Varhaisultra?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja nurkkis
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mekin käytiin toistuvien keskenmenojen takia jo ultrassa, mutta ei valitettavasti saatu selkeää vastausta. Viikkoja oli mittojen mukaan 5+5 (luulin että ois 6+ jtn viikko) Toki ovulaatio ja kiinnittyminen voinut hyvin olla ton muutaman päivän jäljessä, eli sen puoleen heitto ei nyt ole iso. Mutta tosiaan ruskuaispussi löytyi sekä pieni 2mm alkio, mutta sykettä ei nähty. Eli ei auta kun odottaa alkaako vuoto, ja jos ei niin varaillaan uusi ultra ja toivotaan ihmettä, eli että seuraavassa ultrassa pieni olisi kasvanut ja syke käynnistynyt. Meidän taustalla on aika vaikea pysyä nyt positiivisena, mut ei auta kun odottaa ja katsoa miten käy.
 
Ei ole ajatuksen mennä varhaisultraan. Oon jotenkin nii pihi että odottelen ja jännitän sinne neuvolan ultraan. Jännä huomata myös eroja siinä et mitenkä osa ostelee useita raskaustejä ja tekee niitä uuuseita. Mä oon molemmissa raskauksissa tehnyt yhdet testit ja ne oli riittävän positiivisia mun silmään nii luotan niihin. 😅
 
Monella (kuten mulla) syynä että ostelee monia testejä voi olla aiemmat keskenmenot/kemialliset. Kyllähän mäkin ihan ekassa raskaudessa tein vaan 2 testiä ja luotin tulokseen, kunnes meni kesken... Sama juttu varhaisultran kanssa. Toki on niitä jotka tykkää vaan testata muuten vaan nähdäkseen viivojen vahvistumisen.
 
Mä kävin eilen varhais ultrassa. Ei ollu pieni yhteistyökykyinen, oli jotenkin poikittain eikä saatu ihan tarkkaa kokoa pienestä, sydän siellä jumpsutti ja viikoiksi saatiin 6+6 ja kaikki muutenkin hyvin, mutta kätilö tosiaan sanoi ettei ole ihan kokonaan kuvassa kun jotenkin hassusti poikittain eikä suostunut millään asentoa muuttamaan joten heittoa voi olla pari kolme päivää enemmän. Nyt kuitenkin tämän ultran mukaan laskettu 22.1.
Maanantaina soittelen neuvolaan 😎
 
Ei ole ajatuksen mennä varhaisultraan. Oon jotenkin nii pihi että odottelen ja jännitän sinne neuvolan ultraan. Jännä huomata myös eroja siinä et mitenkä osa ostelee useita raskaustejä ja tekee niitä uuuseita. Mä oon molemmissa raskauksissa tehnyt yhdet testit ja ne oli riittävän positiivisia mun silmään nii luotan niihin. 😅
Mäkään en toistaiseksi ajatellut mennä. Täällä monella näkyy olevan kipeitä kokemuksia taustalla, mikä saa itsenikin epäilemään sitä, kuinka paljon mihinkään voi luottaa. Mutta en usko, että testillä tai ultralla voin muuttaa lopputulosta tässä vaiheessa. Lisäksi painin paljon sen kanssa, mikä on markkinalle luotu tarve ja mikä on odottajalle todella tarpeellista.
 
Jep, eipä se ultra mitään muuta. Mutta esim keskeytyneessä keskenmenossa, kohdun ulkoisessa, tuulimunassa, tai sit mun tapauksessa eli siellä kohdussa oli JOTAIN niin sit se tuo tilanteen esiin nopeammin. Ei tarvi kuluttaa kolmea kuukautta elämästä plus hoidot, että asia selviäisi, vaan asiaa pystyy alkaa hoitamaan aikaisemmin. Tai se ikävämpi tilanne että mitään ei koskaan voi selvittää jälkikäteen vaan kädet pystyyn ja todetaan että paska juttu.

Ja oon samaa mieltä että tuo on myynnillistä jne, mutta oma mielipiteeni olisi se että täydellisessä yhteiskunnassa he, joilla on selkeä historia raskauksista, jotka ei menneet putkeen (ja en puhu nyt kemiallisista) niin heillä on mahdollisuus käydä varhaisultrassa varsinkin jos kokevat sille tarvetta samalleen kuin kaks muuta tarjottua.

Itsellä meni kaksi vuotta selvitä henkisesti siitä, kun jotain tapahtui mun esikoisraskaudessa viikolla 11, yhtäkkiä kaikkialla oli verta, jotain poistui musta ja kukaan ei koskaan pystynyt kertoo mulle mitä oli tapahtunut. Mua ei edes tutkittu kuin vasta viisi päivää myöhemmin ja miltei kävi köpelösti tuossa välissä kun luulin menettäneenä koko raskauden ja olin epätoivoinen. Vuodin verta viikko tolkulla ja ei mitään vastauksia muuta kuin että nähtiin alue, josta oli poistunut jotain. Tuntuu typerältä että oon surrut ja ollut ahdistunut jostakin, mistä ei ole tietoa mitä se oli.
 
Jep, eipä se ultra mitään muuta. Mutta esim keskeytyneessä keskenmenossa, kohdun ulkoisessa, tuulimunassa, tai sit mun tapauksessa eli siellä kohdussa oli JOTAIN niin sit se tuo tilanteen esiin nopeammin. Ei tarvi kuluttaa kolmea kuukautta elämästä plus hoidot, että asia selviäisi, vaan asiaa pystyy alkaa hoitamaan aikaisemmin. Tai se ikävämpi tilanne että mitään ei koskaan voi selvittää jälkikäteen vaan kädet pystyyn ja todetaan että paska juttu.

Ja oon samaa mieltä että tuo on myynnillistä jne, mutta oma mielipiteeni olisi se että täydellisessä yhteiskunnassa he, joilla on selkeä historia raskauksista, jotka ei menneet putkeen (ja en puhu nyt kemiallisista) niin heillä on mahdollisuus käydä varhaisultrassa varsinkin jos kokevat sille tarvetta samalleen kuin kaks muuta tarjottua.
Joo juuri tämä, että toivoisi tutkimuksiin pääsevän niiden, joille siihen olisi tarve.
 
Mullakin viikon päästä ultra, siinä vaiheessa viikko 9 menossa. Lasketaanko sitä enää varhaisultraks? Täällä meidän alueella sen saa maksutta kunnalliselta
 
Takaisin
Top