Vaunujen maailma

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja heidukka
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Kävin alkuviikosta ihmettelemässä vaunuja sekä Babystylessa että Lastentarvikkeessa. Jälkimmäisessä palvelu pelasi todella hyvin, vaikka ihan selvästi ilmaisin, etten samantien ole ostamassa vaunuja mukaan. Myyjä kertoi hyviä pointteja vaununvalintaan, joista voi olla teille muillekin hyötyä:
  • yleensä 90% vaunun käytöstä on kaduilla liikkumista ja vain 10% ahtaissa sisätiloissa navigointia eli pyöriä valitessa kannattaa keskittyä siihen, millaisessa maastossa liikkuu
  • elokuussa syntyvä vauva tarvitsee tilavan vaunukopan, sillä viimeiset vaunukuukaudet vauva on toppavaatteissa
  • tehtaat ovat lomilla heinäkuun eli vaunun hankintaa ei kannata jättää viime tippaan, toimitusaika voi olla tilattaessa jopa 3kk!
  • tekonahkainen ratasosa voi olla hiostava istua kesähelteellä ja melkein vaatii jotain lapsen ja istuimen väliin (harmi... olivat kivan näköisiä)
Itse tarkastelin myös vaunukopan korkeutta, ettei mahdollisten selkäkipujen kanssa ole tuskaa nostella vauvaa vaunuun ja pois. Pestävä päällinen on myös itselle tärkeiden ominaisuuksien listalla kuten myös mukava työntöaisa. Osa oli aika oudosti muotoiltuja ja tuntuivat pakottavan ranteen hieman outoon asentoon sopivaan korkeuteen säädettynä. Kaiken kaikkiaan Lastentarvikkeen myyjä onnistui käytännössä myymään minulle Emmaljungan yhdistelmän. Gesslein, Stokke, Kronan ja Ora olivat kiinnostavia merkkejä myös, mutta joko yhdistelmässä oli omaan mieleen jotain pahasti vialla tai tuotetta ei löytynyt edes katsottavaksi (Gesslein ja Ora).
 
Huoh! Jotenkin harmittaa kun piti ostaa se Brio Primo kaukalo esikoiselle, nyt kun tarvittaisiin ehkä ne matkarattaat , niin ei se koppa muihin rattaisiin niin käykkään. Ja katselin että ne smileyt maksaa tosi paljon. Meillä nyt Emmaljungan White Leatherette vaunut vanhalla sport-alustalla ja ne ovat jo liian isot reissussa kahden pienen vehkeiden kanssa. Muuten kyllä olleet hyvät vaunut. Pitäisi varmaan ostaa jotain niin pääsisi tähän odotukseen mukaan.
 
Oletteko ostaneet jo vaunuja?
Löysin käytettynä aivan ihanat Emmaljunga Duo Edge Sportit, mutta en sit ostanut niitä. Ajattelin et aivan liian aikaista. Mutta ehkä nyt pikkuhiljaa voisi ostaa, kun löydän sopivat. Turvakaukalon ja Isofix-telakan osto myös mielessä. :) Onneksi vasta ostettiin iso farmariauto, niin vaunuja ei reissussa tartte niin pieneksi saada.
 
Onko kellään kokemusta Brion Happyista? :) Meille tärkeimmät ominaisuudet on että vaunujen pitää olla näppärästi autossa kuljetettavat, ja mennä sekä kaupungissa että maalla, pikkurenkaiset ei voi siis olla.
 
Samat kriteerit kun sallahaa:lla! Eli vinkkejä sellaisiin otetaan vastaan! En ymmärrä mitään näistä vaunu-jutuista..
 
Vielä sunnuntaina henkäisin tuskastuneena, ja juoksin sohvalle karkuun, avattuani vaunulistan nettikaupan sivuilla. Tuntui, ettei vaunuista ottanut yhtään mitään selkoa. Liikkeessä käyminen selvensi omaa päätäni ihan huimasti. Vierailta tuntuvat sanat saivat selityksen ja näppituntuma oli todella tärkeää saada. Suosittelen lämpimästi vaunujen hiplailu reissua johonkin liikkeeseen, ja toivon, että kohdallesi osuu ihana asiantunteva myyjä.
 
Täytyy varmaan tehdä tämmönen reissu! Lähimpään vaunuliikkeeseen on muutama sata kilometriä niin ei ehkä tuu niin helposti lähdettyä :) (asun tosi pohjoisessa) Mietin jo vaihtoehtoa et ulkoistan tän vaunuhomman kokonaan mun äidille :D sitä vartenhan ne mummit on, eikö?! ;)
 
Ajattelinpas kaupunkilaisittain, että kaikille on helpohkoa käydä katsastamassa itse tarjontaa. Täytyy myöntää, että tuleva mummi minutkin kaupoille raahasi, ja oli kiva kuulla neljän lapsen vaunut työnnelleen kokemuksia. Äidit on parhaita, ja uuteen arvoon päässyt tuo oma, kun itse haparoi äitiyden ensiaskeleita.
 
