Vauva ja elukat

Murmeliini90

Murmeliini90

Sanaisen arkkunsa ammentaja
Mua kiinnostaisi tietää, miten elukat on suhtautunut vauvaan& toisin päin. Huomaan, että täällä aika monella on esim koiria..Ootteko jotenkin kouluttanu&miten, miten annatte niitten kanssakäydä yms.?

Meillä koira ei todellakaan ollu mikään lapsrakas ja on arka vieraita kohtaan. Siks vähän jännitti ja mietin, millainen koulutus tulee.. Mut ensi hetkestä lähtien se kohteli todella nätisti tyttöä ja haluu olla aina mukana hoitamassa ja käy nuolemassa sitä kun silmä välttää. Hyvä vastustuskyky tulee.. :D Mut iloksi ja hämmästykseksi omassa vauvassa ei siis ollut mitään ongelmaa koiralle. Ennemminkin se yrittää lohduttaa ja auttaa, jos toinen huutaa. Mm tuomalla omia lelujaan/luitaan. :)

Tyttö taas reagoi siihen päivä päivältä enemmän. Välillä sillä on semmoinen yäks-ilme, jos märkä suukko osuu naamaan.. Nyt kun se tarttuu asioihin, on koirankin turkissa kiinni ja "silittäminen" on kuonoon hakkaamista. Uskomattoman pitkämielinen koira on!

Kissat meillä pitää kunnioittavaa välimatkaa. Ovat jonossa kerjäämässä maitoa ruoka-aikaan, mutta muuten eivät kauheasti välitä. Raivareita lähtevät pakoon mahdollisimman kauas. ;)
 
Tämä onkin hyvä ja meikäläiselle läheinen aihe! Meillä on kaksi metsästyskoiraa jotka viettää päivänsä ulkona tarhassa/kopissa ja illaksi/yöksi ne otetaan sisälle (lajitoverinsa ovat pääsääntöisesti ulkona 24/7 mutta me ollaankin haluttu näistä ihmisrakkaita perheenjäseniä ja ollaan siinä onnistuttukin hyvin). Vanhempi on nuoremman äiti, nuorempi on nyt 10 kk ikäinen eli vähän pentu vielä. Molemmat ovat todella lempeitä ja sosiaalisia tapauksia, vanhempi tosin on niin kovapäinen että tuolla ulkosalla on joskus vähän haasteellista toimia sen kanssa. Sisällä se sitten onkin niin laiska ja mukavuudenhaluinen että välillä ihan naurattaa.

Koirat sai varovasti tutustua vauvaan heti samana iltana kun tultiin kotiin sairaalasta. Ajateltiin ettei siitä sitten tule niille mitään kummajaista tai "mörköä". Ensimmäisenä iltana olivat ihmeissään mutta heti seuraavana päivänä oltiin jo ihan vanhoja tuttuja :) Vanhempi koirista on ollut koko ajan melko välinpitämätön poikaa kohtaan, joskus käy tervehtimässä pikaisesti tai saattaa mennä meidän sängylle pojan viereen makaamaan ja "vahtimaan". Nuorempi haluaisi osallistua enemmänkin pojan hoitamiseen ja joskus pitää vähän hillitä sen intoa, kun tuppaa nuolemaan käsiä ja naamaa liiankin kanssa. Tämä samainen tapaus on niin onnellinen kaikesta mahdollisesta huomiosta, että on aivan haltioitunut siitäkin kun poika tarttuu poskikarvoista tai huulesta kiinni ja vetää kaikilla voimilla :)

