Vauva-arkea

Jaksamista ja kestämistä, Triina, itkuihin.

Täällä ollaan säästytty pahimmilta raivareilta, pieni konsertti tais olla torstaina johon sit pölynimuri auttoi. Mutta joo, ei toi höpöttäminenkään ole kivaa, siis kun kaverilla on asiaa aamukolmesta tähän aamukasiin. Kädet heiluu ja suu käy. Tulee mukavia kiljahduksia ja "puhe" vaan jatkuu. Ei siinä äiti hirveen innostuneena ole mukana vaikka tohon vauvan riemuun pitäis hymyillen vastata. Huvittavinta tässä on se, et ollaan pimeessä ja esitetään nukkuvaa, niin en sit tiiä et kelle juttelee. Pitänee toi pinnasänky kasata, saa sit jatkossa höpötellä siellä yönsä :) vaikka niin, äidillehän tulee raskasta olemaan ilman toisen tuhinaa vieressä.

Leikkimattoa ollaan käytetty noin viikko jo, ja jonkun verran jaksaa olla innostunut. Kattelee pupuja ja sammakkoa. Lähinnä annan maha-aikaa matolla, vähän saa olla kovemmallakin alustalla eikä vain äidin rinnan päällä. Ollaan siis aika reippaana matolla, mutta tuskin saa kauheasti vielä irti...
 
Heinukka, niinpä!
Hyvänä kakkosena tulee, heti liitutaulun raapimisen jälkeen..!
Täällä oli taas hyvä yö, vaikka juttua taas riitti sinne yhteentoista..
Meidän jätkät on jo niin pitkiä, etteivät mahdu pinnikseen enää poikittain! Mihin tämä aika oikein menee?

Jahas, alkaa kuulua ähinä ja puhina! Lähden rupattelemaan hymyhyrrien kanssa!
Lepposaa maanantaita ladyt :)
 
Nyt on pakko hehkuttaa! Meillä on täällä maailman aurinkoisin vauva! Hän makasi tämä aamuna sängyssä meidän välissämme ja katseli vuoron perään kumpaakin, jokelteli ja hymyili sekä heilutti innostuneesti käsiään. Kyllä siinä tuli tippa linssiin molemmilla ilosta. Voi rakkaus. :Heartred
 
Mutta tuo lapsen itku... se vetää omankin mielen niin matalaksi. Siis tarkoitan näitä useiden tuntien iltahuutoja. Mietin vaan miksei tuo lapsi pidä minusta? Mitä teen väärin? Tätäkö tämä on aina ja ikuisesti? Tuntuu että olen itse ihan jäähyllä omasta elämästä. Kerään vaan voimia seuraavaa iltaa varten. Uskomattoman raskasta.

Toisaalta sitten, hyvistä hetkistä osaa nauttia ihan toisella tavalla. Kun lapsi on aamuisin tyytyväinen tai nukkuu rauhallisesti pitkiä pätkiä, voi olla rauhallisin mielin äitikin.

Nyt olen vaan ihan poikki ja alakuloinen. Rintatulehduksesta toipuminenkin on kesken vielä.

Olen aivan kateellinen kun luen kuinka teidän vauvat juttelevat pinniksissään itsekseen. Meidän vauva ei juttele mitään, hän avaa silmät ja karjuu jo täyttä kurkkua.

Silti hän on täydellinen juuri meille. Ja tämä vaihe ei kestä ikuisesti. Sen voimalla jaksan. Kyllähän tähän maailmaan huutoa mahtuu! Kunhan äiti ei vaan virittyisi samalle tasolle vaan jaksaisi pysyä positiivisena.
 
Triina, mulla jo ennen vauvan syntymää oli hirveät pelot siitä, jos tämä meidän pieni ois koliikkinen tai muuten vain todella itkuinen - ja siis nämä muutamatkin aariat mitä ollaan vedelty on mulle ihan kamalia. En osaa ollenkaan olla, kun vauva itkee. Tai etenkään jos ei itkuun ole syytä. Täytyy siis todella nostaa sulle hattua, kuinka hyvin jaksat ja vielä tuo tulehduskin päälle.

