Varhaisultra

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Vargynja
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Menettekö varhaisraskauden ultraan ennen nt-ultraa? Julkiselle vai yksityiselle? Tänne voi tulla myös kertomaan ultrakuulumiset!
 
Aion mennä. Kahdella edellisellä kerralla se kuului hoitoihin (toinen julkisilla, toinen yksityisellä), nyt ihan omaan laskuun.
 
Mä vielä mietin menenkö. Riippuu siitä, milloin neuvolalääkäri soittelee minulle. Varmaan tänään tai huomenna. Sitten saan tietää alkaako minulla seuranta äitiyspolilla.

Muussa tapauksessa kyllä varmaan menen.
 
Me käytiin esikoisen kohdalla varhaisultrassa 7+1, kun oltiin yksityisellä hoidoissa niin sen myötä samalla klinikalla oli sit ultra. Nyt toisessa raskaudessa neuvolasta eivät meinanneet uskoa raskausviikkoja, joten laittoivat ultraan julkiselle. Mulla siis kuukautiset alkanut juhannuksena, mutta ovulaatio oli kp47. Täten kuukautisista laskien laskettuaika olisi ollut maaliskuun lopussa.

Käytiin siis julkisella varhaisultrassa, kun viikot ovulaatiosta noin 5+5. Ultrassa näkyi, että raskaus on kohdunsisäinen, mutta vielä ei näkynyt muuta kuin raskauspussi. Tämä siis vastaa niitä raskausviikkoja, mitä olin itse laskenut :) Pohdittiin halutaanko käydä vielä uudelleen omalla rahalla varhaisultrassa, mutta saatiin jo nt-ultran aika, joten katsotaan jos odotetaan sinne saakka.
 
Heippa!
Käytiin tänään varhaisultrassa yksityisellä mun omalla lääkärillä ja siellä oli hänen sanojen mukaan kaikki niinkuin pitää 🩷
Syke näkyi ja koko vastasi viikkoja 6+5 eli päivän myöhässä menkoista laskettuna, mutta ei kuulemma ollenkaan asia josta kannattaisi olla huolissaan.
Varattiin nyt vielä parin viikon päähän uusi ultra niin näkyy vähän enemmän.
Ehkä sitä voi nyt hetkeksi hengähtää 🥰
 
Me ei olla kerrottu vielä kenellekään, ja jostain syystä nyt fiilis, että en halua kertoakaan ennen kuin alkaa kunnolla näkyä ja on pakko. En tiedä pelkäänkö nyt enemmän sitä, että kaikki ei menisi hyvin, ja siksi haluaa pitää pidempään salassa. Kolmannen kohdalla on kyl myös helpompi pitää salassa, kun tää arki pyörii niin vahvasti esikoisen ja kuopuksen ympärillä, niin ei juuri ehdi edes raskautta miettiä😅
 
Me ei olla kerrottu vielä kenellekään, ja jostain syystä nyt fiilis, että en halua kertoakaan ennen kuin alkaa kunnolla näkyä ja on pakko. En tiedä pelkäänkö nyt enemmän sitä, että kaikki ei menisi hyvin, ja siksi haluaa pitää pidempään salassa. Kolmannen kohdalla on kyl myös helpompi pitää salassa, kun tää arki pyörii niin vahvasti esikoisen ja kuopuksen ympärillä, niin ei juuri ehdi edes raskautta miettiä😅
 
Olen ollut huomaavinani lievää närästystä. Jo nyt! En edes tiennyt ennen ekaa raskautta, mitä närästys on, kunnes mies ehdotti, että voisko johtua siitä. Otin silloin rennien ja ihmettelin, kun se poisti kaikki olot 😅
 
Mitä ihmettä! Miksi mun kaksi aiempaa viestiä on tupsahtanut tähän ketjuu!

No anyway.. varasi itsekin nyt ajan Perhe Arteen parin viikon päähän. Yllättävän täyttä vastaanotoilla!
 
@Mirquli paljon paljon onnea!! Siis miten noin piankin voi näkyä 😍 Muistan lukeneeni ettei kannattais mennä ennen 6+5 🤔
Sitä ei suositella, koska varhaisimmilla viikoilla sykkeen näkeminen on vaikeampaa. Alkio on todella pieni ja laitteiden ja osaamisen oltava hyvää. Voi siis tuoda turhaa stressiä, jos sykettä ei saadakaan näkyviin. Usein (pois lukien tietysti ivf hoidot) alkion ikä ei myöskään ole täysin varma, jolloin menemällä tosi aikaisin onkin riskinä että hedelmöittymisestä on vielä lyhyt aika eikä vielä ns voidakaan nähdä mitään.
 
@Mirquli paljon paljon onnea!! Siis miten noin piankin voi näkyä 😍 Muistan lukeneeni ettei kannattais mennä ennen 6+5 🤔
No jep. Olin siihen tutkimus sängylle asuttuessani varma, ettei syke vielä näy ja kirosin itseäni, kun menin varaamaan ultran niin aikaisin. Luin siis itse jostain, että sykkeen pitäisi näkyä viimeistään 6+3, ja menkoista laskettuna eilen oli 6+4, mutta ovulaatiosta laskettuna olikin vasta 6+1, ja siksi vähän sykettä jännäilin. Näkyi onneksi kuitenkin. 🤗

Kävin Espoon Kaunis Odotuksessa ja paikka sekä ultraaja olivat oikein kivat. Voin suositella.
 
Mäkin varasin ajan, oviksesta laskettuna pitäs olla 6+0 sillon mut omien töiden takia oli hankala sitä aikaa pohtia. Toivon et jotain näkyis edes ja ehkä jopa sykkeet kuuluis, pää asia et sais tiedon et ei oo ulkonen. Vaikka oireet kyllä viittaa ettei ulkonen oo, silti sitä kovin jännitän.
 
Takaisin
Top