vauva-arkea ?

Ihanan helpottavaa lukea teidän vauva-arjesta ja todeta, että samojen ongelmien kanssa painitaan. Me joudumme antamaan korviketta pojalle, kun minun maito ei vain riitä. Alussa se tuntui minusta tosi pahalta, kun en pysty omaa lastani ruokkimaan... koin olevani huono äiti. Mutta nyt olen hyväksynyt asian ja täällä sujuu ihan hyvin tasapainoilu rinnan ja korvikkeen kanssa. Poika lähes asuu tissillä ja välillä se tuntuu ahdistavalta... mutta eipä tämä vaihe varmaan ikuisuuksia kestä. Ja tosiaan se hyvä puoli tuossa korvikkeessa on, että äitikin pääsee joskus irtaantumaan esim. kampaajalle ja tietää, että poika pärjää sen ajan ihan hyvin.

Väsymys painaa, kun viime yönä poika nukkui kaksi kertaa reilun tunnin pätkän... muuten oli 20 min rinnalla ja 20 min nukkui... mutta väsymyskin taitaa kuulua asiaan tässä vaiheessa.

Nyt vasta olen alkanut nauttimaan äitiydestä. Tähän asti imetyksen vaikeus on haudannut kaikki positiiviset ajatukset alleen. Mutta tosiaan nyt kun hyväksyin tuon korvikkeen käytön, niin on oma mielikin parempi.

Toivoisin vain ehtiväni tänne teidän kanssa keskusteluihin useammin. Nyt olen ehtinyt käymään vain lukemassa teidän juttuja... mutta ehkä pian löydän jotain rytmiä tähän elämään ja pääsen osallistumaan tänne. Nytkin yritän kirjoittaa samalla, kun poika on rinnalla... mutta poika näyttää hieman tästä häiriintyvän. [:D] äiti heiluu sen mielestä kai liikaa! [:D]

Kiitos kuitenkin teille, jotka täällä kirjoittelette. Saan hirmuisesti voimaa ja luottamusta meidän elämään, kun luen teidän kokemuksia.
 
embu83: Jaksamista sinne kanssa! Aika menee kyllä hirmu nopeesti tuon pienen kanssa, huomenna tulee täyteen jo kolme viikkoa! Hujauksessahan se on sit jo sen 3 kuukauttakin, ja toivon että sitten rupeis nuo yöt ainakin helpottamaan.

Tämä päivä on ollu edellisiä helpompi ja yökin meni ihan ok, mitä nyt parit pitemmät pätkät valvoin ja keikuttelin ja kanniskelin pientä miestä, kun ei oikein mikään asento ollut hyvä ja vaan ähki ja puhku. Päivällä on sit ottanu kahen tunnin unipätkiä, mitkä on kyl piristäny tätä äippää (ja varmasti tehny hyvää poikasellekin)!

paprika: Mäkin uskon, et se päivärytmi sit vielä jossakin vaiheessa löytyy. Itellä ainaki tuntuu tällä hetkellä, et en yksinkertasesti ennätä tehä mitään ja joku tekstariinkin vastaaminenkin ahistaa, ku se näppäily aika on sit pois jostakin muusta. Ehkä sitä vaan oppii käyttämään ajan paremmin, niin et ennättää muutakin kuin vauvanhoitoa!

Huomenna äitienpäivän viettoon poikasen mummille, eli mun äidille. [:)]
 
Voi ILLIL...voimia sulle oikeen kovasti..kyllä nyt on sua koiteltu ihan tarpeeksi..mulle tuli vähän sellanen olo tuosta sun tekstistä et saattas nyt alkaa pukkaa sitä synnytyksen jälkeistä masennusta sulle..???? hei jos koet jonku hoitajan tai neuvolantädin sellaseksi jolle voisit kertoo noi sun ajatukset vauvan suhteen ym. ni kerro ihmeessä...pääset ihan kunnolla sit avautuu ja se auttaa..noissa sun ajatuksissa ei ole mtn väärää...mut että ei mene pahaksi masennukseksi ni ois tosi hyvä et pääsisit purkaa niitä..:(
 
kauheen kivalta kuulostaa se henkilökunta sielä..voi jeesus..vois vähän ajatella mitä toinen on kokenut kaikkine leikkauksineen ja tulehduksineen saatika et sinusta on juuri tehty äiti joka aivan uusi juttu...tekis mieli tulla ravistelee niitä..:(
 
