Vauvaelämää

Neuvolassa oon ottanu esille tuon vuorokausirytmin, mutta minkäänlaista neuvoa en ole saanut, miten pojan saisi aiemmin yöunille. Iltapesut koitetaan tehdä samoihin aikoihin joka ilta, jos mahdollista. Ainoastaan neuvolasta sanottiin, että päivärytmi vakiintuisi joskus 3 kk iässä. Eipä lohduttanu paljoa. Eikä tuota poikaa voi väkisinkään valvottaa. Neuvoja otetaan vastaan.

Muutoin hän on esikoista rauhallisempi tapaus ja vatsavaivaakin on hyvin vähän. :love017
 
Voi vitsi, kirjotin pitkän stoorin mutta koko teksti hävis. :(

Eli, lyhyesti. Me käytiin tuossa Kuopiossa oleilemassa vauvan kanssa 2 yötä. Vauvalla oli paise pyllyvaossa joka eilen operoitiin pienessä nukutuksessa. Eli avattiin ja puhdistettiin. Antibioottikuuri alkoi torstaina suonensisäisesti ja jatkunut tästä päivästä suun kautta. Vauva on ollut todella reipas koko ajan, toivotaan ettei takapakkia tule toipumisessa eikä jouduttas muusta perheestä eroon kun se sairaala on siellä 100km päässä kodista.
Nyt siis kotona ja toivottavasti tuo oli meidän viimeinen sairaalareissu.
Kysykää jos haluatte tietää lisää. :)
 
Hemppa, oliko kyseessä lääkärikielellä "pilonidaalikysta"? Meillä vauvan peppuvaossa on sellainen, ilman paisetta onneksi. Ei tarvitse tehdä mitään ja hyvässä tapauksessa kasvaa pohjasta umpeen. Siis sellainen pienen pieni ylimääräinen kolo, joka on vain jäänyt umpeutumatta selkärangan kehittyessä. Joillain sellaisia on.

Hyvää ja nopeaa toipumista teille!
 
Hemppa Toivottavasti toipuminen jatkuu mallikkaasti eikä kuurista aiheudu mitään harmeja, kuten vatsavaivoja :) Asutteko missä päin? Mie oon kotosin Savonmualta ja Kuopioon aika tarkasti lapsuudenkodista tuo 100km joten ymmärrän kyl ettei siellä ihan jatkuvasti viitsi rampata.. :)

Meillä oli viime yönä testissä itsetehty petari pinnasängyssä. Aloin epäillä, että patjan kovuus aiheuttaa heräilyjä parin tunnin välein meitin neitille, kun päivällä sohvalla tai meidän sängyssä nukkuu 3-4 tuntia päikkäreitä ja ovat siis pehmeämpiä kuin pinniksen patja..Kokeilu tais toimia, sillä viime yönä neiti vetäs melkein 4 tunnin unet ekan syötön jälkeen! :) Jei! Ja sit toiseltakin syötöltä n.klo 5 nukku reilun 3 tuntia :) Hieman virkeempi olo mammallakin kun ei tarvii 1,5-2 tunnin välein nousta syöttämään tai vartin välein laittamaan tutia suuhun :)
 
Sea78 meillä kyseessä on "perianaaliabsessi" eli ei ole sama. Paise oli pyllyreiän vieressä, nyt siis siinä on enää se viilto. :) hyvin täytyy pitää puhtaana ja jatkuvasti vaippaa vaihtaa kun koko ajan on melkein kakka housussa mutta pieni vaiva kaiken huolen ja epävarmuuden jälkeen. Luultiin ensin että tää on tosi harvinainen mutta tämä on kuulemma todella yleinen vaiva joka voi tulla minkäikäiselle vain, tästä vaan ei puhuta kahvipöydässä ;-)