Luulen että tästä nuoremmasta poika saa vielä hyvän kaverin, mutta tuo vanhempi rouva voi olla vähän haasteellisempi tapaus. Varsinkin sitten kun poika alkaa liikkua, täytyy olla tarkkana ettei mene koirien reviirille tai retuuttamaan kun nukkuvat. Koirat voi kuitenkin olla arvaamattomia vaikka olisivat kuinka lempeitä ja kilttejä tahansa. Varmasti siis ajan saatossa tulee haasteellisia tilanteita, mutta kunhan sekä koirat että poika oppivat toistensa "rajat" niin varmasti kaikki sujuu ihan hyvin. Ja todellakin, sitä vastustuskykyä kyllä tulee kun mönkii tuolla lattialla koirien seassa. Ollaan parhaamme mukaan pyritty estämään jos koirat intoutuu nuolemaan pojan suuta, siinä on oikeastaan meidän ainoa "sääntö" tällä hetkellä.

Olen iloinen että poika pääsee kasvamaan noiden karvaisten kavereiden kanssa, tuskinpa hänestä sitten ainakaan tulee koirakammoista kuten itse olen ollut siihen asti kun tuo vanhempi koira tuli meille pentuna jokunen vuosi sitten.
 
Meilla ei ole elaimia, mutta jouluna olimme pojan mummilassa ja siella on yorkshire-terrieri, joka on aivan kamalan vouhottava ja vilkas tapaus vaikka onkin jo muutaman vuoden vanha. Tuo koira ei ollut ilmeisesti tottunut vauvoihin tai pieniin lapsiin. Oli miltei koko ajan pojan kimpussa, nuoli naamaa ja korvia. Jos jollakin oli poika sylissa niin se hyppasi sohvalle ja koitti tyrkata itsensa samaan syliin. Ja repi vauvalta villasukan jalasta aina kun silma valtti, ja lahti juoksemaan jonnekkin eika antanut sukkaa takaisin ilman aanenkorotusta.
Tuo koira oli kauhean mustasukkainen aidistani eli pojan mummosta. Mummon ei kestanyt edes puhua pojalle leperrellen ilman etta se terrieri tuli siihen nokkimaan.
Meille ei tule koiraa eika kissaa. Mies on samaa mielta. Tykkaamme kylla elaimista, mutta emme halua omaa lemmikkia.
 
Unohdin sanoa, että koiramme on 2,5 v, vähän höselö.. Ja omaa voimakkaan paimennusvietin, jonka kanssa on varmasti tekemistä, kun tyttö oppii kävelemään (lue: juoksemaan).
Varmaan eläimetkin osaa aistia, että kyseessä on 'pentu', ja se saa anteeksi paljon. On ne fiksuja. :)
Me ollaan välillä lirissä kissojen kanssa, kun ne on niin jästipäitä, mutta vannotin miestä ottamaan enemmän vastuuta niistä & tuhoistaan, jotta saisivat jäädä. Katsotaan.. Kiltisti se raskausaikani siivos kissanvessaa, mut synnäriltä palattua mä sain kestokunnian siirtyä lapion varteen.
 
Meillä on 3v paimenmix täällä kotona, ei oo ottanu tulokkaaseen paljon kantaa :) Ei oikeen höösätessään osaa varoa, joten en uskalla pitää poikaa lattialla ilman että olen vieressä. Vasta muistaakseni pojan ollessa n2,5kk alkoi reagoida niin, että meidän tullessa kotiin (on äitin tyttö ;) ) kävi myös poikaa tervehtimässä ja jonkun vieraan mennessä pojan lähelle työntyy väliin. Ei onneksi ole millään tavalla agressiivinen ja tulee todella hyvin juttuun siskon 3v pojan kanssa, joten voisi olettaa ettei ongelmia ole myöhemminkään :) Toki minä olen sitä mieltä, että poikaa koulutetaan ennemmin kuin koiraa, Ja jos jostain syystä ei saadakkaan lapsia tulemaan keskenään toimeen, ei neiti lähde enää kiertoon vaan me mennään suoraan ell... Siihen en kuitenkaan haluaisi päätyä :P
 
