Vauva ja talous

Aakkoset

Asioista perillä oleva
Kesäkuiset 2023
Heinäkuiset 2023
Aloin tässä pohtimaan kuinka olette alkaneet järjestelemään omaa taloutta vauvan tuloa ajatellen?
Olemme puolison kanssa hyvin innokkaita säästäjiä ja keskustelemme paljon rahasta ja taloudesta.

Itse aloin säästämään maha-asukille kuukausittain 100€ plussattuani erillisellle tilille. Toki 100€/kk ei riitä kaikkiin tarvikkeisiin, mutta ainakin olen aloittanut jatkuvan säästämisen. Nostan määrää, kun raskaus on edennyt pidemmälle.

Olen myös listannut tarvittavia asioita ja niiden hintoja (uutena). Laskujeni mukaan perus hankintoihin menisi n. 2000€, jos siis kaiken ostaisi uutena. Toki riippuen mitä hankkii ja millä hinnalla nostaa tai laskee tuota arviota.

Mutta itseäni alkoi kyllä ahdistamaan tulevat menot ja vanhempainvapaalle siirtyessä laskevat tulot näin elinkustannusten noustessa.

Millaisia ajatuksia teillä on, vinkkejä budjetointiin?
 
Todella hyvää pohdintaa!

Meillä on perustettu raskauden alettua tulokkaalle säästötili, jonne on kertynyt jo mukava potti. Itsellä ei ole säännöllisiä tuloja (opiskelen) mutta olen aina ollut äärimmäisen pienimenoinen, kuten on miehenikin.

Kirpparit ja toripistefi on meidän hankintojen pääkanava. Paljon saadaan kierrätettynä. Ja isäni kunnosti meille antiikkisen sairaalasängyn vauvasängyksi, joten uutena hankitaan ainoastaan turvaistuin.

Hoitopöydän rakennan itse kierrätysmateriaaleista.

Säästämme talonrakennusprojektia varten myös, joten vauva-arki tulee olemaan niukkuuden aikaa. En kuitenkaan aio kieltää itseltäni pieniä heräteostoksia ja hömppää. :)
 
Kiva kuulla teidän säästämisestä. Ihanaa, että isäsi on kunnostanut vauvalle sängyn. On varmasti upea!

Talonrakennusprojekti on kyllä erinomainen motivaattori säästämiseen. Itse sain kesällä ASP-tilin täyteen. Kuumeisesti etsin asuntoa, kunnes korot alkoivat nousemaan. Päätimme siirtää isomman asunnon ostamista tulevaisuuteen. Joka tuntuu nyt erittäin hyvältä ajatukselta.

Näin saan laitettua hyviä summia säästöön kuukausittain. Sillä opiskelen itse yamk tutkintoa työn ohessa. Toiveena olisi olla opintovapaalla joko samaan aikaa vanhempainvapaalla. Mikäli niiden päivien kanssa pystyy oikeasti pelaamaan. Sillä saisin pidennettyä kotona olemista ja saisin uuden tutkinnon alle. Jolloin voisin vaihtaa työpaikkaa.

Sallin itselleni myös pienet heräteostokset, siksi mielelläni lasken budgettia yläkanttiin. Näin voin antaa itselleni vapauden ostella vähän turhaakin 😊
 
Täällä on aloitettu ajatuksen tasolla säästösuunnitelmat. Eli jos/kun varmistuu ultrassa, että tuolla tosiaan jotain kasvaa, niin alan laittaa 100€ palkasta säästöön. Mutta on tullut myös huomattua, että kaikkea en voi ostaa uutena ja paljon tulee sellaista "turhaa" karsittua pois ja on ostettava vain välttämättömät asiat. Kumppani vielä opiskelee, niin hänen rahoistaan ei varmaan paljon säästellä.
 
Kiva kuulla teidän säästämisestä. Ihanaa, että isäsi on kunnostanut vauvalle sängyn. On varmasti upea!

Talonrakennusprojekti on kyllä erinomainen motivaattori säästämiseen. Itse sain kesällä ASP-tilin täyteen. Kuumeisesti etsin asuntoa, kunnes korot alkoivat nousemaan. Päätimme siirtää isomman asunnon ostamista tulevaisuuteen. Joka tuntuu nyt erittäin hyvältä ajatukselta.

Näin saan laitettua hyviä summia säästöön kuukausittain. Sillä opiskelen itse yamk tutkintoa työn ohessa. Toiveena olisi olla opintovapaalla joko samaan aikaa vanhempainvapaalla. Mikäli niiden päivien kanssa pystyy oikeasti pelaamaan. Sillä saisin pidennettyä kotona olemista ja saisin uuden tutkinnon alle. Jolloin voisin vaihtaa työpaikkaa.

