Olin varhaisultrassa tänään, 8+1. Alkio oli lopettanut kehityksen 6+3 ja sykettä ei löydetty. Alkion vieressä oli lisäksi iso nestealue, josta kätilö ilmaisi huolensa heti. Nyt odottelen naikkarilta aikaa toiseen ultraan, jonka jälkeen lääkkeellinen keskeytys ellei ala itsestään ennen sitä.
Vaikeaa hyväksyä, että näin kävi, koska oireet ovat edelleen vahvat. Ja vaikka kuinka tietää, että keskenmeno näillä viikoilla on yleistä ja järjellä ymmärtää, että alkiossa oli jotain vikaa, niin parempi, että meni kesken näin varhaisessa vaiheessa. Silti tuntuu vaan niin epäreilulta.
Pelkäsin koko ajan iloita raskaudesta vapaasti, koska pelkäsin tätä niin paljon ja nyt kävi juuri niin. Ja nyt en tiedä miten päin olla.
Tsemppiä muille jatkoon!
Jos kaipaat vertaistukea, suosittelen keskenmenon kokeneiden salaista ryhmää. Sieltä saa tukea niin tyhjennykseen, keskenmenon aiheuttamiin tunteisiin, raskauden yrittämiseen keskenmenon jälkeen kuin uuteen raskauteenkin.
Mulle kaveri sanoi kesällä kun koin keskenmenon, että itket just niin paljon ku itkettää.. Sen tein, ja jälkeenpäin tuntuu hyvältä että asiaa käsitteli heti eikä meikäläiselle tyypillisesti vain haudannut sitä muuhun kiireeseen ja tekemiseen. Hurjasti voimia 
te olette pitkälle malttaneet odotella! Me käytiin jo 7+3 ja ensiviikolla sitten ensimmäiseen julkisen puolen ultraan.
Mutta järkeilin että enpä tässä nyt itse kuitenkaan asioille mitään voisi vaikka jotain tapahtuisi, oikeasti ei edes ole periaatteessa mitään syytä huoleen vaikka oireet hävis. Mutta hävis ne muistaakseni viimeksikin ja silti kaikki hyvin.