Vauva-arkea

Ystäväni kertoi esikoisensa koliikkin loppumisesta: Oli kuulemma pikkuneiti huutanut neljä kuukautta yötä-päivää. Sitten yksi yö vauva oli nukkunut koko yön. Äitinsä (ystäväni) oli aamulla kauhun sekaisin tuntein herännyt ja ollut aivan varma, että vauva on kuollut (kun ei ollut muka yhtään huutanut ja ystäväni umpiväsyneenä oli nukkunut kuin tukki.) Mutta pyh-pah, siellä neiti oli nukkunut oikein tyytyväisenä. Se koliikki vain loppui siihen kuin seinään. :D
 
Joo Emmy, oon kuullut paljon vastaavia tarinoita!

Me oltiin ystävän vauvakutsuilla ja minun vaavi on ihan väsyksissä. Loppuaika meni itkun kanssa, mutta nyt automatkalla vetelee sikeitä onnellisena. Onneksi asumme kaukana kaikesta niin vaaville tulee päikkäreitä ja torkkuja jopa kauppareissuilla!
 
Täällä kans yksi koliikkiäiti ilmoittautuu. Luulimme pojallamme olevan maitoallergia, mutta taitaa kuitenkin mennä koliikin piikkiin (6vk vanha ja iltaitkuisuus/huuto senkun lisääntyy!). Voimia meille kaikille, tälle iltaa käyty 2 kertaa autoajelulla, että pieni on saanut nukahdettua. Onko teille ollut apua koliikkikeinusta? Arvelimme hankkia sellaisen, tärinäsitteristä ei ollut niin minkäänlaista apua.
 
Lellukka; meillä ei ainakaan tunnu keinusta olevan hyötyä kun ei tykkää selällään siinä olla... Hetken malttaa kun on rauhallinen mutta aika lyhyeen loppuu kun alkaa itku :/ kolikkivauvat tykkääkin olla mielellään mahallaan ja en oikein ymmärrä miten keinun pitäisi auttaa.. Ehkä jollain on positiivisia kokemuksia? Heiluuhan hän siinä keinussa, mutta meillä auttaa yleensä vaan että poitsu on mun sylissä ja mä hypin ku bambi ympäri asuntoa, tanssin jtn pikasteppi tanssia samalla heiluttaen häntä rintaa vasten sylissä puolelta toiselle yms ns. voimakasta heilumista, jolloin keinun "kiiiiikkuuuuu kiiiiikkuuuu" ei tunnu paljon missään.

Meillä on ollut huutojen/kitinän välissä todella paljon nukkumista.. Liekkö joku kasvukausi kun unissahan vauvat kasvavat.

Muistelin myös että, ei tosiaan ihan vauva arkeen tavallaan liity, ja en tiedä liekkö syynä nyt tämä "hankalampi tilanne" mutta miehen kanssa on kyllä sukset ihan ristissä. Tuntuu ettei hän osaa mitään tehdä poitsun kaa ja on niiin avuton. Kun lapsi itkee ja yritän neuvoa mikä minulla on toiminut niin hän sanoo että älä neuvo täytyy hänen itsekin oppia. Mutta minä en kyllä turhaan kuuntele lapsen itkua jolloin yleensä otan lapsen takas omaan syliin.. Lopputuloksena lapsi on mun sylissä 24/7. Tuntuu et muutenki on jotenki hankalampaa tää koko suhde. Saa nähdä meneekö ohi vai mitä tässä käy. Tekis mieli nukkuakin erikseen..
 
Maiden_Of_Sleep sanoi:
Vaauva 2 vkoa 2 päivää.
Perhepedissä ollaan alusta asti nukuttu. Vaihtelen vauvan paikkaa ja omaa kylkeä sen mukaan kummalta tissiltä imetän. Herään 3-5 kertaa unien aikana imettämään vauvaa sen telepaattisen käskyn johdosta (vai miten voin herätä juuri silloin kun se haluaa ruokaa ;D ??). Välit nukun sikeästi kuin tukki, en tunne väsymystä lainkaan.

Helppo vauva tähän asti, koputan puuta, onko se väistämätöntä että tulee selittämätöntä itkua yms vaivaa, kun viikkoja on enempi? :/

Vauvalle on tullut toisen peukalon kynnen sivulle patti, jossa on tummanvihreä täplä. Neuvolassa lääkäri sanoi että jos se kasvaa ja muuttuu punaiseksi ja kipeäksi niin antibioottivoidetta se voi määrää siihen. Mun silmistä näyttää siltä kuin siel olisi jotain mätää, kun on tuo vihreän värinen täplä keskellä pattia..