Ja tosissaan eihän tuon itkuisuuden pitäis kovin pitkään jatkua ja hyvät hetket sitten kuittailee iltahuutoja :) ehkäpä teillä ei sitten uhmat ole niin pahoja. Täällä jo henkisesti valmistaudun siihen kauniiseen päivään, kun alkaa "minä ite" tai muut vastaavat. Onneksi tuohon ekaan uhmaankin lienee vielä hyvä tovi... ai niin ja murrosikä...
 
Kuulkaas, mietin sellaista, että tuleeko kaikille vauvoille jossain vaiheessa ilmavaivoja (noin niinkun suolen kehittymisen, ravintoon tottumisen tai imetyksessä saadun ilman takia)? Kun meidän vauvalla (7 viikkoa ikää) on ollut ilmavaivoja nyt jonkin aikaa mutta ne ovat sitä tasoa, että hän saa pierut itse ulos kunhan vähän heiluu, vatkaa, kitisee ja ähisee.

Missä vaiheessa ilmavaivoihin kannattaa puuttua ja miettiä esim. omaa ruokavaliota?
 
^Olen miettinyt ihan samaa.

Kiitos ccix, kirjoitit tosi nätisti! Mennään tänään tosiaan vyöhyketerapiaan toista kertaa. Yritän joka päivä toivoa että joku niksi tepsii ja itkuisuus vähenee.

Niin ja nyt kahtena yönä poika on vetänyt viiden tunnin ekan unipätkän, joten kai se itkeminen väsyttää myös häntä.

Hymyilevätkö koliikkivauvat? Sitä odotan. Jotain pientä merkkiä siitä, että joskus tuolla pienellä miehellä on hyvä olo.
 
Hommattiin toi cuploton just noihin pieruihin viikko sitten - kaveri naama punasena aina väänsi, just vatkas ja ähisi. Meille oli ja on ollut apua, paljon vapaammin pääsee nyt ilmat ulos. En sit tiiä, onko siitä kaikille pienille apua.
Ja siinä kolmen viikon ikäisenä alettiin just huomaa, et piereminen on hieman työlästä.

Triina, eiköhän se hymy irtoa myös teidän pikkuiselta. Täälläkin odottelen, kun en ole vieläkään ihan täysin varma onko kyse hymyhymystä vai mahavaivoista. Silmistä ainakin huomaa, et kaveri kovasti treenaa hymyilemistä. Silmät nauraa (: ja sekin on jo äidille paljon.
 
Älä Triina vielä huoli, hymyt ja jutustelut tulee hiukan myöhemmin :) Ku eiks teijänki vauva oo nyt joku 3-4 viikkoo?
 
Ei ollut eka hymy, mutta eka kerta, kun hymyili meille molemmille erikseen ja tarkoituksella.:) Ikää 8 vkoa, päivälleen.

Minä kyllä huomasin, että meillä oli 7-7,5 viikon itkukausi, jolloin tyttö selvästi itki enemmän hereillä ollessaan sekä tarvitsi syliä normipäivää enemmän. Normaalistikin hän ähisee ja känisee kakkaa ulos, mutta selviää siitä yksikseen tai tutin avulla, ainakin useimmiten. Nyt näyttää siltä, että se on ohi - tosin vieläkin känisee kakkaa - mutta selviää vähän aikaa itsekseen taas. Täytyy sanoa, etten kyllä katsonut omien syömisten perään tuona aikana, vaan ajattelin, ettei se kauaa kestä. Onneksi olin oikeassa. :)
 
Joo vasta neljä viikkoa tuli sunnuntaina.

Olen käyttänyt pojan pitkät päikkärit hyödyksi ja lukenut hirvittävän paljon koliikista. Onnekseni sain huomata toimineeni monessa kohtaa aivan "oikein". Lisäksi ymmärsin poikamme täyttävän kaikki koliikkivauvan ja voimakkaan tempperamentin piirteet.

Nyt vaan päivä kerrallaan eteenpäin.
 
