Vauva-arki
- Ketjun aloittaja Leina
- Aloituspäivämäärä
Tuo itkuhomma on mulle kinkkinen. Mun johonkin äidinvaisto/herkkyys osastoon ei mene jakeluun että en voi aina absoluuttisesti lopettaa vauvan itkuja. Ja koen heti turhautumista tai epäonnistumista jos olen kaiken tehnyt ja silti vain itkee. Väsytän itseni ihan piippuun kun en osaa ottaa rennosti.
Äitiys on mun mielestä kyllä vaativin homma elämässä. Yritin kuvata kerran eräälle lapsettomalle ihmiselle mitä mulle on olla äiti. Mitä on rakastaa lastaan. Sanoin että jos pitäisi kävellä tuleen joko mun tai lapsen, kävelisin itse. Hän kiisti tämän ja sanoi että kyllä sun pitää rakastaa itseäsi ensisijaisesti jotta voit todella rakastaa lastasi. Tuossakin näkökulmassa on jotain hyvin totta.
Hoidin kerran koliikista kärsivää vauvaa. Päättymätön itku, joka alkoi aina iltaisin, oli kyllä musertava kokemus. Oli vaan hyväksyttävä se, että kun teen parhaani ja sen hetkisten voimieni mukaan, niin sen täytyy riittää.
Työssäni oon tekemisissä monenlaisista neurologisista sairauksista kärsivien lasten ja heidän perheittensä kanssa. Syitä ongelmille ei useinkaan voida sanallistaa eikä täsmentää. Oireilun kirjo on valtava eikä tutkimustieto likikään aina riitä. On tyydyttävä kompromisseihin, valittava huonoista vaihtoehdoista vähiten huono ja iloittava siitä, kun ja jos löytyy keinoja päästä eteenpäin. Yleensä vanhemmat itse ovat lähinnä totuutta jo paljon ennen eri asiantuntijoiden diagnostisia määritelmiä. Tämäkin on muuten ihan todennettu tutkimuksissa. Äidit ja isät taitavat olla lapsensa parhaita asiantuntijoita.
Lopputulemaksi näyttää myös jäävän se, että mitä paremmin vanhemmat voivat, sitä paremmin lasta voidaan auttaa.
Olen pahoillani siitä, että huomaan kirjoitteluni aiheesta "vauvan itkulle on aina jokin syy" pahoittaneen mieliä tässä keskustelussa. En tarkoittanut syyllistää tai painaa teitä äitejä, jotka yritätte auttaa itkevää vauvaanne päivästä ja yöstä toiseen. Itku jota ei saa loppumaan tai jolle ei löydä syytä, on varmasti yksi vaativimmista tilanteista johon äitinä voi joutua. Nämä pikkuihmiset on niin avuttomia ja tarvitsevia ja me äidit turhankin herkkiä syyllistämään itseämme. Kun parhaansa tekee, sen on riitettävä. Joskus parhainta tekemistä taitaa olla se, että keksii keinot auttaa ensin itseään. Ja aivan konkreettisesti jakaa hoitotaakkaa muille lähi-ihmisille/perhetyöntekijöille tmv. jos tilaisuutta on.
Hoidin kerran koliikista kärsivää vauvaa. Päättymätön itku, joka alkoi aina iltaisin, oli kyllä musertava kokemus. Oli vaan hyväksyttävä se, että kun teen parhaani ja sen hetkisten voimieni mukaan, niin sen täytyy riittää.
Työssäni oon tekemisissä monenlaisista neurologisista sairauksista kärsivien lasten ja heidän perheittensä kanssa. Syitä ongelmille ei useinkaan voida sanallistaa eikä täsmentää. Oireilun kirjo on valtava eikä tutkimustieto likikään aina riitä. On tyydyttävä kompromisseihin, valittava huonoista vaihtoehdoista vähiten huono ja iloittava siitä, kun ja jos löytyy keinoja päästä eteenpäin. Yleensä vanhemmat itse ovat lähinnä totuutta jo paljon ennen eri asiantuntijoiden diagnostisia määritelmiä. Tämäkin on muuten ihan todennettu tutkimuksissa. Äidit ja isät taitavat olla lapsensa parhaita asiantuntijoita.