Kävin tänään ensimmäistä kertaa vaunuilla, jännitti kuin ramppikuumeessa! Bussiin meno ja sieltä poistuminen, liikkuminen jos vauva alkaa huutaa.. Sainkin imettää kirjastossa sitten ja liikekeskuksen aulan portailla. Se ei taas jännittänyt yhtään.

Mies on ihana isä. Parempaa ei voisi toivoakkaan, hän on vastakohta sellaiselle miehelle, joka ei halua osallistua hoitoon ollenkaan. Olen onnekas :)

Meidän kummankin vanhemmat ovat ihan täpinöissään vauvasta. On ollut outoa olla niin tekemisissä omien vanhempien kanssa, kun ei olla ihan niin läheisiä. Sovinnaisen korrekteja. Eivät he ole ikinä hellyyttä keskenään osoittaneet tai rakkaudesta puhuneet. Mitähän pappa sanoisi, jos pikku poikani joskus sanoisi hänelle "rakastan sinua". Meidän perheessä siltä ei säästy kissatkaan, ollaan miehen kanssa läpeensä lällyjä :)

Kivaa nähdä teidän vauvojen kuvia! :)
Click to expand...

Hyvin näyttää vauva-arki käynnistyneen teillä :) Ei teidän vauvalla väistämättä tule selittämättömiä itkua yms. Meillä mitä tyytyväisin 2kk vanha Veikka joka ei juuri itke, joskus saattaa päästä nälkä itku jos äiti ei ehdi työntää tissiä suuhun tarpeeksi nopeasti. Ihan muutaman kerran on selkeästi itkenyt vatsakipua, silloinkin korkeentaan noin 5min kerrallaan ja yleensä on johtunut jostain mut minä olen syönyt..

Täällä ei ole kauheasti kehdannut kertoa omasta vauva-arjesta kun kaikki on niin helppoa ja osa taistelee koliikin kanssa. Tsemppiä kaikille itkuisten vauvojen äideille ❤
 
Hemppuliina, täällä kanssa sukset enemmän kuin ristissä! Avauduin täällä jo pari viikkoa sitten ko asiasta, kun jotenkin kaikki tossa miehessä ärsyttää. Ja kaiken se tekee väärin, jos tekee mitään... Arki meillä menee ihan mukavasti, tai siis, otan täyden hoitovastuun pojasta viikolla, että toinen saa nukkua "rankan" kurssipäivän suorittaneena. Viikonloput sitten oma juttunsa. Ehkä mä odotan vaan liikaa äijän käppyrältä ja sit pahoitan mieleni, kun ei se osaa... Vaikka meillä ei olekaan mitenkään ongelmallinen tilanne, lapsi todella tyytyväinen, niin on tää muutos aiheuttanut pientä tulehtumista tässä meidän parisuhteessa. Välillä oikeesti koen, että erohan tässä tulee. Oon jotenkin niin kypsynyt tohon isoon vauvaan, joka ei siis esim. viikonloppuna saa mitään aikaseksi; juo parit bisset, kattoo töllöö, pelaa candy crushia, huom! CANDY CRUSHia ja oikeastaan on vaan... ja siis hoitovastuu jää mulle, vaikka niin toivoisin, että saisin ees muutaman tunnin omaa aikaa. Nyt siis hereillä, koska tää on mun omaa aikaa... (molemmat ukot nukkuu)

Onneksi mentiin naimisiin, nyt ero on vaikeampi toteuttaa - siis jos siihen pisteeseen ajaudutaan. Kuitenkin kaiken tän ärsytyksen keskellä, tiedän rakastavani myös tota isompaa miestä, nyt vaan on tällainen vaihe. Ja eiköhän meidän elo tässä vuoden sisään tasapainotu (tosin toivon, et aiemmin)

Niin käy kateeksi esikon saaneita, joiden parisuhde kukoistaa. Itse asiassa mua ärsyttää eniten vaan se, että mies aloitti ton vammasen kurssi systeemin 2 vko ennen LA:ta ja tässä nyt on tää hissiremontti yms. Mun mielestä ois vaan järkeilly asian niin, et ois mennyt sinne vamuileen tammikuussa (tämä siis ois ollut mahdollista). ARGH.
 
