuvola josta kysyin neuvoja, mut turhempaa lääkärikäyntiä ei oo ollu koskaan missään ikinä. Lääkärin ainoot sanat mulle oli: moi, nyt voi riisua vauvan, hyvät keuhkot, hyvä sydän, maha ok ja kauniit silmät. Ja kun kysyin vastikkeista ni sano et anna vaan samaa korviketta, voi olla ettei johdu siitä. Ja kun kysyin josko D-vitskut tekis ni vastas et voi olla et tekee tai voi olla että ei tee. No shit, sen saatoin tietää itekin. :BangHead Ajelin sit kauppaan ostamaan nutrilon omneota, saa nyt sitte nähä.... tyttö on syöny nyt illalla ihan järjettömät määrät, ja huutanu ja hamunnu koko ajan. Tuttia on turha edes yrittää, se ei kelpaa mitenkään, vettä jos yrittää ni huuto on aivan kamala, joten pakko antaa maitoa, ja sit on maha niiiiiin killillään että. No, katotaan.... Mies lähti tänää töihin joten joudun hoitaa kaikki yövalvomiset ja kun huudetaan päivälläki koko ajan jos ei oo pystyasennossa sylissä ni alkaa olee vähän väsyny äiti täällä..... plus et päivällä en pysty tekee yhtään mitää muuta ku syöttää ja lohduttaa. Aamulla ku mies kysy et monta kertaa heräsit yöllä ni joutuu vastaa et eipä oo hajuakaan. :eek:
Toivon vaan todella et maidon vaihto auttais... tosiaan ku oma maito ei riitä alkuunkaan, ehkä kolmanneksen saa tissimaitoa ja loput todella monta sataa ml saa korviketta.....
Sen lisäks saatiin ihosta diagnoosi, joka on tositosi harvinainen, alle 1 lapsi syntyy suomessa sillä diagnoosilla per vuosi. Ihon pitäs olla kondiksessa kahteen ikävuoteen mennessä, mut jotain pigmenttiläikkiä jää aikuisuuteen asti. Ja sit voi tulla silmäoireita, neurulogisia ongelmia ja hammasongelmia...
Että semmosta tänne... :sick009
 
Minttu, jaksamista sinne! Hyvä että saitte ihosta diagnoosin, mutta tietysti ikävää että saattaa vielä tulevaisuudessakin jotenkin vaivata. Toivotaan ettei.

Noihin maha/maitovaivoihin sitten. Mä olen kahden maitoallergisen lapsen äitinä yliherkkä noihin vauvojen oireisiin, eli älä lue tätä mun viestiä sillä ajatuksella, että teillä varmasti on maitoallergia! Nimittäin monesti nuo vaivat johtuvat vaan vauvan suoliston kypsymättömyydestä. MUTTA, vaivat kuulostaa kyllä siltä että ne voisivat myös olla maitoallergiaa. Onko vauva saanut korviketta alusta asti? Jos on ja on tähän saakka ollut tyytyväinen, niin sitten ei ehkä puolla tuota allergiahommaa. Ilmavaivat ja ummetus voivat johtua allergiasta (tai jostain muusta...), oletteko kokeilleet Cuplatonia tai Disflatylia? Niistä saattaisi löytyä apu ilmavaivoihin. Miten paha ummetus on? Meillä esikoisella ummetus oli niin paha, että kakka ei yksinkertaisesti tullut ilman apuja (käytössä pitkään mallasuute ja viimeisenä keinona tökättiin kuumemittari peppuun, jotta kakka lähtisi tulemaan). Sinänsähän vauvoilla kakka voi tulla usean päivän välein, korvikkeella kakka on usein kiinteämpää ja tahnamaisempaa, joten siirtymävaiheessa rintamaidosta korvikkeelle kakan tekeminen saattaa aiheuttaa enemmän kitinää ja vaivaa (omia havaintoja).

