..torstaina olisi taas neuvolakäynti..
Pitänee ottaa asia puheeksi kun on pitkästä aikaa oma terkkari paikalla sijaisten sijaan.. Tosin hän on se, joka ei ole tähänkään mennessä asioista infonnut sen enempää kuin muutkaan ja alussa tuli kolmannella neuvolakäynnillä huutamaan meille aulaan, että "Joka kerran kun tulet neuvolaan niin käyt vessassa jättämässä pissanäytteen!!" Tätä ennen ei meille oltu ko. näytteestä sanottu mitään, eikä sitä ollut ketään vessasta käynyt edes etsimässä kun se sinne pöydälle nimen kera jätetään.. Ja viimeksi kun soitin pari viikkoa sitten (rv jotain 35) hemoklobiiniarvosta niin hän sanoi, että raskauden puoliväli menossa..
..eikä kyllä tajunnut asiaa vaikka sanoin että ei vaan rv 35+.. Sanoi sitten vissiin vanhan mittaustuloksenkin, koska kk takaperin tuosta, siellä lähempänä puoliväliä otettiin edellinen mittaus.. Arvo oli ainakin täysin sama.. Ja totesi, että jatka raudan syöntiä jollei siitä sulle ole haittaa..
Sama täti kielsi aiemmin raudan pitkäaikaisemman syönnin, koska sitä voisi saada liikaa ja rautapurkissa lukee, että voi käyttää koko raskauden ajan.. Tuolloin meinasin pari kertaa pyörtyä ja siksi kyselin mahdollisesta alhaisesta HB:sta, sitä ei silloin edes mitattu.. Sanoi vain että voi lyhyen rautakuurin syödä..
..joten suurta odotusta ei tuolle Torstain käynnillekään ole!
En sitten noista pelkopoleista tiedä.. Pitäisikö pyytää lähetettä siksi, että pelkää neuvolan tätien järjenkäytön ja ammattipätevyyden vähyyttä??
Koska itse synnytystä en osaa pelätä vaikka miten asiaa miettisin niin tuntuu typerältä pyytää pelkopolille.. Taitaa puuttua joku osanen itselläkin aivoista joka tuota pelon tunnetta tuottaisi
Oli mitä vaan niin en osaa stressata ja pelätä etukäteen, vasta kun H-hetki on ihan kohdalla.. Ja sittenhän se on myöhäistä.. Ainoastaan ärsyttää ihan huolella se, ettei tiedä mistään mitään ja koittaa vaan luottaa, että molemmat sieltä synnäriltä kotiin tullaan vauvan kanssa..
Pitänee ottaa asia puheeksi kun on pitkästä aikaa oma terkkari paikalla sijaisten sijaan.. Tosin hän on se, joka ei ole tähänkään mennessä asioista infonnut sen enempää kuin muutkaan ja alussa tuli kolmannella neuvolakäynnillä huutamaan meille aulaan, että "Joka kerran kun tulet neuvolaan niin käyt vessassa jättämässä pissanäytteen!!" Tätä ennen ei meille oltu ko. näytteestä sanottu mitään, eikä sitä ollut ketään vessasta käynyt edes etsimässä kun se sinne pöydälle nimen kera jätetään.. Ja viimeksi kun soitin pari viikkoa sitten (rv jotain 35) hemoklobiiniarvosta niin hän sanoi, että raskauden puoliväli menossa..
Sama täti kielsi aiemmin raudan pitkäaikaisemman syönnin, koska sitä voisi saada liikaa ja rautapurkissa lukee, että voi käyttää koko raskauden ajan.. Tuolloin meinasin pari kertaa pyörtyä ja siksi kyselin mahdollisesta alhaisesta HB:sta, sitä ei silloin edes mitattu.. Sanoi vain että voi lyhyen rautakuurin syödä..
..joten suurta odotusta ei tuolle Torstain käynnillekään ole!
En sitten noista pelkopoleista tiedä.. Pitäisikö pyytää lähetettä siksi, että pelkää neuvolan tätien järjenkäytön ja ammattipätevyyden vähyyttä??
On vaan niin herkkä tuollaisille asioille.. Ja olen antanut luvan poistua paikalta ja miettinyt oman lääkärin / hoitajan varaamista hällekin synnytystilanteeseen ettei sitten vie multa hoitajaa jos pyörtyy
ihan rikki viime yöstä. Kyljellään ku nukkuu niin hetken päästä järkyttävä jomotus lonkassa. Kääntyminen tuottaa kipua mahaan ja alaselän nikamat paukkuu. Toisella kyljellä kun makaa niin hetken päästä taas pakko kääntyä. Ja mikä pakotus taas jaloissa ja käsissä! Nyt yöllä myös kirveli (?) mahassa vasemmalla puolella (sisällä siis). Ja alkuyöstä tasasesti veitsen viiltoja alavatsassa. Plus tietysti se normi vessaravi, joka on näillä nivelsäryillä painajaismainen show
Vauva on muljannut nyt tunnin verran mahassa, venyttelee ja työntää päällään niin että kyljessä vaan ronksuu. Tämä yhdistettynä ylimääräisestä ilmasta johtuvaan kuplivaan oloon ni ei hyvää päivää! Tai ei ainakaan hyvää yötä... Huokaus.