Jos yhtaan helpottaa, vaativan tempperamentin lapsista tulee kuulemma yleensa johtajia, joten ehka kasvatat siella tulevaisuuden uutta jormaollillaa. :) Mutta ihan tosissaan, se on kylla aivan kasittamatonta, kuinka jo nain pienilla ihmisilla on oma tahto ja temperamentti. Aivan mieletonta! Miten noin pikkuinen voikin olla niin "valmis"? :)
 
Meilläkin A on aina tehnyt asiansa harvinaisen selväksi ja kuinka monet kerrat onkaan veljensä jyrännyt!

Nämä ovat kuin yö ja päivä, hilpeyttä herättää kommentit neuvolakorteissa..
"Rauhallinen vauva" ja "tempperamenttinen vauva".
Vaan niinhän he olivat jo raskausaikanakin :)
 
Vitsit, on tämä vauva-arki siinämäärin kyllä kiireistä, ettei meinaa ehtiä täälläkään kirjoitella... :)

Triinalle kyllä isot tsempit, yritä hyödyntää jokainen hetki, kun itse saat levättyä. Luotetaan siihen, että äidin hormonit auttavat jaksamaan! Varmasti teet ihan oikeita asioita ja vauvasi rakastaa sinua kovasti, hänkään ei vaan raasu voi tilanteelle mitään.

Meilläkin on itkuisempia aikoja päivästä säännöllisen epäsäännöllisesti, siis sellaisia, että minkään ei pitäisi olla vialla, mutta vauva ei vaan tahdo rauhoittua kuin korkeintaan tissille. Ja kuitenkaan ihan tauotta ei voi tissilläkään pitää, eikä vauva tosin siinä silloin syökään. Olen ajatellut, että se lienee vähän kaikkea sekaisin: lohdun tarvetta, imun tarvetta, väsymystä... Tuttia ei kauheesti huoli, joten siitä ei helpotusta yleensä saa, joten meillä sitten lähinnä sylitellään ja yritetään pitää niissä asennoissa, missä vauva suinkin viihtyisi. Jumppapallo on kyllä kova sana, ja musiikki (erityisesti Samuli Edelmann tuntuu olevan meidän tytsyn mieleen. :grin). Ihokontaktia neuvolaterkka suositteli lisäämään, koska siitä vauva saa yleispätevästi lohtua vähän joka vaivaan. Sylissähän meidän tämä kolmeviikkoinen on todella paljon, mutta ihan ihokontaktissa pitäisi kyllä pitää vähän enemmänkin.
 
Jaksamista teille kaikille joilla itkuisia\koliikista kärsiviä vauvoja. Meidän poika ei juuri itke.. Mutta ne hetket joina itkee on uskomattoman rankkoja, tuntuu älyttömän pahalle katsoa ja kuunnella oman vauvan itkua ja hätää. En voi edes kuvitella miltä tuntuisia jos itkua kestäisi tunteja päivä toisensa jälkeen. Hirveästi voimia ❤
 
Libra, kiva kuulla että on mahdollisesti ohimenevää. Meillä nyt juuri 7 viikkoa täyttynyt ja kovin on itkuinen, hermostuu herkemmin. Ei huuda kurkku suorana mutta selvästi kaipaa syliä ja huomiota enemmän. Nukkuu vähän levottomammin päivällä...

Meillä hymyiltiin tarkoituksella n. 5,5 viikon iässä ja alkeellinen jokeltelu alkoi 6 viikon iässä. Hauskaa huomata, miten vauva odottaa jutellessa omaa vuoroa ja kertoo sitten asiansa :D
 
Sitä oon tässä miettinyt kun oon jättänyt mussuni jo useamman kerran mieheni hoiviin käväistäkseni asioilla/liikkumassa ja hän on pari kertaa ollut aivan helisemässä pienen kanssa koska on itkenyt ihan tosissaan poisollessani.Hän sanoo tehneensä kaikki mitä vain voi tehdä mutta mikään ei auta. sitten kun minä tulen kotiin niin saan lapsen melkein heti rauhoitettua. Voiko olla vain että isi jännittää/on hermostunut ja vauva aistii sen ja siksi itkee. Tuskin noin pieni voi vielä äitiään kaivata ja siksi itkeä?
 
Takaisin
Top