Yksi vaihtoehto on tietysti myös se, että vauvan vatsa käy ylikierroksilla, kun hamuaa maitoa vatsavaivoihin ja sitten kun maha on koko ajan liian täynnä, aiheuttaa se lisää vatsavaivoja. Olisikohan jollain muulla täällä ollut sama ongelma, niin muistelisin. Eli sitäkin voi kokeilla, että selkeästi ei anna maitoa koko ajan, vaan esim parin tunnin välein (tämä on toki hankalaa, jos vauva hamuaa, eikä suostu syömään tuttia). Mä tarjoan neidille aina ekana tuttia, jos hamuaa melko pian (esim tunti) sen jälkeen kun on vetässyt ison satsin maitoa. Ja ruokailujen jälkeen kannattaa selkeästi pitkä aika (esim puoli) tuntia pitää pystyasennossa, sekin voi vähentää vatsavaivoja. Ja varmistaa, että röyhtäisy tulee aina.

Neuvolalääkärithän ovat yleensä tavallisia terveyskeskuslääkäreitä ja monesti vetävät homman neuvolassa aika liukuhihnalta. Jos tuntuu ettei vauvan olo helpota, suosittelen hakeutumaan yksityiselle lasten allergologille (ja nimenomaan lasten!).
 
Meillä on juuri sama ongelma ja samat ohjeet kuin mitä Mariannu tuossa kirjoitteli, eli "pakko"venyttää syöttöväli vähintään kahteen tuntiin, rela ja kuplatipat käytössä ja tuttia/vettä syöttöjen välissä. Ja syliä kun mikään muu ei lohduta eikä sekään oikein hyvin.. Usein siis sylitellään kymmenisen tuntia päivässä, huoh. Lisäksi aina röyhty ja sängynpääty ylös kirjojen avulla. On muuten raskasta öisin kun tyyppi nukahtaisi tissin jälkeen mutta pakko nostaa röyhtäisemään ja herää siihen :(

Tästä kaikesta huolimatta vatsaa sattuu selvästi ja usein, kuten tänään, ei nukuttu ollenkaan päiväunia kun sattui niin paljon. Ja sitten oltiinkin yliväsyneitä ja huudettiin sitä. Sama meininki öisin jos nukkumisflow katkeaa kipristelyyn. Eli väsynyttä meininkiä täälläkin, mutta neuvolassa olivat sitä mieltä että vielä pitäisi pari viikkoa katsella ennen allergiatestejä kun tytsy on vasta 3 viikkoa ja sormet ristissä toivotaan että olisi "vain" kehittymätön suolisto.
 
Täällä ihan samanlaista kuin muillakin. Niska ja hartiat ihan totaalisen jumissa vauvan kanniskelusta ja siitä seurauksena karmea pääkipu. Eilen olin illalla niin uupunut, että joka paikkaa kolotti ja epäilin jo olevani kuumeessa. Jostain luin, että vauvoilka tyypillisesti in mahavaivoja kolmen viikon iässä ja se ajan myötä helpottaa. Ongelmia kai aiheuttaa juuri kypsymätön suolisto ja ilmakuplat ei rikkoudu kuten aikuisella, koska vauva ei liiku.

Maanantai yönä meillä vauva itki sylissä ittensä uneen, kun mahaa kipristeli ja mikään ei auttanut. Seuraavana päivänä otettiinkin sitten kaikki keinot käyttöön, kunnon röyhtäytykset, syöttövälit min 1,5h, relatipat, jalkojen jumppaaminen ja lisäksi ite jätin kahvit juomatta. Illalla sitten tuli kakka ja mahakipu helpotti, mutta kahet pitkät päiväunet on muisto vaan ja sylittely on päivän sana. Eipä siinä montaa hetkeä päivässä muuhun aikaa ole ja mies kun tulee kotiin, alkaa ruuan laitto ja muut pakolliset kotihommat. Eilen sitten varasin ajan vyöhyketerapiaan, josko siitä olisi apua. Tuskin ainakaan haittaa ja on se niin kurjaa kun toisella on maha kipeä ja sille ei mitään voi. Tsemppiä kaikille, täytyy koittaa ajatella että ohimeneväähän tämä on.
 