Lopputulemaksi näyttää myös jäävän se, että mitä paremmin vanhemmat voivat, sitä paremmin lasta voidaan auttaa.
Olen pahoillani siitä, että huomaan kirjoitteluni aiheesta "vauvan itkulle on aina jokin syy" pahoittaneen mieliä tässä keskustelussa. En tarkoittanut syyllistää tai painaa teitä äitejä, jotka yritätte auttaa itkevää vauvaanne päivästä ja yöstä toiseen. Itku jota ei saa loppumaan tai jolle ei löydä syytä, on varmasti yksi vaativimmista tilanteista johon äitinä voi joutua. Nämä pikkuihmiset on niin avuttomia ja tarvitsevia ja me äidit turhankin herkkiä syyllistämään itseämme. Kun parhaansa tekee, sen on riitettävä. Joskus parhainta tekemistä taitaa olla se, että keksii keinot auttaa ensin itseään. Ja aivan konkreettisesti jakaa hoitotaakkaa muille lähi-ihmisille/perhetyöntekijöille tmv. jos tilaisuutta on.
Hyvin kirjoitit Kia.
Kun vuosi sitten hyssyttelimme kauan toivottua ja odotettua esikoistamme, olin niin rikki, että uskoin lapsen olleen elämämme pahin virhe. En halunnut enkä oikein uskaltanut pyytää apua, eikä sitä liiemmin kukaan tarjonnut. Mies auttoi tietysti työpäiviensä jälkeen, mutta hänkin oli väsynyt. Meillä ei todellakaan nukuttu öisin. Eikä päivisin.
Tein kaiken mahdollisen ja uskoisin, että enemmänkin. Olin valmis uskomaan vaikka maahisiin, jotta itku vaan vähenisi. Refluksi, koliikki ja kova temperamentti. Viimeisin on edelleen nähtävissä selkeästi.
Rehellisesti sanoen esikoisen vauva-aika oli yksi elämäni haastavimmista ja surullisimmista ajanjaksoista. Jos vaan olisin tiennyt silloin, että ei ole häpeä pyytää apua. Nyt ymmärrän että äitiys on vaativa homma ja on erityisen tärkeää huolehtia itsestään.
Minua auttoi silloin itkevän vauvan kanssa juuri se, että jätin hänet välillä itkemään ihan hetkeksi yksin ja menin ulos hengittämään. Lisäksi kuljeskellessani ympäri taloa vauva sylissä, juttelin usein hänelle tyyliin "äiti ymmärtää, että harmittaa, äiti tietää, että et voi muuten kertoa miltä tuntuu, itku on sun ainoa kommunikointikeino". Toi puhe auttoi mua itseäni hyväksymään ja jaksamaan tilannetta.
Ja sitten viimein noin seitsemän viikon iässä vakava poikamme hymyili ensimmäisen kerran ja valoa alkoi näkymään tunnelin päässä! Siitä se arki vaan lähti helpottamaan. Kun hän nauroi, olimme jo päässeet tunnelista ulos.
Kun vuosi sitten hyssyttelimme kauan toivottua ja odotettua esikoistamme, olin niin rikki, että uskoin lapsen olleen elämämme pahin virhe. En halunnut enkä oikein uskaltanut pyytää apua, eikä sitä liiemmin kukaan tarjonnut. Mies auttoi tietysti työpäiviensä jälkeen, mutta hänkin oli väsynyt. Meillä ei todellakaan nukuttu öisin. Eikä päivisin.
Tein kaiken mahdollisen ja uskoisin, että enemmänkin. Olin valmis uskomaan vaikka maahisiin, jotta itku vaan vähenisi. Refluksi, koliikki ja kova temperamentti. Viimeisin on edelleen nähtävissä selkeästi.
Rehellisesti sanoen esikoisen vauva-aika oli yksi elämäni haastavimmista ja surullisimmista ajanjaksoista. Jos vaan olisin tiennyt silloin, että ei ole häpeä pyytää apua. Nyt ymmärrän että äitiys on vaativa homma ja on erityisen tärkeää huolehtia itsestään.