Sallin itselleni myös pienet heräteostokset, siksi mielelläni lasken budgettia yläkanttiin. Näin voin antaa itselleni vapauden ostella vähän turhaakin 😊
Meillä miehellä on jo ASP-tili täynnä, joten siksi meillä melko rentoa tuo säästäminen. Tietty, mitä isompi potti, sitä mukavampi on rakentaa taloa, kun saa juuri haluamanlaisensa. Mutta koko projekti aikaisintaan edessä neljän vuoden päästä. Ehdin itsekin sitten takaisin työelämään ja kassaa kartuttamaan. :)

Itsekin hommailen tässä päättötyötä keväällä. Vauva tulee ihan täydelliseen saumaan, koska olin ajatellut pitää hieman luovaa taukoa opintojen päätyttyä! :D

Kolmas tutkinto siis meneillään. Laajennan uravaihtoehtojani. Välissä aina tullut tehtyä pätkätöitä. Olisi kiva saada ihan ura, vaikka sitten yrittäjänä. Tulevaisuus vielä auki. Nyt mennään vauva kerrallaan. :D
 
Ai niin, lisäksi meillä on paljon turhaa huonekalua ynnä muuta tavaraa nyt myynnissä nettikirppareilla. Etenkin nuorempana hamstrattu Lundia on ihan myyntikelpoista.

Lisäksi olen onnekkaana löytänyt dyykkaamalla mm. täyspuisen syöttötuolin, joka sopii yhteen meidän olemassaolevan kuuden hengen ruokailuryhmän kanssa täydellisesti. (Joka sekin on saatu kierrätettynä lapsuudenkodista.)

Vielä on etsinnässä kiva kantoliina käytettynä. Olen varreltani hoikka, kuten on puolisokin, joten tarvitsemme vähän lyhkäisemmän version kuin mitä on monesti myynnissä.
 
Meillä miehellä on jo ASP-tili täynnä, joten siksi meillä melko rentoa tuo säästäminen. Tietty, mitä isompi potti, sitä mukavampi on rakentaa taloa, kun saa juuri haluamanlaisensa. Mutta koko projekti aikaisintaan edessä neljän vuoden päästä. Ehdin itsekin sitten takaisin työelämään ja kassaa kartuttamaan. :)

Itsekin hommailen tässä päättötyötä keväällä. Vauva tulee ihan täydelliseen saumaan, koska olin ajatellut pitää hieman luovaa taukoa opintojen päätyttyä! :D

Kolmas tutkinto siis meneillään. Laajennan uravaihtoehtojani. Välissä aina tullut tehtyä pätkätöitä. Olisi kiva saada ihan ura, vaikka sitten yrittäjänä. Tulevaisuus vielä auki. Nyt mennään vauva kerrallaan. :D

Itse koen, että säästämisen ydin, kun pystyy toteuttamaan pitkäaikaisia unelmia. Onneksi aina voi kartuttaa kassaa, koskaan ei ole liian myöhäistä!

Vauva tulee kyllä hyvään saumaan! Tsemppiä päättötyön kanssa, siinä on kyllä oma urakkansa.

Tuskin monella on ura täysin suunniteltuna, itse juuri toivon lisäkoulutuksen antavan paremmat mahdollisuudet löytää itselle mielekkäämpää työtä.

En ole vielä uskaltanut alkaa etsimään maha-asukille mitään. Katsellaan sitten rakenneultran jälkeen 😊
 
Muokattu viimeksi:
Meillä mies on ollut työelämässä nyt muutaman vuoden, kun itse valmistuin vasta keväällä. Mies ostikin meille asunnon, jonka olemme remontoineet kokonaisuudessaan. Minä olen juuri saanut asp-tilin täyteen joten sillä lainalla rahoitetaan sitten seuraavaa asuntoa, nykyinen kaksio jäänee lähivuosina pieneksi. Nyt voisikin olla hyvinkin ajankohtaista alkaa säästää vauvan tarvikkeisiin, kun loputkin remonttikulut alkaa olla maksettu.
 
Mies on hyvin tarkka rahan suhteen, itse olen aina ollut hieman hövelimpi. Olen nyt kuitenkin ollut joidenkin vuosien ajan kiinnostunut minimalismista. Pyrkimys vähempään tavaramaarään, maltilliseen kulutukseen ja ekologisiin valintoihin on johtanut siihen että ostokset ovat nykyään aikaisempaa harkitumpia ja vähäisempiä, ostan vain tarpeeseen. Tienaamme molemmat melko hyvin ja kun menot ovat pienet eikä rahaa mene turhuuteen, saanemme kyllä vauvakustannukset hyvin hoidettua.
 