Elä vielä murehdi sitä että jos miehes ei olekaan isä...mietitte sitten sitä jos näin ei ole..kuitenki tuntuu että hän on jo omaksunut isyyden kun varpajaisia viettää ja hoivaa lasta..:) nyt peukut pystyyn että testi näyttäs hälle plussaa..onko kuinka suuri riski että ei ole? olitko ihan lähekkäin hedelmöityksen aikoihin sen toisenki kanssa..?
 
Hyvää äitienpäivää mammat ihanat!!

Illil, ompa sulla taas ollu kurjuutta![:(]
Kauan jouduit sairaalas olemaan tulehduksen takia? tosi kurjasti sua siellä kohdeltiin, ei ihme että oli paha olla..
Mulla neuvolan täti epäili kans hieman kohtutulehdusta sillon kun olin niin kipeenä mut ei sitä sit tutkittu mitenkään ja kivut helpotti itestään..sattu just virtsarakon sulle ihan helvetisti ja ei pystyny ku pidätää hengitystää ja itkemää.. Mut siitä se sit pikkuhiljaa alko helpottamaa.
Synnytyksestä on nyt yli kuus viikkoa ja edellee joutuu sidettä pitämään kun vuotoa tulee edellee.[:@] ei veristä kylläkään. Ketuttaa.

Mut äitienpäivälahjaks sain pojalta hyvin nukutun yön!![:)]
Heräs vaan kerran syömään noin viiden tunnin unien jälkeen ja tänäänkin on nukkunut enimmäkseen.
Noalla on tullu naamaan ja kaulaan+rinnuksiin pientä punaista näppylää, osassa valkoinen pää..onko muilla vastaavaa?
 
NYYTTI: hormooninäppyjä veikkaisin...tytöllä tällä viikolla alkanut kans tulee punasii pilkkuja.
 
Käytiin lekurissa iltapiväl kun niitä näppylöitä alko olemaa aika paljon ja levis toisellekkin puolelle naamaa.
Hormooninäppyjä tosiaan ja ihan normaalia mut hyvä et käytii ni ei tarvi ihmetellä ja olla huolissaa. Mielummin käy liian usein ku liian harvoin. Kortisonipohjasta voidetta suositteli laittamaan ja kävin hakemassa sitä heti apteekista.
 
Joo, sama täällä...mekin yhessä välissä ravattii yhtenää lekurissa kun oli sellanen kiva kierre meille..mutta mielummin menee pienestä kun ei ollenkaan..:)
 
Hei mammat! Täällä on nyt ristiäiset vietetty ja mukavasti meni[:)]. Väkeä oli paljon, mutta hyvin mahduttiin tänne meidän kotiin. Pappi oli erikoinen, mutta rento ja kevensi tunnelmaa[;)]. Kummitäti meinasi myöhästyä ja minäkään en meinannut keretä pukea vauvalle kastemekkoa[:D][:D]. Mitäs pienistä, kaikki kuuluu asiaan.

Kauheeta kun tuo poika on jo iso, kasvaa ihan silmissä[:-]. 60cm vaatteet alkaa olla jo sopivia ja poitsu on vasta 6viikkoa vanha. Ei ihme jos se kasvaa kun ihan kokoajan on tissillä. Kun se itkee tulee helposti laitettuakin vaan tissi suuhun, kun se tuntuu olevan ainut rauhoituskeino. Välillä kyllä annan pullosta korviketta, kun ei jaksa ihan kokoaikaa imettää. Nyt poitsu nukkuu tuolla vaunuissa. Ihana ilma, haluttas lähteä ulos, mutta tuntuu toisaalta että pitäs tehdä jotain muuta kerrankin, kun siihen olis aikaa...[8|] Millehän sitä alkais..ei enää tiedä mitä tekis, kun yleensä joutuu vain vauvan kanssa olemaan ja nyt olis hetki omaa aikaa.
 