Hemppuliina ja ccix, en halua kuulostaa moralisoivalta nalkuttajalta, mutta mä luulen, että se on melkein pahinta mitä voi tehdä, että jos mies ei saa heti vauvaa tyytyväiseksi ni ensin tulee kaikkitietävä ohjeistus ja sitten jos mies ei heti osaa ja vauva vieläkin itkee, ni sit kaapataan se lapsi itselleen. Eihän mies silloin ikinä opikaan. Mitä jos vaan työntäisi vauvan miehelle ja lähtisi vaikka kävelylle tai sitten kotona pistäis kuulokkeet päähän, jotta vauvan itku ei tuntuisi niin läpitunkevalta. Isäkin rakentaa koko ajan suhdetta lapseen ja äidin pitää antaa hänelle siihen tilaisuus. Ja jos isä ei itse aktiivisesti ole osallistumassa lapsensa hoitoon, niin sitten se on äidin tehtävä tuuppaista/"pakottaa" hänet siihen. Äitimyytti, että äiti tietää ja osaa paremmin, johtuu yleensä siitä, että äiti vaan viettää enemmän aikaa vauvan kanssa. Kyllä isilläkin on vaistoja, meillä äideillä on vain tapana jyrätä niitä :)

Meillä on aiheesta käyty paljon kiivasta keskustelua jo ennen lapsen syntymää ja nyt yritetään (välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä) toteuttaa mahdollisimman tasavertaista vanhemmuutta kotona. Silloin kun olimme molemmat kotona vauvan kanssa, tämä sujui selvästi helpommin. Nyt kun olen päivät itsekseni lapsen kanssa, tasavertaisuuden toteuttaminen on kärsinyt, kun minä alan ominaan lapsen hoitoa myös yhteisellä ajalla ja mies taas helposti antaa periksi ja linnoittautuu tietokoneelle. On nää vaikeita juttuja...
 
Ymmärrän syksyinen pointtisi ja olen asiasta samaa mieltä. Se toteutus on vaan hankalampi juttu.

En tosin ole heti kaappaamassa lasta, mies lähinnä itse myös alkaa siihen ettei osaa ja nykyään luulen että tilanne on jo se että poitsu aistii hänen syliin mentäessä sen jännitteen miehessä joka laukasee koko tilanteen. Ja kun tosiaan kolikkia on niin ei mielellään sitä ylimäärästä turhaa itkua kuuntele.. Kun tietää että laps voi olla sen hetken tyytyväinenkin. Ja mä kun oon alusta asti ollu päivisin yksin niin ehkä sekin vaikuttaa tilanteeseen.. Ja moni muukin seikka.. On tämä kyllä vaikeeta.

Mekin mentiin onneksi naimisiin kesällä, ei niin helposti ja tyhmyyttään lähde vetelee ennen aikojaan.

Miehellä on myös gradu vuosi menossa yliopistossa ja kun aika aikaansaamaton on välillä niin sekin häntä stressaa kun ei saa tehtyä ja sitten stressi leviää kaikkiin.

Oon myös ehkä aina kuvitellu, niinku ccix sano että kateellinen kellä just vauva-arki kukoistaa niin, että mies ois tässä tilanteessa erilainen.. Ja ollu oma mielikuva raskaudesta, vauva-arjesta yms. Siis ihan siitä hetkestä ku sain tietää et oon raskaana kaikki ei oikeen menny miten kuvittelin, ku mies ehotti aborttia.. Mä en sellaseen koskaan pystys koska koen että jos jtn tekee niin siitä pitää pystyä kantaa myös vastuu. Mies ku oli ennen mua elänyt yksin ja kukaan ei ollut häirinnyt niin ei ehkä ollut tähän valmis. Kyllä se sitten raskauden myötä muuttui koko tilanne ja varsinkin kun hänen vanhemmat olivat/ovat aivan onnessaan lapsenlapsesta.

Menipä selittämiseksi. Mutta pointtina ehkä se että hän ei ehkä ihan vielä valmis ollut ja nyt puhuu koko ajan siitä miten ei pääse matkustelee ja valittaa tavallaan tilannetta. Mikä on musta ikävää ja ei sen takia oikeen siihen lapsen hoitoon ehkä osallistu niinku oisin halunnu ku koko ajan ajatukset hällä muualla.


Toivotaan että on alkujäykkyyttä ja kaikki sutviintus. Ois kiva ku lapsella ois molemmat vanhemmat ku itsellä ei ollut ja tietää mitä menetti..
 