Suhwi, sanotaanko että asutaan Rutakolla, tiedät kyllä paikkakunnan jos itse satut olemaan täältä. ;-) ei tosiaan kehtaa rampata jatkuvasti vaikka ensin oli suunnitteilla että suonensisäinen antibiootti ois jatkunu kahdesti vuorokaudessa ja oltais ajeltu vauvan kanssa nuo reissut viikon ajan iha noiden isompien lasten takia ettei olis tarvinnu sairaalassa olla erossa heistä! Mut olipa ihana yllätys kun kuultiin että lääke voidaan vaihtaa suun kautta annettavaan. :-) ja ei onneksi ole tullut vatsanväänteitä tuosta antibiootista, ilmaa kyllä tulee paljon mut onneks se ei jää suolenmutkiin! Ihanaa kyllä olla kotona. En halua edes ajatella niitä perheitä joiden lapsi joutuu olemaan sairaalassa kuukausia!
 
Hemppa Juu, taidanpa tietääkin paikan.. :) Ite oon Lapinlahelta Paisuan kylän kuppeelta lähtösin, ei ihan Rutakon vieressä mut jokseenki samalta suunnalta kuitenki.. :) Minkälaisia oireita siitä paiseesta tuli vauvelille? Oliko se ihan näkösällä vai piilossa? Aattelin vaan, ku tuolla meidän neitillä on pari haavaumaa pyllyreiän sivuilla, ettei niihin vaan sit ala kehittymään mitää paiseita tms.. o_O
 
Mitä vauvaelämää? :)
Esikoisen eskari on alkanut viikko sitten, toinen käy aamupäivisin päiväkodissa. Kuulostaa tuo Mariannun 'rytmi' hyvinkin tutulta. Vauva menee siinä samassa rytmissä mikä nyt sattuu olemaan. Onneksi vauvalla ei ole ollut mitään käninöitä ja yölläkin nukahtaa aina syömisen jälkeen. Illalla vauva nukahtaa 21-22, isommat 20.30 ja aamulla koko porukka herää seiskan aikaan. Sopii minulle tämä rytmi toistaiseksi.
Aika menee ihan hirveän nopeasti, miten tuo vauva voi olla jo lähempänä kuukautta... Arki siis rullaa meillä ihan mallikkaasti, kunhan ei stressaa hiekasta, kurasta, sekaisin olevista tavaroista ja unohtuvista asioista. Onhan tämä kovin erilaista, kuin vaikkapa yhden lapsen kanssa, jonka jokaiseen inahdukseen pystyi reagoimaan heti ja omaakin päivää suunnittelemaan päiväunien mukaan. Nyt mennään päivä (tai välillä tunti tai jopa minuutti) kerrallaan, mutta tämä on IHANAA!!! Eipä paljon ole työasiat mielessä tai ehdi muutakaan murehtimaan.
ps. Painokin on lähtenyt riittävästi nousuun pienellä.
 
Suhwi, aikas läheltä olet siis kotoisin, tiedän kyllä sitä seutua mistä olet. :)
Paise ei aiheuttanut mitään oireita, eikä voinnissa muutosta. Se mistä huomasin sen oli aikuisen ihmisen pikkurillin pään kokoinen "patti" pyllyreiän vieressä. Sitä ennen ei ollut mitään, ei siis ennakko-oireita tai muutakaan. Vauvalla aina ollut pyllyn iho siisti ja ei rikkonainen. Luojan kiitos tosiaan, paise ei ole aiheuttanut vointiin mitään muutoksia, ei kuumetta tms.. Se vaan voi olla kavalasti hengenvaarallinen jos pöpö pääsee verenkiertoon ja sitä kautta myrkytys leviää. Siksi siihen reagoidaan heti.
Luulen että teillä on kyse vain herkästä ihosta pyllyssä, tuo paise ei lähde ulkoapäin vaan sisältä päin alkaa kerryttämään "mätää" ja suurenee sieltä päin. Mutta kannattaa olla tarkkana kuitenkin.
 
Hemppa, hyvä että huomasitte paiseen ajoissa ja se hoidettiin pois! Kaikenlaista sitä voikin tulla.