MIPSU: ihanaa että ne meni hyvin..:) odotan innolla meidänkin ristiäisiä..et haluu täällä forumissa kertoa pojan nimeä? :) kerro fb:n puolella sitten :) (utelias)
 
sama mulla..jos jostain ihmeestä saan hetken omaa aikaa ni ei sitä osaa oikeen käyttää "oikein"..:)
 
Täälläkin käytetään jo 60-62 cm vaatteita ja on lähes sopivia..ei tyttö ainakaan huku niihin. 56cm vaatteet sain jo viimeviikolla heittää myyntiin sillä alkoi kiristää pituus suunnassa..meidän malli..:)
 
Ihanan nimen olette Mipsu antaneet. Eliaksen olisin halunnut meidänkin pojalle nimeksi, mutta serkku ehti antaa sen ensin omalle pojalleen. Ei ehkä kehtaa samaa nimeä antaa... Nyt on sitten päällimmäisenä ehdotuksena Akseli, mutta minun äiti alkoi vihjailemaan, että antakaa nyt joku muotinimistä pojalle... höh... miksi ihmeessä... sitten olis koulussakin samalla luokalla viisi samannimistä! No, mehän se nimi päätetään... pitää ummistaa korvat noilta vanhusten höpinöiltä. [:D]

Meillä on tullut jo alle 2-viikkoisena naama täyteen hormoninäppylöitä. Olen aina luullut, että ne näpyt on noin ristiäisten aikoihin... mutta toivottavasti menisi nyt sitten siihen mennessä ohi.

Neuvolantäti kävi tänään poikaa katsomassa. Painoa oli tullut hyvin, vaikka annetaan korviketta ainoastaan iltaisin/alkuyöstä ja yhteensä noin 1 dl / vuorokausi. Neuvolantäti sanoi, että minun maidon huono tuotanto johtuu todennäköisesti siitä verenhukasta. Pari litraa on niin paljon verta, että elimistö suojaa kaikki muut toiminnot siksi aikaa... eli maitohanat on sulkeutuneet silloin. Eli tähän rankkaan alkun nähden me olemme kuulemma pärjänneet hienosti ja uskomattoman vähällä korvikemäärällä. Hänen mielestä minulla on vielä hyvät mahdollisuudet päästä täysimetykseen eli että selviäisimme ilman korviketta. Mutta kuten embu sanoi, niin on hyvä, että poika osaa juoda pullosta ja tarvittaessa korvike kelpaa... pääsee äiti niin paljon helpommin esim. parturiin.

Taas kuuluu ähinää tuolta kopasta... kohta kutsu käy. [:)]
 
VOIMIA illil!! Onneks selvis se sun kuumeilu, eikä tissitulehduskaan päässy pahaksi äitymään.. Ihan varmasti teilläkin alkaa vauva-arki rullaamaan ku pääset juttelemaa jonku kanssa ihan livenäki, ja jos sun tilanne on sellanen et tarviit esim. jotain mielialalääkettä, ni oon kuullu niistä vaan hyviä kokemuksia, kunhan ne on oikeet. Eli siis auttaa toipumaan merkittävästi nopeammin. Onneks sulla menee miehen kanssa hyvin ja se on sun tukena ja apuna[:)]

Meiän pojulla kans naama täynnä näppyjä, punaisia ja valkopäisiä.. Meillä on siis ristiäiset sillon 30.5., ni vois siihen mennessä vähentyä että tulis vähän söpömpiä kuvia[;)] ..onpa äiti pinnallinen[:D]. Mut kyllä täytyy mennä shoppailee itelle vähän ristiäisvaatetta, ei oo toivookaa et mahtuisin mihinkää vanhoihin juhlatamineisii, vaikka 15 raskauskilosta on jäljellä enää 5kg. Joo, ja pojalle kans pitää hankkia housut ja slipoveri[:)]

50cm vaatteet on jo ihan pieniä ja jotkut 56cm, mut jotkut viiskutoset on vielä ihan tajuttoman isoja, kuten yhet housut jotka aattelin et ois ollu hyvät ristiäisii. Niissä on älyttömiä kokoeroja.
Mitä ulkovaatetta teillä on varattuna vauvoille kesäks? Mä oon jotenki luullu pärjääväni sillä nallehaalarilla, se on sellanen ohuehko, mut se jää kyl viimestää juhannuksena pieneks ja sit varmaa kuitenki vähän liian paksu. Oisko joku tuulenpitävä haalari hyvä? Esim. viime kesä oli tosi kylmä, juhannuksenaki jotain 15 astetta. Millasia ulkovaatteita teil on?
 