Elmer, kakkosen kanssa oltiin jo parissa viikossa melko varmoja siitä, että poitsulla on myöskin maitoallergia. Varattiin vaan puhelinaika meidän allergialääkärille kun poika oli 5 viikkoa ja siitä kaksi viikkoa olin sitten maidottomalla imetysdieetillä ja 7 viikon ikäisenä tehtiin tuolla Pikkujätissä maitoaltistus, jossa allergia todettiin. Eli aika pienelläkin allergia voidaan altistuksella todeta. Kannattaa myös varautua siihen, että jos menee julkisen kautta, niin pääsy erikoislääkärille voi viedä hetken. Yksityiseltä puolelta noita hyviä lasten allergologeja löytyy jo aika kivasti, tosin saattavat pitää vastaanotottoa useissa eri pisteissä ja ajan saaminen tiettyyn paikkaan saattaa joskus myöskin viedä viikon tai pari.
 
Pippinen, käytiin myös jomman kumman pojan kanssa vyöhyketerapiassa (en edes muista kumman...). Vauva tykkäsi siitä ihan hirveästi, tosin lopullista apua ei meille tuonut kun taustalla oli tuo allergia. Mutta oikeasti ihan kokeilemisen arvoinen juttu! Meillä nukuttiin aina sen jälkeen ihan huuuurjan pitkät päiväunet :).

Täälläkin on väsymystä ilmassa, tosin päiväsaikaan en ehdi sitä edes huomata. Touhut poikien kanssa rytmittää päivät ja mulla ei ihan hirveästi ole niitä hetkiä että ehtisin istua alas ja tuntea väsymystä. Se iskee sitten illalla kasin jälkeen, kun pojat on käyneet nukkumaan ja hereillä on enää neiti (joskus hänkin jo yöunilla). Siitä huolimatta oma nukkumaanmeno venyy aina sinne kymppiin-puoli yhteentoista (eli liian myöhään), kun on niin kiva saada vähän viettää aikaa miehenkin kanssa. Herätys on aamulla aina seiskalta kun kakkonen herää ja kun yössä on se kolme syöttöä niin unta saa liian vähän. Neidin syötöt vielä vie aikaa, kun pitää pullojen kanssa pelata ja on jotenkin hidas syömään. Ja sitten vielä pumppaan kerran yössä, eli normiyönä olen noin 2-4 tuntia hereillä. Saatan kyllä kohta jättää nuo öiset pumppaukset, maidon tulo on vähentynyt ihan selvästi, luulen että johtuu kiireestä ja siitä että en yksinkertaisesti ehdi pumpata kuin noin viisi kertaa vuorokaudessa. Eli luulempa että parissa viikossa ollaan kokonaan korvikkeella.

No, päivät onneksi menee tosi hyvin, pientä kitinää on meilläkin välillä ilmassa, mutta varsin tyytyväinen vauva neiti on. Mä litkin kahvia luvattoman paljon, että pysyn hereillä, mutta sillä (ja pienillä herkuilla joita popsin pojilta salaa...) pysyy mielikin virkeänä. Nyt on vielä kiva kun ollaan ulkona paljon, niin sekin virkistää. Öisin kyllä saatan tirauttaa muutamat väsymyksen kyyneleet. Katsoin just kakkosen neuvolakortista että se söi vielä 5kk:n iässä kolme kertaa yössä! Voi ihme miten sitä sinne saakka jaksaa! Neiti on reilut 5 viikkoa ja mä jo toivon että päästäisiin yhteen yösyöttöön...
 
Mariannu, kiva kuulla, että allergiasta huolimatta oli hyvä kokemus. Meillä nyt ensimmäinen vyöhyketerapia käynti takana ja jäi kyllä ainakin itselle hyvä mieli siitä. Vauvakin alkoi sen jälkeen rupsuttelemaan, että josko tuosta oikeasti olis apua. Samalla neuvoi, että itse keitetty fenkolivesi rikkoo kuplia suolistossa ja meinasinkin sitä kokeilla. Samoin sanoi, että D-vitamiini ei vielä näin pienelle ole ehdoton kun on täysimetyksellä ja aloinkin miettimään että voisikohan sen jättää vielä pariksi viikoksi pois. Neuvolasta varmaan sanoisivat ettei, mutta tiiä tuota kun nykyään suositukset on niin tarkkoja. Ennen on mahavaivaisia vauvojakin nukutettu mahallaan ja omakin lapsi selvästi niin viihtyisi, mutta suosituksien mukaan pitäisi nukuttaa selällään. Voi voi...
 