Meilläkin riittää nelijalkaisia, talossa on kolme metsästyskoiraa joista yksi alle vuoden ja kaksi muutaman vuoden ikäisiä. Kaikki ovat kaikki sosiaalisia, ns. perhekoiraksi sopivia rotuja ja saaneet lapsikosketusta pennusta asti, joten erityisen huolissamme emme olleet sopeutumisesta, mutta silti on ollut tosi huojentavaa, että kaikki on mennyt hyvin. Koirat tuntuvat tajuavan, että kyseessä on ihminen, mutta eivät ole vielä erityisen kiinnostuneita noin muuten, lähinnä aina nuuhkaisevat ohimennessään ja pojan itkiessä tulevat hätiin tai jos en itse ole juuri vieressä, ilmoittamaan mulle :) Poikakaan ei ole vielä osoittanut suurta kiinnostusta koiria kohtaan, vasta nyt on ruvennut selvästi välillä niitä katselemaan ja joskus naureskelemaan.

Meilläkin on suulle pussaaminen kielletty, muuten saavat jo nuuhkia aika vapaasti poikaa, tosin suoraan ulkoilun jälkeen en anna mennä ihan iholle (tuo yksikin innoissaan järsi löytämäänsä hiirenraatoa ulkona tässä joku päivä :sick006). Aluksi en antanut mennä ihan naamaa nuuhkimaan, vaan saivat aloittaa jalkopäästä :) Raskaana ollessani lopetimme myös koirien päästämisen makuuhuoneeseen, jossa vauvakin nyt nukkuu, ovat sopeutuneet siihen ihan hyvin vaikka rakastivat sängyssä makaamista.

Sosiaaliselta kannalta ei huolia ole siis ollut, mutta käytännön järjestelyjen kannalta taas on ollut jonkin verran asioita, mitä on pitänyt huomioida: vaikka koirat ovat kilttejä, ovat ne sen verran vilkkaita, että helposti sohaisevat tassulla innostuessaan. Lenkittäminen on myös oma numeronsa, mies on ottanut tästä päävastuun mutta minäkin käytän nuo melkein joka päivä miehen ollessa töissä. Otan vain yhden koiran mukaan kerrallaan, joten siinähän sen päivän saa kulumaan kun kaikki kolme vie...

En mä silti noita vaihtaisi mihinkään. Vaikka tekemistä ja vastuuta riittää, niin kyllä elukat ja niiden kanssa harrastaminen ovat mulle myös melkoinen henkireikä; luulen, että raskausaikanakin vointi pysyi niin hyvänä isoksi osaksi sen takia, että noiden kanssa tuli liikuttua ihan loppuun saakka. Mua on joskus huvittanut, että tuttavapiirissä on jokaisen koiran hankkimisen kohdalla kuullut kommentteja siitä, että se on sitten tosi paljon vastuuta ja oletteko ihan varmoja jne. (eihän sitä aikuinen ihminen pysty tällaisia asioita itse arvioimaan); ilmeisesti lapsi ei tuo tullessaan vastuuta, koska sitä ei kyseenalaistanut kukaan :p
 
Herne, sopiiko kysyä (ihan mielenkiinnosta vaan :) ) että minkä rotuisia teidän koirat on, kun ovat metsästyskoiria? Meillä on jämtlanninpystykorvia eli hirvikoiria.
 
Henu: vanhemmat koirat ovat lk saksanseisojia ja nuorin harmaa norjanhirvikoira. Seisojien kanssa puuhataan molemmat, norjalainen taas on enemmän miehen hirvikaveriksi. Siitä on kyllä tullut vähän vahingossa myös aika paljon äidin tyttö, kun olen ollut enemmän kotona äippärin myötä :)
 