Kiitos embu ja paprika, itsekin olen tyytyväinen nimeen. Tietenkin kun sain sen itse valita[;)]...Noh tietty mieskin tykkäsi valitsemistani nimistä..eihän niitä muuten ois voinut laittaa.

Minäkin oon Lootuska miettinyt tuota kesäulkovaateasiaa...Meillä on kans tuo nallehaalari, mutta se voi olla kohta jo liian kuuma[8|]. Mietin kans sitä tuulenpitävää haalaria, sellanen vois olla ihan jees.

Tuntuu taas toivottomalta tuo imettäminen tai siis se että Lenni haluaa kokoajan olla tissillä, enkä kerkeä tehdä mitään. Silloin vain kun saan Lennin nukkumaan ehdin itse tehdä jotain. Lennistä on alkanut jo tulla ihan äitinpoika, isi ei välillä enää kelpaa hoitajaksi... Monesti mies ottaa Lennin ja menee sen kanssa edeltä nukkumaan. Minä jään sitten syömään iltapalaa ja yritän olla hetken rauhassa itsekseni..Kohta alkaa kuitenkin huuto, joka ei lopu ennenkuin äiti tulee paikalle ja kaivaa tissin esiin.Pakko sitten uhrautua, kun se vaan itkee ja itkee. No Äiti syö iltapalansa sitten myöhemmin[&o][;)].
 
Täällä kanssa on neidin naama täynnä hormoninäppylöitä.. [>:] Ja pitäisi sopia kuvaajan kanssa sen Vauva-lehden artikkelin toisen osion kuvauspäivä, kiva kun vauva on kuin mikäkin esiteini. [:D][:D] Mutta eihän sille minkään voi, meidän silmissä neiti on silti maailman kaunein vauva. Nauratti vain, että juuri kun kuvaus pitäisi olla lisääntyivät näpyt viikon aikana räjähdysmäisesti. Ja niitä tosiaan riittää päänahkaan asti, eli ei mitenkään vähänlaisesti.

Imetys on täälläkin vaikeaa edelleen.. Ei vaan tisseissä riitä tarpeeksi maitoa vauvan tarpeisiin. Mutta mahdollisimman paljon kun kuitenkin imettää ja lopun tarpeen tyydyttää korvikkeella, niin lapsi tuntuu olevan varsin tyytyväinen ja kasvavan ihan normaalisti.

Ajatella, lauantaina tulee jo ensimmäinen kuukausi täyteen.. Niin se aika menee nopeasti! [:)]
 
Hei..onnittelut sasshalle omasta nyytistään..:) Vitsi mäkin oon ihan pöllistynyt siitä miten aika menny äkkii...omani on jo reilu kk vanha..2,5 viikon päästä tyttö saa nimensä, iso tyttö jo..:) mut oikeesti..pojat ei tuntuneet noin jätiltä tässä vaiheessa..:D kaikkine makkaroineen tyttö tuntuu niin isolta jo..tosin muuten on paljon heiveröisempi kuin pojat oli..he oli niin paljon jäntevämpiä...päätäkin yritti jo itse tukee ja nosteli sitä kun olivat mahallaan..tuo ei kyllä todellakaan ja jotenki on hänen kanssaan paljon varovaisempi kuin poikien kanssa..:D
 
Laitetaas ny tännekin sama teksti ku tuossa toisessa eli Suurenmoiset onnittelut kaikille pikkunyyteistä jos täällä joku joka ei facebookin ryhmässä oo ja en oo onnitellut =) En oo aikoihin käyny täällä vau:n puolella... hyvä ku ehtii ton facen nopeesti kurkkaamaan...
Mun pikkuprinsessa on aikaslailla "helppo"hoitoinen mut siltin se aika vaan vierii niin et ei oikei koneelle ehdi istahtaa ku iha hetkeks vaan aina... no mut kyllähä se perse tässä tuolilla ihan tarpeeks levenikin raskausaikana