Itseäni on välillä mietityttänyt merkittävä tulotason lasku vanhempainvapaille jäädessä, erityisesti kun tarkoitus olisi olla lapsen kanssa kotona jopa pari vuotta. Mutta niinhän sitä sanotaan että ei ne suuret tulot vaan ne pienet menot.
 
Palaan myöhemmin asiaan, mutta kun nyt tuli mieleen, pitää kirjoittaa ylös. Puoliso kuuntelee podcasteja ja sellaisen podin kuin Taloudellinen mielenrauha -jaksoissa on paljon äitiyteen liittyviä jaksoja!
 
@Kirpakka me myös asumme puolisoni omistamassa asunnossa. Seuraavan ostamme puoliksi. Meillä on myös ihan hyvät tulot ja säästämme suuren osan tuloistamme tulevaisuutta varten.

Minulla on tapana säästää useammalle tilille ja lisäksi sijoitan erilliselle palvelimelle kuukausittain. Tällä tavalla pystyn seuraamaan paremmin tavoitteiden saavuttamista. Ehkä haluan säästää mahdollisimman paljon, sillä meillä ei oikeastaan ole tarvetta tehdä muita hankintoja kuin sitten aikanaan maha-asukille tarvittavat asiat

@Onda olen kuunnellut kyseistä podcastia aikoinaan. Heillä onkin paljon hyviä jaksoja! 😊
 
Selvitin vasta nyt minkälaisissa summissa vanhempainrahat liikkuu. Tiesin toki, että tulot tulee tippumaan vanhempainvapaiden aikana, mutta pakko myöntää, ettei käynyt pienessä mielessäkään, että ne on noin pienet 😬 Toi tuntui jotenkin uskomattomalta, että todella merkittävä osa tuloista leikataan pois ja pitäisi sit pärjätä, vaikka samallahan perheen pääluku kasvaa ja menot vain kasvaa...
 
Me myös tässä laskeskeltiin kelan sivuilta ja vertailtiin molempien vanhempainrahoja. Jos puoliso jäisi pidemmäksi aikaa kotiin menettäisimme kuukausittain huomattavasti enemmän rahaa kuin minun ollessa kotona pidempään. Joten kyllä se vaikuttaa meidän päätökseen, että minä olen kotona pidempään.

Ajatuksena olisi jatkaa siitä opintovapaalle aikuiskoulutuksen tuella. Mikäli työnantaja myöntää opintovapaata ja saisin tuen. Näin saisimme pidettyä pienen kotona mahdollisimman kauan ja tulot ei nyt ihan älyttömästi tippuisi palkkatuloistani. Itse en haluaisi laittaa alle 2-vuotiasta hoitoon.

Itse alan nyt säästämään nimenomaan tulevia vapaita varten, jotta ei tarvitsisi rahasta stressata. Sillä, jos en saisi opintovapaata, niin tekisimme lyhyempää työaikaa. Joka tiputtaa myös tulojamme.
 
Meillä sekä minä että mies tienataan aika identtisesti, joten ei jouduta pohtimaan talouden näkökulmasta vanhempainvapaiden jakautumista. Mutta jos tuloissa on eroa, niin oikeasti vaikutus voi olla sen verran suuri, että hyvin ymmärrän, että vapaiden jakautumista pohtiessa toi seikka vaikuttaa!
 
Muistaakseni menetettäisiin n. 200€/kk, joka ei ole kauheasti. Mutta on selvää rahaa. Vaakakupissa painaa myös omat yamk opinnot, joita haluaisin jatkaa osittain vanhenpainvapaalla, sekä oma tyytymättömyys nykyiseen työhön. En jaksa lähteä vaihtamaan nyt työpaikkaa (olen virassa) ja opinnot kesken. Joten haluan hakea töitä, kun pääsen hakemaan opintojeni suuntaista työtä. Puolisoni taas rakastaa omaa työtään ja ei haluaisi olla sieltä kauheasti poissa. Joten kaikki asiat huomioiden, niin tämä olisi molempia tyydyttävä ratkaisu.
 
Meillä tilanne on se, että puoliso on yrittäjä. Mä tienaan selvästi enemmän (viime vuonna mulla yli 70k€/v vs puolisolla alle 50k€/v), mutta yrittäjän on vaikeampi ilmoittaa, että jää puoleksi vuodeksi kotiin, ilman että yrityksen toiminnot ei jäis tekemättä. Tätä meillä pohditaan. Ja laskettiin, että puolison tuet taisi olla noin puolet omistani, koska yrittäjän tuet perustuu YELiin eikä palkkaan. Pitää sit laskea, mikä on kannattava yel-osuus versus tuet, eikä tiedetä lasketaanko pääomatuloja mukaan jne. Ei ihan helppoja. Opiskelijana oli helpompaa, ku tuet kasvo, ku hyppäs opintotuelta äitiyspäivärahalle 😄 ekaks mulla tippuu noin kolmanneksen (veroprosentti vaikuttaa kivasti) ja korotuksen jälkeen tipahtaa vielä vajaa kolmannes pois. Kotihoidon tuella sit ollaankin joissakin satasissa, tonniin ei tainnut päästä kuussa - mun mielestä myös mulla, mutta puolisolla ainakin.