meillä on kääpiömäyräkoira, joka on jo lasten kanssa konkari, eli eipä ole lotkauttanut korvaansakaan uudesta vauvasta, välillä nuolaisee ohimennen varpaita tai käy nuuhkaisemassa tms.
tosin meidän suurin huolenaihe tällä hetkellä on esikoisen (2,5v) ja koiran välit - koira on tähän saakka ollut lauhkea kuin lammas ja suhtautunut kiltisti lapsiin. en ole kuullut sen juuri koskaan edes murisevan, kenellekkään. ja esikoinenkin kunnioittaa ja tykkää vauvasta, mutta purkaa sen uhmansa (ja varmaan just vauvan tulon aiheuttamat suuret tunteet) koira-parkaan, läimäyttelee ohikulkiessaan tahallaan, yrittää välillä potkia eli testaa kunnolla. mulla menee tossa kyllä raja, ei eläimiä saa läimiä, löisi mielummin vaikka mua kun koiraa jos jotain pitää lyödä.koira on tähän saakka vaihtanut häntä koipien välissä paikkaa, mutta viime viikolla se sitten otti ja puraisi kun sai tarpeekseen turhasta tönimisestä! onneksi ei ihan kamalan lujaa, mutta niin kovaa kuitenkin että käsivarressa oli neljän hampaan painaumat. Voi kriisi, mitä mä oikein niiden kanssa teen? tai lähinnä sen uhmaikäisen? mikään ei oo auttanut, ei kaunis puhe eikä tiukka. ja kun kieltää niin tottakai se yltyy. Ainoa keino minkä olen keksinyt on pitää ne mahdollisimman paljon erillään, tai siirtää vaivihkaa koiraa kun esikoisella on noita ilkivalta-puuskia....eikä missään nimessä jättää keskenään mihinkään. Mikä on hankalaa, koska koira on kuitenkin sen verran uskollinen höppänä että seuraa esikoista mielellään ja haluaa olla joka paikassa mukana. Pelottaa että siitä kehkeytyy äkäinen koira joka ei enää tykkää lapsista.
huokaus, toivottavasti menee pian ohi....:sad001
 
Meiltä löytyy kohta 6v. paimenkoirasukuinen otus kotoa. Ekasta päivästä asti saanut haistella ihmispentua ja aluksi olikin ekat päivät hösäämässä joka vaipanvaihdossa ym. mukana, jos vain suinkin oli mahdollista. Nyt on rauhoittunut eikä jaksa olla enää niin kiinnostunut. Käy nuuhkaisemassa ja nuolaisemassa kuitenkin päivittäin, kun poika häärää lattialla. Ei ole kävellyt päältä tms. eli väistää kyllä. Ei suhtaudu poikaan pelokkaasti tai aggressiivisesti.

Saa nähdä miten sitten, kun poika alkaa kontata, että yrittääkö paimentaa. Eihän vauva ihan lasia ole, kyllä se pienet tökkäisyt tassulla kestää, mutta tarkoitus ei ole, että koira alkaa pojan liikkumisia vahdata. Silmät selässä saa kyllä olla, että mitä kaksikko touhuaa. Koira on peruskoulutettu, eli koulutuskohteena meillä on mukula "ei saa vetää hännästä" ym. On kuitenkin selvää, että koiran luonnollinen reaktio kipua aihettavassa tilanteessa on näykkäisy. Kovahermoinen tuo meidän koira on, eikä helpolla tule yllätetyksi, kyllä se varmasti kuulee ja haistaa nukkuessaankin, jos poika rymistelee kohti.

Meidänkin koiralla on vielä vuosia kai sen verran edessä, että pojalle ehtisi jäädä joku muistokin koirasta. Itse olen pienestä pitäen koirista pitänyt ja koirien kanssa olenkin elellyt melkein 26 vuotta elämästäni. Joten olisi mukava, että poikakin oppisi koirista, ja ylipäätään eläimistä, tykkäämään, ja osaisi niiden kanssa olla. Mikään kettutyttöaktivisti tai penttilinkola ei pojasta tarvitse tulla, mutta sellainen terve, järkevä suhtautuminen eläimiin, luontoon ja ympäristöön olisi toivottavaa. :)
 
