Me käytiin esikoisen kohdalla varhaisultrassa 7+1, kun oltiin yksityisellä hoidoissa niin sen myötä samalla klinikalla oli sit ultra. Nyt toisessa raskaudessa neuvolasta eivät meinanneet uskoa raskausviikkoja, joten laittoivat ultraan julkiselle. Mulla siis kuukautiset alkanut juhannuksena, mutta ovulaatio oli kp47. Täten kuukautisista laskien laskettuaika olisi ollut maaliskuun lopussa.
Käytiin siis julkisella varhaisultrassa, kun viikot ovulaatiosta noin 5+5. Ultrassa näkyi, että raskaus on kohdunsisäinen, mutta vielä ei näkynyt muuta kuin raskauspussi. Tämä siis vastaa niitä raskausviikkoja, mitä olin itse laskenut :) Pohdittiin halutaanko käydä vielä uudelleen omalla rahalla varhaisultrassa, mutta saatiin jo nt-ultran aika, joten katsotaan jos odotetaan sinne saakka.