Varhaisultra

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Vargynja
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mä yritän olla menemättä varhaisultraan vaikka olenkin jo lukuisia kertoja käynyt katsomassa sopivia aikoja. Muttakun tiedän ettei se tuo mulle mielenrauhaa kuitenkaan kuin hetkellisesti, niin yritän olla laittamatta siihen rahaa. Todennäköisesti tulen ravaamaan sitten mahdollisen rv 12-22 välillä tarkistamassa kuitenkin että kaikki hyvin. 😭
 
Mullakin on vu varattuna, vajaan parin viikon päähän.

Näissä vu keskusteluissa on ollu usein lista ultrapäivistä, niistä on ollut helppo seurata kenellä on jo ollut ja kenellä vielä tulossa.

En tiedä halutaanko tänne aloittaa sellanen (en vielä itse oo valmis lisäämään edes sitä listaan kun niin epävarma olo raskaudesta), mutta jos joo niin seuraava voi vaikka pistää listan pystyyn

Esimerkkinä
Nimimerkki 28.9 (7+5)
 
Me käytiin esikoisen kohdalla varhaisultrassa 7+1, kun oltiin yksityisellä hoidoissa niin sen myötä samalla klinikalla oli sit ultra. Nyt toisessa raskaudessa neuvolasta eivät meinanneet uskoa raskausviikkoja, joten laittoivat ultraan julkiselle. Mulla siis kuukautiset alkanut juhannuksena, mutta ovulaatio oli kp47. Täten kuukautisista laskien laskettuaika olisi ollut maaliskuun lopussa.

Käytiin siis julkisella varhaisultrassa, kun viikot ovulaatiosta noin 5+5. Ultrassa näkyi, että raskaus on kohdunsisäinen, mutta vielä ei näkynyt muuta kuin raskauspussi. Tämä siis vastaa niitä raskausviikkoja, mitä olin itse laskenut :) Pohdittiin halutaanko käydä vielä uudelleen omalla rahalla varhaisultrassa, mutta saatiin jo nt-ultran aika, joten katsotaan jos odotetaan sinne saakka.
Mieli se muuttuu ja tänään varattiin Kaunis odotukselle varhaisultra päivälle, kun pitäisi olla 8+1. Jotenkin huomasin, että ahdistus nousi kurkkuun, kun ajattelin, että läheinen tulee katsomaan esikoista melkein 3h/suunta matkan päästä sen ajaksi, että päästään kumppanin kaa nt-ultraan ja jos kohdussa ei olisikaan mitään 😵 jospa tulis siis hieman luottavaisempi olo jos pääsisi näkemään sykkeen 😊

Meillä on melkoinen säätäminen kyllä noiden ultrien kanssa, kun halutaan molemmat olla paikalla ja esikoinen on kotihoidossa. Meillä tukiverkostosta lähimmät asuu 2h päässä meistä. Onneksi tuonne varhaisultraan saa lapsen ottaa mukaan 👌🏼
 
17.9. Heipsy (7+5)
22.9. Aapertti (6+1)
24.9. Omaa kylää etsimässä (8+1)
25.9. Kuherruskuunplussa (8+6)
28.9. MikaelaW (7+3)

Tiesin jo ennen raskautumista, että halutaan käydä useampaan otteeseen varhaisultrassa. Tiedän, että näistä on nyt viime aikoina ollut paljon negatiivista puhetta mediassa, mutta itse en halua kärsiä raskausoireista "turhaan" mikäli raskaus ei jatkukaan ja jos julkisen kautta ei pääse ultraan, on nää kätilöultrat mielestäni tosi hyvä vaihtoehto.
 
