Varhaisultra

Eka ultra oli 21.12. jolloin 8+4 ja nyt toinen varattuna ensi viikolle 11+0 ja sitten neuvolan ultra 12+6... Ekassa kaikki hyvin.

Onko muita jotka kokeneet tarvitsevansa useamman varhaisultran?

Ekassa raskaudessa keskeytynyt keskenmeno todettiin 10+0. Koen helpommaksi selvitä, kun käyn kahden viikon välein tarkistamassa tilanteen
Me käytiin kahdessa varhaisultrassa. Meillä on hoitoalkuinen raskaus, jota ehdittiin toivoa suhteellisen kauan joten koin omaa mieltä helpottavaksi sen, että näki ultrassa kaiken olevan hyvin. Mietin aluksi, että olisi käyty myös kolmannen kerran nyt alkuvuodesta, mutta päätin lopulta että ehkä nyt uskallan odottaa nt-ultraan asti seuraavaa kertaa.
 
Eka ultra oli 21.12. jolloin 8+4 ja nyt toinen varattuna ensi viikolle 11+0 ja sitten neuvolan ultra 12+6... Ekassa kaikki hyvin.

Onko muita jotka kokeneet tarvitsevansa useamman varhaisultran?

Ekassa raskaudessa keskeytynyt keskenmeno todettiin 10+0. Koen helpommaksi selvitä, kun käyn kahden viikon välein tarkistamassa tilanteen

Kävin vain yhdessä varhaisultrassa, mutta jälkiviisaana totean, että olisi kannattanut käydä vielä toisessa. 5 viikon odotus nt-ultraan oli kohdallani todella stressaava, mutta työkiireiden ym takia jäi aika varaamatta. Nt-ultrassa kaikki oli kuitenkin onneksi hyvin!
 
Me käytiin vain siinä varhaisultrassa mikä kuului hoitoihin. Tuntui kyllä pitkältä ajalta odottaa nt-ultraa mutta onneksi oli sitten kaikki hyvin sielläkin.
 
Mies joskus naureskeli, kun sanoin etten jaksa odottaa vielä paria vuotta ennenkuin aletaan yrittää lasta. "Kuinka sä sitten jaksat odottaa 9 kuukautta että se syntyy?" No niin, en jaksakaan. Nää viikot ultrien välissäkin on liian pitkiä :wacky:
 
Eka ultra oli 21.12. jolloin 8+4 ja nyt toinen varattuna ensi viikolle 11+0 ja sitten neuvolan ultra 12+6... Ekassa kaikki hyvin.

Onko muita jotka kokeneet tarvitsevansa useamman varhaisultran?

Ekassa raskaudessa keskeytynyt keskenmeno todettiin 10+0. Koen helpommaksi selvitä, kun käyn kahden viikon välein tarkistamassa tilanteen

Mekin käytiin kahdessa varhaisultrassa yksityisellä niin, että niiden ja nt-ultran välillä on pari-kolme viikkoa. Nyt nt-ultraan on 1,5 viikkoa ja ajattelin sen jälkeen ostaa dopplerin, jos vielä kovasti huolettaa. Mulle oli vähän järkytys, kun tajusin kuinka harvoin ultria on normaaliraskaudessa.
 
Mä ostin dopplerin kesällä, mut vissiin jonku aikaa menee ennenkuin sillä mitään kuulee.
On tää kyllä stressaavaa aikaa kaiken kaikkiaan.
Huomenna varhaisultran nro 2 ja 11+0 paikkeilla!
 
Mekin käytiin kahdessa varhaisultrassa yksityisellä niin, että niiden ja nt-ultran välillä on pari-kolme viikkoa. Nyt nt-ultraan on 1,5 viikkoa ja ajattelin sen jälkeen ostaa dopplerin, jos vielä kovasti huolettaa. Mulle oli vähän järkytys, kun tajusin kuinka harvoin ultria on normaaliraskaudessa.
Itselle tuli myös yllätyksenä että ultria on meidän kunnassa vain kaksi, jotenkin olin ollut aina siinä uskossa että niitä olisi enemmän. Olisi ollut kyllä tuskaa odottaa nt-ultraan asti, nytkin kk verran ehtii tulla vielä väliä varhaisultran ja nt-ultran välillä.
 
Takaisin
Top