Halutaan kyllä, että puoliso pitää kanssa omaa osaansa kotona, oli esikoisenkin kanssa kolme kuukautta. Siinä on tietysti se, että tuet on jaettu ja tietysti halutaan hyödyntää ne, mutta samalla esikoinenkin oppi ihan uusia juttuja isänsä kanssa ollessa, kuin mun. Hän alkoi kävellä rohkeammin jne. Ja tietysti se suhteen luominen molempiin vanhempiin.

Mulla taustalla on ihan se, että mä haluan saada breikin työelämästä ja siks olla mahdollisimman pitkään pois. Mä en oo pariin vuoteen saanut täysiä lomia, jos ollenkaan, ja sitä ennen yt-härdelliä, niin alkaa kaivata. Esikoinen ens vuonna kolmosella ja tykkää vielä saada seuraa, niin mukava hänenkin kannaltaan. Ilttiä ei meilläpäin enää kolmosille ole, mutta sit erilaisia kerhoja ja voidaan vaunujen kanssa yhdessä kulkea niihin, kunnes oppii reitit.

Meillä on "pöytälaatikkofirma" myös, niin katsotaan pystyiskö kotihoidontuella edistää myös sitä. Sieltä ei saa palkkaa suoraan mutta firman onkin tarkoitus olla meille enemmän "eläköitymissuunnitelma" kuin tän hetken päivätyö. Niin ehkä hetken jaksaa pienemmällä, kun turvaverkkoa on saatu taakse punottua.

Eli vaikka talous mietityttää, painaa niin moni asia vaakakupissa kanssa. Lasketaan silti, että asuntolainat saadaan maksettua ja jää rahaa ruokaan.
 
Meillä myös ehdottomasti mies käyttää hänelle kuuluvat päivät n. 3kk. Tässä pohdittu parasta ajankohtaa ja tulisiko hänen pilkkoa se pienempiin osiin.

Meillä on onneksi todella kohtuulliset lainat ja kk menot. Niin notkahdukset tuloihin vaikuttavat vain kuukausittaiseen säästämisen määrään. Meille on tärkeää, että taloudessa on liikkumavaraa, joka auttaa toteuttamaan unelmia. Ilman taloudellista stressiä.
 
Joo meilläkin tällä hetkellä on joustoa taloudessa ihan mukavasti, mutta lainan korkojen tarkistus ajoittuu suht saman kuin raskausvapaille jääminen eli korot tulevat nousemaan todella reippaasti (koska meillä Euribor 12 kk ja korko nousee 0,11%:sta jonnekin 3-4%:iin....) ja samalla laskin, että tuloihin tulee joku 700 eur notkahdus. Eli kyllä se aika ikävästi tuntuu 🙈 Normaalit elämisen kustannukset kyllä saa katettua, mutta tarvitsee vähän tarkemmin katsoa muita menoja 🙂
 
Mulla on siitä onnellinen tilanne, että vanhempainvapaan aikaiset tuloni tulevat perustumaan aikajaksoon ennen esikoisen syntymää, jolloin työpaikan vaihdoksen myötä sain aivan älyttömät bonukset ja korvaukset käyttämättä jääneistä lomista. Olen ihan hyväpalkkaisessa työssä ja toki kuukausittainen tulotaso tulee laskemaan, mutta ei onneksi kovin paljon. Nytkin sain joulubonuksen, jonka laitoin säästötilille. Yritän säästää rahaa niin paljon kuin mahdollista nyt kun saan vielä normaalia palkkaa - onneksi työnantaja maksaa myös palkan äitiysloman ekalta kolmelta kuukaudelta.

Esikoisen kanssa kotona ollessani loppukuukausina alkoi kyllä tehdä jo oikeasti tiukkaa, etenkin kun taloyhtiössä päätettiin kerätä ylimääräisiä vastikkeita ja asuntolainan kk-korkokin nousi n. 100 eurosta 700 euroon. En tuolloin ollut säästänyt rahaa lähes ollenkaan, mitä kaduin älyttömästi. Siitä siis oppineena elän tällä hetkellä todella nuukasti, jotta ei sitten vanhempainvapaan aikana tarvitse huolehtia. Onneksi puoliso tienaa myös ihan hyvin, ja osallistuu mielellään kaikkiin hankintoihin ja kuluihin.
 
Takaisin
Top