Kiitti tiedosta Mariannu, varataan aika lääkäriin jos ei ala helpottaa. Meillä on onneksi kaikenkattava vakuutus niin päästään suoraan yksityiselle. Pippinen; meillä neuvolasta suositeltiin ettei d-tippoja ole pakko vielä aloittaa kun tosiaan vatsaharmia on muutenkin. Tai niitä voi antaa pikkuhiljaa esim. Yhden tipan päivässä. Pitääkin kokeilla tota fenkolivettä!
 
Meillä oli ihan ohjeena alottaa yhestä tipasta d-tipat ja pikkuhiljaa nostaa siihen 5 tippaan et maha ehtii tottua..
 
Niin meilläkin suhwi. Viikko yhtä tippaa, seuraava kahta, jne. Mutta eipä se tae ole että viikossa silti siihen tottuisi. :)
 
Hmm, meille ohjeistettiin tippojen lisääminen aika paljon nopeammin: ekana päivänä yksi, toisena kaksi jne. eli jo viidentenä päivänä viisi tippaa...
 
Me aloitettiin kanssa d-vitskut tuolla nopeammalla tahdilla. Eipä niistä mitään vaivoja tullut.

Neiti on aloittanut iltakätinät. On itse tyytyväisyys koko muun päivän, mutta illan viimeiset kaksi tuntia taistelee unta vastaan (tai uneen päästäkseen) ja viihtyy vain sylissä. Onneksi on kuitenkin sylissä tyytyväinen, vähän kyllä joutuu välillä hytkyttelemään. Viime yönä nukkui kyllä sitten ihan huippu-unet kitinöiden ja kätinöiden jälkeen, eka pätkä oli melkein viisi tuntia ja toinenkin lähempänä neljää. Tokan syötön jälkeen jatkoi unia vielä pari tuntia, mutta mä jouduin jo nousemaan kun kakkonen heräsi jo puoli seiskalta. Mutta ihan älyttömän virkeä olo ollut tänään kun sain tuossa ekassa pätkässä itsekin nukuttua nelisen tuntia.

Tuosta rautalisästä en tykkää yhtään, on pilannut jo kolme bodya. Se tahraa niin pahasti, että jos lusikasta yhtään läikähtää tai tulee puklu, ei keltaiset tahrat lähde millään pois. Mur.

Tänään on ollut taas kiva päivä, eilisen pojat tappeli keskenään niin, että illalla jätin koko kolmikon iltatoimet miehelle ja lähdin yksin iltakävelylle. Kotiin palasi aika paljon iloisempi äiti :). Mies hoiti siinä vielä neidin kätinätkin ja mä sain ihan rauhassa käydä suihkussa ja syödä iltapalan.

Onko kukaan vielä kokeillut kantoliinaa/reppua? Mä tilasin eilen Manducan, kun totesin että ruuanlaitto vauva toisella käsivarrella on pikkuisen haastavaa. Ja eilenkin illalla ruoka oli saatava ajoissa pöytään, kun pojilla oli futistreenit. Hytkytin sitten neitiä toisella jalalla sitterissa, kun pesin perunoita...
 
Tsempit Mintulle ja muille vatsavaivaisten äideille. Meilläkin on pieniä vatsanväänteitä, mutta näitä lukiessani en taida valittaa yhtään. Meidän tytön vatsakivut kuitenkin aika pientä näiden rinnalla.

