Vauva-arki

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Leina
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Voi apua kuinka paljon tissit voi kasvaa yön aikana! Ihmettelin yöllä, kun oli kuumeinen olo ja aamulla heräsin kahden melonin kanssa.

Meillä poika nukkuu neljän tunnin pätkiä ja loput ajasta syö. Elämäni liikkuu siis rintapumpun ja rintakumin välimaastossa. Auts!!
 
Ei ainakaan hylännyt tuttia heti, mutta ei jaksa imeä sitä niin että pysyisi suussa tarpeeksi kauan eli tissi toimii edelleen paremmin nukahtamiseen. :/
 
Luin tän tuttikeskustelun just oikealla hetkellä! Poju on ollut hereillä kohta kaksi tuntia josta suurin osa rinnalla.. Sairaalassa rinnallaolo kesti n. 30 minsaa mutta siellä mulla ei ollut muuta tekemistä kun olla unileluna. Taidan kaivaa tutin esille ja koittaa saada joku tolkku.

Mulla on kans yks hyvä kaveri, joka on _erittäin_ tuttivastainen ja huomaan että hänen mielipiteensä on tainnut vaikuttaa.. Viime yönäkin imetyksen jälkeen poju oli melkein tunnin hereillä kitisemässä.
 
Tutti toimii myös kivunlievittäjänä ja lohtuna, ei se mikään paha juttu ole. Tietty vieroitus pitää jossain vaiheessa tehdä, ettei purenta pääse kärsimään, mutta jos imemisen tarve on suuri, niin kyllä siitä tutista aika iso hyöty on.
 
Odotan ens yötä jo! Haaveena olis saada nukuttua selällään jos vauva suostuis tällä kertaa nukahtamaan sivuvaunuun. Pienet on nää äidin ilot :D
Miten muuten, kuinka kauan menee että vauvalla alkaa olla jonkinlainen rytmi päivässä? Tää on siis meidän neljäs päivä ja ensimmäinen kotona. Sairaalassa oli vähän rytmiä mutta kotona taas on ihan eri meno. Vai pitääkö vain itse luoda vauvalle rytmi?
 
Meillä on ollut samaa rytmi-pohdintaa yön ja päivän suhteen. Käsittääkseni vastasyntyneen kanssa tälle asialle ei itse oikein mitään voi tehdä, koska päivällä "valvottaminen" ei vielä ole vaihtoehto. Tietysti alusta asti päivä ja yö kannattaa erottaa valoilla ja toiminnan aktiivisuudella. Viikko-pari sanoivat useat meille, että rytmin löytyminen vie, jos on alkuun päälaellaan. Pari viikkoa näyttäisi meillä menneen ja useimmat yöt sujuu suht ok. Välillä edelleen pitkiä valveillaoloja alkuyöstä ja aamuyöstä.
Päivärytmin muistelen esikoisen kanssa muodostuneen parissa kuussa vähitellen. Päiväunien rytmitykseen pystyy itse vaikuttamaan jossain määrin.
 
  • Tykkään
Reaktiot: jnk
Meillä on löytynyt jonkinlainen rytmi nyt kuukauden iässä. Mulla on itsellä kello soittamassa aamuisin, ettei ihan puoleenpäivään nukuta. Tyttö on kova kyllä nukkumaan, ja iltaisin nukkuu pitkiä pätkiä ja mietinkin, voisko häntä pitää hereillä, mutta noin pienen kanssa se ei taida tulla kysymykseen. Vähän vanhempana sitten. Mutta tosiaan öisin ei seurustella ja ollaan muutenki hissukseen, yöpuku vaihdetaan iltaisin suht samoihin aikoihin ja päivävaatteet kans aamusyötön jälkeen. Ei noin pieni näistä rutiineista ehkä mitään tajua, mutt hyvä se on itseäkin ajatellen luoda rutiineja.

Aluksi mäki ajattelin, ettei ehkä mitään tuttia tarvita (ei mulla kyllä mitään perusteluja sille ollut, miksei). Mutta kun huomasin siitä tulevan valtavan hyödyn, pois en vaihtaisi ;)
 
Annoin jo tänään tutin meidän 3 vuorokauden ikäiselle pojalle. Ihan kohtalaisesti kelpasi siksi aikaa, että sain iltasadun isommille luettua loppuun. Meillä on vielä maidonnostatuspäivät menossa, joten ei paljon viitsi vielä tutilla häiritä. Maito on kyllä jo sen verran hyvin noussut, että vauvan kakka on alkanut muuttua maitokakaksi. Jospa tuo kokoaikainen rinnalla roikkuminen alkais jo huomenna helpottaa, kun alkaa jo nyt selkeästi saamaan mahan täyteen paljon helpommin kuin vielä eilen.
 