Mua kyllä hirvittää nuo uusien vaunujen hinnat... Ollaan siis miehen kanssa toukokuuhun asti molemmat opiskelijoita :/ Noita Happyja ei kyl ainakaan nettikaupoista enää ees taho löytää, kun tullu nuo Smilet. Passais kyllä vähänkäytetytkin, mut ois kiva kun niistä riittäs sit mahdollisille pikkusisaruksillekin :)

Joo pitäs lähtee joskus jo vähä kauppoihin nuuskimaan!
 
Muakin hirvittää hinnat ja me ollaan molemmat töissä. :) jotenkin tuntuu vaan niin isolta summalta pistää rattaisiin, ja haluaisin kumminkin suht laadukkaat. Joten käytettyjä varmaan katellaan. Onhan tässä aikaa seurailla niin että jos hyvä diili tulee vastaan niin siihen voi tarttua.

Lilalan myyjällä oli hyvä pointti tuolla ylhäällä, että meidän vauvojen pitää mahtua vaunuihin kunnon talvivaatteissa. Kertokaa siis kokeneemmat että pitäiskö ilman muuta ottaa kova koppa? Mulla on la 25.8, joten koppaa pitäis varmaan käyttää ainakin helmikuulle asti?
 
Mun mies meinasi saada slaagin kun vein sen katsomaan Lastentarvikkeeseen vaunuja :laughing002 Yritin kyllä selittää että nyt vaan katsellaan ja kokeillaan ja etsin käytettynä samanlaiset. Raukka parka oli ihan paniikissa kun katselin ja kyselin kalleimmista Emmaljungista.. Oikeasti luuli että kohta ostaisin jotkut 1400€ maksavat vaunut ja tyrkytti mulle kaupan halvimpia :laughing001 Miehet:hug003

Toista kertaa en ota miestä mukaan ;) Esikoiselle siis ostin käytettynä EJ cerox kovalla kantokopalla ja olin todella tyytyväinen ostokseen, tosin viime kesänä myin vaunut pois pyörimistä ja nyt aavistuksen harmittaa.. Nooh, onneksi sain kuitenkin hyvän hinnan :)
 
Meillä esikoinen syntyi lokakuussa ja meillä oli EJn Classic Sport-runko kovalla kannettavalla kopalla ja hyvin mahtui vauva koko talven sinne :) Mun mielestä se riippuu vähän myös lapsesta, että minkä kokoinen on, että miten mahtuu. Sitte huomiona tämmönen, että jos hommaa esim. untuvapussin vauvalle talveksi rattaisiin, niin sillon ei tarvii vauvalle pukea alle niin paljoa vaatetta ja mahtuu paremmin :)
 
Ostin tänään käytettynä haluamani vaunut. Oli todella siististi pidetty. Samalla ostin turvakaukalon ja Isofix-telakan. Miehen ilme oli kyl näkemisen arvoinen. Meillä isoimmasta päästä oleva farmari ja takakontti näytti hänestä täydeltä. Kysyi, että minnes meidän laukut reissussa mahtuu enää. :hug003
 
Mää voin lämpimästi suositella, joko Bumbleriden Indie vaunuja tai Mountain Buggym urban jungle. Molemmat menee pieneen tilaan autossa, super kevyet työntää, soveltuu niin maastoon, kun kaupunkiin, ei tarvii erikseen matkarattaita. Niiden kanssa on myös hyvä juosta.
 
Voisiko joku laittaa ihan linkkinäkin tänne tietoa mistä vaunuja vois netissä katsella :)
 
Meillä oli esikoisella, joka on jouluvauva ja vielä ikäistään pidempi tapaus, oli käytössä Teutonioissa pehmeä kantokoppa ja mahtui siellä nukkumaan vielä lähes puolitoistavuotiaana. Ja siis nukkui lähes poikkeuksetta kaikki päikkärit vaunuissa. Noissa pehmeissä kantokopissa on yleensä ne kovikkeet, mitkä saa pois ja silloin menee vielä pidempään vauvalle/taaperolle, mutta me ei edes otettu kovikkeita pois. Kaverilla oli taas keskimääräistä lyhyempi vauva ja syntyi samaan aikaan kuin meidän pitkä poika, niin suostui nukkumaan kovassa kopassa vaan ensimmäisen puolivuotta...
 
Takaisin
Top