Hyviä vointeja kaikille!! Paljon olis kommentoitavaa mut höh ku ei jaksa ees alottaa ku tietää että se keskeytyy kuitenki [8|]

Mut voimahalit kaikille joilla ollut vastoinkäymisiä enemmän tai vähemmän!!! Pitäis osata olla ite tyytyväinen ja kiitollinen ku kaikki mennyt erittäin hyvin täällä... ei oo sekään itestää selvyys[:(]
 
ahoj!

Täällä hyvin hyvin HYVIN väsynyt mamma...nyt on viikko vierähtänyt Noan kanssa sairaalassa ja huoli on ollut kova..[:(]huoh..onneksi kaikki näyttää olevan nyt hyvin ja pieni ihme poikamme puhkuu ja puhisee ihan omin voimin[:)]Hän on jo ihan jo oma normaali hymypoikani ja niin vahva ja reipas että sydän pakahtuu ylpeydestä kun häntä katsoo.Nyt odotellaan vaan viimeisiä tuloksia ja lupaa lähteä kotiin.
  Kamala pelko ja trauma tästä kyllä jäi...en pysty nukkumaan kun on tunne että jos nukahdan ja en vahdi Noan unta hän ei enää herääkkään.....[:(][:o]

Halusin vaa tulla kysymään kun olin muistelevinani että täällä oli jossain vaiheessa juttua masentuneisuudesta ja sen lääkkeellisestä hoidosta että onko jollain nyt imettävällä kokemusta asiasta..täällä minulle suositeltiin joitain lääkkeitä mutta pelkään ottaa niitä jos ne vaikuttavat jotenkin imetykseen ja muuten jaksamiseen...haluan nämä pelot ja kauhu kuvat pois päästäni mutta en haluaisi muuttua zombiksi joka hoitaa lastaan autopilotilla..

 Nyt taas antibiootin antoon ja syötölle...
Kiitos kun olette olemassa..olen täällä teidän juttuja lukenut vaikka en olekkaan toviin kirjoittanut ja tämä nomali vauva-arki höpinä on auttanut minua jaksamaan [:)]

Ja paljon ONNEA kaikille poksahtaneille ja jos joku vielä nyyttiään kantaa tsemppiä loppu metreille!
 
Hei vaan kaikki. =)

Taas on vissiin viikko vierähtänyt viime päivityksestä.. Enkä enää tiedä pitäskö kirjotella tänne vai tonne facebookiin, niin taidan nyt sit laittaa tän molempiin. :D Tänne kenties vähän erilaisena kai. [:D]

illil, hitsit sulla on ollut rankkaa! Mut jaksamisia sinne. =))))

Jeccu, sulle kans jaksamisia sinne. :)

Mipsu, onnea pojalle hienohienosta nimestä. [:)]

Joku kirjoittelikin, että 50cm vaatteet alkaa olla pieniä ja jotkut 56cm kans! Meidän vaavi taitaa olla aika kirppu vielä. ?

Tosiaan, oon tässä viime päivät ajatellut, että menisin ostamaan pikkuselle jotain vaatteita joku päivä ja ajattelin automaattisesti, että ostan kokoa 56cm olevia, koska eiköhän tämä hänen kokonsa pian ole! Ei viiti turhaan mitään 50cm ostaa, kun ei ne kuitenkaan kauaa mahtuis.. Noooh.

Nosiis, tänään sitten oli tämä kuukautisneuvola. Sunnuntaina tulee virallisesti täyteen tuo kuukausi. =) Noh. Vauvan mitat olivat 3880g (viimeksi 11 päivää sitten 3430g), eli hienosti on kasvanut ?. Pituus 51,3cm (50,2cm). Päänympärys 37,5cm (36,6cm). Päänympärys kuulemma menee juuri keskikäyrällä. Pituus kahden alimman käyrän välillä.. Ja vissiin painoa on pituuteen nähdän reilummin?