Asteroidi, olen samaa mieltä, tämä on IHANAA! Tuntuu että koko ajan on kamala kiire ja kelloa vilkuilen koko ajan ja mietin että mitä pitää seuraavaksi ehtiä tekemään tai kuka viemään tai hakemaan. Eli ei todellakaan mitään leppoisaa vauvaelämää. Mutta nuo "isot" pojat hämmästyttää mua joka päivä olemalla niin ihanan reippaita ja isoja ja taitavia (ja toisaalta eilenkin sitten saivat mut hulluuden partaalle tappelemalla ihan koko ajan) ja neiti on vaan maailman suloisin...

Me ollaan ilokseni päästy kahteen yösyöttöön ja niihinkin tullut selvä rytmi. Neiti nukahtaa kasin-puoli ysin aikaan yöunille ja syö aika lailla kellontarkasti klo 02 ja 05. Ekalla syötöllä vetäsee ison satsin maitoa ja tokalla vain vähän, viime yönäkin vain 50ml, joten taidan kohta ruveta antamaan siinä kohtaa vaan tuttia, josko päästäisiin tokasta syötöstä kokonaan eroon. Aamulla herää seiskan pintaan leveästi hymyillen :). Ja kasilta vaunuihin unille ja nukkuu kolme tuntia. Loppupäivä meneekin sitten sekalaisella rytmillä, parit pidemmät unet vielä nukkuu.
 
Kantoliina on ihan ässä!
Vasta nyt jaksoin testata sidontaa ja "uskalsin" sujauttaa vauvan sinne; ensimmäinen reaktio -> kitinä, sitten asettui siihen ja nyt nukkuu :)
Kunnon päiväunet on meillä ihan luksusta!
 
Mara, minäkin oon tykänny hirveästi kantoliinasta ja selvästi poikakin, kun sinne aina nukahti. Nyt tosin jäänyt vähemmälle, kun nukkuu niin hyvin vaunuissa. Millanen liina sulla on ja mitä sidontaa oot käyttäny? Nyt ootan että saadaan Manduca päivälenkeille käyttöön, kun poika vähän kasvaa. Oon aatellut Manducan käyttöä koiran kanssa lenkeillä sitten kun jaksaa itse kannatella päätään. Tällä hetkellä ei oikein siinä viihdy, kun eihän sieltä nää tätä ihmeellistä maailmaa. :)
 
Mariannu Olikos teillä korvike käytössä? Mie jouvun antamaan korviketta tissimaidon lisäks ku ei Sintin paino oo noussu tarpeeks..Mietin vaan, että paljonko ois semmonen kiva kerta-annos? Pari tuntia sitten tissittelyn jälkeen joi vielä n.60ml korviketta päälle joten nälkä jää ainakin yhen rinnan jälkeen. Sit jos molemmista syöttää samalla kertaa, nii tuntuu että seuraavalla syönnillä on tissit niin tyhjät että varmasti nälkä jää.. :(
 
Suhwi, meidän neiti vetäsee noin 100-130ml kerralla. Ja kerralla ei välttämättä tarkoita että yhdellä hörpyllä, usein ottaa ensin noin 60ml ja sitten röyhyjen ja pienen lepohetken jälkeen loput. Välillä sitten taas ottaa koko pullon nätisti kerralla. Tuo satsi päivällä noin 2-3 tunnin välein, yöllä eka pätkä on pidempi ja sitten onkin kova nälkä. Toivottavasti teillä korvike tuo kanssa vähän pituutta yöuniin!

Korvikemerkeissä on muuten selvästi eroja, me ollaan alusta asti annettu Tuutia (ei mistään erityisestä syystä, se vaan satuttiin hyllystä ekalla kerralla nappaamaan). Tuossa jokin aika sitten meinattiin että siirrytään Nanniin, kun niissä on isoissa purkeissa se ihanan kätevä muovikierrekorkki. No, ei ollut hyvä kokeilu, kamalat mahavaivat ja vihreä kakka oli tuloksena! Ja kun siirryttiin takaisin Tuutiin, kaikki taas hyvin. Ihan outoa. Jotenkin luulisi että ovat samaa kamaa kaikki.