Onko muilla kipeytyneet ranteet? Itsellä vaiva alkoi raskauden lopussa ja on jatkunut synnytyksen jälkeen. Oikea käsi on pahempi ja tuntuu inhottavalta esim ruokaa laittaessa, kun leikkaa veitsellä. Vauvan nostaminenkin tuntuu kivuliaalta.
Onko kohtalotovereita? Johtuuko tämä raskaudesta ja helpottaako kipu pian?
 
Mulla on ranteet tullu kipeeks tässä loppuraskaudessa! Eilen kudoin villasukat valmiiks ja oli pakko pitää taukoja ja pyöritellä ranteita tunnin aikana vaikka ennen oon kyenny kutomaan yli 4h putkeen..Jännä juttu kyl, mistähän johtuu? Kuitenkin oon työkseni tehnyt käsillä hommia jo yli kuus vuotta (ei tietokonetöitä!) eikä silloin kipeytynyt melkein lainkaan ranteet. Onko käytön puutosta? :shifty:

Äsken olin ulkona hetken haravoimassa et aivot saa happea mut sit alkoi taas sataa vettä ja nälkäkin yllätti nii katsoin paremmaks tulla sisälle tekee ruokaa. Nyt onkin uunissa tulon päällä kanttarelli-lihamureke :smiley-bounce012
 
Mulla on kans oikeestaan kaikki käsien nivelet kipeytyneet nyt loppuraskaudesta, sormet ja ranteet aamusta tosi kpeet ja kankeat. Luulen liittyvän turvotukseen, päivää kohden kun menee yleensä ohi. Aika nakkisormet aamuisin varsinkin meikäläisellä. Normisti ei siis mitään nivelvaivoja.
 
Raskaus saa kaikki nivelet löystymään ja synnytyksen jälkeen alkavat hitaasti palautua normaaliin. Kyllä siinä helposti kipeytyy ja väsyy niin ranteet, nilkat kuin lonkatkin.
 
Montako tuntia vuorokaudessa vauvanne nukkuvat? Ovatko he kuinka pitkään putkeen hereillä?
 
Meidän 2,5-viikkoinen on toisina päivinä ollut nyt vähitellen hereillä tunteja putkeen..melkein kolmekin tuntia jollain pikkunukahduksella sylissä. Pari kertaa päivässä näitä pitkiä hereilläoloja ja pari lyhyempää. Pulloruokittu vauva meillä eli nukkuu varmaan keskimääräistä pidempiä aikoja putkeen. Syö enimmäkseen 3h välein ja syö aina heti herättyään. Ei nukahda syömiseen vaan valppaimmat hetket on ruokailujen jälkeen. Hirmu tarkkaavainen tyttö ja tykkää tuijotella vanhempiaan. :)
 
Meidän pojalla ikää 5vk ja käytännössä elo kuulostaa kovin samalta kuin M&S llä. Viime päivinä ollut näkyvissä jopa jonkin sortin rytmiä. Tämäkään pulloruokittu ei juuri nukahda ruokailuille. Paitsi yöaikaan onneksi rauhoittuu melko kivasti pimeässä huoneessa. Päivisin on hereillä tunnista kolmeen ja joskus torkahtaa välissä hetkeksi sylissä. Monesti alkaa väsyä kun hereilläoloa takana 1,5-2h. Tällöin jos lähdetään vaunuttelemaan, nukahtaa poika yleensä samantien. Hän saattaa siis syödä heti unilta herättyään ja sitten vielä uusi tankkaus ennen seuraaville pidemmille unille käyntiä.
 
Olen tässä ihmetellyt että meidän vauvalta ei juurikaan tule pissaa (kakkaa senkin edestä) ja vähän miettinyt saako oikeasti tarpeeksi nestettä..jokaisen vaipan kytännyt tässä kolmen päivän aikana ja vain ehkä 3-4 pissivaippaa (koko aikana). No kylvetin tänäiltana kotona ekan kerran pikapesut, kun olin kuivannut vauvan niin mies huomasi että sohvassa alla ja pyyhkeessä aivan valtava pissaläntti. Voiko vauva pantata pissaa tolla tavalla? Että lämmin kylpy vasta rentoutti kropan ja kaikki tuli ulos :o
 
Mä en oikeasti osaa laskea kuinka monta tuntia hereillä ja kuinka monta tuntia on nukkunut. Päivät on kaikki erillaisia. Pääosin kun herää on nälkä ja nukahtaa syötän jälkeen. Alussa oli vain yksi hereillä olo jakso, nyt on kaksi vuorokaudessa. Ne on vartista puoleen tuntiin pitkiä. Sekin päättyy siihen että alkaa kitistä.
 
Takaisin
Top