Muokattu viimeksi:
Meiltä löytyy kohta 6v. paimenkoirasukuinen otus kotoa. Ekasta päivästä asti saanut haistella ihmispentua ja aluksi olikin ekat päivät hösäämässä joka vaipanvaihdossa ym. mukana, jos vain suinkin oli mahdollista. Nyt on rauhoittunut eikä jaksa olla enää niin kiinnostunut. Käy nuuhkaisemassa ja nuolaisemassa kuitenkin päivittäin, kun poika häärää lattialla. Ei ole kävellyt päältä tms. eli väistää kyllä. Ei suhtaudu poikaan pelokkaasti tai aggressiivisesti.

Saa nähdä miten sitten, kun poika alkaa kontata, että yrittääkö paimentaa. Eihän vauva ihan lasia ole, kyllä se pienet tökkäisyt tassulla kestää, mutta tarkoitus ei ole, että koira alkaa pojan liikkumisia vahdata. Silmät selässä saa kyllä olla, että mitä kaksikko touhuaa. Koira on peruskoulutettu, eli koulutuskohteena meillä on mukula "ei saa vetää hännästä" ym. On kuitenkin selvää, että koiran luonnollinen reaktio kipua aihettavassa tilanteessa on näykkäisy. Kovahermoinen tuo meidän koira on, eikä helpolla tule yllätetyksi, kyllä se varmasti kuulee ja haistaa nukkuessaankin, jos poika rymistelee kohti.

Meidänkin koiralla on vielä vuosia kai sen verran edessä, että pojalle ehtisi jäädä joku muistokin koirasta. Itse olen pienestä pitäen koirista pitänyt ja koirien kanssa olenkin elellyt melkein 16 vuotta elämästäni. Joten olisi mukava, että poikakin oppisi koirista, ja ylipäätään eläimistä, tykkäämään, ja osaisi niiden kanssa olla. Mikään kettutyttöaktivisti tai penttilinkola ei pojasta tarvitse tulla, mutta sellainen terve, järkevä suhtautuminen eläimiin, luontoon ja ympäristöön olisi toivottavaa. :)
 
Meillä poika on nyt ruvennut enemmän kiinnostumaan elukoista, hän on ihastunut varsinkin nuorimpaan koiraamme. Koira auliisti antaa vastaraukkatta käymällä lipaisemassa poikaa sormista tai varpaista, kun äidin silmä välttää. Voipi vaan olla, että tulee ryppy rakkauteen, kun poika pari kertaa nappaa koiraa turkista oikein kunnolla :grin

(ja onneksi, onneksi koirat ovat kaikki niin kilttejä, että korkeintaan siirtyvät itse pois, jos joku asia ei miellytä)
 
Onneksi on tuo koira, mikä tarvittaessa toimii jätemyllynäkin :P Ei mene soseen rippeet hukkaan, kun ujuttaa ne sinne nappuloiden sekaan. Bataattimössön jämätkin näköjään kelpas :) (toivottavasti ei tuu sille vatsavaivoja)

Koiralle täytyy joku pakopaikka järjestää, että pääsee tarvittaessa pientä tutkimusmatkailijaa pakoon. Onneksi kesällä koirakin viihtyy hyvin tuossa pihalla. Hypätkööt sitten vaikka sohvalle turvaan muuten tarvittaessa :)
 
Meilläkin poika kiinnittää nyt enemmän ja enemmän huomiota koiriin. Nuorempi koirista rakastaa huomiota (kaikenlaista!) ja poika onkin saanut useaan otteeseen repiä sitä mm. poskikarvoista, silmäkulmasta, huulesta jne. ja kaupan päälle muksia pitkin kuonoa ja tämä karvainen kaveri on niin onnellinen että! Tämä kaveri tulee epäilemättä sietämään pojalta käytännössä mitä tahansa ja näistä kahdesta tulee varmasti vielä hyvät ystävät. Vanhempi rouva onkin sitten eri asia; tosi ihmisystävällinen ja suhtautuu poikaan hyvin, mutta kaipaa enemmän omaa rauhaa eikä varmastikaan tykkää jos poika roikkuu turkissa tai kaatuu päälle. Niitä kahta täytyy pitää tarkemmin silmällä sitten kun poika saa jalat (ja kädet) alleen. Ja toivoisin että poika suht nopsaan oppisi mitkä on koirien "omat paikat" ja silloin kun ne on siellä, niiden annetaan olla rauhassa.
 