Mä tulin just kampaajalta, ihanaa! Tukka hyvin, kaikki hyvin :). Pojat on jo nukkumassa ja mies on nukuttamassa neitiä. Siitä on jotenkin tullut miehen homma, laittaa neidin aina yöunille. Samoin kuin kylvyt, itse en ole kertaakaan neitiä kylvettänyt. Niin se meni poikienkin kanssa.
 
meilläkin kerta-annos on suunnilleen toi 100-120ml, mutta sitten taas on hetkiä jolloin ei kelpaa kun 60-80ml ja taas tänään meni kerralla 160ml että eipä sitä oikein voi aina tietää... Tuuti on sentään suomalaista, joten sekin jo selittää eron muihin merkkeihin.

Onko täällä muita ketkä tekee soseet ite? Mä oon jo väsänny kesäkurpitsan, kukkakaalin ja parsakaalin kun niitä(kin) suomalaisena vielä kaupassa myydään...

Päivärytmityksestä täälläkin sen verran, että viimeistään klo 19 väkisinherätys jotta sitten se yö nukuttais. Usein mennään vieläkin sillä että klo 22 nukahtaa ja 2-3 heräilee syömään ja toisella kerralla klo 5-6 vaihdan vaipan ja syötän ja unet jatkuu sinne 8-9. Esikoinen yleensä heräilee 7 aikaan ja meillä on kahdesti viikossa iltapäiväkerho, että ei mitään rumbaa sen puolesta.
 
Suhwi: antaisin vauvalle lisämaitoa niin paljon kuin hän vaan syö. Näin muakin Kättäriltä ohjeistettiin, kun pojan paino alussa vain laski (matalimmillaan pojan paino oli 4020 g) Yllätyin sillon, kun kuulin, että reilun viikon ikänen vauva voi syödä sen 80-120 ml korviketta kerralla tissittelyn jälkeenkin.
 
mohomaha, mä teen soseet alkuun itse, kuten pojillekin. Me aloitetaan bataatilla (jota ei taida kotimaisena löytyä...) ja siitä sitten seuraavaksi kukkakaali, parsakaali, kesäkurpitsa, peruna ja porkkana. Ja olipa hei tosi hyvä ajatus tehdä noita soseita jo nyt, kun todellakin saa kotimaisia kasviksia! Taidanpa tehdä saman.
 
Pippinen, meillä on Kimperin trikooliina ja olen käyttänyt tuota perus-kietaisuristisidontaa.
http://www.kantoliinayhdistys.fi/apua-kantamiseen/sidontaohjeita/

Mietin vaan, että onko tuohon sidontaan jotain ergonomiaohjeita, et voiko sen tehdä vauvan kannalta väärin?? Mietin esim. Mistä tietää, että jalat on oikein ja niska oikein tuettu?? Eikös vauva kuitenkin "ilmoita" jos asento tuntuu epämukavalta? Oon vielä vähän epävarma näistä...

Ja sitten toinen juttu! Onko teidän vauvat ns. ähisijöitä? :D kun tää meidän neiti aloittaa aina aamusta klo 4-8 kauheen ähinän ja rohinan kuin pieni possu. Mä luulen, että se ahmii yöllä hirveetä vauhtia tissiä (kun maitoa tulee tosi paljon) ja sitten nokka ja nielu on täynnä maitoa ja maha täynnä ilmaa jota sitten röhkii ja puhisee aamuyöstä. Se kuulostaa lähinnä sellaiselta,että tuottaa vähän epämukavuutta vauvalle, mutta ei varsinaisesti kipua, sillä ei hän huuda, vaan ähkii :D
Omat yöunet on koetuksella kun ähkintä alkaa. Olen välillä ottanut pystyasentoon ja koettanut röyhtäyttää ja saattaakin hetkeksi auttaa. Päivällä ei ole mitään mahakipuja.

Taitaa tulla äitiinsä, kun on tuollainen ahmija...