Onko teidän vauvoille tullut jo hormoninäppyjä? Meillä tuli viikko sitten (n.4 viikon ikäisenä) ja kasvot on kyllä tosi kurjan näköiset tällä hetkellä :(. Ihan punaista näppyä täynnä. Vähän on myös kaulassa ja niskassa. No, eiköhän ne siitä ajan kanssa häviä itsekseen. Olen kasvoja putsannut nyt vain päivittäin huolella vedellä kostutetulla vanulapulla. Meillä oli viime sunnuntaina ristiäiset ja ihan nauratti kun tytöllä sitten sekä ristiäisissä että rippikuvassa varmaankin samanlainen näppyläiho ;).

Mariannu; mulla on Manduca, mutta en ole vielä ehtinyt koekäyttämään. Tarkoitus olisi kokeilla nyt lähipäivinä!
 
Me ollaan kokeiltu Manducaa pariin otteeseen ja varsinkin väsyneenä poika nukahtaa siihen nopeasti. Uskon, että siitä on apua ensi viikolla, kun esikoisen eskari alkaa ja tulee kiire päiväkotiin (voi oikasta portaiden kautta muutamasta kohtaa matkaa). Muutoinkin on välillä kiva mennä asioille ilman vaunuja.

Ruoanlaitto ja siivous onnistui viimeksi Manducan vuoksi helposti, kun oli molemmat kädet vapaana. :)

Hormoninäppyjä on pojalla jokunen kasvoilla, mutta ei kovin paljoa. Saa nähä kuinka paljon niitä on ristiäisten aikaan.
 
Mariannu, meillä on manduca käytössä joka päivä! Ja ilman sitä en pärjäisi. Ekan kerran laitoin vauvan siihen kun hän oli 5vrk ikäinen. Joka aamupäivä nukahtaa siihen ja saan samalla puuhata muuta. Illalla jos ollaan ulkona tai käydään kävelyllä, vauva on manducassa!
 
No niin, eli olipa hyvä että sain sen Manducan tilattua! Siinä taitaa olla 3,5kg painoraja, eli sekin on nyt just täynnä. Moondancer, mäkin ajattelin käyttää Manducaa eskari/kerhomatkoilla, jos neiti on hereillä eikä suostu vaunuissa köllimään.

Esikoista kannoin paljon Hug-a-bub -liinassa, mutta kakkonen ei viihtynyt siinä ollenkaan. Molemmilla oli myös satunnaisessa käytössä Ergo, mutta nyt halusin kokeilla tuota Manducaa, kun olen siitä niin paljon hyvää kuullut.
 
jaahas, jos sitä nopeesti kerkeis jotain taas kirjottaa. Paljonkin asiaa mitä on pitäny kommentoida mutta kun ei aina kerkee ja nyt en muista enää ja aika on taas kortilla. Meillä on sellanen kantopussi ja sit hommasin tossa babybjornin rintarepun ja nyt eilen kokeilin sitä toisen kerran ja sain jopa toisen rauhottumaan siihen. Eilen oli kyllä sellanen kitinäpäivä kaikilla talon asukkailla, että onneks on jo mennyt päivä! Mutta tosiaan siihen sit nukahti. Ja hommasin käytettynä tärinä sitterin ja siihenkin saa välillä jopa nukahtamaan, mutta en siinäkään viitti pitkiä aikoja pitää. On siitä kuitenkin hyöty ollut kun ristiäisiinkin piti väsätä voileipäkakkuja ja muutenkin yleensä ruokailun ajaks, että saa itekki syödä. Mun mielestä elämä on nyt jotenkin helpompaa kun on toi esikonen jonka päivärytmin mukaan on oikeesti pakko elää, niin on itekki ihmisen kirjoilla eikä jää esim. oma syöminen päivän mittaan tapahtumatta. Esikoisen kanssa kun oli muka niin kiireistä että unohti ittensä kokonaan
Sain vihdoin kalevalan tehtaalta äiti-lapsi koruni takaisin ja nyt siinä komeilee punasen kiven lisäksi ihana vaaleansininenkin :smiley-bounce012 se vähän vaan ihmetyttää että miks se punanen on värinsä puolesta niin kovin tumma jos toi sininen on noin haaleevaalee :confused004
 
Takaisin
Top