Varhaisultra

Ompa meitä monta nyt epäselvässä tilanteessa. Minä peruin neuvolan. En jaksa soitella sinne sitten äitipolin mahdollisen tuulimuna varmistuksen jälkeen alkaa taas selittään tilannetta. Sovittiin, että soitan uuden ajan keskiviikon äitipolin jälkeen.

Joku mietti saako Perhe artelta lähetettä julkiselle ultraan tms. Niin minä sain kyllä, asia hoitui heti ja alle tunnin päästä sairaalalta jo soitettiinkin. Pitkä viikko on ollut odotella. Tietysti oon liikaa googlannu.
Toivon edelleen sitä ihmettä, että äpolilla pikkuinen jotenkin löytyiskin. Vaikka tiedostan, että mahdollisuus on pieni.
 
@NnyytiN hienoa että kuitenkin onnistui lähete ja sait nopeasti ajat jne. Tiedän tuon tunteen kun odottaa lopullista tuomiota ja aika matelee! Toivon niin että saatte hyviä uutisia ja pikkuinen ois vaan ollut hyvässä piilossa viimeksi. Milloin sulla on aika?
 
Mulla on tän viikon keskiviikkona äitipolille aika. Sain lähettiin viime tiistaina. On oikeasti menny yks kesälomaviikko hukkaan, kun asia on koko ajan mielessä. 😪
 
Hyvä @Pantis että sait lopulta kontrolliultran! Toivottavasti myös neuvolakäyntiin löytyy tyydyttävä ratkaisu ❤️ Tsemppiä myös @NnyytiN
 
Karkasi edellinen viesti, mutta jatketaan nyt sitten tähän omat ultrakuulumiset 😅

Eli mulla oli tänään Helsingin Perhe-artella varhaisultra, ja kyllä meille tosiaan olisi maaliskuinen tulossa ❤️ Oli oikeassa paikassa, syke näkyi ja mitat vastasi 7+1 tai 2, kun oma arvio oli 6+6.

Sain myös ihan hyvän tarinan lapsukaiselle kerrottavaksi tästä varhaisultrasta, koska siinä rautatieasemalta Bulevardille kävellessä iski ihan tajuton rankkasade, niin että olin kahdessa minuutissa päästä varpaisiin ja alusvaatteita myöten litimärkänä 🙈 Kiva sitten mennä sinne Perhe-artelle kastelemaan kaikki paikat ja riisuutumaan heti vastaanottohuoneeseen päästyä melkein ilkosilleen, että sai vähän kuivateltua 😂 Kätilö oli kyllä ihanan myötätuntoinen ja toi mulle pyyhkeitä, että sain vähän edes itseäni ja vaatteitani kuivattua 😂 Soitin sitten miehen ja lapset tuomaan kuivia vaatteita ja hakemaan minut autolla pois, kun en viitsinyt matkustaa tuntia junalla ja pyörällä märissä kamppeissa 🙈 Ehdin heitä odotellessa kyllä pyörähtää uffilla, josta löysin jo yhdet äitiyshousut ja vaihdoin ne heti päälleni. Muut vaatteet sitten rempseästi Postitalon parkkiksella vaihtoon, mutta housut ois kyllä ollut hankala siinä vaihtaa 😂
 
Tsemppiä kaikille jotka saaneet huonoja uutisia! :red-heart:

Meillä tänään varhaisultrassa löytyi alkio joka vastasi aika lailla omia laskelmia, kätilön mukaan 7+5. Itse olin laskenut 7+4. Syke löytyi ja raskaus kohdussa joten kaikki hyvin. Ihan puulla päähän lyöty olo. Oireet olleet edelleen sen verran vähäisiä että epäilys oli jo iskenyt että onko siellä ketään.
 
Arvatkaa. 😭
Kohtu löytyi tällä kertaa hyvin ja kyydissä on viikkoja vastaava pikku Papunen, jonka sydän lyö. 😭❤️ En voi käsittää. Olin varautunut viettämään tämän ja huomisen tyhjennys hommissa.
No nyt saa sitten jännittää taas seuraavaa ultraa. 🥵
Mutta tämän päivän minä hengitän. ❤️

Lääkäri sanoi kyllä, että jatkossa suosittelee maksamaan enemmän ja menemään gynekologin ultraan, jos joskus vielä menee varhaisultraan.
 