Suhwi muuten:
Käytätkö imetyksessä vielä rintakumia (jostain muistan lukeneeni, että oot ainakin käyttänyt)? Kun neuvolantäti pelotteli, että maidontuotanto voi heiketä jos käyttää tissikumia. Mä käytän sitä ja viime neuvolassa (kun neiti 3,5vk) oli paino noussut aika verkkaisesti, "vaan" 20g/pv (mikä toki normaalin rajoissa vielä) ja ohjeistivat antamaan korviketta jos tuntuu, että illalla vielä nälkäinen. Nooh ei olla vielä annettu, katsotaan mitä seuraavassa neuvolassa lukemat ovat. Ihan hyvin ollaan pärjätty omallakin maidolla, tosin iltaisin tuntuu, että tissit ihan tyhjät ja vauva turhautuu kun sieltä ei irtoa mitään. Mutta aika paljon vauva vaan hengailee tissillä, ja torkkuu tuon tuosta.. Välillä ois kiva, että nää imetykset ei olis aina tämmösii "sessioita", vaan vähän tehokkaampaa toimintaa :D
 
Niin ja tosiaan tuo sosejuttu oli mahtava idea! Tosin luulen, että omat voimavarat ei vielä riitä, että jaksaisi alkaa soseita keittelemään.. :( pitää yrittää löytää jonkun sortin rytmi näihin päiviin myös eka. Nykyisin menee näin:

Yöunille klo 23-00. Herää syömään klo 3-5, sitten klo 5-6 ja sitten klo 8-9. Tosin tuossa aamusyöttöjen välillä ähkii puoliunessa... Sitten nukutaan vielä hetki ja syödään taas ja sitten klo 10-12 lähdetään ulos käyttämään koira. Vaunuissa nukutaan ehkä tunti ja sitten loppupv on tissittelyä, sylittelyä ja max puolen tunnin päikkäreitä (herää heti jos siirtää sylistä sänkyyn). Nytkin se tuossa tuhisee maitonaamaisena sylissä tyynyn päällä ja mamma on "motissa" sohvalla. Onneks on tää tabletti :D no mutta, mikäs tässä istuessa ja pikkumimmin uni-ilmeitä katsellessa, tää in sitä kaipaamani downshiftausta ja pakoa työelämästä <3
 
Ja vielä minä täällä!
No onhan tuolla kantoliinayhdistyksen sivuilla tuosta ergonomia-asiastakin juttua.. Vois ottaa välillä silmän käteen ja tutkia, eikä aina hutkia! :D
 
Mara Meitin neiti on kans melkonen possu, varsinkin yöllä.. :) Kurnuttaa ja röhisee mut ei herää kuitenkaan (paitsi sitten ku tutti tippuu suusta) :) Mie oon aatellu, että se röhinä kuuluu kurkunpäästä ku muistelen jostain lukeneeni että se on vauvoilla pehmee ihan luonnostaan.. Juu, kyl myö ruokailtiin ensimmäiset viikot rintakumin avustuksella ku ei ollu imuote oikein hanskassa eikä saanu siis kunnolla otetta rinnasta. Sain imetyspolilta hyviä vinkkejä imetyksen suhteen ja ku tyttö oli jotain kolme vko jätettiin kumi pois kokonaan. Kyllähän se maitomäärään saattaa vaikuttaa kun rinta/nänni ei saa samanlaista ärsykettä kuin ilman rintakumia imetettäessä. Mulla on nyt ihan muista syistä lähteny maitomäärä laskuun ja annetaan välillä korviketta täydennykseks. Jos ongelmana on ettei vauva saa kunnolla otetta rinnasta, nii kannattaa vajuuttaa rintaa lypsämällä tai sit antaa vauvan imeä ensin kumin avulla pahimman nälän pois ja sit kun rinta on pehmee, nipistää rintaa pienemmäks vauvan suun suuntaisesti ja törkkää nännin suuhun.. :) Silleen meillä harjoteltiin :)
 
Takaisin
Top