Syksyinen; oot ihan oikeassa (: mun pitäis mitä pojan hoitoon tulee, olla hieman kärsivällisempi ja antaa miehelle enempi tilaa. Tosin silloin kun en jyrää täällä, niin hyvinhän näillä menee :P

Mut tosissaan tosta mun aiemmasta viestistä ei ehkä käy ilmi, että ei pelkkä hoitovastuu vauvasta, mutta kun ei siis tee mitään ja tämä mua tässä ärsyttää (toki myös se, että olen 95% se, joka poitsun hoitaa ja sen kanssa juttelee ja sosialisoi). Ehkäpä pieni kodin siistiminen tai edes omien jälkien korjaaminen voisi saada ihmeitä aikaan tässä tulehtuneessa tilanteessa. Mut kuten jo sanoin, eiköhän tää ajan kanssa normalisoidu - tuntuu, et toi mies on pihalla ku lumiukko vähän kaikesta... :P mä niin vaan toivoisin, et oisin kärsivällisempi ihminen, tuppaa menee hermo pienestäkin asiasta ja eiköhän siitä sitten taas ala nalkutus... vaikka kaikkeni yritän itseäni hallita ja välttää tätä pirttihirmu meininkiä.

Nytkin äijä istuu vessassa, lukee aku ankkaa... ainakin puoltuntia on ollut. Ois aika luksusta, jos oma vessareissu kestäis ees 5 minuuttia. Tää vaan esimerkkinä - näin yksinkertaiseen asiaan palaa pinna.
 
Hiiva vaivaa taalla oikein kunnolla. Nyt syon maitohappobakteereita ja vauvalle on myos omat. Itse pitaisi laittaa rasvaa rintoihin ja aina pesta pois syottoa ennen. Pojalle on suuhun laitetataan sellaista laaketahnaa. Omasta ruokavaliosta karsittava sokerit ja hiivat...aika haastavaa normaalin vauvaelaman paalle.
 
Minä kannustan puhumaan heti kun alkaa jokin asia hiertämään. Eikä mielellään toista syyttäen vaan kertoen, miltä tilanne itsestä tuntuu ja mitä toivoisi mieheltä. Toiminut meillä todella hyvin jos ja kun on tullut harmitus/ärsytyshetkiä.

Itse pyrin antamaan miehelle illalla vähän myös omaa aikaa töiden jälkeen mutta kyllä pääasiallisesti mies hoitaa muksua iltaisin. Minä toki syötän ellen ole asioilla tai jumpassa. Sitten nukkumaanmenon hoidan minä, ainakin toistaiseksi. Silloin mies saa hetken taas omaa aikaa.

Täytyy muistaa että kummatkin tarvitsevat aikaa ja tilaa omille harrastuksille ja puuhailuille. Äiti tekee työpäivän kotona ja mies muualla. Kumpikin tärkeitä töitä. Puhumista ja joustamista puolin jos toisin! Jos ei mies tätä vielä osaa, niin äiti voi näyttää esimerkkiä :)

Siitä olen ehdottomasti samaa mieltä, että äidin täytyy antaa isälle mahdollisuus hoitaa pienokaista. Vaikka hän ei tekisikään kaikkea juuri niinkuin äiti.
 
Minun miehelläni on kaksoset entisestä liitosta ja Minä tunsin sellaista fiilistä alkuun, etten osaa ja tyhmyyksissäni meninkin tokasemaan että meillä on pojan kans kivempaa kotona kahdestaan kun hän ei ole arvioimassa kuinka pärjätään ja kerran on hänkin tokaissut, että "ei noin, anna tänne se vauva". Ei kuulosta kovin kivalta ja huono äiti -fiilishän siinä heti tuli.
 
Etanainen kuulin juuri jonkun infektiolääkärin sanoneen, että maitohappobakteerit olivat aiheuttaneet hiivan eräälle hänen potilaalleen. Aika mielenkiintoista.
 
Ummetus ummetus.. Onko muilla ja miten ootte hoitanu? Meillä ei auta levolac 5ml.. Silti tulee kovaa kakkkaa ja hirveet ponnistukset ja väännöt sen eteen. Ruokavaliossa ei pitäis olla mitään joka sen aiheuttas, syö myös korviketta eikä oo ennen vaikuttanu..
 
Hmmm Hemppuliina, oletko kokeillut mallasuutetta? Tai luumumehua? Kuivatettuja luumuja liottamalla tulee luumumehua jonka pitäis auttaa. Mut aluks hyvin vähän antaa sitä kerrallaan.