Minua auttoi silloin itkevän vauvan kanssa juuri se, että jätin hänet välillä itkemään ihan hetkeksi yksin ja menin ulos hengittämään. Lisäksi kuljeskellessani ympäri taloa vauva sylissä, juttelin usein hänelle tyyliin "äiti ymmärtää, että harmittaa, äiti tietää, että et voi muuten kertoa miltä tuntuu, itku on sun ainoa kommunikointikeino". Toi puhe auttoi mua itseäni hyväksymään ja jaksamaan tilannetta.
Ja sitten viimein noin seitsemän viikon iässä vakava poikamme hymyili ensimmäisen kerran ja valoa alkoi näkymään tunnelin päässä! Siitä se arki vaan lähti helpottamaan. Kun hän nauroi, olimme jo päässeet tunnelista ulos.
Hepsuli
Sukkela juttelija
Ei menny isin syöttö mun osalta hyvin. Mä en vaan osannut nukkua. Olin tietysti hereillä seitsemältä kun poika ei ollut vielä herännyt..mies vei hänet sitten alas. Nukahdin mutta välillä heräsin kun hän itki ja kun he tulivat takaisin ylös minä vuotavineni tisseineni sain hetken unta ja nyt tulin itse alas. :D mutta oli mulla pari pidempää unijaksoa yöllä. Katsotaan miten ne riittää. Ja poika heräsi yöllä vain yhden kerran! Jes! Tosin lasken sen kello seitsemän yöhön..periaatteessa edelleen kaksi. Olen joutunut heräämään kolmekin kertaa yössä, ei kiva.
Hyvää isien päivää!
Hyvää isien päivää!
Äh jo kolmas pyöritty yö. Mua käytetään törkeästi hyväksi unituttina. Jos erehdyn siirtämään vauvan itsestäni kauemmaksi tai laittamaan tissin piiloon niin tytön silmät rävähtää auki ja alkaa touhottaminen ja hos en vähästä usko niin sit pikku huudot jotta otan takas tissin luo. Mä olen ollut nyt niin väsy että nukahdan heti siihen paikkaan kun tissi menee suuhun ja hetken päästä taas havahdun hereille. Ja ei se edes sit ime sitä tissiä tossa kyljellään kun vaan mutustaa, nuolee, haistelee ja maistelee. Välillä pakko nousta istualtaan syöttämään jotta vauva tajuaa oikeasti imeä rintaa. Hhoohhoijj...
Minkki, meillä oli viime yönä vähän samanlaista. Tosin poika ei pidä tissiä suussa, mutta ihan kiinni kasvoissa piti olla.
Nyt myös näköjään päikkäreille nukahtamiseen tarttee tissiä. Ensin söi itsensä täyteen. Sitten yritin nukuttaa niin ei onnistu. Lopulta luovutin ja otin tissille, otti pari imaisua ja nukahti. En haluis opettaa nukahtamaan tissille ja syliin. Mutta toisaalta, poika tulee huomenna vasta kaksi viikkoa. Ehkäpä nyt taas voisin olla miettimättä liian pitkälle.
Nyt myös näköjään päikkäreille nukahtamiseen tarttee tissiä. Ensin söi itsensä täyteen. Sitten yritin nukuttaa niin ei onnistu. Lopulta luovutin ja otin tissille, otti pari imaisua ja nukahti. En haluis opettaa nukahtamaan tissille ja syliin. Mutta toisaalta, poika tulee huomenna vasta kaksi viikkoa. Ehkäpä nyt taas voisin olla miettimättä liian pitkälle.
Nämä sanat on melkein pilkulleen samat mitä mie sanoisin nyt. Romahdan totaalisesti tääl pitkin päivää ja itken ku vauva itkee ja tunnen oloni huonoksi äidiksi joka ei vaan osaa mitään.
Triina sitä mäkin yritän itselle muistuttaa että se on niin pieni vielä, kyllä mä nyt kokemuksesta tiedän että tää on vain hetkellistä tää tissille nukahtelu yms. On se vaan vähän rasittavaa kun monesti herään yöllä siihen että käsi on niin pahassa asennossa että on puutumut kokonaan tai että selkä ihan tajuttoman kipeä kyljellään ollessa mutta likka ei salli mun kääntyä selälleen. Kiva olis nukkua muutama tunti silleen ettei pelkää jokaikistä liikettään (että vauvaa herää tai huitasen sitä tai rusennan sen alleni). Tiedän jos onnistuisin saamaan vauvan nukahtamaan kauemmas tai vaikka äippälaatikkoon niin se varmaan nukkuis pidempään kerralla kun ei tissiherkut tuoksuisi nenään koko ajan.
