Meidän vauva kasvaa hitaasti ja riippuu vähän siitä kuka on vastassa neuvolassa, että suositteleeko lisämaitoa vai ei :) Koska olen kahden ensimmäisen osittaisimettänyt onnistuneesti ja uskon tietäväni milloin vauva on nälkäinen, niin tälle kaverille ei ole korviketta herunut. Pärjää ja on tyytyväinen tissimaidolla, joten sillä mennään. Se on niin helppoa... Esikoinen meillä söi aina tissiä vähintään tunnin ja päälle komeasti esim. 150ml korviketta sen lisäksi, öin ja päivin. Maitomäärää olen saanut lisättyä pumppaamalla samaan aikaan toista tissiä tyhjäksi sähköpumpulla, kun imettää toisesta ja sitten ne tiheät yösyötöt on tärkeitä. Eikä se haittaa vaikka tissi vaikuttaisi ihan tyhjältä, sieltä saattaa silti tulla jotain ja olen antanut pumpatun maidon vauvalle pullosta saman päivänä.
Meillä syödään yöllä noin neljä kertaa. Ensimmäinen syöttö on noin kolmen tunnin kohdalla ja sen jälkeen kahden tunnin välein. Välillä kylläkin vain käväisee tissillä, joten heti kun oppii syömään tuttia, niin yritän sitä yölläkin. En ole antanut tuttia kuin ihan pari viimeistä päivää, koska paino on noussut niin hitaasti, että olen ottanut vauvan mieluummin rinnalle aina kun imee, mutta nyt on kyllä pakko alkaa tutittelemaankin, mutta aikamoinen opettaminen siinä näyttää olevan. Tutti ei pysy suussa ollenkaan... Päivällä vauvaa nukkuu kolmet noin 1,5-2h päikkärit, yhdet aamupäivällä, toiset noin 14-16 ja kolmannet siinä 17-19. Illalla torkkuu tissillä ja välillä muutenkin. Meillä ei vaikuta yöuniin vaikka nukkuisi pätkiä eri aikaan autossa ja jos nukahtaa turvakaukaloon, niin annan nukkua siinä myös kotiin tultua tai nostan rattaisiin jos on juuri nukahtanut.
Ollaan käytä retkeilemässä ja sienestämässä vauvan kanssa useamman kerran ja kantoliinassa nukkuu ne ajat. Sitä on mielestäni kiva kantaa, vaikka Manducakin meillä on, mutta tuo on vähän pieni siihen vielä.
Otamme rotarokotteen, pneumakokin todennäköisesti.
Me aloitetaan soseet varmaankin taas 4kk iässä perunalla kuten aiemminkin. Luumu myös kehiin hyvin nopeasti. Kaikki lapset ovat oppineet niin syömään ilman allergioita ja neuvolassa on meidän köriläille suositeltu kiinteitä varhaisessa vaiheessa.
Käytämme Jekovitia D-vitamiinina. Käytimme sitä myös edellisillä lapsilla, kun ei vielä d3-vitamiineista tiedettykään :) Siinä on sama annostus ja se on tosiaan vesipohjainen ja sopinut meillä hyvin. Neuvolassa siis vielä 4v sitten suositeltiin niitä ja nytkin sanottiin, että se on yksi vaihtoehto, jos on vatsavaivoja. Me emme edes harkinneet muita vaihtoehtoja, käytetään ensin yksi pullo Jekovitia ja siirrytään sitten d3 vitamiineihin isompana.