Onko teidän muiden pikkuisilla väsymyskiukkua? Että nukahtaminen on huutoitkun takana ja sitten nukahdettuaankin pitää vähän väliä herätä itkustamaan ennen kunnon syvää unta.

Meillä ei oo tänään onnistunu päikkärit oikein vaunuissa, autossa eikä sängyssä. Mut nyt ei oo mun mielestä refluksin vika... mietin että korvako taas...
 
Kiitos Triina vinkeistä! Ostettiin nyt mallasuutetta, kokeillaan. Annoin myös tilkan vettä kun luin että voi olla nestevajen merkki ummetus. Toisaalla lukee että saisi antaa vasta kun alottaa kiinteät, mutta mennään maalaisjärjellä. Mitä haittaa hörpystä vettä voi olla. Keitettyä siis.

Meillä on myös tuota itkuisuutta ennen unia, ja heräillään myös vielä huutamaan pari kertaa mutta stoppaa aina tutin antoon, sitten saattaa heittää ulos->huutoa ja uusiks. Sit yks ksks nukahtaa.

Meillä taas jotenkin nukutaan pari viimepäivää tosi paljon..

Just annoin mallasuutteen ja lähti pierut tulee <3 nykyään onnelliseksi tekee pierut, kakat ja röyhtäykset! Mitä enemmän ja isommat sitä parempi! <3 :D
 
Meillä tuli kans toissapäivänä sellaset kakat, ettei oo ihan kaikki sellasia nähnyt! Huhhuh! :D

Triina, meillä esiintyy väsykiukkua usein päivän toisten päikkäreiden yhteydessä. Helpottaa kun ottaa tiukasti syliin rintaa vasten ja tuttia suuhun.
 
Meillä on myös väsykiukkua,joskus on niin,väsynyt ettei osaa edes rauhoittua ja alkaa nukkumaan vaan huudetaan kuin hyeena. :/ viime yönä mentiin nukkumaan kolmen aikaan yöllä kun piti taas huutaa..milloinhan tää loppuu!!? Nutrilonilla ei oo ollut mahaan mitään vaikutusta..poju yrittää kovasti puskea kakkaa mutta mitään ei tuu ja sitten huudetaan kun mahaa vääntää..
 
Käytiin porukalla ravintolassa syömässä ja pikkutiitinen kiersi sylistä toiseen. Meillä taitaa olla seurapiirivauva. :) Lopulta nukahti ikionnellisen apen syliin. :) Tosin olin vähän idiootti, kun unohdin, että vauvani on lähes kellon tarkka ruoka-ajoista, eli kiljuva nälkä iski kotimatkalla. Ensi kerralla muistan. Toivottavasti. Kotiin kun päästiin, imetin kunnolla ja vauveli nukkui viisi tuntia!! Ehkä tuolla tunnelin päässä on valoa sille, että joskus nukutaan kokonaisia öitä. Nyt tosin syödään taas posket lommolla. ;)

Huomisesta lähtien olen yksin kotona päivisin. Saapa nähdä, miten arki alkaa rullaamaan. Heti pääsen tulikokeeseen eli kantamaan rattaita alas, kun menemme fysioterapiaan vauvan päänmuodon takia.

Mieheni menee töihin ja jännittää paitsi uutta työpaikkaa, myös sitä, miten ikävä vauvaa hänen tulee. Itsellä sydän sulaa, koska vauva alkaa aina hymyilemään hänet nähdessään. :) Ja mieheni on tietenkin aivan myyty! Olen niin onnellinen, että hänen oli mahdollista olla kotona nämä 2 kk ja rakentaa suhdetta vauvaan.

Tiedän, että jos joskus tarvitsen apua tai vapaaillan, mieheni voi ottaa ohjat käsiinsä sataprosenttisesti. Tämä on kyllä vaikuttanut myös siihen, että ihailen miestäni ja siksi yritän olla kannustava ja rohkaiseva kumppani tiellä vanhemmuuteen. Olen myös joskus suhteemme alkuaikoina päättänyt, että panostan päivittäin suhteeseemme, koska omilla valinnoillaan voi vaikuttaa suhteeseen joko lähentävästi tai hajottavasti. Toki mokailen tässä edelleen jatkuvasti, mutta yritän tehdä korjaavia liikkeitä heti, kun huomaan, että välillämme oleva yhteys alkaa heiketä ja ärsytyskynnys madaltua. Onneksi mieheni osaa arvostaa tätä ja vastaa siihen kannustavasti. :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top