Meidän poika on nyt useamman vuorokauden nukkunut päivät ja valvonut yöt. Ei se edes huuda tai vaadi jatkuvasti tissiä, mutta valvoo ja höseltää.. Viime yönäkin valvottiin 2-5.30 kunnes mies lähti vauvan kans olkkariin, että minäkin sain hetken nukuttua. Kiva isänpäivän herätys miehellekin.. Ei ihan toteutunut mun suunnitelma, että mies sais nukkua niin pitkään kuin haluaa.
Tähän mennessä vauva on ollut tosi rauhallinen ja tyytyväinen, tänään kolmeviikkoinen. Huomenna mies palaa töihin isyyslomalta. Arki on mennyt pyykki- ja tiskihuoltoa tehden, syöden ja imettäen, vaippaa vaihtaen ja nukkuen. Välillä käydään kävelyllä, omassa pihassa tai kaupassa. Kotona ollaan enimmäkseen oltu ja tullaan varmaan olemaankin ennen kuin muodostuu rytmiä. Yöt menee aika hyvin muutamalla syötöllä vauva kiinni kyljessä, ensimmäisen unipätkän nukkuu pinniksessä.
Meillä vauva nukkuu pinkiksessä tai vaunuissa, mikä on toisaalta kyllä aika vapauttavaa. Tarkoittaahan se sitä, että aina pitää nousta ylös sängystä ja heräytyä syötöllä ja tutille, mutta tää kun on lyhyt vaihe elämästä.
En oo viereen uskaltanut ottaa. Kokeiltiin kyllä mutta meikällä kun ei meinaa vieläkään kovin smoothia olla tää mun kääntyily sängyssä. Kylki-imetys on kyl aika jees, mutta ei ole musta kovin käytännöllinen tyyli (vielä). Kunhan sitä on normaali oma itsensä fyysisen kunnon puolesta.
Viime yönä sain "omaa aikaa", ja nukuin 5,5h yhteen putkeen toisessa huoneessa, mies hoiti vauvaa. <3 siihen päälle vielä pari tuntia lisää niin olin kuin uudestisyntynyt.
En oo viereen uskaltanut ottaa. Kokeiltiin kyllä mutta meikällä kun ei meinaa vieläkään kovin smoothia olla tää mun kääntyily sängyssä. Kylki-imetys on kyl aika jees, mutta ei ole musta kovin käytännöllinen tyyli (vielä). Kunhan sitä on normaali oma itsensä fyysisen kunnon puolesta.
Viime yönä sain "omaa aikaa", ja nukuin 5,5h yhteen putkeen toisessa huoneessa, mies hoiti vauvaa. <3 siihen päälle vielä pari tuntia lisää niin olin kuin uudestisyntynyt.
Mä vaan ihmettelen onko mun poika jotenkin erilainen, hän herää useimmiten parin tunnin välein syömään. Täällä monilla vauvat nukkuu tuntikausia kerralla näköjään. Meillä alusta asti äm ja korvike, nyt melkein pelkästään korvike enää kun imetys ei missään vaiheessa lähtenyt onnistumaan.
Meillä syödään iltaisin noin koko ajan. 8-18 välillä poika syö kolmen tunnin välein suunnilleen, mutta sitten 18-22 syö jatkuvasti. Ehkä tuurilla voi tunnin tauko olla. Kun on tarpeeksi tankannut, sammuu kuin saunalyhty ja yö menee sitten 4-5h unipätkissä.
Tää illan imetysmaratooni on nyt vielä ihan kevyttä, mutta en varmaan jaksaisi jos en tietäisi, ettei tätä ihan tolkuttoman pitkää jatku.
Tää illan imetysmaratooni on nyt vielä ihan kevyttä, mutta en varmaan jaksaisi jos en tietäisi, ettei tätä ihan tolkuttoman pitkää jatku.