Ihana kuulla, toivottavasti pysyy kyytissä loppuun saakka😍😍 Varmasti edes vähän helpottunut olo🥹 Hän halusi olla piilossa ja yllättää❤️
 
Arvatkaa. 😭
Kohtu löytyi tällä kertaa hyvin ja kyydissä on viikkoja vastaava pikku Papunen, jonka sydän lyö. 😭❤️ En voi käsittää. Olin varautunut viettämään tämän ja huomisen tyhjennys hommissa.
No nyt saa sitten jännittää taas seuraavaa ultraa. 🥵
Mutta tämän päivän minä hengitän. ❤️

Lääkäri sanoi kyllä, että jatkossa suosittelee maksamaan enemmän ja menemään gynekologin ultraan, jos joskus vielä menee varhaisultraan.

Ihana kuulla🥰
 
Ihana kuulla 😍 Onnea kovasti. 🫶🏻
 
Voi aivan ihanaa, niin paljon onnea!! 🥹🩷
 
Arvatkaa. 😭
Kohtu löytyi tällä kertaa hyvin ja kyydissä on viikkoja vastaava pikku Papunen, jonka sydän lyö. 😭❤️ En voi käsittää. Olin varautunut viettämään tämän ja huomisen tyhjennys hommissa.
No nyt saa sitten jännittää taas seuraavaa ultraa. 🥵
Mutta tämän päivän minä hengitän. ❤️
Niin ihana kuulla ❤️❤️❤️ Toivotaan, että nyt tosiaan pysyy kyydissä loppuun asti ❤️
 
Arvatkaa. 😭
Kohtu löytyi tällä kertaa hyvin ja kyydissä on viikkoja vastaava pikku Papunen, jonka sydän lyö. 😭❤️ En voi käsittää. Olin varautunut viettämään tämän ja huomisen tyhjennys hommissa.
No nyt saa sitten jännittää taas seuraavaa ultraa. 🥵
Mutta tämän päivän minä hengitän. ❤️

Lääkäri sanoi kyllä, että jatkossa suosittelee maksamaan enemmän ja menemään gynekologin ultraan, jos joskus vielä menee varhaisultraan.
Voi miten ihana uutinen! 💗 Toivottavasti tää oli nyt teille se raskausajan suurin huolen aihe, ja kaikki menisi loppuun asti hyvin 💝
 
Arvatkaa. 😭
Kohtu löytyi tällä kertaa hyvin ja kyydissä on viikkoja vastaava pikku Papunen, jonka sydän lyö. 😭❤️ En voi käsittää. Olin varautunut viettämään tämän ja huomisen tyhjennys hommissa.
No nyt saa sitten jännittää taas seuraavaa ultraa. 🥵
Mutta tämän päivän minä hengitän. ❤️

Lääkäri sanoi kyllä, että jatkossa suosittelee maksamaan enemmän ja menemään gynekologin ultraan, jos joskus vielä menee varhaisultraan.
Voi miten huojentavia uutisia! 😍

Meillä huomenna kätilön tekemä varhaisultra. Jospa olisi osaava 🥲 8+2 pitäis olla huomenna kuukautisista laskettuna.
 
Uskon, että oli vain huono tuuri. Kyllä ne kätilöt osaa hommansa. Julkkari puolella vasta loppuraskaudessa (synnytystapa arvio) lääkäri ultraa. Ellei ole jotain epäselvyyttä johon tarvitaan lääkäri tarkistamaan tilanne.

Ainoastaan ollu ongelma ultrauksessa, kun taaksepäin kallistuva kohtu ja päältä yritetty ultrata. Hyvä kun ei oo menty läpi, kun niin joutunut painamaan, että jotain näkyisi 😅 (tää ollu nt-ultrassa)
 
Mulla on kans kätilöistä oikeen hyviä kokemuksia ultraajina! 💛 Oikeastaan hassusti 2/4 ultranneesta gynestä on ollut sen verran tuoreita tapauksia että ultrauksessa ollut haparointia, ja kaikki kätilöt taas olleet ihan rautaisia konkareita. 😊🫶🏻 Neuvoloissa tapahtuvista ultrauksista sitten taas kuullut monelta että laitteet ja osaaminen sen verran huonoa että ne ultraukset on jättäneet kysymyksiä. @NnyytiN en tiedä oliko julkisella vai yksityisellä mutta ehkä joku palaute voisi olla paikallaan, lähinnä mietin että kannattaako tuollaisella osaamisella olla ultraamassa ja aiheuttamassa huolta ihmisille...?
 
Ultraako kätilökin sisäkautta vai ultraavatko aina päältä? En ole koskaan käynyt varhaisultrassa 😅
 
Takaisin
Top