Poika on tosi innoissaan nyt koirasta. Ei niin isoa mielipahaa vielä ole ollut, etteikö koiran karvainen naama ilahduttaisi :) Poika kun on lattialla ja rupeaa koiran kynsien rapse kuulumaan, niin heti pää pyörii, että missäs se koira menee. Vielä ei ole käsineen tavoitellut koiraa. Opetellaan sitä koiran koskettelua sitten vähän myöhemmin.
 
Sama täällä Brummelisa :) Meillä tosin myös halutaan koskea koiraan, ja kiljutaan riemusta, jos elukka tulee vaikka lipaisemaan varpaista. Ja parasta on, kun poika katselee koiria ja joku niistä jaksaa katsella takaisin, silloinkin kikatetaan ihan katketakseen.

(joku päivä tässä vähän hävettikin, kun poika vierasti melko tuttuja ihmisnaamoja, mutta heti kun näki koiran, muuttui ääni kellossa :laughing002)
 
Sama täällä! Oma koira on paras, tyttö nauraa vedet silmissä. Ja hakkaa kuonoo ja repii turkista ja yrittää viedä sen lelut ja luut.
Kreditit koiralle kärsivällisyydestä, hellyydestä ja tottelevaisuudesta.
Anopin koirista tyttö ei kauheena välitä, vaik niitäkin melkein viikottain näkee.
 
Nyt kun poika liikkuu vähän enemmän, täytyy kyllä antaa täälläkin pisteet koirille kärsivällisyydestä :) Aika paljon saavat kaikki koirat roikkumista osakseen, ja esim. häntiä pitäisi myös päästä maistamaan :laughing021 Silti nuo jaksavat ihan itse parkkeerata itsensä pojan lähelle ja toimia pikkupojan kiipeilypuuna :)

Jos meille toinen lapsi tulee, niin mukava tietää, että ihan turhaan asia mietitytti etukäteen. Kummasti nuo koirat vaan tietävät ja osaavat varoa poikaa. Alkuunhan nuo osoittivat hyvin vähän kiinnostusta vauvaa kohtaan, mutta pojan kasvaessa ovat vähän kerrallaan tottuneet yhteiseloon puolin ja toisin :)
 
No niin, nyt minäkin pääsen kirjoittamaan tähän ketjuun. Ukkilassa on kolme kissaa, sekä neljä kuukauden ikäistä kissanpentua. Vähän jännitti etukäteen, koska neiti ei oikein osaa olla hellä, vaan esim. mun naamaa yrittää (oman tulkintani mukaan) silittää, mutta päätyy raapimaan ja nipistelemään. Neiti olikin kissoista, etenkin pennuista varsin innoissaan, mutta kissat, ehkä viisaasti, pelkäsivät neitiä. Vauva huusi ja potki innoissaan, ja kissat juoksivat seiniä pitkin karkuun. :laughing001
 
Meidän toinen kissa on ihan hullu, tyttö taputtaa ja silittää, eli suomeksi hakkaa sitä ja repii viiksistä ja hännästä ja mukaan lähtee aina nyrkillinen karvoja. Viimeksikin siirsin tytön toiseen paikkaan, niin kissa meni sen luo ja puski ja käveli ees taas tytön eestä menettäen joka kerta vauvanyrkillisen karvoitustaan.
Mina ei jummarra. Masokistikissa????!!!
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top