Neuvolakorttiin täti kirjoitti mm., että "Kohdistaa katseensa jo hyvin." =)

Mutta eli tosiaan... Tuo vaateasia. Eihän tää meidän pikkunen ole vielä lähelläkään 56cm. No, kaipa silti käyn joku päivä hälle niitä vaatteita ostamassa, mutta saa nähdä millon sitten sopivat. Seuraava neuvola onkin tasan kahden viikon kuluttua! Jospa sillon olisi taas ainakin 1cm tullut lisää. [8D]

Meillä tuntuu menevän korvikkeita enemmän kokoajan.. Ei vaan mulla tule sitä maitoa tarpeeksi! Mutta enää en jaksa siitä stressata. Tärkeintä, että pikkumies on tyytyväinen. Yöllä onneksi melko poikkeuksetta hälle riittää tissi, eikä tartte lähteä korvikkeen lämmitykseen. Onkohan muuten totta mitä olen kuullut, että 2kk iästä alkaen korvikkeen voi antaa huoneenlämpöisenä, eikä sitä enää siis tartte lämmittää? On kyllä tosi helppo sitten jos asia on noin.. Meinaan jos ollaan jossain liikenteessä. Välillä tosiaan tekisi mieli vaan antaa pelkkää korviketta, koska toi tissittely on jotenkin aina niin vaikeeta, mutta sinnikkäästi aion jatkaa osittaisimetystä niin kauan kun vaan pystyn!!

Joo ja jeejee, ekan kerran petipuuhailtiin tiistaina. :D Olihan se erilaista kuin ennen, mutta ihan mukavaa silti.. Ja eiköhän se tästä vielä helpotu!

Ihanat ilmat nyt ulkona! [:)] Tosi kivaa kun on lämmintä eikä tartte ittelle eikä vauvalle pukee niin paljoa päälle. =) Nyt vaan toivotaan, että ne kelit pysyisi hyvinä, eikä tulisi mitään takatalvea..

Nomutta, nyt nautin hetken vielä tästä koneella olemisesta ennen kun pikkukaveri herää. [:D] Oltiin miehen asunnolla maanantaista tähän päivään asti, enkä oo päässyt nettiin kun puhelimella, hehhe.
 
Noista hormooninäpyistä, meillä ne hävis lähes kokonaan ihan parissa päivässä kun olin laittanu (vissiin kolmeen otteeseen) lääkärin suosittelemaa Sibicort emulsiovoidetta. Tehos siis tosi hyvin :)
Meillä ristiäiset 30.5 ja en oo tehny vielä mitään järjestelyjä saati miettinyt edes ketä kutsuis..likaa kaikkea vielä meneillään. No jospa ens viikolla alkais niitäkin miettimään.
Vaatteista..Mulle ei taida mahtua mikään vanha..painon tippuminen on loppunu ja edelleen se 9 jälellä[&:]
Noa taas on pienempi kun mitä olin aikanaan kuvitellu ja ne vaatteet joita olin ristiäisii ajatellu, tais olla kokoa 62 on auttamatta liian suuria. Meillä kun käytetään edelleen kokoa 50. Alkaa kyl olla aika sopivia et eiköhän alkukesän aikana seuraavaan kokoon siirrytä.

Mipsun pojalle onnet hienosta nimestä![:)]
Mun veljenpoika on myös Lenni ja ihana poika onkin :)

Saas nähä miten Noan toisen nimen käy. Mä haluaisin tehdä siitä Noa Sebastianin, mut exä ei tykkää.
Tosin se ei meiän elämää pahemmin kuulu, nytkään ei oo viikkoo kuulunu mitää ja kertaakaa erillee muuton jälkee ei oo pojasta mitää kyselly. Kerran on käyny kattomassa.
Sillä on ihan ihme ehdotuksia, jotka ei sovi mitenkää Noan kans yhtee.
En nyt sit tiiä olisinko "itsekäs" ja laittaisin sen nimen minkä ite haluan, minähän sitä nimeä joudun joka paikkaa laittelemaa ja harmi olis jos aina vituttas. Vai pitäskö mun antaa sen törpön exän valita toinen nimi, joka ei oo ollu osallisena koko vauva-asiassa kun siittämisvaiheessa.
Mielipiteitä?
 
Takaisin
Top