17.9. Heipsy (7+5)
22.9. Aapertti (6+1)
24.9. Omaa kylää etsimässä (8+1)
25.9. Kuherruskuunplussa (8+6)
25.9. Annukka87 (7+1)
28.9. MikaelaW (7+3)
 
17.9. Heipsy (7+5)
22.9. Aapertti (6+1)
24.9. Omaa kylää etsimässä (8+1)
25.9. Kuherruskuunplussa (8+6)
25.9. Annukka87 (7+1)
28.9. MikaelaW (7+3)
5.10. Tiitikkä (6+5)
 
17.9. Heipsy (7+5)
21.9. AstridA (7+6)
24.9. Omaa kylää etsimässä (8+1)
25.9. Kuherruskuunplussa (8+6)
25.9. Annukka87 (7+1)
28.9. MikaelaW (7+3)
5.10. Tiitikkä (6+5)

Meillä varhaisultra kuuluu julkisella, kun kyse on alkionsiirrosta. Jännittää maanantai ja kädet niin tiukasti ristissä, että kaikki olisi hyvin!

Kirjoita tähän...
Lähetä vastaus
Liitä tiedostoja
Jaa:
Jaa
Community platform by XenForo® © 2010-2026 XenForo Ltd.
 
Mä oli näemmä tippunut listalta, toivottavasti ei ole mikään enne 🥲

17.9. Heipsy (7+5)
21.9. AstridA (7+6)
22.9. Aapertti (6+1)
24.9. Omaa kylää etsimässä (8+1)
25.9. Kuherruskuunplussa (8+6)
25.9. Annukka87 (7+1)
28.9. MikaelaW (7+3)
5.10. Tiitikkä (6+5)
 
Joo tänään oli Tilkan varhaisuä ja ne potkas meijät sieltä pois😍 enää ei olla lisääntymislääk.asiakkaita, vaan neuvolan💗 itkuhan siinä melkein pääs, kun pienen sykkeen näki ja lääkäri kertoi kaiken olevan just niin hyvin kun voi vaan olla💗 neuvolakorttikin jo saatiin matkaan. Ihan uskomaton fiilis🥹
 
Ihanaa, onnea "potkuista" 😍

Meillä on varattu varhaisultra ensi viikolle jolloin olisi 6+5, mutta tekisi mieli vaihtaa aika pari päivää aikaisemmaksi. Toisaalta jännittää myös, että onko se liian aikaisin jos on muutenkin siinä ja siinä näkyykö syke noilla viikoilla.
 
Mä oli näemmä tippunut listalta, toivottavasti ei ole mikään enne 🥲

17.9. Heipsy (7+5)
21.9. AstridA (7+6)
22.9. Aapertti (6+1)
24.9. Omaa kylää etsimässä (8+1)
25.9. Kuherruskuunplussa (8+6)
25.9. Annukka87 (7+1)
28.9. MikaelaW (7+3)
5.10. Tiitikkä (6+5)
Anteeksi, mulla oli omaa lisätessäni tippunut sinun tiedot.
 
Joo tänään oli Tilkan varhaisuä ja ne potkas meijät sieltä pois😍 enää ei olla lisääntymislääk.asiakkaita, vaan neuvolan💗 itkuhan siinä melkein pääs, kun pienen sykkeen näki ja lääkäri kertoi kaiken olevan just niin hyvin kun voi vaan olla💗 neuvolakorttikin jo saatiin matkaan. Ihan uskomaton fiilis🥹
Ihanaa, paljon onnea!
Se on silti melkein haikeaa, kun Tilkassa suljetaan se Omapolku ja siirrytään neuvolan asiakkaiksi.
 
Joo tänään oli Tilkan varhaisuä ja ne potkas meijät sieltä pois😍 enää ei olla lisääntymislääk.asiakkaita, vaan neuvolan💗 itkuhan siinä melkein pääs, kun pienen sykkeen näki ja lääkäri kertoi kaiken olevan just niin hyvin kun voi vaan olla💗 neuvolakorttikin jo saatiin matkaan. Ihan uskomaton fiilis🥹
Ihanaa!! Paljon onnea!! 😍
 
Mäkin varasin varhaisultran yksityiseltä ensi viikolle, tuntuu vaan niiiiin pitkältä odotukselta 🙈

Eilen pyyhkiessä tuli hyvin hentoisesti verta (ei oo sen jälkeen tullut) mutta meni sellanen kokokehon kylmäys, että ei hitto. Ehkä se sykkeen näkeminen auttaa, nyt taas ihan rauhaisa fiilis!
 
Takaisin
Top